Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Sunnuntai 2012-09-02
N:o 1441

Edellinen - Seuraava



Iltalehti 2012 ja Iltalehti 2003. Aamulehti 2005 ja Keski-Suomen viikko 2005. Lue!

Nettisanomat 13 vuotta.
Nettisanomat on silloin tällöin julkaissut jonkun määrätyn ajankohdan sivuja kaikilta ilmestymisvuosiltaan. Nyt on vuorossa syyskuun ensimmäisten numeroiden etusivut vuosilta 1999- 2012. Mikäli aineistoon osuu kirjoituksia, joissa on mainittu Jyväskylän käräjäoikeuden tammikuussa 2012 langettaman kunnianloukkaustuomion asianomistajien nimet, nämä nimet on poistettu, koska toinen asiaomistajista on pyytänyt viranomaista laittamaan tuomion täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.

Tässä kunnianloukkausasiassa on vastaajana Pertti Manninen, Nettisanomien ym. julkaisujen päätoimittaja ja asianomistajina asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:stä Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj:stä Helsingistä. Tuomion langetti Keski-Suomen käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli 1-jäseninen, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Raili Sahi.

Koska tuomiossa määrättiin poistettaviksi myös sellaiset kirjoitukset, joita oikeudessa ei käsitelty missään muodossa millään tavalla, vastaaja on jättänyt valituslupahakemuksen Korkeimpaan oikeuteen. Valituslupahakemus on liitteenä tämän sivun lopussa ja se päättyy lauseeseen:

"Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen."
- Lue!

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Päätoimittaja. Sunnuntai 2012-09-02.


Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!

1999

Lipposen ja Niinistön salainen pullautussopimus: ensin Ahtisaari, sitten Uosukainen! lue lisää! Myös Nettisanomat 29.7.99

  tietoa - kuvia - linkkejä
Laatikainen:
"Hän silppuuntui löyhkäävään broileripolitrukkiuteen"
lue! Nettikysymys:
torstaina syyskuun 2. päivänä 1999
1999/5
nettisanomat.com joka torstai
sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999
 
Laajavuoren
rallirata tarpeellinen?

Hakemisto >

Kuvagalleria >

 


Kyllä
Ei
Mielestäni...

lue lisää! Soitellen sotahan: tuho, jonka tahdoimme? lue lisää!
Nato ei tee virhearvioita!
lue lisää!
Koiviston huoli pommituksista myöhä-syntyistä
lue lisää!
Tahdotko poikasi Balkanille tapettavaksi?
lue lisää!
Ministeri Enestam ymmärtää ampujia
lue lisää!

kuva: pertti manninen
Maanjäristys - tuho, jota emme tahtoneet lue lisää!
Kuvat Helsinki 57-sarjasta "Iso-Britannian laivastovierailu Helsinkiin syksyllä 1957". Kuvannut Pertti Manninen.
katso koko
sarja!
Nettisanoma lukijalta
lue!
Lapselle on taattava hänen hyvinvoinnilleen välttämätön suojelu ja huolenpito.
  (YK:n lapsenoikeuksien julistuksen 3. artiklan 2. pykälän tiivistelmä)
 
Kirjoita mielipiteesi!   ilmoitustila ja nettisivut edullisesti!   Tapaamiset

Nettisanoma lukijalta

1

Rallin vastustajia on marginaalinen määrä, joten tämäkin lehti voisi tuoda myös suuren yleisön mielipiteen esille, eikä yrittäisi paukuttaa omaa outoa vastustustaan mielipiteettömien mieliin.
Totuus on, että ei Jyväskylää isolla jiillä ilman rallia.
Kaitsu

2

Pane se sokoksella keimailleen nätin tytön kuva lehteen tosi isona suurennoksena!

Veikko

Kirjoita mielipiteesi!
Kirjoita mielipiteesi!

2000

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.



torstaina 7. syyskuuta 2000 - torstaina 26.lokakuuta 2000,
lisäykset jatkuvasti.

syksyn kuva:

nettisanomat.com:
haku kaikista aiemmista




"Murtuma erittäin pirstaleinen."

07.09.00
14.09.00
21.09.00
28.09.00
05.10.00
12.10.00
19.10.00
26.10.00
P
I
R
S
T
A
L
E

2001

nettisanomat.com 2001/110. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Viikon kuva: Nainen Pariisista. Joka torstai. Viikon kysymys.
torstaina 6. syyskuuta 2001

Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!

Etusivu 06.09.01.

Rikos ja rangaistus. Aki Kaurismäki 1983. Lauantaina 08.09.01. Tv1.




Maitoa. Kuva: pertti manninen

ilmot

linkit

kirjoita

lukijalta

 

urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info

 

Omistajan vastuu. Aatos Erkko. lue!

"Työnnän puukon perseeseesi niin että nielurisat lähtee." Repliikki Nelosen esittämästä elokuvasta Väkivallan kuilu.
Repliikin huomannut Antero Raevuori. Lopen murhat. Melkein sata elinkautista. Seura perjantaina 07.09.01.

Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. lue!

"Sonera tarvitsee 12 miljardia selviytyäkseen syksystä."
OBS-ohjelma tv1:ssä tiistaina 04.09.01.

Kenen vastuu. "Huostaanottojen määrä on lisääntynyt 50 prosentilla 10 vuodessa."
OBS-ohjelma tv1:ssä tiistaina 04.09.01.


Ihmiskunnan vastuu.

"Tietämyksemme on tehnyt meidät kyynisiksi, koviksi ja tylyiksi. Me ajattelemme liian paljon ja tunnemme liian vähän. Enemmän kuin koneita me tarvitsemme ihmisyyttä. Enemmän kuin älykkyyttä me tarvitsemme ystävällisyyttä ja hellyyttä. Ilman näitä ominaisuuksia elämä on väkivaltaista ja kaikki ovat kadotettuja." Charlie Chaplin 24.06.40.

("Huhtikuusta kesäkuuhun Chaplin uurasti leikkaustyön lomassa suuren puheensa kimpussa. Kesäkuun 24. päivänä hän nauhoitti puheen, joka lopullisessa elokuvamuodossaan kestää kuusi minuuttia." Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985. Suomentanut Reijo Lehtonen. Gummerus 1988.)

The Great Dictator - Diktaattori.
Charlie Chaplin 1937-1940.
"Jos olisin tiennyt saksalaisten keskitysleirien kauhuista, en olisi voinut tehdä Diktaattoria: en olisi voinut laskea leikkiä natsien mielettömästä murhanhimosta." (Chaplin - elämä ja elokuvat, David Robinson 1985).


Pääkirjoitus. lue!


Viikon kuva: Nainen Pariisista.


Viikon kysymys: Katseletko väkivaltaviihdettä? Jos katselet, nautitko siitä? Vastaa lomakkeella!


ilmot


kirjoita ja vastaa viikon kysymykseen!

nettisanomat.com 06.09.01. pm.

nettisanomat.com etusivu 06.09.01


Sanomatalo. Kuva: Pertti Manninen.

Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.



Sonera - korttitalo? Kuva: Pertti Manninen.



Hellyyden talo. Kuvat: Pertti Manninen.

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.
Sivut valmisti Pertti Manninen 06.09.01. korjauksia 13.09.01. (23.09.01) copyright nettisanomat.com 2001/110.
sotasanomat.com 13.09.01 ja 04.10.01.

2002



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Eilen
Tänään
Huomenna

Minne hävisivät Soneran rahat? Sonera-kirja! Lue! Taloustoimittaja Johan Björkdal kirjoitti! Lue! Suomen valtion toimet veivät Soneran konkurssin partaalle! Ei jälkiviisautta! Lue! Kaamea ministeri Lue!

Tänään:
Sonera-kirjan julkaisemisen jalkojen alle jäänyt juttu: Tieto tulvii. Mikä säilyy? Mikä hävitetään? Uusi demokratia.
 
Tyttö ja kiikari. Kesän ihmeiden tarkkailua Laukaassa 1996. Kuvannut Pertti Manninen.
  Torstaina 12. syyskuuta 2002. Numero 163-164. Joka torstai.

Sonera-kirjan julkaisemisen jalkojen alle jäänyt juttu: Tieto tulvii. Mikä säilyy? Mikä hävitetään? Uusi demokratia.




 

 


pm

Tieto tulvii. Mikä säilyy? Mikä hävitetään? Uusi demokratia.

Käytäntö muutaman esimerkin valossa.

Internetissä on rajaton määrä tietoa. Itse kunkin on tapansa valittava, miten sitä hakee ja käyttää. Kannattaa opetella, koko ajan.


Esimerkki: Nettisanomat.com.

Yksi ilta kului kesällä 1999, kun keksin mottoa ja ideaa sivuilleni. Kirjoitin harjoitelmat Ilta-sanomien sivujen laitaan ja siellä taisi olla sananvapauden airuista riippumattoman tiedon julistukseen. Kunnes lopulta asia kiteytyi muutamaan sanaan ja niiden riippuvuuteen ja myös siihen, että julkaiseminen alkoi viime vuosituhannella! "Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999".

Kaikki sivut ovat edelleen luettavissa. Ne ovat alkuperäiset pieniä ulkoasukorjauksia lukuun ottamatta. Niihin pääsee samalla osoitteella. Ne ovat monen hakukoneen muistissa.

Nettisanomat.com:in tuhansista (?) sivuista löytyy pieni otos maailman sivujen arkistosta, jonka nimi on: www.archive.org. Yliopiston kirjasto Suomessa on ruvennut tallentamaan suomalaisia sivuja kaksi kertaa vuodessa. Jotakin siis jälkeemme jää. Helsingin Sanomien uutinen torstaina 20.06.2002: Helsingin yliopisto arkistoi suomalaisia sivuja.

http://www.helsinginsanomat.fi/arkisto/juttu.asp?id=20020620KU2


Esimerkki: Keskisuomalainen.com (linkki vie nettisanomat.com:in sivuille, jossa myynnistä kerrotaan).
Esimerkki: Keskisuomalainen.com (nyt linkki vie nettilehti Keskisuomalaiseen)

Keskisuomalainen yksityishenkilö julkaisi kyseisessä osoitteessa sivujaan vuonna 2000. Seuraavana vuonna Keskisuomalainen Oyj osti nimen. Mitä tapahtui alkuperäisille sivuille, mitä niissä ylipäätään oli ja kuka niistä vastaa ja mistä ne löytyvät Ehkä vain bittiavaruudesta ellei sitten joku ole niitä tallentanut ja putkauttaa ne jälleen luettaviksi. joskus?

Nimen myyntiin liittyvistä asioista voi lukea nettisanomat.com:in sivuilta Keskisuomalainen osti nettinimen ja D ja M (Domain ja Murphy).

http://www.nettisanomat.com/2001/08/23/keskisuomalainencom.htm
,
http://www.nettisanomat.com/2001/08/23/djam.htm


Esimerkki: Keskisuomalainen.fi

Keskisuomalainen-nettilehti oli aluksi avoin, nyt sen käyttö vaatii rekisteröitymisen. Aikaisemmin toimineet linkit lehden artikkeleihin eivät enää toimi.

Esimerkiksi nettisanomat.com on linkannut sivullaan Niinistö - Pehkosen esitys perseestä kahteen Keskisuomalaisen artikkeliin Niinistön työllistämisesityksille tukea omilta, Keskisuomalainen 08.08.2000 ja
Niinistön tukiseteli-idean takana radikaali malli, Keskisuomalainen 09.08.2000,
joiden linkit eivät enää toimi.

http://www.nettisanomat.com/2000/08/17/etusivu.htm
,
http://lehti.keskisuomalainen.fi/sl/20000807/pre/moneynii.htm, http://lehti.keskisuomalainen.fi/sl/20000808/pre/tyolxset.htm

Sen sijaan Helsingin Sanomien artikkelin Niinistö lievensi kantaansa työttömyysturvan porrastukseen, Helsingin Sanomat 08.08.2000, linkki toimii.

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20000808KO14&pvm=20000808&a=2

Keskisuomalaisesta löytyy myös aikanaan toiminut, mutta myöhemmin kadonnut artikkeli sekä nettilehdestä puuttuva osa paperilehteen verrattuna. Etsiessäni Keski-Suomen puhelin Oy:n kaappaukseen sekaantuneita yhtiöitä ja yhteisöitä, jotka perustivat Fiotele Oy-nimisen yhtiön, ei juttua enää ollutkaan arkistossa. Asiasta lisää nettisanomat.com:in artikkeleissa Keskisuomalaisen arkistosta katosi kokonainen lehti ja juttu! ja Keskisuomalaisen netti-lehdestä puuttuu.

Lisäksi tästä asiasta on lyhyt pääkirjoitus nimeltään Se mikä on hävitetty, on valinta ja toinen lyhyt pääkirjoitus Mihin tiedonhakija voi luottaa?

http://www.nettisanomat.com/2000/03/02/keskisuomalainen.htm,
http://www.nettisanomat.com/2000/03/02/keskisuomalainen.htm,
http://www.nettisanomat.com/2000/03/02/paakirjoitus.htm,
http://www.nettisanomat.com/2000/03/02/paakirjoitus.htm

Problematiikkaa siis riittää.


Helsingin Sanomat.fi

Mikä pätee Keskisuomalaiseen aineiston valintaan pätee myös Helsingin Sanomiin. Mikä pätee määrätyn artikkelin netti-lehden eroon paperilehteen verrattuna pätee myös Helsingin Sanomiin. Tästä esimerkkinä väliotsikoiden puuttuminen artikkelissa Helsingin valtuusto jatkoi Sanoma-WSOY:n tonttivarausta.

Sanoma-WSOY:lle ehdotettiin tonttia Ruoholahdesta tai Pasilasta.
Seuraavasta Sanomatalosta toivottiin pienempikokoista.
Nämä väliotsikot eivät mahtuneet lehden paperiversioon, olivat netissä!

Esimerkki on ehkä harmiton, mutta kuitenkin todellinen. Lue lisää sivulta, jonka pääjuttuna on Eikö kukaan uskalla kertoa Helsingin Sanomille sen jääviydestä kirjoittaa Helsingin keskustan kaavoituksesta?

(http://www.nettisanomat.com/1999/12/16/n9920helsinginsanomat.htm)

Siihen, että jotakin katoaisi kerran arkistoon laitettua, en jaksa uskoa, On kuitenkin muistettava, että arkisto oli suljettuna vuosi sitten ainakin vuoden verran sitä uudelleen järjestettäessä. Eikä sieltä mitään nytkään kovin helposti mitään löydy, koska haku on mahdollista vain kaksi viikkoa uusista numeroista. Vanhemmat pitää plarata numero kerrallaan. Tehtävä on tietenkin toivoton.

Onneksi on olemassa oikotie Google-haku: Helsingin Sanomat ehdotettiin tonttia. Tuloksena nettisanomat.com:in juttu ja Helsingin Sanomien alkuperäinen juttu Helsingin valtuusto jatkoi Sanoma-WSOY:n tonttivarausta.

http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19991216/kaup/991216ka07.html

Välihuomautus: Keskisuomalaiseen tämä konsti ei auta, mutta kylläkin nettisanomat.comiin, jonka oma haku ei kata tällä hetkellä (20.06.2002) koko aineistoa!


Esimerkki: Jyväskylän ylioppilaslehti (www.cc.jyu.fi/jylkkari)

Etsiessäni maaliskuussa 2002 erästä artikkelia lehden arkistosta. Muistini mukaan kyseisessä artikkelissa Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kertoi olevansa vittuilija.

Tarkistaakseni tämän löysinkin artikkelin, josta lainasin hiukan nettisanomat.comin juttuuni Kettunen vittuilijasta eetikoksi
Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kertoo 50- vuotispäivänsä aattona muuttuneensa eetikoksi.

Pari viikkoa jutun ilmestymisen jälkeen halusin liittää juttuuni linkin alkuperäiseen artikkeliin. Tämä ei enää onnistunutkaan. Kysyessäni asiaa toimitukselta, vastaukseksi sain ettei toimituksessa ymmärretä asiaa, eikä kukaan nyt lehden toimituksessa työskentelevä ole ollut jutun ilmestymisen aikoihin lehdessä töissä! Juttu on luettavissa nettisanomat.com:issa torstaina 13.04.2002 ilmestyneessä numerossa.

Aikaisemmista kokemuksista viisastuneena tallensin sivun, jonka kuvan julkaisen ohessa.

Jyväskylän ylioppilaslehden arkiston suljettu sivu, jossa kaupunginjohtaja Pekka Kettunen ilmoittaa leipälajikseen vittuilun.

http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/kettunen.htm

http://www.cc.jyu.fi/jylkkari/

Pertti Manninen, nettisanomat,com 20.06.2002.


"Pari viikkoa jutun ilmestymisen jälkeen halusin liittää juttuuni linkin alkuperäiseen artikkeliin. Tämä ei enää onnistunutkaan. Kysyessäni asiaa toimitukselta, vastaukseksi sain ettei toimituksessa ymmärretä asiaa, eikä kukaan nyt lehden toimituksessa työskentelevä ole ollut jutun ilmestymisen aikoihin lehdessä töissä!" Aikaisemmista kokemuksista viisastuneena tallensin sivun, jonka kuvan julkaisen ohessa.

Kirjasinkokoa js palstan leveyttä suurennettu!

2003

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
etusivu
nettisanomat.com torstaina 04.09.2003.
 
Auf die... Kuva
Vihdoinkin kesä! Kuva

Sielu rikki... Kuva


Mitä Helsingin Sanomat oikein kirjoitti pääministeri Lipposen ja presidentti Bushin tapaamisesta Washingtonissa joulukuussa 2002?

Poliisi tutkii

Pohjat:
Vuoden nuolaisu!
HS-Gallup valehteli!

Muistot:
Hiroshiman muisto.

I have a dream. Martin Luther King 28.08.1963

Linkki. iraqbodycount

 

Asiakirjoja. 30.12.2002. Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä tai väärän selityksen ja merkinnän tekemisestä asiakirjoissa. (Atk-suunnittelija Pertti Manninen).
Liite. Lausunto valitukseen nro 2/00. (Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö)
Liitteen liite. Selitys Laura Mannisen ulosottovalitukseen. (Avustava ulosottomies Raino Rinne).
Liite. Selitys Laura Mannisen ulosottoasiassa 00/733 (Pertti Manninen).

09.01.2003. Esitutkinnan päätökset (Tutkinnanjohtaja Tarmo Lamminaho).
15.01.2003. Syyteharkinta 30.12.2002 tekemässäni avustava ulosottomies Raino Rinnettä koskevassa rikosilmoituksessa asiakirjaväärennöksistä tai väärän selityksen ja merkinnän tekemisestä asiakirjoissa. (Atk-suunnittelija Pertti Manninen).
Liite: Korkeimman oikeuden päätös. (Oikeusneuvokset Lindholm ja Koskelo).
20.05.2003 Vastaus tutkinta- ja syyteharkintapyyntöön. (Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas).
17.06.2003 (Valtakunnan syyttäjälle) Syyteharkinta avustava ulosottomies Raino Rinteen asiakirjaväärennöksen johdosta. (Atk-suunnittelija Pertti Manninen).
25.08.2003. Pertti Mannisen kirjoitus. (Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske).


Tänään mm.
Han tar ansvar - men för vad? - Outoa esitutkintaa. - Sarjakuva Moe. - Viikon Sasi. -


1999 alkaen
 

  Torstaina 4. syyskuuta 2003.
09
12



213
Torstaina 4. syyskuuta 2003. Numero 214.
215
 
 



Tänään
04.09.2003
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava toimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 


Pääkirjoituksia  
 

Lipponen on saanut uuden tila-auton, Halmekin voi jo paremmin ja Jäätteenmäki keljuilee, kun ei kerro suunnitelmistaan.
6.8.1945

Torstaina 24.07.2003.
Kommentteja kaikesta.
Juomat väärään kurkkuun eli pääkirjoitus: Sota ja urheilu.
Kuolema Nykissä

 

  Viikon linkki  
  3 x imagine  

  Sodan kuva  
  Verisuihku  

  Kuvagalleria  
  Ajan kuvat  
  Uudet kuvat  
  Unelmoinnit  
  Vanhat kuvat  
  Dokumentit  
  Animoinnit  

  Ajatuksia  
  Tieto tulvii. Mikä säilyy? Mikä hävitetään?  
  Pääkirjoitus Uusi demokratia  


Nuolaisut  
 

Vuoden 2002 nuolaisu.

 

  Palvelut  
  - Kirjoita mielipiteesi  
  - Ilmoita ilmaiseksi  
  - Sää  

  Info  
  - Yhteydenotto  
  - SUOMI24  
  - GOOGLE  
  - TIETOVIIKKO  


p
     
  Irak. USA:n ja liittolaisten varsinaisten sotatoimien päätyttyä Irakin hallinnon pystytys jatkuu. Joukkotuhoaseiden etsintä jatkuu. Tappaminenkin jatkuu.
Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?
     
  Hän ottaa vastuun - mutta mistä?
"Trovärdiga undersökningar visar att uppemot 10 000 civila dödades under attacken mot Irak, tillsammans med kanske 30 000 irakiska soldater, många av dem tvångsinkallade tonåringar. En slakt. Dessa människor dödades med vapen som är konstuerade för att förvandla människor till förkolnade lik eller trasa sönder dem." Aftonbladet. John Pilger. Söndag 31 augusti 2003. Han tar ansvar - men för vad?
     

Onneksi kaikki eivät pimitä!
"Tasavallan presidentin ja johtavan hallituspuolueen puheenjohtajan turvallisuuspoliittiset sukset ovat pahasti ristissä. Tämä käy ilmi kahdesta kesällä ilmestyneestä lehtihaastattelusta." Iltalehti. Timo Hakkarainen. Keskiviikko 3.9.2003. Halosen ja Lipposen linjat pahasti ristissä.
     
  "Yllättävää on se, että toisen rikoksesta epäillyn asianajaja on ottanut tiedottamisen itselleen."
"Hyvään asianajotapaan kuuluu kuitenkin ns. trial by newspaper -kielto eli kielto ajaa asiaa lehtien palstoilla ja yleensä julkisuuden välityksellä." Aamulehti. Mielipide. Jyrki Virolainen, lainkäytön professori. Maanantai 1. syyskuuta 2003. Outoa esitutkintaa.
Kuvassa Charlie Chaplin elokuvassa Nykyaika.
     
  Historian havinaa. Toukokuu 2003.
"Hänen mielestään yksi syy Lipposen jatkohaluille oli pyrkimys muuttaa Suomen kansainvälistä linjaa.
- Suomesta piti saada Naton jäsen ja Yhdysvaltojen mahdollisimman läheinen ystävä. Lipponen näki itsensä näissä asioissa lähes korvaamattomaksi, Bergholm sanoo." Seura perjantaina 23.5.2993. Heikki Saari haastattelee Jorma Bergholmia. Jäähyväiset Lipposelle!
     
  Sarjakuva!
Heip,
Tarjoaisen sarjakuvia julkaistavaksi lehteenne,
ystävällisin terveisin: Matti Reijonen.
Moe Ranskassa.
     
Viikon Sasi
  "Sasi muistuttaa, että Vanhanen ja Koskinen ovat täysraittiita miehiä, eivätkä Kalliomäki ja ulkoministeri Tuomiojakaan viihdy ravintola Storyvillessä. Toista oli Lipposen ja Niinistön aikaan." Seura perjantaina 05.09.2003. Sasi varoittaa Vanhasesta: Uskonnollinen uusoikeisto iskee.
     
Asiakirjoja
  Asiakirjoja. 30.12.2002. Rikosilmoitus asiakirjaväärennöksistä... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite. Lausunto valitukseen nro 2/00. (Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö) Liitteen liite. Selitys Laura Mannisen ulosottovalitukseen. (Avustava ulosottomies Raino Rinne). Liite. Selitys Laura Mannisen ulosottoasiassa 00/733 (Pertti Manninen). 09.01.2003. Esitutkinnan päätökset (Tutkinnanjohtaja Tarmo Lamminaho). 15.01.2003. Syyteharkinta 30.12.2002 tekemässäni... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). Liite: Korkeimman oikeuden päätös. (Oikeusneuvokset Lindholm ja Koskelo). 20.05.2003 Vastaus tutkinta- ja syyteharkintapyyntöön. (Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas). 17.06.2003 (Valtakunnan syyttäjälle) Syyteharkinta ... (Atk-suunnittelija Pertti Manninen). 25.08.2003. Pertti Mannisen kirjoitus. (Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske).
     
Kesän hyvä teko:   Opeta lapsi uimaan!
Ilmoitukset.
Lukijan postia.
     
28.08.2003. Kuvia. Helsingissä elokuun ensimmäisenä päivänä 2003.
21.08.2003. Kuvia. Helsingissä heinäkuun kahtena viimeisenä päivänä 2003.
14.08.2003. Kuvia. Laukaassa heinäkuussa 2003.
 
28.08.2003. Pääkirjoitus. Onko mikään muuttunut?
21.08.2003. Pääkirjoitus.
Kootut ajatukset.
14.08.2003. Pääkirjoitus. Lipponen on saanut uuden tila-auton, Halmekin voi jo paremmin ja Jäätteenmäki keljuilee, kun ei kerro suunnitelmistaan. Lue!
31.07.2003. Pääkirjoitus. 6.8.1945

24.07.2003. Pääkirjoitus. Torstaina 24.07.2003.

19.06.2003. Pääkirjoitus.Kommentteja kaikesta.
 
Kuvia. Kuvagalleria.
Sisällysluettelot.
2003 heinäkuu.
2003 elokuu.
2003 syyskuu
2003 lokakuu
     
Kesän hyvä teko:   Opeta lapsi uimaan!
Ilmoitukset.
Lukijan postia.
     
 
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.
     
Tulossa.   Pääministeri Paavo Lipponen.
  m  
 



 

Myydään OPEL VECTRA 1.8i GL FARMARI. Met.sin. Aj. 131 tkm. Huoltokirja. 2 x airbag, Infr.pun.luk., abs, vetokoukku, s-lasit, stereot, jalopuusisusta. Todella upea yksilö. Kannattaa tutustua. HP. 11400,-. Puh. 0400 .
(Date : Tue, 2 Sep 2003)



Annetaan vihreä kulmasohva 70-luvun vakosamettinen, kulunut ja kissanrepimä, mutta istumakelpoinen kulmasohva odottaa Helsingin Malmilla noutajaansa. Yhteydenotot puh. 050- tai @luukku.com
(Date : Mon, 25 Aug 2003)

 

Myydään edullisesti lounaskahvio kalusteineen paikkakunnan vaihdoksen vuoksi. Kiire!!
Vakinainen asiakaskunta, 30-50 ruokailijaa/päivä.
Voidaan myydä myös pelkkä kalusto.
Yhteys 040-
( Date : Tue, 19 Aug 2003)


 

Myydään PEILILIUKUOVET 2 kpl, kiskoineen ja listoineen, kirkas peili,
metallikehykset, laadukkaat ja hyväkuntoiset. Aukkomitta n. 160 x 254 cm,
h.100EUR, 050-Helsinki
( Date : Tue, 19 Aug 2003)


 

Vuokrataan viihtyisä alivuokralaishuone Espoon Kivenlahdessa, jossa keittiön, kylpyhuoneen, saunan ja wc:n käyttömahdollisuus, hyvät kulkuyhteydet. Puh 09 tai 050 .
( Date : Sun, 17 Aug 2003)


  Myydään todella hyväkuntoinen 16,65m2:n yksiö Helsingin Alppiharjusta. 5. krs, vapautuu 2.9. Hp. 62.000 euroa.
040 , @pp.nic.fi
(Date : Thu, 14 Aug 2003)

  Myydään Peugeot 309 1.3 v.1988 (Talbotin kone) korjauskelpoinen 5-vaihteinen vaihdelaatikko (kolmosvaihteen synkronointi ei pelaa). Ajettu 240 tkm. Paineasetelma ja hyväkuntoinen kytkinlevy kaupan päälle! Hinta 160 €!
74130 Iisalmi. Puh. 017-, 040-
e-mail: @kolumbus.fi
(Date : Wed, 13 Aug 2003)

  Myydään: Kissanpentuja hyvään kotiin, erivärisiä Synt: 20.7.03 Luovutus 30.8.03 puh. päivällä 03- illalla 0400- hinta 20 euroa
(Ilmoitus, kissanpentuja Date : Sat, 26 Jul 2003. )

  Lisää ilmoituksia!
Yhteydenotto:
nettisanomat @hotmail.com



Torstaina 4. syyskuuta 2003.
09
12
  Ilmoitukset.  
  Lukijan postia.  

Kirjasinkokoa ja palstanleveyttä suurennettu!



2004  

edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  torstaina  02.09.2004.   etusivu - nro 276 - 

seuraava numero
Torstaina 02.09.2004. 

Titanic. 
Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio. 
Romantiikkaa, seikkailua ja trilleriä luokkaristiriitojen sävyttämässä elokuvassa vuodelta 1997. Ohjasi James Cameron. Nelosella sunnuntaina 05.09.2004 klo 21.00.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Sateet tulivat. Kuva: Pertti Manninen.



Lyö lyötyjä
- Lyö lyötyä - Kim Il Lauri - "Selkeä EU-linja" - "Totaalisen joutavaa pelleilyä" - Pihlajanmarjoja - Pekkarinen ahdingossa -
Advokaten: Våra mästare är rena - Lisää mainoksia - Ilmoita ilmaiseksi! 
Reilu peli. Kuvakertomus. 
"Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemusmaailmaasi vastaan.
Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja
uteliaasti." 

Reilu peli 



vs doping.
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 

Kesäkalenteri 2004  Näyttelyt Suomen kartalla!


 12.8.-12.9.2004   
Pärinää ja pauketta. Moottoripyöriä 50-luvulta
17.6.2004 -10.4.2005
Vapriikki


nettisanomat 1999 alkaen
P.Manninen


Tänään
02.09.2004
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
 
 
Kuvagalleria
 
   
   
   
   
   
   
 
 
Info
 
   
   
   
   

 


Torstaina 02.09.2004. Kim Il Lauri. Kolme masentavaa nuoleskelijaa kävi pyytämässä SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaista jatkamaan puheenjohtajakauttaan. Tähän lähetystöön suostuivat Tuire Santamäki-Vuori, Ann Selin ja Erkki Vuorenmaa. Anuksen retkikunta.
Lue myös! "
Köyhyysloukussa viruville työttömille heitetään 14 sentin korotus työttömyyspäivärahaan. Ymmärtääkö hallitus, että tällainen loukkaa työttömien ihmisarvoa?" Leif Salmén: Eilinen palaa. 
 

Torstaina 02.09.2004. Antti-Pekka Pietilä. Ilta-Sanomat. Silmät kiiluen päätoimittaja ilmoitti, että kyseinen henkilö "ei ole puolustuskyvytön" ja jatkoi: "Aikuisilla ihmisillä on vastuu omista teoistaan". Matti Pullin saatua puheenvuoron: "Kaikella on rajansa, tietäen hänen aikaisemman taustansa lehdistön olisi pitänyt ymmärtää että häntä ei pitäisi käsitellä kuten ketä tahansa muuta."  A-talk keskiviikkona 01.09.2004 TV1:ssä. Lyö lyötyä! 

Lue myös! 
Miksi päätoimittajalle määrättiin psyykelääkkeitä? Julkinen sairaskertomus.
Tulossa!
Lue myös! Torstaina 04.03.2004."Median syytä ei ole mikään. Media tekee bisnestä ja niin teen minäkin." Matti Nykänen. Iltalehti keskiviikkona 03.03.2004.
Keskimmäinen kuva sarjasta "Kulkijan kuvia". Kuvat: Pertti Manninen.
 
Torstaina 02.09.2004. Sari Multala. Suoranainen limbo oli kun viidenneksi purjehduskisoissa sijoittunut Sari Multalakin liitettiin lausuntoineen jonkun osapurjehduskisan jälkeen epäonnistuneiden joukkoon!" Lyö lyötyjä! 
Lue myös!
Advokaten: Våra mästare är rena. 
 
Torstaina 02.09.2004. Olli Kivinen. Helsingin Sanomat. Koko perussopimuksen tiimoilla vallitsee suuri epäselvyys lähivuosien aikana." Selkeä EU-linja. 
 
Torstaina 02.09.2004. Rai Suihkonen. Keskisuomalainen. "Miksi lukijoita ja radion kuuntelijoita piinataan näillä mitään sanomattomilla gallupeilla kuukaudesta toiseen?" Totaalisen joutavaa pelleilyä. 
Lue myös!
Helsingin Sanomat keskiviikkona 9. kesäkuuta 2004. HS-GALLUP Keskusta ja kokoomus nousivat eurovaaleissa kärkiasemiin. Kommentti ja kritiikki. 
Lue myös!
Esimerkki 2. Kuinka puolueiden kannatuslukugalluppien valheellisella, väärällä ja tarkoituksenmukaisella tulkinnalla nostetaan ja lyödään myötä- ja vastenmielistä poliitikkoa. Tapaukset Paavo Lipponen ja Anneli Jäätteenmäki.
 
Torstaina 02.09.2004. Mauri Pekkarinen. "Ei sille kelpaa mikään!" 
 
Torstaina 02.09.2004. Ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen. "Uutta aaltoa kunnallisvaaleihin." Pihlajanmarjoja. 
Lue myös!
Pekka Kettunen ja potkut. 
 
Torstaina 02.09.2004. Hannu Syrjänen. SanomaWSOY:n toimitusjohtaja. Lisää mainoksia! 
Lue myös!
Pukki kaalimaanvartijana. Tapaus Eva-Riitta Siitonen. TaitoTahtoYhdessä. 
 
Thursday August 26 2004 Guardian Unlimited
'What are the children guilty of?'

Over 300 people held hostage by armed Chechens at Russian school.
Putin faces critical test to save pupils
Russia calls emergency UN session
World briefing: Simon Tisdall
Map: Site of the hostage crisis
Special report: Russia
 
Thursday August 26 2004 Guardian Unlimited
Milosevic refusal to take medicine puts trial at risk
World: Slobodan Milosevic is refusing to take medicine prescribed for his high blood pressure by UN doctors.
Bosnian Serb jailed for war role
Special report: Yugoslavia war crimes
 

 
"Experience the Reality". 
Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 02.09.2004. Irak. "Täsmäpommitukset" jatkuvat. Viime yönä kuoli 14 terroristijohtajan jahdissa, myös naisia ja lapsia.  Muuten: Irakin hallinnon pystytys jatkuu.  Ensimmäisessä vyöryssä: Kaadot Irakin armeijasta kymmeniä tuhansia. Surmat siviiliväestöstä,  irakbodycount.nettarkentuneet yli kymmeneksi tuhanneksi. Kaadot liittoutumasta satoja. Tuhannen rajakin on mahdollisesti jo ylitetty, ainakin kun palkkasoturit lasketaan mukaan. Väliaikaishallinnon pystyttämisen jälkeen:  Satoja taistelijoita ja siviilejä on kuollut. Tappaminen jatkuu.
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

Torstaina 02.09.2004. "Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk.









ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Kirjasinkokoa suurennettu!

2005

Sanomisen ja julkaisemisen
vapautta vuodesta 1999.
Etusivu torstaina 1. syyskuuta 2005.  

     Edelliseen     Seuraavaan        

31.08.2005.
Kuva. "Messias".
"
Meille EU:n perustuslaillisen sopimuksen hylkääminen merkitsee, että olemme jääneet paitsioon. Nato on ainoa vaihtoehto."
Max Jakobson uudessa kirjassaan: Tulevaisuus?

Alkuperäinen kuva MTV3:n Seitsemän uutisten lähetyksestä keskiviikkona 31. elokuuta 2005.  Kuvannut ja säteet ja merkin lisännyt Pertti Manninen.
Lue lisää!
Tulossa!


EXTRA -  etusivu keskiviikkona 31. elokuuta 2005.

Paniikki Bagdadissa - yli 600 kuollutta.
Huhu itsemurhaiskusta johti kaaokseen. Yli 600 kuollutta ja useita satoja loukkaantuneita. Suurin osa uhreista oli naisia ja lapsia. Tuhannet shiiamuslimit olivat menossa Kadhimiya-moskeijaan kunnioittaakseen seitsemännen imaamin Musa al-Kadhimin kuoleman muistoa, kun huhu itsemurhaiskusta levisi väkijoukkoon. Lue:
Panik i Bagdad - över 600 döda.
Aftonbladet. Onsdag 31 augusti.
'600 dead' in Baghdad bridge disaster. Guardian. Wednesday August 31, 2005.


Etusivu maanantaina 29. elokuuta 2005.

        


Hallitus armeliaana: Köyhyyspaketti kolmasosa rikkaiden varallisuusveron poistosta! Varallisuusvero poistuu tammikuun alusta 2006, köyhyyspakettiin löytyy varoja vasta syyskuussa! Havainnot keskiviikkona 24.08.2005 aamulla ja illalla. Kuvat TV1:n aamulähetyksen leipäjonosta  (vähennetty väriä) ja omasta iltajuhlasta, josta vain pihakuva (lisätty väriä). Kuvat Pertti Manninen. Isonna ja lue!


Etsi nettisanomista!
1999 alkaen


  Sisällysluettelo  
 

2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu 
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu

 



 

Yhteys

 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 
 

Vaikea kuva

 
 

 



 

Etusivu maanantaina 29. elokuuta 2005.

     1234567890123456789012345678012

Maanantaina 29.08.2005.
Sonera ja Sauli Niinistö. Valikoiva muisti, erikoinen laskuoppi ja kuulopuheet. Katkelma radiohaastattelusta. Lue!
Lue myös! Sauli Niinistö-special
2003/02/06/niinistokuva.htm

 

Maanantaina 29.08.2005.
Ministeri Kari Rajamäki Helsingin Sanomien suojeluksessa. Lehti piilotti uutisen oikeusasiamiehen Rajamäelle antamasta huomautuksesta yhdelle palstalle lyhyesti-juttujen sekaan. Vertailu kymmeneen muuhun lehteen. Lue!
Lue myös! Suojelupoliisi teki ennalta estävää turvallisuustyötä. (Etusivulla alhaalla  ministerin Tsetshenia-selityksiä)
2004/11/25/etusivu.htm

 

Maanantaina 29.08.2005.
Carolina Klüft kentän pinnassa. Isonna!
Lue myös!
Kuka hän on? -
Tyttö, josta tuli supernainen. 2003/08/28/kukahanon.htm
#kukahanon

 

Maanantaina 29.08.2005.
Kuvia kukista ja perhosista sekä puista. Luontokuvia.
Isonna ja lue!

 

Maanantaina 29.08.2005.
Kymmeniä tikkejä kaljussa! Toni Halme vauhdissa.Isonna!
Lue myös! Hakkaamista Harkimon Hartwall-areenalla ja muuallakin.
1999/11/25/n9917urheilu.htm

 

The Strong Man
Harry Langdon
Isonna kuva!

 

Maanantaina 29.08.2005.
VI Kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit, Forssa
2.9.2005 - 4.9.2005
 
 Isonna kuva!

 

Maanantaina 29.08.2005. Pääkirjoitus.
Köyhät
köyhtyvät, rikkaat rikastuvat. Suomalaiset mengelet jatkavat mellastustaan yleisen hyväksymisen siivittäminä. Eräs takavuosien köyhien kurittaja on nyt presidenttiehdokkaana uutta pehmeää imagoa tyrkyttäen! Sauli Niinistö kuuluu käyneen edesmenneen Veikko Hurstin järjestämässä köyhien ja kodittomien joulujuhlassakin! Niinistön ollessa valtiovarainministerinä ongelmat vain pahenivat, vaikka hän itse muistaa toisin. Sama rumba oli myös Sonera-jutussa, josta hän radiohaastattelussa pesi kätensä.
Ja vielä vain Irak-vuodon ihmeellisyyksiä: Jos Paavo Lipponen olisi saanut jatkaa, ei varmaankaan olisi poistettu köyhien toimeentulotukea saavien ns. asumistuen 7 prosentin omavastuuosuutta, joka asetettiin Lipposen 1. hallituksen toimesta. Tässä hallituksessa edellämainittu presidenttiehdokaskin oli voimamiehenä mukana. Kyseinen kepitys oli vertaansa vailla olevaa ilkeilyä ja se aiheutti suoranaista hätää ja tragediaa monella tavalla. Turhia häätöjä ja turhia henkilökohtaisia ratkaisuja. Tässä kurituksessa vasemmistoliittokin oli mukana hyväksyen kepityksen!
Nyt tämä omavastuu poistuu sitten kokonaisen vuoden päästä, ei aikaisemmin. Kepitystä loppuun saakka!
PS. Tällä kertaa pääministeri Matti Vanhanen ja sosiaaliministeri Liisa Hyssälä pääsivät vähällä, puhumattakaan valtiovarainministei Antti Kalliomäestä, näistä viinaveron sekoilijoista ja ihmiskokeiden suorittajista. Heidänkin vuoronsa kyllä tulee!
PS2.  Autoverosekoilun takuumies oli muuten entinen valtiovarainministeri, nykyinen presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Asia ei ole vielä kaikilta unohtunut! 
Maanantaina 29.08.2005. Pertti Manninen. Uudestaan!



Tänään myös!
Hallitus armeliaana: Köyhyyspaketti kolmasosa rikkaiden varallisuusveron poistosta!  Varallisuusvero poistuu tammikuun alusta 2006, köyhyyspakettiin löytyy varoja vasta syyskuussa! Kuvasarja.  Isonna ja lue!
Tänään myös!
  Sonera ja Sauli Niinistö. Lue!

Lue myös! Huussin perältä. Muut lehdet. "Kokoomuslaiset hykertelevät varallisuusveron poistoa. Näin hallitus muistaa Suomen rikkaimpia." Iltalehti. Uutiset lauantaina 11.12.2004. 2005/05/04/varallisuusvero.html 
Lue myös! Optimistinen Arvio. Leif Salmén. 2005/01/13/salmen.htm 
Lue myös! Elokuvalipulla kohtuuton hinta.
2005/03/10/elokuvalippu.htm 

Lue myös!  "Jossakin on myös määritelmä, tai pikemminkin sen kritiikki, jonka kaivan esille esimerkiksi tästä laajasti käsittelemästäni aiheesta, ensin kuitenkin mielipidevaikuttajan asiaa sekoittava kirjoitus:
Ben Zyskowicz: Köyhien määrä on laskenut, niin pitääkin. 2001/03/29/koyhyys.htm#ben 
ja samaan aikaan toisaalla julkaistu rehellinen kuvaus:
Päivi Ketolainen: Köyhättääkö?
2001/03/29/koyhyys.htm#pai
Nyt sitten se kritiikki: Pääkirjoitus: köyhyyden määritelmän kritiikki: 2001/03/29/paakirjoitus.htm "

 

Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja.
Kuva: Pertti Manninen.

 






Kirjasinkokoa suurennettu ja palstaa levennetty!

2006


   
nettisanomat n:o 538
2006
syys 01
   Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan   -   3 vrk:n sääennuste   -   Nettikalenteri

Unikkotie 13, 01300.Vantaa.
P. (09) 838 79120
Suomalainen maisema.

2006-08-31 torstai. "Hetki illan suussa, vesi on vielä lämmintä, on tämä kesää." Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Kuva.
Sadonkorjuu.

2006-08-31 torstai. "Leikkuupuimuri tyhjentää lastiaan peräkärryyn, tänään ei satanut." Kuva: Pertti Manninen. Kuva.
 
Alaska. Päättäjäiset la 2.9.

2006-09-01, Perjantai. "Savion lava. Tanssiorkesteri Alaska. Päättäjäiset la 2.9". Kuva: Pertti Manninen. Kuva.
  Aamulehti ajan hermolla.

2006-08-28, maanantai, Aamulehti. Etusivulla: Kansa päästäisi YK-miehet  Libanoniin pitkin hampain. Lue!   

Rauhanturvajoukot - Opintotuki - MaaryöstöSävelradio - Makasiinit - SanomaWSOY


Sanomisen ja
julkaisemisen vapautta
vuodesta 1999.


Arsedel - Luotettavaa ja ammattitaitoista rakennus- ja siivousalan palvelua jo  vuodesta 1994. Työturvallisuuskortti-koulutusta  Arsedel Oy  


Uusin

 

Arkisto

 

Depis

 

Elokuva

 

Gallup

 

Imagine

 

Kaupunkikuva

 

Kuvagalleria

 

Lehdet

 

Liikunta

 

Opetus

 

Perhe

 

Politiikka

 

Sota ja rauha

 

Tv ja radio

   

Talous

 

Työtä

 

Valokuva

 

Velka

 

Viikon kuva

Nettisanomat perjantai 2006-09-01.
Heinäluoma tukee ateriatuen korotusta Lue!
Pari piirua jäärän suuntaan Lue!
Kuka muistaisi opiskelijoita? Lue!
Suomen perustuslaki pilkattavana. Lue!
"Tuntuu hyvältä, kun voi vaikuttaa" Lue!
Opintotukikiistelyä vuosi sitten! Miten meitä hallitaan? Tapaus Tanja Karpela ja opintotuki. Mikä on totuus? Lue!
Vuosi sitten: "Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna." Varallisuusveron poisto.  Lue!
2006 vs 1999. Lue!
Pääkirjoitus. Aamulehti ajan hermolla. Lue!
 
  Aamulehti 2006-08-28. Etusivulla: Kansa päästäisi YK-miehet  Libanoniin pitkin hampain. Lue!   Aamulehti 2006-08-28. Kotimaa. Kyselyn selostus: Suomalaiset suhtautuvat varauksellisesti lähtöön. Lue!  Nettisanomat 2006-08-24. "Tämä uutinen oli Helsingin Sanomille liikaa!" Uutisessa kerrottiin Reseviläisliiton kielteisestä kannasta suomalaisten lähettämisestä Libanoniin. Aamulehti kertoi etusivullaan, Helsingin Sanomat ei millään sivulla. Lue!  Nettisanomat 2006-08-24. Pääkirjoitus. Asianosaisinta kuulematta. Lue!  Ilta-Sanomat 2006-08-12. "Kuolleen sotilastarkkailijan avovaimo silitti Suomen lipulla peitettyä arkkua itkien." Kotiinpalu oli kaunis. Kuva.  Helsingin Sanomat. Kotimaa. Vallan liikkeet. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005. “Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan. Lue!
Nettisanomat perjantai 2006-09-01.
"Aamulehti ajan hermolla" 



2006-08-28, maanantai. Aamulehti. "Kansa päästäisi YK-miehet  Libanoniin pitkin hampain". Kuva.
Näitäkään tuloksia  Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen eivät halunneet kertoa lukijoilleen. Lue myös!  "
Tämä uutinen oli Helsingin Sanomille liikaa!" Uutisessa kerrottiin Reseviläisliiton kielteisestä kannasta suomalaisten lähettämisestä Libanoniin. Aamulehti kertoi etusivullaan, Helsingin Sanomat ei millään sivulla. Lue!
Lue myös! 
Pääkirjoitus. Asianosaisinta kuulematta. Lue!  Tämä oli pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. 2006-08-31.
  Nettisanomat perjantai 2006-09-01.
"Aamulehti ajan hermolla"



2006-08-28, maanantai.  Aamulehti. "Suomalaiset suhtautuvat varauksellisesti lähtöön."  
Kuva.
Näitäkään tuloksia Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen eivät halunneet kertoa lukijoilleen. Lue myös!  "
Tämä uutinen oli Helsingin Sanomille liikaa!" Uutisessa kerrottiin Reseviläisliiton kielteisestä kannasta suomalaisten lähettämisestä Libanoniin. Aamulehti kertoi etusivullaan, Helsingin Sanomat ei millään sivulla. Lue! Lue myös! Pääkirjoitus. Asianosaisinta kuulematta. Lue! Tämä oli pääkirjoitus. Nettisanomat. Pertti Manninen. 2006-09-01.
Aamulehti Maanantai 28.elokuuta 2006. Etusivulla.
Kansa päästäisi YK-miehet Libanoniin pitkin hampain

Rauhanturvajoukot: Nuoret ja miehet innokkaimpia
Jukka Vahti
Libanonin kriisistä välittynyt kuva ja suomalaisen YK-tarkkailijan kuolema näyttäisivät latistaneen suomalaisten intoa lähettää omia rauhanturvajoukkojaan YK:n operaatioon.
Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suurempi osa kansalaisista kuitenkin kannattaa kuin vastustaa osallistumista operaatioon: yli tuhannesta vastaajasta 49 prosenttia kannatti osallistumista ja 39 prosenttia vastusti. Loput eivät osanneet ottaa kantaa.
- Tilanteen vaikeus ja esillä olleet vaarat ja uhkat ovat saattaneet vaikuttaa mielikuviin. Luulisin, että kyselyn tulos on aika realistinen siten, että ihmiset vielä pohtivat asiaa, eduskunnan ulkoasiain puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd) arvioi.
Kysely osoitti eri ikäryhmien suhtautuvan rauhanturvaoperaatioon eri tavoin. 25-34-vuotiaista lähes 80 prosenttia on osallistumisen kannalla, kun 50-79-vuotiaiden kohdalla kannatusprosentti on vain vähän yli 40. Kotimaa A5.

Libanonin operaation kannatus
Kannattaa 49 %
Vastustaa 39 %
Ei vastausta 12 %
Lähde: Taloustutkimus Oy
Aamulehti Maanantai 28.elokuuta 2006. Etusivulla.
Aamulehti. Kotimaa. Maanantai 28.elokuuta 2006
Suomalaiset suhtautuvat varauksellisesti lähtöön
Libanon: 25-34-vuotiaat kannattavat innokkaimmin suomalaisten osallistumista Lähi-idän rauhanturvatehtävään
Jukka Vahti
Suomalaiset päättäjät eivät saa selvää ohjetta suomalaisten osallistumisesta Libanonin rauhanturvaoperaatioon. Liki puolet eli 49 prosenttia kansalaisista kannattaa suomalaisten lähettämistä Libanoniin, 39 prosenttia puolestaan vastustaa operaatioon osallistumista.
Luvut selviävät Aamulehden Taloustutkimuksella tekemästä kyselystä, johon vastasi 1007 ihmistä.
Kyselyn perusteella suomalaisten osallistumista kannattavat innokkaimmin hyvätuloiset, kokoomuksen ja vihreiden äänestäjät ja 25-34-vuotiaat.
Puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk) mielestä tutkimustulos ei ole yllättävä.

Operaation kannatus riittävä päätöksille
- Tuloksessa heijastuvat ainakin hävitys ja sota, joita alueelta on nähty ja jotka varmasti nostavat tietynlaisia asenteita pintaan. Samoin suomalaisen sotilaan kuolema vaikuttaa asenteisiin kielteisesti, Kääriäinen arvioi.
Kääriäinen arveli operaation saaman kannatuksen perustuvan suomalaisten pitkiin perinteisiin rauhanturvatehtävissä. Hänen mukaansa Libanonin rauhanturvatehtävään on jo todettu olevan tarpeeksi halukkaita lähtijöitä. Suomi on luvannut operaatioon 250 rauhanturvaajaa aikaisintaan marraskuussa.
Eduskunnan ulkoasiain valiokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd) toivoo, että mielipiteiden voimakas jakautuminen ei merkitsisi suomalaisten rauhanturvaamishalukkuuden vähenemistä.
- Olisin odottanut, että kyselyn tulos olisi ollut vähän myönteisempi, koska Libanon on kuitenkin suomalaisille entuudestaan tuttu. Tässäkin tuloksessa on kuitenkin riittävästi pohjaa harkinnallemme, Jaakonsaari sanoo.
Suomalaisten rauhanturvaajien osallistumista Libanonin operaatioon vastustivat erityisesti vasemmistoliiton äänestäjät, 50-79-vuotiaat ja eläkeläiset.
Miehet suhtautuvat rauhanturvaoperaatioon selvästi naisia suopeammin: miehistä 57 prosenttia kannatti suomalaisten osallistumista, naisista vain 41 prosenttia.

Ikäihmisiltä on tullut kiitosta
Reserviläisliitto on aiemmin ilmoittanut vastustavansa suomalaisten lähettämistä Libanoniin. Taustalla on suomalaisen YK-tarkkailijan Jarmo Mäkisen menehtyminen Israelin hyökkäyksessä heinäkuussa.
Liiton mielestä ei ole varmaa, että Israel kunnioittaisi jatkossakaan YK-joukkojen koskemattomuutta.
Toiminnanjohtaja Olli Nyberg sanoo, että Taloustutkimuksen kyselyn tulokset vastaavat liiton omia kokemuksia.
- Palautteesta olen huomannut, että lähtöä harkitsevat nuoret eivät ole ymmärtäneet kielteistä kantaamme ollenkaan.
- Vanhemmat ihmiset taas ovat soittaneet, ja kiitelleet, kun olemme sanoneet, että operaation riskit ovat suuret, eikä sinne kannata lähteä, Olli Nyberg kertoo.

Libanonin operaatio jakaa mielipiteet
Ikä 15-24
Kannattaa 51
Vastustaa 38
Ei vastausta/EOS 11
Ikä 25-34
Kannattaa 59
Vastustaa 27
Ei vastausta/EOS 14
Ikä 35-49
Kannattaa 54
Vastustaa 36
Ei vastausta/EOS 10
Ikä 50-79
Kannattaa 41
Vastustaa 45
Ei vastausta/EOS 14
Lähde: Taloustutkimus Oy.

Näin tukinmus tehtiin
Taloustutkimus haastatteli Aamulehden toimeksiannosta 1007 henkilöä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15-79-vuotiaat mannersuomalaiset. Otos muodostettiin satunnaisotannalla Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä. Otos painotettiin iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan kohderyhmää edustavaksi. Tutkimuksen keskimääräinen tilastollinen virhemarginaali on 95 prosentin luotettavuustasolla 2,5 kumpaankin suuntaan. Tutkimus tehtiin 15.-24.8.2006.
Vastaajilta kysyttiin: Kannatatteko vai vastustatteko Suomen rauhanturvajoukkojen lähettämistä Libanoniin?

Kannattaako Suomen lähettää joukkoja Libanoniin?
Ei, koska tilanne on niin arvaamaton. Joukot kannattaa lähettää vasta, kun sitova rauha on aikaansaatu.
Kalevi Jalonen
Reserviläinen, Vesilahti

Ehdottomasti ei. Hinta on hyötyyn nähden liian suuri.
Jari Inha
Reserviläinen, Vesilahti

Spontaanisti sanoisin ei. Toisaalta elämme globaalissa maailmassa, emmekä voi sulkea itseämme siitä pois.
Kristiina Kantola
Tutkija, Vesilahti

Se on kaksipiippuinen juttu. Kulttuuri Lähi-idässä on aika erilainen. Toisaalta pitäisi pitää yllä maailmanrauhaa.
Arvo Mäkelä
Eläkeläinen, Vesilahti

Aamulehti. Kotimaa. Maanantai 28.elokuuta 2006.


Nettisanomat perjantai 2006-09-01.

"Kotiinpaluu oli kaunis" 



Ilta-Sanomat 2006-08-12, lauantai. "Kotiinpalu oli kaunis. "Kuolleen sotilastarkkailijan avovaimo silitti Suomen lipulla peitettyä arkkua itkien." Kuva.
Pertti Manninen. 

Nettisanomat perjantai 2006-09-01.
Helsingin Sanomat. Kotimaa. Vallan liikkeet. Mari Manninen lauantaina 07.05.2005. “Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan. Lue!

Nettisanomat torstai 2006-08-31.
"Suomalainen maisema"
 



2006-08-31 torsta. Hetki illan suussa, vesi on vielä lämmintä, on tämä kesää." Pertti Manninen. Kuva.

Nettisanomat perjantai 2006-09-01.
Tämän sivun aiheisiin liittyviä kirjoituksia ja kuvia vuodesta 1999 alkaen ja tästä hetkestä eteenkinpäin  
1)  omalla haulla  ja  2)  linkkilistasta!

Elokuvalipulla kohtuuton hinta.

Tämän numeron kuvasivulle!

Kirjasinkokoa suurennettu ja palstaa levennetty!


2007

  Nettisanomat N:o 685. Torstai 2007-09-06.
< edellinen seuraava >

Suomalainen todellisuus erään syyskuun aamuna klo 09.22 ja 09.23.

   Nettisanomat N:o 685. Torstai  2007-09-06. 
<
edellinen seuraava

Suomalainen todellisuus erään syyskuun aamuna klo 09.22 ja 09.23.
 

Pertti Manninen.
Kesän hyvä teko: Opeta lapsi uimaan   
 Midnight Sun Restaurant Patong Kata phuket.fi  




Kuka toi kenet kuulustellakseen sitä mistä??
HELSINGIN SANOMAT, KARLSSON.

http://www.nettisanomat.fi/
2003/01/23/muutlehdet.htm

HELSINGIN SANOMAT. Tammikuu 2003

Poliisin ylijohto..."kaiken tukensa"
Supo saanut käsiinsä nipun uusia agentti XV/ll/69 asiakirjoja.

Poliisin ylijohto antaa "kaiken tukensa" suojelupoliisille Stasi-vakoilun selvitystyössä ilmoitti poliisiylijohtaja Reijo Naulapää tiistaina...

Tapaamisen taustalla olivat dosentti Olli Rehninviime viikon lopulla esittämät syytökset, että Supo olisi rikkonut professori Alpo Rusin esitutkintaan liittyen perustuslakia ja esitutkintalakia. Rehn vihjaili myös, että Supo suojelee oikeita vakoojia. ,Arto Astikainen, Helsingin Sanomat.http://www.nettisanomat.fi/
2003/01/23/muutlehdet.htm

Vakoojia. nettisanomat.com 03.10.2002.
Vakoojakuvia. nettisanomat.com 03.10.2002.

 



2008

Russia sets terms for Georgia exit

guardian.co.uk, September 3 2008

International peacekeepers must be in place and Tbilisi must sign non-aggression pact, ambassador says

Cheney in Tbilisi amid Russia warning

guardian.co.uk, September 4 2008

Bush administration unveils $1bn aid package to help rebuild civilian infrastructure

North Korea rebuilding reactor

guardian.co.uk, September 4 2008

Reconstruction at complex where North Koreans are believed to have produced plutonium for six bombs


Defiant Cheney vows US will back Georgia for Nato seat

guardian.co.uk, September 5 2008

Challenge to Russia's 'illegitimate' invasion coincides with collapse of pro-western Ukrainian coalition

Brown's hypocritical Cold War rhetoric

The big issue:What a pity Gordon Brown appears not to have read Thomas de Waal's excellent piece in The Observer two weeks earlier

 

 

Sonera-kirjan kirjoittajaa yritetään jälleen selvittää.  - Minne hävisivät Soneran rahat? Jaksot: 5 Soneran kumppanin hankinta & Telia kostaa (Kaj-Erik Relander, Pekka Vennamo, Tapio Hintikka, Harri Koponen, Paavo Lipponen, varelius, harmia, jaakkola, sonkin).  Lue!
 
  edellinen seuraava  UUSIN  Ilmoita!  Arkisto!
  phuket.fi      arsedel.fi
Midnight Sun Restaurant Patong Kata

2008-09-04   Torstai  (845)
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 
etusivu
Nettisanomat 9 vuotta! (N:o 0!)  Lue!  

Linkit joka numeron etusivulle:  Arkisto   
Russia - Georgia - South Ossetia  Links

IS:n Nato-kyselyn virhemarginaali 50-90 %! 

Romut pois! Kuva


Kuva: 
"Päätoimittaja Erkki Laatikainen naureskelee Helsingin medialle."
Isonna!
Antti-Pekka Pietilä: "... Suomen tärkein uutinen on sanomalehti Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen jääminen eläkkeelle. Keskisuomalaisen toimitus oli otsikoinut lähtöjutun "Jumalasta seuraava", jolla korostettiin Laatikaisen kaikkivoipasuutta politiikan ja suhmuroinnin takapiruna. Jutulla haluttiin osoittaa, että Jumalasta seuraava on Jyväskylästä. Onneksi toimitus  ..." Lue!
Erkki Laatikaisen viimeisenä työpäivänä. (osa2). Lue!  KSP-kaappaus. Lue!
 (osa1). Lue!
Joutsenpari lähtee lentoon lepolahdeltaan sateisena päivänä.

Joutsenpari lähtee lentoon lepolahdeltaan sateisena päivänä puolen päivän jälkeen. Kuva Pertti Manninen eilen keskiviikkona 2008-09-03 klo 12:20. Keski-Suomi. Laukaa. Peurunka-järvi. Edelliset kuvat!

Jyväskylän kaupunkilehti 2008-09-04. (Nro 1!) Kolumni. Antti-Pekka Pietilä: Maukkaita suupaloja ja katkeria virheitä.

"Maukkaita suupaloja ja katkeria virheitä.

Paikallislehtiä lukemalla voisi luulla, että Suomen tärkein uutinen on sanomalehti Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen jääminen eläkkeelle. Keskisuomalaisen toimitus oli otsikoinut lähtöjutun "Jumalasta seuraava", jolla korostettiin Laatikaisen kaikkivoipasuutta politiikan ja suhmuroinnin takapiruna. Jutulla haluttiin osoittaa, että Jumalasta seuraava on Jyväskylästä. Onneksi toimitus muutti otsikon ennen lehden painamista.

Paavin rinnalle itsensä korottanut Laatikainen ajoi 1980-luvulla Keitele-Päijänne-kanavan rakentamista Jyväskylän kupeeseen Äänekoskelle. Uittouomaa pidettiin koko maakunnan elämän ja kuoleman kysymyksenä. Metsäliitto uhkasi jopa lopettaa Äänekosken paperitehtaan toiminnan, ellei kanavaa kaiveta. Kanava on ollut käytössä 15 vuotta ja siinä liikennöivät vain pienet huvialukset eikä hyötyliikennettä ole juuri lainkaan. Kanava on puhemiestensä virhearvioinnin muistomerkki.

Metsäliitto on taas asialla. Se haluaa pilkkoa valtiojohtoisen bioenergiayhtiö Vapon kahmiakseen itselleen parhaat palat ja täyttääkseen tyhjään kassaansa, josta valuu rahaa metsäyhtiö M-realin tappioiden kattamiseen kuin viemäriin. Metsäliitto tarvitsee uutta kannattavaa liiketoimintaa ja suupalaksi kelpaa Vapo.

Jyväskylä on oiva esimerkki siitä, miten väärät panostukset tuntuvat pitkälle tulevaisuuteen. Jyväskylään ei voida ajaa täyttä vauhtia VR:n Pendolinoilla, sillä rata ei kestä suuria nopeuksia. Lentoliikenne hiipuu lentolippujen hintojen noustessa. Lentovuoroja karsitaan ja lentoja on peruttu jopa tuntia ennen lähtöä matkustajapulan vuoksi. Monien muidenkin aluekeskusten kuten Turun ja Lappeenrannan elinkeinoelämä, työllisyys ja nuorten pysyminen paikkakunnilla kärsivät vajavaisten liikenneyhteyksien vuoksi. Palvelut, kauppa ja henkinen työ eivät tarvitse peruskallioon louhittuja kanavia vaan tietoliikenneyhteyksiä ja henkisiä linkkejä ympäri maailman.

Paikallisuuden tärkein edellytys on, että paikalle pääsee ja paikalta pääsee myös pois. Ihmisten, tavaroiden, rahan ja tiedon on voitava liikkua vapaasti ja vauhdilla. Paikallispoliitikot ovat perinteisesti vaatineet uusia siltarumpuja kotikulmilleen. Modernien kuntapäättäjien pitää hankkia yhteyksiä pääkaupunkiin ja ulkomaisiin keskuksiin, joissa paikallisten yritysten asiakkaat yhä useammin ovat.

Jumalasta seuraava on Jyväskylästä.

Antti-Pekka Pietilä
 
Kaupunkillehtiliiketoimintaryhmän johtaja
antti-pekka-pietila(a)lehtiyhtyma.fi"


Jyväskylän kaupunkilehti 2008-09-04. Kolumni. Antti-Pekka Pietilä: Maukkaita suupaloja ja katkeria virheitä. Kirjoittajan kuva. Julkaistu myös Tamperelainen-lehdessä.

Jyväskylän kaupunkilehti. Kustantaja Jyväskylän kaupunkilehti Oy. Kokonaisjakelulevikki 73 500 kpl. Ilmestymispäivä Torstai. Osoite Vapaudenkatu 40-42 40100 JYVÄSKYLÄ. Päätoimittaja Jaana Larsson. Toimitus jkl.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi. Ilmoitukset jkl.ilmoitukset(a)lehtiyhytma.fi. Jakelu Itella Oyj. Paino Lehtipaino KeskiUusimaa, Tuusula.
http://www.jyvaskylankaupunkilehti.fi/
 
http://www.jkl-kaupunkilehti.fi/

Osa 2. Nettisanomat sunnuntaina 2008-08-31.

Pääkirjoitus. Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen viimeisenä työpäivänä pieni raapaisu eli kertomus hymistelyjen oheen Laatikaisen toiminnasta rikkaiden ja hyvinvoivien etujen näkyvästä ja näkymättömästä haalimisesta, johon liittyy suoranaisten laittomuuksien puolustaminen pääkirjoituksissa ja kolumneissa alkaen Keski-Suomen Puhelimen (KSP:n) kaappausyrityksestä (1998) jatkuen Kaupunginjohtaja Pekka Kettusen eroraha-asiassa (2003-2008) päätyen Turvevoimalan rakentamiseen (2008), joka on pomminvarma sijoitus mukanaolijoille, vaikka se osoittautuisikin fiaskoksi, koska kaupungin asukkaathan sen lopulta kuitenkin maksavat sähkönhinnoissaan jatkuen eläkepäivillä Konserttitalon rakentamiseen Jyväskylä-paviljongin ankeaan ympäristöön kun ensin oli saatu purettua vanha Funkkis-huoltoasema konserttitalolle aluksi suunnitellulta arvokkaalta paikalta kaupungin sydämessä ja vapautettua tämä Vapaudenkadun tontti sitten liike-elämän tarpeisiin uhohtamatta kuitenkaan Laatikaisen upeaa puolueettomuuspolitiikan puolustamista osoittaessaan liittotumispolitiikan NATO-intoilijoiden vaarallisuuden Suomen kansalle.

Pertti Manninen, Nettisanomien päätoimittaja.
2008-08-31.

PS. Edellä oleva oli pääkirjoituksen otsikko ja itse pääkirjoitus muodostuu Nettisanomissa julkaistujen kirjoitusten linkeistä Laatikaiseen ja Keskisuomalaiseen sekä joihinkin asioihin jotka lehti on jättänyt kertomatta lukijoilleen, vuodesta 1999 lähtien! Sama.


 

Keskisuomalainen 1999.


Viikon kuva: "Romut pois paviljongin edestä!" (1999)
-

Jyväskylässä kesällä 1999 kuvannut Pertti Manninen

"Taivaallisen rahan aukiolle" johdattava rakennus on juuri purettu autojen paikoitusalueeksi. Myös Tanssisali Lutakko ja Työttömien yhdistyksen talo odottavat purkajiaan Jyväskylän paviljongin edustavuutta lisäämään.
"Paviljonki on, pysyy ja nousee."  (Laatikainen)
"Paviljongin kakkiosvaiheeseen ei tarvita veromarkkoja."
 (Mäkinen)


Suuri erorahanumero. Nettisanomat tiistaina 2008-07-01. Lue!

Kaamea kertomus kusetuksesta:
Kettunen kusetti kaupunkia. Kaupunki kusetti Kettusta. Keskisuomalainen kusetti kansaa. Lue pääkirjoitus! Tulikin kertomus Kettusesta. Lue!

 

2009

Nettisanomat tiistai 2009-09-01.
 N:o 1032
 
Uusin - Linkit joka etusivulle - Ilmoitukset - Sanomisen ja julkaisemisen  vapautta vuodesta 1999 - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.  Yhteys: nettisanomat @hotmail.com
Björn Wahlroos-story. - Pekka Kettunen-story.
Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue!



"Kettusen erorahakuvio vain mutkistuu".

Kaupunginhallituksen ex-puheenjohtaja Erkki Ikonen (kok.) pitää koko jupakan syntyä populistisena irtopisteiden keräämisenä." Keskisuomalainen tiistaina 2009-09-01." Isonna!



Kettusen erorahajupakka "Olimme liian kilttejä".

"Hallituksen ex-puheenjohtaja ei pelkää joutuvansa maksumieheksi.
- Olimme aikoinaan liian kilttejä, kun pyrimme ratkaisemaan asian hienovaraisesti Jyväskylän kaupungin kuvaa pilaamatta. Sitten joku populisti kommunisti keksi, että tästä saa helposti kerättyä poliittisia pisteitä sanoo Ikonen tarkoittaen valitusprosessin yhtä päähenkilöä, valtuutettu Riitta Tynjää."

"TEATTERIA Pinnan alaisista jännitteistä ei vielä tiedetty laajasti vuonna 2001, kun kunniamerkkeihin sonnustautuneet kaupunginjohtaja Pekka Kettunen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen (oik.) juhlivat itsenäisyyspäivää kaupunginteatterilla." Arkistokuva Risto Aalto.
Keskisuomalainen. Satu Kakkori ja Eeva Salminen. Tiistaina 2009-09-01. Isonna!

Kuvat Pertti Manninen.

"Kissa pöydällä".
"Kettunen, mies joka tiesi liikaa".


Jyväskylän ex-kaupunginjohtajan eron ja erorahan maksamisen todelliset syyt paljastumassa?

Pekka Kettusesta haluttiin päästä eroon. Helsinkiläistyneelle Kettuselle ero sopi, jos vain siitä saisi kunnon korvauksen. Koska hän tiesi liikaa, hän kiristi tiedoistaan (vaikenemisestaan) rahaa. Jos hän olisi ollut firmassa (osakeyhtiössä) töissä, koko jupakka olisi hoidettu ja mitään meteliä ei olisi syntynyt. Nyt kuitenkin haluttiin kaupunkilaiset maksumiehiksi, koska erottajat eivät päässeet sopuun kustannusten jaosta ja koska liikemiehet aina ajattelevat omia kukkaroitaan.

Jotta varmistettaisiin asukkaiden (veronmaksajien) maksuvelvollisuus suunniteltiin alusta alkaen asia niin sotkuiseksi, että kaupunkilaiset loppujen lopuksi kuitenkin jäisivät maksajiksi. Tässä näytetään onnistuvan, koska vastaan tulee kaikenlaisten suunniteltujen päätösten ja niiden oikeuskäsittelyjen lopullinen tuhooja: aika. On kovin vaikeaa näyttää toteen, että kaikki on taitavasti suunniteltu ja että Kettunen ei olisi toiminut vilpittömästi, vaikka tosiasiallisesti onkin toiminut erittäin vilpillisesti, koska hänen on asemassaan täytynyt sen verran kunnallislakeja tuntea.

Mitä hän sitten tiesi? Tietysti moniakin kaupitteluja ja kauppoja. Se mitä Jyväskylän bisneseliitti ei voinut antaa anteeksi liittyy Keski-Suomen Puhelimen (KSP:n) kaappaukseen pois keskisuomalaisilta tavallisilta ihmisiltä. Tämä bisneseliitti, jossa oli mukana myös Keskisuomalainen-yhtiö, joka julkaisee Keskisuomalainen-lehteä ja omaa tiedotusmonopolin alueellaan. Tämä eliitti perusti Fiotele-nimisen yhtiön. Järjesti suunnatun annin sen jälkeen kun puhelinyhdistys oli romutettu, Yhtiön tarkoitus oli kaapata koko puhelinyhtiö itselleen (bisnes-eliitille) ja aie näyttikin aluksi onnistuvan.

Tähän liittyy Keski-Suomen ällöttävin tiedotuspimennys, kun pienosakkaat yrittivät kerätä valtakirjoja kaappaushankkeen kumoamiseksi siihen yhtiökokoukseen, jossa kaapparit saivat kaappauksensa. Keskisuomalainen viivästytti tahallaan pienosakkaiden valtakirjojen keruuilmoitusta, julkaisi sen sitten monien pyyntöjen jälkeen toukokuun viimeisenä lauantaina, koulujen päättymislauantaina, kun kokous oli sitten seuraavana tiistaina klo 8.00. Tästä huolimatta pienosakkaat olisivat voittaneet, jos kokouksessa ei olisi hävyttömästi (taas) hylätty valtakirjoja. Kellä nyt olisi sitten ollut resursseja käydä oikeutta asiassa ja ottaa riskiä siitä, että joutuisi jutun hävitessään maksamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

Tässä vaiheessa siis Jyväskylän bisneseliitti pääsi voiton päälle kaappauksessa. Tässä sitä siis edesauttoi niin Pekka Kettusen kaupunki kuin Tarmo Pipatin maalaiskunta kuin myös kirkkoherra Otso Sovijärvi, joka muuten itsekin oli syyllistynyt joihinkin talousepäselvyyksiin, niin Ylioppilaskunta kuin sairaanhoitopiiri jne, Osuuskauppa Keskimaa ja sitten nämä bisneseliitin yhtiöt. Täydellinen lista (Katso Fiotele Oy:n omistajat).

Pekka Kettunen, joka siis ansiokkaasti oli avustanut kaupunkilaisten omaisuuden ryöstöä, oli Keski-Suomen Puhelimen hallituksen puheenjohtaja ja tunsi yhtiön hyvin. Tietysti hän tunsi myös Fiotele Oy:n asiat, Jossain vaiheessa hän kuitenkin ryhtyikin kaksoisagentiksi. Helsingin Puhelin Oy, nykyisin Elisa Oy, oli myös kiinnostunut tietenkin tästä omaisuusmassasta, joka oli vaihtamassa omistajaa polkuhinnalla. Elisan määräysvallassa oleva Tampereen puhelimen ja Elisan omistusosuus nousi lopulta niin suureksi, että se kaappasikin KSP:n keskisuomalaisen bisneseliitin nenän edestä. Nettisanomat kiinnitti jo silloin huomiota Kettusen toimintaan (”Ei kai Kettunen sentään ollut Helsingin Puhelimen konsultti tässä toimessa?”). Näin kuitenkin oli, Kettunen sai palkaksi eronsa jälkeenkin KSP:n nimenvaihduttua Yomi:n, hallituksen (ainakin) varapuheenjohtajuuden ja siihen liittyvät muhkeat palkkiot, ehkä myös muutakin.

Tätä Keskisuomalainen ja keskisuomalainen bisneseliitti eivät voineet antaa anteeksi ja niin miehestä oli sitten jollakin tavalla päästävä eroon naamioituine erorahoineen (kiristysrahoineen). Loppu onkin sitten legendaa ja kaiken maailman lillukan varsista puhutaan paljastamatta ero(ttamise)n todellista syytä tai syitä. Kettunen on vahvoilla, koska hän on mies, joka tiesi liikaa ja tietää edelleenkin.

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen tiistaina 2009-09-01.

Lue myös!

Pekka Kettunen-story.
http://www.nettisanomat.com/2009/08/28/etusivu.htm

Fiotelen omistajat
"Kaupunki, maalaiskunta ja seurakunnat avustavat: Isojen poikien pelissä Keski-Suomen Puhelimen pienosakkaiden tappio 100 miljoonaa! ... Kummastusta herättää kuinka kaupunki, maalaiskunta, seurakunnat sekä muut yhteisöt voivat olla mukana tällaisessa jäsentensä ryövämisessä. Jo pelkkä poisjääminen olisi puhkaissut koko kuplan."
http://www.nettisanomat.com/2000/02/24/fiotele.htm

Olennaista on lopputulos

"Jokainen voi mielessään kuvitella millaiseen kiitollisuuden velkaan julkisyhteisöjen kettuset ja pipatit joutuvat operoidessaan n. 250 miljoonan omaisuusmassan jollekin pienelle piirille!"
http://www.nettisanomat.com/2000/03/02/lopputulospaakirjoitus.htm

Kettunen vauhdissa: Jyväskylän Energia myynnissä. "Tällä kertaa en epäonnistu."
"...reilu vuosi sitten hänen Keski-Suomen Puhelimen hallintoneuvoston puheenjohtajana operoima "kaappaus keskisuomalaiseen omistukseen" karahti niinikään kiville, kun vielä ovelampi suorittaja, Helsingin Puhelin, kaappasi tosiasiallisen määräysvallan yhtiössä. Ei kai Kettunen sentään ollut Helsingin Puhelimen konsultti tässä toimessa?"
http://www.nettisanomat.com/1999/10/07/n9910kettunen.htm


Helsingissä: Sananvapaus kauppatavarana
http://www.nettisanomat.com/2005/02/22/valkonensananvapaus.ht


Nettisanomat sunnuntai 2009-08-30.
Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia".
Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26.
Muut lehdet: Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26. TURKU Ossi Rajala. "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Katainen varoittaa suruviestien riskin kasvaneen. 

"Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Suomen on edelleen pysyttävä mukana Afganistanin operaatiossa, koska islamilainen tasavalta on edelleen sekasortoisessa tilassa. - Afganistanissa käydään tärkeätä kamppailua terrorismia vastaan. Olemme operaatiossa mukana omien turvallisuusintressien takia ja meillä on halua auttaa Afganistanin kansaa, hän totesi tiistaina kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksessa Turussa. - Katainen toivoo eduskunnan puivan operaatioita syksyllä. Hän ymmärtää, että riskien kasvaessa myös paineet maasta lähtemistä kohtaan kasvavat. - Niiden, jotka haluavat Suomen vetäytyvän pois, olisi syytä miettiä, haluavatko he koko kansainvälisen yhteisön lähtevän Afganistanista. Tähänkin kysymykseen on oltava valmis sanomaan kyllä, jos operaatiosta luovutaan. Kokoomusjohtaja totesi Isaf-joukkoja koskevien päätösten olevan jatkossakin vaikeita, Vaativan operaation vaarat ovat lisääntyneet, joten Katainen varoittaa mahdollisista uusista suruviesteistä. - Osallistumista operaatioon tullaan tarkastelemaan vuosittain. Riskit on tiedostettava, Suruviestien aiheutumista tietenkin vältetään, mutta niitä voi silti tulla. Olemme toistaiseksi olleet melko onnekkaita." "Jyrki Katainen puolusti suomalaisten rauhanturvaajien läsnäoloa Afganistanissa tiistaina Turussa. Mikko Stig/Lehtikuva. Keskisuomalainen keskiviikkona 2009-08-26. Kuva: Pertti Manninen tiistaina 2009-08-26.

News World news Afghanistan Change in Afghanistan must come from within
Editorial The Observer, Sunday 30 August 2009

"It is clear that Karzai is neither capable of nor willing to change. The democratic process has run aground. The west faces the prospect of upholding a dubious regime for a narrow strategic reason – to prevent terrorism in the UK and the US and to stop al-Qaida setting up their terror camps again. The question now is whether this is necessary. If Nato troops leave Afghanistan, it may become easier for al-Qaida to operate there but, equally, the sense of grievance that attracts Afghans to the Taliban and Muslims to extremism elsewhere may be diminished. But for as long as our troops are in Afghanistan, British soldiers will be killed, making it an increasingly urgent political problem for Gordon Brown. The government finds itself nailed to the logic of a failed humanitarian intervention where it is hard to abandon what it promised to redeem."

News World news US foreign policy US commander in Afghanistan proposes revamped strategy General Stanley McChrystal acknowledged drawbacks of the approach used for the past eight years Ewen MacAskill in Washington and Nicholas Watt guardian.co.uk, Monday 31 August 2009 19.53 BST The recommendations came as two further British soldiers were killed yesterday, compounding what is the deadliest year for foreign troops since the 2001 invasion. The deaths of the soldiers from The Black Watch, 3rd Battalion The Royal Regiment of Scotland, took the total number of deaths of UK service personnel since operations began in 2001 to 210. The soldiers were killed in a blast while on patrol north of Lashkar Gah, in Helmand province, the Ministry of Defence said. Two American soldiers were also killed in an explosion, the US military said. ... McChrystal has already begun to implement the new strategy, ordering his forces not to fire or drop bombs if there is a risk of civilian casualties.

 

2010



Torstai

2010-09-02


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

N:o
1191
Hae!   

www.thailand.fi www.phuket.fi
www.patong.fi

www.flyingfinn.info
www.midnightsun
restaurant.info

Palkitun valokuvalehden Photo Raw'n pääosassa ovat vahvat kuvat ja vaikuttavat sarjat. Eyes Wide Open. Kestotilaus 35 €
Edellinen - Seuraava - Linkki jokaiseen! - Ilmoita ilmaiseksi! - 101 ilmoitusta!
Tony Blair: I didn't see Iraq nightmare coming. Lue! - Iraq withdrawal: Amid heat and broken promises, only the ice man cometh. Lue! - Barack Obama ends the war in Iraq. 'Now it's time to turn the page'. Lue! - 2003- 2005. Lue! - 2009. Jyrki Katainen: "Afganistanin murheet ovat Suomen huolia". Lue! - Markku Partinen kertoo: Näin kaikki tapahtui. Lue! - Sosiaaliministeri Paula Risikko ohjaa keskustelua väärille raiteille! Lue! - Nettisanomat. 2 kirjoitusta. Harhaanjohtavaa tietoa tiomersaalia sisältävän rokotteen sivuvaikutusriskeistä lapsille ja sikiölle.Lue! - Onko meillä syytä olla huolissamme? Lue! - Mari Kiviniemi ja Arto Merisalo Lempäälässä. Lue! - 2008. Kähmintäskandaali. Seksuaalista häirintää. Lue!

"La voix humaine"

Den mänskliga rösten
Inhimillisyyden ääni


Karis Brankis Karjaa 6.9.2010 kl.18.30


Ekenäs, Kulturhuset Karelia-talo
Tammisaari 15.9. 2010 kl. 19.00

Sopran Eva Comét
piano Tuula Hällström
regi Tony Wuorinen

Lue lisää:
sopraano Eva Comét|facebook


Jos jutussa on perää niin voiko ex-pääministeri Matti Vanhanen enää tyhmemmin aloittaa uutta uraansa Perheyritysten liitossa?

Nettisanomat. Päälause. Pertti Manninen.
Torstai 2010-09-02 klo 13:36.
Seiska seisoo suhdekohun takana:
Olemme nähneet heidät yhdessä.


http://www.iltalehti.fi
/uutiset/
2010090212283687
_uu.shtml


Iltalehti. Torstaina 2010-09-03 klo 13:30.

Aikaisempi otsikko oli reilua tuntia aikaisemmin klo 11:51.


ROCKIN KORKEAT KOROT 10v.
PROUDLY PRESENTS;


www.rockinkorkeatkorot.com

TAVASTIA to. 23. 9. 2010 klo 20.00
Urho Kekkosenkatu 4 - 6, 00100 Helsinki
LIPUT 17e , ennakko Tiketti
(ovelta 18 e)
ILTALEHTI.fiTalvitie kiistää suhteen Vanhaseen ILTA-SANOMATVanhanen kiistää salasuhteen

ILTALEHTI.fi Talvitie kiistää suhteen Vanhaseen
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010090212283500_uu.shtml

ILTA-SANOMAT Vanhanen kiistää salasuhteen
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2245499






Middle East peace talks - live>
Follow all the diplomatic activity as Israel and Palestine hold Middle East peace talks in Washington DC - live
http://www.guardian.co.uk/world/richard-adams-blog/2010/sep/02/middle-east-peace-talks-washington-israel-palestine

http://www.guardian.co.uk/world

 

2011

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 101 ilmoitusta
Ilmoita ilmaiseksi!


Perjantai 2011-09-02 - N:o 1252 - Kävijätilasto: Elokuu 2011

Edellinen Seuraava Linkki jokaiseen! Hae!
Yhteys Viikkosanomat

Libya intervention: British forces played key role, says Cameron Guardian

Arkistosta 1999- 2010: Elokuun 29. Syyskuun 2.

Perjantai 2011-09-02

"Syksyn laulu"

lintu1

lintu4

Keski-Suomi. Jyväskylän seutu. Laukaa.
Keskiviikkona 2011-08-31 klo 09:59.
Kuva: Pertti Manninen.

Sarja!

Perjantai 2011-09-02

Uusi käänne: Vakuuttavat vakuudet. Takaajana kreikkalaiset roskapankit, jotka siirtyvät osittain valtion haltuun! Lue!

Kovalevy pamahti. Vakuushumpuukia kansalle (Katainen ja Urpilainen). huhuhhuh vai  hahhahhah. Lue!

Arkistosta 1999- 2010: "Syyskuun 2." Lue!

Elokuu 2011. Eri kävijät.
nettisanomat.com 39 596
viikkosanomat.fi 20 850
12.fi 6 901
sanomanetti.fi 4 254
sanomatori.fi 1 572
vuosisanomat.fi 1 306
hs24.fi 1 246
sanomapark.fi 1 006
infoinfo.fi 880
n24.fi 710. -
Linkit!


Uusi käänne: Vakuuttavat vakuudet. Takaajana kreikkalaiset roskapankit, jotka siirtyvät osittain valtion haltuun!

Syyskuu 1, 2011

Niinkuin on ounasteltu vakuudet löytyvät. Nyt Suomi saa pankkiosakkeita vakuudeksi, Pankit sattuvat olemaan kreikkalaisia pankkeja, joiden pystyssä pitäminen vakuudetaan Kreikkaan syydettävillä sadoilla miljardeilla euroilla.

Jos nämäkään rahat eivät riitä, niin pankkiosakkeiden arvo on loppupelissä nolla, mutta saatiinhan vakuudet ja kovasti uskottottiin ja toivottiin ettei pahin tapahtuisi.

Suomessa aikoinaan yksityispankit (SYP ja KOP mm, nämä Nordean edeltäjät) pidettiin pystyssä valtion avustuksella.

Pankin omistusta valtio ei saanut ja sitten pankit onnistuivatkin pysymään pystyssä ja nyt sitten niissä saumoissa rikastunut, valtionpankista Postipankista, Leoniasta, Sammosta siivun saanut Björn Wahlroos kurittaa kansalaisia mielipiteillään, jotka pääministeri Jyrki Katainen on omaksunut, vaikka osaakin näytellä huolestunutta nyt kun suomalaiset paperityöläiset joutuvat kilometritehtaalle sankoin joukoin.

Tähän loppuun tulee linkki, jonka otsikko kuului muistaakseni: ”Tukea se on takaisinmaksettukin tuki.

Viikkosanomat. Pertti manninen, 
Torstai 2011-09-01 klo 11:58.

http://viikkosanomat.fi/2011/09/01/uusi-kaanne-vakuuttavat-vakuudet-takaajana-kreikkalaiset-roskapankit-jotka-siirtyvat-osittain-valtion-haltuun/


Lue myös! Kovalevy pamahti. Vakuushumpuukia kansalle (Katainen ja Urpilainen). huhuhhuh vai  hahhahhah. Lue!
Arkisto 1999. Kauppalehti tiistaina 7.12.1999. Mielipide:

Tukea se on takaisinmaksettukin tuki.

Pankkien tukeminen pankkikriisin yhteydessä on taas viime aikoina pulpahtanut esille, kun tuen lopullista hintaa on määritelty. Kun keskustelussa on tuotu esiin pankkien tukeminen, ovat niiden edustajat painottaneet, että tänä päivänä kaikki toiminnassa olevat pankit ovat maksaneet saamansa tuen takaisin valtiolle, Tämän vuoksi pankit katsovat, etteivät ne ole mitään velkaa kenellekään. Ikään kuin mitään tukea ei koskaan olisi saatukaan. Näkemys on väärä.

Lamavuosien aikana lukuisat pienet ja keskisuuret yritykset tekivät konkurssin. Yksityishenkilöt ajautuivat saneeraukseen tai elinikäiseen ulosmittaukseen.

Miksi näin? Siksi, etteivät yritykset saaneet rahoitusta, jolla ne olisivat voineet kestää laman pahimpien vuosien yli. Pankeille annettiin erittäin edullista tukea pääomalainojen muodossa. Ehtoihin kuului, että valtio nostaa tukilainojen korkoa muutaman vuoden kuluttua. Niinpä, kun tukilainan korko alkoi nousta, se oli tärkeää maksaa pois. Kun tuo aika koitti, yleinen taloustilanne oli paljon parantunut. Rahoitusta sai muualta jo halvemmalla. Valtion antaman tuen takaisinmaksu ei ollut niille vaikeaa. Pankeilla menee tänään oikein hyvin. Useimmat niistä tekevät historiansa parhaimpia tuloksia.

Aivan samoin monet konkurssiin kaatuneet yritykset ja saneeraukseen ajautuneet yksityishenkilöt voisivat tänään todeta taloutensa olevan hyvässä kunnossa asuntojen, pörssiosakkeiden ja kiinteistöjen hintojen noustua monin paikoin lamaa edeltävälle tai sitä korkeammalle tasolle, jos ne vain olisivat saaneet samanlaista edullista rahoitusta tai rahoitusta yleensä kestääkseen vaikeimpien vuosien yli.

Tuota mahdollisuutta Suomen hallitus ei halunnut antaa muille kuin pankeille, joiden muisti on todella lyhyt.

Joudutaan kysymään, miksei tukea voitu miltään osin suunnata asiakkaille yksin omaisen pankkien tukemisen sijasta. Pankkien tukeminen olisi voinut tapahtua myös asiakkaiden tukemisen kautta. Oli törkeä poliittinen valinta antaa tuki yksinomaan pankeille ja jättää asiakkaat niiden armoille.

Mitään tyydyttävää vastausta en ole saanut kysymykseen, miksi tukea ei voitu miltään osin suunnata pankeille asiakkaiden kautta.

MATTI EKLUND Helsinki Kauppalehti tiistaina 7.12.1999. Mielipide.

http://www.nettisanomat.com/1999/12/09/n9919arsenaljapankki.htm
Arkisto 1999. Kauppalehti tiistaina 7.12.1999. Mielipide.

Viikon kuva: "Pankkikonttorin karu kohtalo". Isonna!

News World news Libya
Libya intervention: British forces played key role, says Cameron
Prime minister suggests further military actions may lie ahead as Arab League members 'toughen stance' against Syria
Hélène Mulholland guardian.co.uk, Friday 2 September 2011 10.29 BST

David Cameron has said "armchair generals" who criticised the government's strategy in Libya had been proved wrong as he hailed Britain's role in the intervention as "very significant". The prime minister insisted Britain would remain a "full-spectrum player" in the future, despite defence cuts, and signalled further interventions may lie ahead as he revealed that some members of the Arab League were "toughening their stance" over the situation in Syria.

Cameron was speaking after co-chairing a major international summit to build support for the fledgling rebel administration. Libya's new leaders presented themselves to the Paris summit, promising a swift transition to democracy after six months of Nato-backed revolution and asking for immediate UN support in organising elections. Speaking on BBC Radio 4's Today programme, Cameron said Britain had played "a very important role" in the intervention.

"A lot of armchair generals who said 'you couldn't do it without an aircraft carrier' – they were wrong, and a lot of people said that Tripoli was completely different to Benghazi and that the two don't get on – they were wrong. "People who said 'this is all going to be an enormous swamp of Islamists and extremists' – they were wrong. People who said we were going to run out of munitions – they were wrong. I think we should be proud of what our forces did." Cameron said there were "lots of lessons to learn" from the conflict in Libya, and that the government would "take our time learning them".

Support for the revolution was justified and in the UK's national interest, he said. There had been "a moral imperative" to intervene to stop a slaughter in Benghazi and the Libyan rebels' success would allow the Arab spring to continue. "Gaddafi was a monster. He was responsible for appalling crimes, including crimes in this country and I think the world will be much better off without him," he said. ...

http://www.guardian.co.uk/world/2011/sep/02/libya-intervention-british-forces-key

Libyan rebels stand on a missile at a military base destroyed by a Nato airstrike this week. Photograph: Goran Tomasevic/Reuters

2012


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Lauantai 2012-09-01
N:o 1441


Edellinen - Seuraava

Linkki joka etusivulle!

Etsi!

Jalkapallon ihmehetket

TOP TEN 75 920


SMILE

101 ilmoitusta - Ilmoita ilmaiseksi!

Viikkosanomat-blogi

Yhteys


Iltalehti 2012 ja Iltalehti 2003.


Aamulehti 2005 ja Keski-Suomen viikko 2005.

Kontrasti: Puolestapuhuja! Professori Erkki Aurejärvi. "Kevytsavukkeiden vaarat olivat haasteen mukaan yhtiöiden tiedossa. Aamulehti tiistaina 08.03.2005.

Kontrasti: Puolestapuhuja! Europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, siis tupakkateollisuuden. Vielä voimissaan. Nyt lobbaa edelleen entisen isäntänsä hyväksi ryhmäkannetta vastaan. Aika alentavaa! Ei kuitenkaan tässä Keski-Suomen Viikon jutussa: "Meidän on muututtava siltä osin kuin se on välttämätöntä ja säilyttää eurooppalaisuudessa se, mikä on mahdollista." http://www.nettisanomat.com/2005/03/15/etusivu.htm
Lue myös!  Vuoden limbo.
Tohtori Lasse Lehtinen: Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. http://www.nettisanomat.com/2003/01/02/vuodenlimbo.htm  Pertti Manninen 15.03.2005.




Ilta-Sanomat 2008

Iltalehti 2012.
Uskomattomat tupakkaväitteet. Lasse Lehtisestä tutkintapyyntö.

Iltalehti 2003.
Ruumiin etsintä alkaa tänään täältä.

Aamulehti 2005.
Kevytsavukkeiden vaarat olivat haasteen mukaan yhtiöiden tiedossa.

Keski-Suomen viikko 2005. "Meidän on muututtava siltä osin kuin se on välttämätöntä ja säilyttää eurooppalaisuudessa se, mikä on mahdollista."

Ilta-Sanomat 2008.
Syyttäjä: Apurahoja väärin perustein.


2012

Lauantai 2012-09-01
N:o 1441

 


"Härski-Lehtinen vei leivän opiskelijalta". Ilta-Sanomat tiistai 2008-05-27. "Syyttäjä: Apurahoja väärin perustein Lasse Lehtinen anoi 30 000 markan apurahaa väitöskirjaansa Sdp:n ja Urho Kekkosen suhteesta toukokuussa 2001. Syyskuussa Riihisäätiö myönsi Lehtiselle 20 000 markan apurahan. Apuraha oli tarkoitettu vähävaraisille, lahjakkaille ammattiin opiskelijoille. ... Jouluna 2000 säätiö osti runsaat tuhat Lasse Lehtisen Entisen presidentin tekijä-kirjaa ja jakoi ne "joululahjaksi" taloyhtiöiden asukkaille. Syytteiden mukaan hinnan (noin 60 000 markkaa) maksoivat taloyhtiöt eli asukkaat. Säätiö otti vielä voittoa välistä." Kuva: Laukaa. Café Laukaa. Tiistai 2008-05-27 klo 08:58. Pertti Manninen. 2005/03/15

Lue myös! Vuoden limbo. Tohtori Lasse Lehtinen: Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. 2003/01/02

Laitinen ylistää Lehtistä!
"Kun Juhani Suomi esimerkiksi halveksi Lasse Lehtisen väitöskirjaa, hän ei vieläkään tunnusta Lehtistä tohtoriksi, vaan pitää häntä kirjassa edelleenkin filosofian kandidaattina." Iltalehti. Urho Kekkosen hovi. Kolumni. Aarno Laitinen. 2004/09/28

Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen! (Osa teksteistä isompana.)


thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn
Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


Nettisanomat 13 vuotta - Ensimmäisten numeroiden etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


Nettisanomat 13 vuotta - Elokuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen!


2012

Torstai 2012-08-16
N:o 1439

Pimentyvää Kuvasarja Koulusta Kuvasarja Liikettä Kuvat Uskalla ajatella! Kuva Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus Lue! Rallycity Kuvasarja Waterpolo Kuvat Punahameinen neito Kuva Nokia potkii 2000- 2012 Lue! Jenkkineekeri 1952 Kuvasarja


Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Linkki jokaisen numeron etusivulle!

Ensimmäisten numeroiden etusivut 1999- 2012 linkkeineen!



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!


Nettisanomat
-
Kaiken keskellä aina läsnä


Maailman luetuin suomalainen Nettisanomat


Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com





Koulusta keskiviikkona 13:02 - 13:07.
Laukaa. Keskusta. 2012-08-15. Kuvat Pertti Manninen. Laajenna!



Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Tiistai 2012-08-14
N:o 1437


Edellinen - Seuraava

Linkki jokaiseen!

Etsi!


Arkisto 2003. Moe työvoimatoimistossa. Matti Reijonen.

2012. Nokia potkii Oulusta 700. Lue!


Laiturilla tapahtuu.

Laiturilla tapahtuu.

Humppila. Keskusta. Koiviston lampi. Lauantaina 2012-07-28 19:20. Kuva Pertti Manninen. Laajenna!


Jyväskylä heinäkuussa 2012. Nautinnot: Katutanssi - Katujätski.

Jyväskylä heinäkuussa 2012. Nautinnot: Katutanssi - Katujätski.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Tiistaina 2012-07-24 11:55 ja 16:12. Kuvat Pertti Manninen.


"Astelua asfaltilla". "Poika ja koira". "Sävyt".

Keski-Suomi. Jyväskylä. Vaajakoski. Urheilutie maanantaina 2012-06-11 klo 12:49. Kuva Pertti Manninen.


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi



"01.01.2012". Pohjois-Savo. Keitele. Nilakka. Sunnuntai 2012-01-01 klo 15:23. Hiukan pakkasta. Kuva: Pertti Manninen.


 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

 





 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,

niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm

 

 


Viikko 2012/09/02 - Nettisanomat 13 vuotta - Syyskuun ensimmäisten etusivut 1999- 2012 linkkeineen! - Tässä kunnianloukkausasiassa on vastaajana Pertti Manninen, Nettisanomien ym. julkaisujen päätoimittaja ja asianomistajina asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:stä Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj:stä Helsingistä. Tuomion langetti Keski-Suomen käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli 1-jäseninen, jonka puheenjohtajana toimi käräjätuomari Raili Sahi. - Lehtisivuja: Iltalehti 2012. Uskomattomat tupakkaväitteet. Lasse Lehtisestä tutkintapyyntö. Iltalehti 2003. Ruumiin etsintä alkaa tänään täältä. Aamulehti 2005. - Kevytsavukkeiden vaarat olivat haasteen mukaan yhtiöiden tiedossa. Keski-Suomen viikko 2005. "Meidän on muututtava siltä osin kuin se on välttämätöntä ja säilyttää eurooppalaisuudessa se, mikä on mahdollista." Ilta-Sanomat 2008.Syyttäjä: Apurahoja väärin perustein. - Kuva. Varis kvaakkuu. Pimentyvää. Kuvasarja - Kuvasarja. Koulusta. - Kuvasarja. Liikettä maanantaina. - Sarjakuva, Moe työvoimatoimistossa. Matti Reijonen- Arkisto 2003. - Kuva. Uskalla ajatella! - Nettisanomat 13 vuotta. Pääkirjoitus. - Kunnianloukkaus. - Asianomistajat asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:stä Vantaalta ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki Oyj:stä Helsingistä. - Vastaaja Pertti Manninen, Nettisanomien päätoimittaja. - Kuva. Laiturilla tapahtuu. - Kuvat. Katutanssi - Katujätski. Jyväskylä heinäkuussa 2012. Nautinnot. - Kuva. Poika ja koira. -- Kuvat. "01.01.2012". - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - Sunnuntai 02.09.2012 - etusivu -. Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Lassa Lehtinen, tupakka, Erkki Aurejärvi, kevytsavukkeet, tupakkaoikrudenkäynti, selvityspyyntö, apuraha, kunnianloukkaus, Pekka Momonen, Lauri Kara, Pertti Manninen, Raili Sahi
N:o 1441. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2012-09-02 ja 2012-09-03, nettiin 2012-09-04 01:26, linkkejä 2012-09-04.
Nimiön päivämäärää lisätty yhdellä 2012-09-11.

Sivun alkuun!


Kiinniotto.

Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. http://www.nettisanomat.com/2007/09/11/etusivu.htm


Liite. Sananvapauden loukkaus.

VALITUSLUPAHAKEMUS KORKEIMMALLE OIKEUDELLE: "Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen." Lue!

Pertti Manninen
...
...

KORKEIMMALLE OIKEUDELLE

ASIA

Valituslupahakemus ja valitus.

MUUTOKSENHAUN KOHDE

Vaasan hovioikeuden 20.4.2012 antama tuomio nro 438 kunnianloukkausasiassa R 12/275

HAKIJA

Manninen, Pertti Juhani
...
...

I VALITUSLUPAHAKEMUS

PERUSTE

Pyydän kunnioittavasti, että korkein oikeus myöntäisi minulle luvan hakea muutosta yllämainittuun hovioikeuden tuomioon, koska

1) siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäyntivirheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava

2) siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava

3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa on tärkeätä saattaa asia Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi

PERUSTELUT

1. Hovioikeus on evännyt jatkokäsittelyluvan perustelunaan, ettei ole syytä epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Ratkaisu on sananvapauslain vastainen, kun siinä vastoin lain määräystä rajoitetaan tarpeettomasti sananvapautta.

2. Hovioikeus on jättänyt voimaan sellaisen käräjäoikeuden tuomion, jossa käräjäoikeus on määrännyt rangaistuksen ja seuraamukset sellaisista asioista (kirjoituksista), joita ei ollenkaan käsitelty käräjäoikeudessa. Lisäksi käräjäoikeus on määrännyt poistettavaksi sellaisenaan (ilman minkäänlaista kommentointia) julkaistut oikeudenkäyntipöytäkirjat.

II VALITUS

VAATIMUKSET

Kunnioittavasti pyydän, että korkein oikeus kumoaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot.

PERUSTELUT

Toistan kaikki tässä asiassa aikaisemmin suullisesti lausumani ja esille tuomani kirjallisen materiaalin.

Tarkoitukseni ei ole ollut loukata asianomistajien kunniaa, vaan kirjoittaa ja selostaa asianomistajien toimintaa niin kuin se on oikeasti tapahtunut. Tällaisten asioiden esille tuominen ja siitä kirjoittaminen ei voi olla loukkaavaa eikä tällä mitenkään väitetä, että asianomistajat olisivat olleet mukana jossakin lainvastaisessa toiminnassa.

Ennen oikeudenkäyntiä poistin esitutkinnassa esitetyistä kirjoituksista asianomistajien asianosaistiedot.

Asianomistaja Lauri Kara on esittänyt kaksi kirjoitusta, jotka ovat mukana oikeudenkäyntiaineistossa ja lukuisan joukon hakutuloksia, jotka tulevat näistä kirjoituksista ja myös oikeudenkäyntipöytäkirjoista.

Käräjäoikeus on määrännyt näistä kirjoituksista poistettavaksi asiaosaistiedot, jotka olivat edellä kerrotun mukaan jo poistettu ennen oikeudenkäyntiä, joista dokumentit esitettiin käräjäoikeuden istunnon aikana ja jotka ovat mukana oikeudenkäyntiaineistossa.

Näiden kirjoitusten lisäksi käräjäoikeus määräsi poistettavaksi asianosaistiedot myös sellaisista kirjoituksista ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista, jotka eivät olleet kirjallisina todisteina tai joita ei muutenkaan käsitelty oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen osalta tosin käräjäoikeus totesi riittämättömin perustein, että niistä asianosaistiedot piti poistaa, koska pöytäkirjat oli julkaistu "kunnianloukkaustarkoituksessa". Muiden kirjoitusten osalta oikeus katsoi niitä siis mitenkään käsittelemättä, että ne loukkasivat asianomistajan kunniaa.

Käräjäoikeus on vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa, menetellyt juuri näin.

Asianomistaja Pekka Mononen niinikään esitti kaksi kunniaansa loukkaavaksi väittämäänsä kirjoitusta. Niistä toinen oli julkaistu jo vuonna 2004, siis ennen vuoden 2007 kunnianloukkausoikeudenkäyntiä. Tätä kirjoitusta hän ei silloin pitänyt kunniaansa loukkaavana. Toinen kirjoitus koski nimenomaan tästä oikeudenkäynnistä kirjoittamaani kirjoitusta, jossa luonnehdin asianomistajan toimintaa ilmaisulla "(3poistettu 09.12.2015)". Käräjäoikeus ei mitenkään selvittänyt pitikö kirjoituksessa olleet väitteet paikkansa, vaan automaattisesti totesi, että siinä esitetty ilmaisu loukkasi asianomistajan kunniaa selvittämättä siis sitä oliko asianomistaja edes siinä asemassa, jossa tällaista ilmaisua voi käyttää. Ilmaisu oli tietenkin virheellinen, koska se koskee todistajan asemaa. Asianomistaan kohdalla se tarkoittaa jonkinlaista valehtelemista, joka ko. kirjoituksessa tuotiin esiin siinä oikeudenkäynnissä esitettyjen asiakirjadokumenttien päivämäärien ja asianomistajan todistelupuheenvuorossa esittämien nauhoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

Näiden kirjoitusten lisäksi käräjäoikeus määräsi poistettavaksi asianosaistiedot myös sellaisista kirjoituksista ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista, jotka eivät olleet kirjallisina todisteina tai joita ei muutenkaan käsitelty oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntipöytäkirjojen osalta tosin käräjäoikeus totesi riittämättömin perustein, että niistä asianosaistiedot piti poistaa, koska pöytäkirjat oli julkaistu "kunnianloukkaustarkoituksessa". Muiden kirjoitusten osalta oikeus katsoi niitä siis mitenkään käsittelemättä, että ne loukkasivat asianomistajan kunniaa.

Käräjäoikeus on vastoin lain selvää määräystä siitä, että sananvapautta ei pidä tarpeettomasti rajoittaa, menetellyt juuri näin.

TÄYTÄNTÖÖNPANO

Keski-Suomen ulosottoviraston kihlakunnanvouti Iivari Järvinen lähetti 18.05.2012 kuulemiskirjeen asianajaja Pekka Monosen vaatimasta kirjoitusten poistamista koskevasta täytäntöönpanovaatimuksesta. Olin jo ennen kirjeen perilletuloa poistanut käräjäoikeuden vaatimat poistot, joista ilmoitin kihlakunnanvoudille kahdessa sähköpostissa seuraavasti:

"
From: [email protected]
To: [email protected]
Subject: Ilmoitus kihlakunnanvouti Järviselle
Date: Sat, 19 May 2012 07:31:53 +0000

Kihlakunnanvouti Iivari Järviselle
Viitaten puhelimessa käytyyn keskusteluumme, joka koski Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 täytäntöönpanoa, ilmoitan, että olen tehnyt poistot kaikilta hallinnassani olevilta sivustoilta käräjäoikeudessa käsitellyllä ja sen määräämällä tavalla rikoksentekoajalta ajanjaksolla 6.5.2007 - 18.1.2012.
Poistojen onnistumisen varmistaminen kestää 0-3 viikkoa riippuen siitä, milloin hakukone (google) indeksoi eli käsittelee sivut uudelleen.
Jokaisella ko. ajanjakson sivun lopussa on seuraava merkintä poistamisesta: Päivämäärä ja teksti: "Sivustolta on poistettu Keski-Suomen käräjäoikeuden 24.1.2012 antaman kunnianloukkausta koskevan tuomion 12/230 R11/268 johdosta tuomiossa mainittujen henkilöiden asianosaistiedot rikoksentekoajalta 6.5.2007- 18.1.2012. Tuomio luettavissa osoitteessa:
http://www.n3.fi/tuomiot/keskisuomiko20120124/etusivu.htm"
Ystävällisesti
Laukaassa 19.05.2012
Pertti Manninen"

ja

"Vastaus kuulemiskirjeeseen 27/IJJ (Kihlakunnanvouti Iivari Järvinen)
From: pert mannin ([email protected])
Sent: Thursday, May 31, 2012 11:43:08 AM
To: [email protected]

Pertti Manninen
...
...
...
Vastaus kuulemiskirjeeseen 27/IJJ (Kihlakunnanvouti Iivari Järvinen)
Viitaten aikaisemmin lähettämääni sähköpostiviestiin ja sen jälkeen käymäämme puhelinkeskusteluun ilmoitan, että olen tänään tarkistanut poistojen onnistumisen ja tehnyt tarpeelliset korjaukset.
Poisto on nyt onnistunut ainakin niissä 440 hakutuloksessa, jotka käyttämäni google-hakukone antoi ensisijaisesti. Aikaisemmin kertomani hakukoneen päivitystahti näyttääkin koskevan ns. aktiivisia sivustoja, koska välimuistituloksissa oli vielä puolentoista kuukauden takaisia (esim. 16.04.2012) google-päivityksiä.
Laukaassa 31.05.2012
Pertti Manninen"

Oheisissa liitteissä on sivut siitä aineistosta, jotka käräjäoikeuden tuomion mukaan piti poistaa, mutta jota aineistoa ei ollenkaan käsitelty oikeudenistunnossa. Pyydän, että tämä aineisto otetaan huomioon kirjallisina todisteina, koska sitä ei ollut vielä silloin poistot tehtyinä, kun hovioikeus teki päätöksensä siitä, että se ei ota valitustani käsittelyyn. Nämä todisteet osoittavat sen, että käräjäoikeus on tarpeettomasti rajoittanut sananvapautta, koska niissä ei ole mitään asianomistajien kunniaa loukkaavaa.

ASIANOMISTAJIEN ERILLISYYS

Vaikka käräjäoikeuden tuomio on yhteinen molempien asianomistajien kanssa, niin tietenkään Lauri Karan esittämät kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä kirjoitukset eivät loukkaa Pekka Monosen kunniaa, jollei tämä asianomistaja näin väitä. Näin hän ei oikeudenkäynnissä missään yhteydessä väittänyt, joten asianosaistietojen poistovaatimus voi koskea vain Lauri Karaa näissä kirjoituksissa. Käräjäoikeus ei ole tätä rajannut ja on siis tältäkin osin rajoittanut tarpeettomasti sananvapautta tässä asiassa.

Vaikka käräjäoikeuden tuomio on yhteinen molempien asianomistajien kanssa, niin tietenkään Pekka Monosen esittämät kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä kirjoitukset eivät loukkaa Lauri Karan kunniaa, jollei tämä asianomistaja näin väitä. Näin hän ei oikeudenkäynnissä missään yhteydessä väittänyt, joten asianosaistietojen poistovaatimus voi koskea vain Pekka Monosta näissä kirjoituksissa. Käräjäoikeus ei ole tätä rajannut ja on siis tältäkin osin rajoittanut tarpeettomasti sananvapautta tässä asiassa.

LOPUKSI

Mikäli korkein oikeus kuitenkin katsoo minun syyllistyneen kunnianloukkausrikokseen ja määrää siitä rangaistuksen pyydän kunnioittavasti seuraavaa:

1) Rangaistusseuraamus

Pyydän lieventämään rangaistusta.

2) Korvausvelvollisuus

Pyydän lieventämään korvausvelvollisuutta hovioikeuteen jättämäni pyynnön mukaisesti koskien Pekka Monosen ja Lauri Karan vaatimuksia..

3) Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.

Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.

Asianomistajien vaatimus ja käräjäoikeuden tuomio on edellä esitettyjen lainkohtien mukaan liian laaja. Poistamisvaatimus voi näin ollen kohdistua vain siihen aineistoon, joka oikeudessa esiteltiin ja käsiteltiin ja joka todettiin rikolliseksi, kunniaa loukkaavaksi.

Tuomio ja seuraamismääräys sellaisesta rikolliseksi väitetystä teosta, jota ei ole käsitelty oikeudessa ja oikeudessa rikolliseksi todettu, ei ole kansanvaltaisen oikeusvaltion oikeusjärjestyksen mukainen.

LIITTEET

Käräjäoikeuden nauhojen purku (epävirallinen ja ohjeellinen).
Kihlakunnan voudin kuulemiskirje

KIRJALLISET TODISTEET

Sivuja, joissa tuomio on pantu täytäntöön

Kunnioittavasti

PÄIVÄYS

Laukaassa kesäkuun 18. päivänä 2012

Pertti Manninen

Valituslupahakemus ja valitus. Vaasan hovioikeuden 20.4.2012 antama tuomio nro 438 kunnianloukkausasiassa R 12/275‏

Oheisesta tekstistä on poistettu joitakin henkilötietoja, jotka on korvattu kolmella pisteellä.

Liitteisiin lisätty linkit

Pertti Manninen tiistaina 2012-06-19 11:45 ja 23:12.




Valituslupahakemus ja valitus. Vaasan hovioikeuden 20.4.2012 antama tuomio nro 438 kunnianloukkausasiassa R 12/275‏
Kirjallinen todiste. Liite. Sivuja, joissa tuomio on pantu täytäntöön.

Sivut 1-565: Osa1: Sivut 1-10, sivut 11-20, sivut 21-28. Osa2: Sivut 29-38, sivut 39-48, sivut 49-58. Osa3: Sivut 59-68, sivut 69-78, sivut 79-88. Osa4: Sivut 89-98, sivut 99-108, sivut 109-118. Osa5: Sivut 119-128, sivut 129-138, sivut 139-148. Osa6: Sivut 149-158, sivut 159-168, sivut 169-178. Osa7: Sivut 179-188, sivut 189-198, sivut 199-208. Osa8: Sivut 209-218, sivut 219-228, sivut 229-238. Osa9: Sivut 239-248, sivut 249-258, sivut 259-268. Osa10: Sivut 269-278, sivut 279-288, sivut 289-298. Osa11: Sivut 299-308, sivut 309-318, sivut 319-328. Osa12: Sivut 329-338, sivut 339-348, sivut 349-358. Osa13: Sivut 359-368, sivut 369-378, sivut 379-388. Osa14: Sivut 389-398, sivut 399-408, sivut 409-418. Osa15: Sivut 419-428, sivut 429-438, sivut 439-448. Osa16: Sivut 449-458, sivut 459-468, sivut 469-478. Osa17: Sivut 479-488, sivut 489-498, sivut 499-508. Osa18: Sivut 509-518, sivut 519-528, sivut 529-538. Osa19: Sivut 539-548, sivut 549-558, sivut 559-565.


Sananvapauden loukkaus Lue! Markkinahumua Kuvat Jenkkineekeri Kuvat Heinäkuussa Kuvat
Sadepäivä Kuva


Kesävääntö Kuva
Kesäviuhahdus Kuva


Pääkirjoitus: 13 vuotta Lue!
Täyttä paskaa Lue!



Sivun alkuun!

 

Nettisanomat-sivuston osittain karsittuna rinnakkaisivustona alkuperäisaineistoa muuttamatta netttiin maanantaina 2012-11-05.