mobi LAAJA

Etusivulle! - Tiistai 2013-12-31 - Joka etusivulle! - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. - Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys

Joulukuu 2013. Vuoden viimeinen päivä, aatto.

Elämänilo

Suuri osa ihmisistä on juuri niin iloisia kuin he päättävät olla.
Abraham Lincoln


Kerran vuodessa sietää hullutella.
Kirkkoisä Augustinus

Samppanjaa, musiikkia ja naapurin vaimo.
Lordi Byron

Toinen puoli maalimaa ei voi käsittää toisen puolen iloja.
Jane Austen

Ihmisen edessä on kaksi poikua. Niitä punnittuaan viisas valitsee ilon polun, mutta tyhmä astuu nautinnon polulle.
Katha-upanishad 2

Kuinka iloton on hän, joka ei voi antaa itsellensä anteeksi.
Pubiilius Syrus

Se on kasvun päivä, jona ensimmäisen kerran naurat - itsellesi.
Ethel Barrymore

Herra, tee minusta rauhasi kanava voidakseni viedä iloa sinne, missä on surua.
Franciscus Assisilainen

(86) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

Joulukuu 2013.

Elämänilo

Suuri osa ihmisistä on juuri niin iloisia kuin he päättävät olla.
Abraham Lincoln

Alakuloisuus ei ole uskontoa, olkoon se sitten mitä muuta tahansa. Miellyttävä käytös ja hymy vievät Sinut lähemmäksi Jumalaa, lähemmäksi kuin mikään rukous.
Swami Vikekananda

Voittaa ilo taistelun kautta on parempi kuin alistua alakuloon.
André Gide

Varo raskasmielisyyttä. Se on kuin ylösalaisin käännetty ruukku, jolla ilon loisto on tukahdutettu. Jos synkkämielisyys kolkuttelee ovellesi, niin laita yksi salpa lisää. Synkkämielisyys naamioituu mielellään jumalanpelkoon. Mutta se on viisauden vihollinen ja saa oljenkorren tuntumaan kattohirren painoiselta. Ei kukaan voi saavuttaa tyyneyttä itkemällä.
Axel Fredenholm

Hupaisa mielenlaatu edellyttää älyä.
Miguel de Cervantes

(85) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


Vuosien vaihtuessa 2000-2014: 1999/12/30 - 2000/12/28 - 2001/12/20 - 2002/12/26 - 2004/01/01 - 2004/12/31 - 2006/01/01 - 2007/01/01 - 2008/01/01 - 2008/12/31 -2009/12/31 - 2011/01/04 - 2012/01/01 - 2012/12/31 - 2013/12/30

Vuosikatsaus 2013 Tammihelmi - Elämänilo Lue! - Uuden vuoden alkaessa pimeällä ladulla Kuva - Valoja pimeydessä Kuvat - Unelma valkeasta joulusta Kuva - Onnellisuus Lue! - Hyvä ja paha Lue!


Arkisto 2001.


 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.nettisanomat.com/2001/05/17/hymy.htm

 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html



 


Viikko-lehti - VIIKKO.fi - 2013/12/31 - Elämänilo - Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen.

- Kuva: Äidin rakkaus - Maanantai 30.12.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 1702 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-12-31, nettiin 2014-01-02 100:38, linkkejä 2014-01-01.



Patong
Ravintola


Patong
Sauna ja kabinetti

phuket.fi
patong.fi

thailand.fi

flyingfinn.info


Vuokrataan Thalangissa Talo-Huvila


Flying Finn
Vene-Kalastus


Patong
Mopot ja auto

Midnight Sun Restaurant


Sivun alkuun!

Tiistai 2013-12-31

etusivu
etusivum

elamanilo2
vuosikatsaus201301
vuosikatsaus201302


Nettisanomat-sivuston erillisivu nettiin maanantaina 2014-01-06.
Nettmobi-sivuston rinnakkaisivuna nettiin sunnuntaina 2014-01-12.