POISTOT (HO 19.11.2015)

Joka etusivulle! - Mainosnauha 10 000:lla sivulla! - Nettisanomat-sivustojen käynnit: 2014 joulukuu 147555


HELMIKUU 2015 - Sunnuntai 2015-02-01 - JYVÄSKYLÄ 2004 - Nro: B1

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Arkistokirjoituksia ja kuvia Jyväskylästä, sen nyt eläkkeelle jäävästä kaupunginjohtaja Markku Anderssonista ja vielä edeltäjän Pekka Kettusen erorahaprosessista. Kriittinen ja mitään tekstiä tai kuvia poisjättämätön tarkastelu kronologisessa järjestyksessä alkaen maaliskuusta 2004.


2004

Tässä on kyse siitä, ettei terveyskeskussairaalaa nyt halutakaan kehittää, vuodepaikkoja halutaan ulkoistaa yksityiselle puolelle, Kinkomaalle, jonne odotetaan yksityissairaala Mehiläistä. Jyväskylän kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ojala. -
Kritiikkiä jo eropäivänsä tienneen kaupunginjohtaja Pekka Kettusen esityksestä, joka muuttaa kaupunginvaltuuston kaksi kuukautta vanhaa päätöstä. Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
Kettunen ja Mehiläinen
torstaina 11.03.2004.
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Pekka Kettusen viimeinen palvelus?

Torstaina 11.03.2004.
Jyväskylän poispotkittu, virallisesti vapaaehtoisesti eronnut matkakassa mukanaan, kaupunginjohtaja Pekka Kettunen järjestelee tilaa yksityisairaala Mehiläiselle.


Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004.
Kaupunginhallitus sohlaa Kyllö-asiassa.

Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004.
Kaupunginhallitus sohlaa Kyllö-asiassa.

Kiistaa on muun muassa siitä, ovatko päätökset syntyneet laillisessa järjestyksessä.
Jyväskylä. Satu Kakkori.

"Jyväskylän kaupunginhallituksen maanantaista päätöstä lykätä Kyllön terveysaseman laajennus- jaa saneeraushanketta väitetään laittomaksi. Väite perustuu sosialidemokraattien mukaan muotovirheeseen, joka tapahtui hallituksen helmikuisessa kokouksessa.

Kaupunginhallituksen 16.2 kokouksen pöytäkirjassa seisoo, että kaupunginhallitus päätti ottaa käsiteltäväkseen Kyllön laajennushankkeen, jonka sosiaali- ja terveyslautakunta oli viikkoa aikaisemmin hyväksynyt aloitettavaksi tänä keväänä. Todellisuudessa hallitus ei tällaista päätöstä tehnyt tai ainakaan ymmärtänyt tehneensä.

...

Varapuheenjohtaja Matti Ojalan (sd.) mukaan kaikki hallituksen jäsenet myöntävät, ettei se ollut koskaan tehnyt alistamispäätöstä eli päätöstä Kyllö-asian ottamisesta hallituksen käsittelyyn.

Myös kaupunginhallityuksen puheenjohtaja Erkki Ikonen (kok.) myöntää, että asiassa on muotovirhe, joka kuitenkin tullaan oikaisemaan ensi maanantain kokouksessa.

Ulkoistamishalut kiistan taustalla
Itse asiasta, Kyllön saneerauksen lykkäämisestä Ojalalla on jyrkkä kanta. Valtuuston kahteen kertaan hyväksymä 30 uuden laitospaikan ja saneerauksen sisältämä hanke oli määrä aloittaa heti, kun lumet sulavat.

Hankkeen lykkäystä ja uudelleenarviointia vs. sosiaalijohtaja Pekka Utriainen ja kaupunginjohtaja Pekka Kettunen perustelevat mm. sillä, että aikoinaan esitetyt perusteet hankkeelle ovat muuttuneet.

- Mikä tässä on kahdessa kuukaudessa muuttunut, ei mikään, kiivastuu Ojala viitaten kaupunginvaltuuston hyväksymään budjettiin viime joulukuussa.

- Tässä on kyse siitä, ettei terveyskeskussairaalaa nyt halutakaan kehittää, vuodepaikkoja halutaan ulkoistaa yksityiselle puolelle, Kinkomaalle, jonne odotetaan yksityissairaala Mehiläistä, sanoo Ojala.

Keskisuomalainen keskiviikkona 10.03.2004.
Kaupunginhallitus sohlaa Kyllö-asiassa.

Jyväskylä. Satu Kakkori.

http://www.nettisanomat.com/2004/03/11/jyvaskykakettunen.htm


2004


 
Torstaina 1. huhtikuuta 2004. Numero 245.
   
YOMI!

Torstaina 01.04.2004. Keski-Suomen Puhelimen, Yomin kaappaus vihdoinkin ohi. Yhtiö sulautetaan Elisaan ja niin pienosakkaiden vaatimukset erikoistilintarkastuksesta hautautuvat lopullisesti Länsi-Suomen lääninhallituksen suosiollisella pitkittämisavulla!

Lue historiaa:
Keski-Suomen Puhelin Oy:n (KSP:n) kaappaus. 24.02.2000

Keskisuomalainen viivästytti valtakirjojen keruuilmoitusta.
02.03.2000

Keski-Suomen puhelimen kaappaajat ruikuttavat rahaa satsaukselleen!
23.03.2000

Keskisuomalainen ei jäävää itseään vaikka oli itse mukana pelissä!
23.03.2003

Lähes 5000:lle KSP:n nukkuvalle osakkaalle olisi rahaa tarjolla Yomista.
23.01.2003

Riippumattomat ja jäävittömät. Yomin keskisuomalaiset osakkaat haluavat selvityksiä yrityskaupoista.

Pääkirjoitus: Pukit kaalimaanvartijoina. Sama meno jatkuu. Mitään ei opita.
27.03.2003.

Tulossa!

http://www.nettisanomat.com/2004/04/01/etusivu.htm

2004


 
Torstaina 8. huhtikuuta 2004. Numero 246.
   
YOMI!
"Hänen mielestään koko operaatiosta jäi nyt ”astian maku”."

Torstaina 08.04.2004.
Keski-Suomen Puhelimen, Yomin kaappaus vihdoinkin ohi. Yhtiö sulautetaan Elisaan ja niin pienosakkaiden vaatimukset erikoistilintarkastuksesta hautautuvat lopullisesti Länsi-Suomen lääninhallituksen suosiollisella pitkittämisavulla!

29.03.2004 maanantai. Sitä saa, mitä tilaa. "Luotiin luottamusta." Jarmo Leppiniemi. Ilta-Sanomat.

30.03.2004 tiistai. Elisa nielaisee Yomin. - Hyvästi Jyväskylän Yomi! - Hallitukselle kunnon sunnuntaikorvaukset. - Odotettu tarjous, mutta ajankohta yllätti. Keskisuomalainen. Keijo Lehto, Lauri Martinmäki.

05.04.2004 maanantai. Kysymys on muustakin kuin rahasta. "Arvelin edellisessä kolumnissani Elisa-ryhmässä vallitsevan uuden kulttuurin. Niin sopuisa oli Yomin yhtiökokous. Ymmärrys lisääntyi kokouksen jälkeen. Elisa ja Tapiola olivat hiljaisuudessa liittoutuneet ja päättäneet, että Yomin (Keski-Suomen puhelimen) itsenäinen taival loppuu." Ilta-Sanomat. Jarmo Leppiniemi.

Lue historiaa: Keski-Suomen Puhelin Oy:n (KSP:n) kaappaus. 24.02.2000

Keskisuomalainen viivästytti valtakirjojen keruuilmoitusta. 02.03.2000

Keski-Suomen puhelimen kaappaajat ruikuttavat rahaa satsaukselleen! 23.03.2000

Keskisuomalainen ei jäävää itseään vaikka oli itse mukana pelissä! 23.03.2003

Lähes 5000:lle KSP:n nukkuvalle osakkaalle olisi rahaa tarjolla Yomista. 23.01.2003

Riippumattomat ja jäävittömät. Yomin keskisuomalaiset osakkaat haluavat selvityksiä yrityskaupoista. Pääkirjoitus: Pukit kaalimaanvartijoina. Sama meno jatkuu. Mitään ei opita. 27.03.2003.

Tulossa! Keski-Suomen Puhelimen kaappaus. Osa 2. Hautaaminen.

     
22 575   Maaliskuussa 2004 nettisanomat.comissa kävi 22 575 lukijaa!

http://www.nettisanomat.com/2004/04/08/etusivu.htm


 

Kiirastorstaina 08.04.2004.

"Toimillaan Elisa on saanut aikaan tilanteen, ettei takavuosina tehtyjen Elisan ja Yomin välisten liiketoimien Yomille aiheuttamia vahinkoja pystytä koskaan selvittämään, hän ryöpytti.”

Torstaina 08.04.2004. Keski-Suomen Puhelimen, Yomin kaappaus vihdoinkin ohi. Yhtiö sulautetaan Elisaan ja niin pienosakkaiden vaatimukset erikoistilintarkastuksesta hautautuvat lopullisesti Länsi-Suomen lääninhallituksen suosiollisella pitkittämisavulla!
Pertti Manninen. nettisanomat.com 08.04.2004.

29.03.2004 maanantai. Sitä saa, mitä tilaa. "Luotiin luottamusta." Jarmo Leppiniemi. Ilta-Sanomat.

30.03.2004 tiistai. Elisa nielaisee Yomin. - Hyvästi Jyväskylän Yomi! - Hallitukselle kunnon sunnuntaikorvaukset. - Odotettu tarjous, mutta ajankohta yllätti. Keskisuomalainen. Keijo Lehto, Lauri Martinmäki.

05.04.2004 maanantai. Kysymys on muustakin kuin rahasta. "Arvelin edellisessä kolumnissani Elisa-ryhmässä vallitsevan uuden kulttuurin. Niin sopuisa oli Yomin yhtiökokous. Ymmärrys lisääntyi kokouksen jälkeen. Elisa ja Tapiola olivat hiljaisuudessa liittoutuneet ja päättäneet, että Yomin (Keski-Suomen puhelimen) itsenäinen taival loppuu." Ilta-Sanomat. Jarmo Leppiniemi.

 

29.03.2004 maanantai. Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Viikon kurssit. Jarmo Leppiniemi. Kolumni. (Sivu 13, kaksi palstaa sivun oikeassa reunassa.)

Sitä saa, mitä tilaa.

”Yomin yhtiökokous antoi näytteen Elisa-ryhmän uudesta kulttuurista. Oikeuksiaan peräävät Elisaa pienemmät osakkeenomistajat eivät enää ole häiriköitä. Heille ei anneta ylimielisiä näennäisvastauksia.

Yhtiökokouksen puheenjohtaja ei tee pääomistajan ehdotuksesta poikkeavan esityksen käsittelystä vastenmielisiä.

Yomin ja Elisan väliset järjestelyt ovat aiheuttaneet epäilyjä: onko keskinäiset liiketoimet hinnoiteltu oikein, toimiiko Yomi kaikkien osakkeenomistajiensa parhaaksi?

Osakesäästäjät vaativat lääninhallitukselta ylimääräisen tilintarkastajan asettamista. Tässäkin tehtiin uuden kulttuurin mukainen ratkaisu: yhtiökokous hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen ylimääräisen tilintarkastajan hakemisesta. Ylimääräistä tilintarkastajaa ei voitu valita heti, koska yhtiöjärjestys rajoittaa tilintarkastajien lukumäärän yhteen.

Yomin pääomistaja Elisa ilmoitti, että se tulee omassa lausunnossaan tukemaan, että vähemmistö saisi haluamansa henkilön tilintarkastajaksi. Näin palautetaan luottamusta.

Yhtiökokouksessa tiedusteltiin Yomin ja Elisan välisten liiketoimien sisältöä. Yritysjohdon antama selvitys oli seikkaperäinen ja avoin. Kun vähemmistön haluaman tilintarkastajan tuleminen yhtiöön oli jo hyväksytty, tiedettiin annettujen selvitysten tarkastamismahdollisuus. Luotiin luottamusta.

Vähemmistön tilintarkastajaa tarvitaan paitsi epäilyjen selvittämiseen, tasapuolisen ilmapiirin luomiseen. Vähemmistötilintarkastajan olemassaolo pakottaa johdon miettimään ratkaisujaan koko omistajakunnan kannalta. Kurinalaisuuden vaatiminen ei enää näytä olevan vastenmielistä.”

...

(Osa Jarmo Leppiniemen Yomia käsittelevästä kolumnista. Toinen aihe: Leo Longlife.

29.03.2004 maanantai. Ilta-Sanomat. Uutiset. Suomi. Viikon kurssit. Jarmo Leppiniemi. Kolumni. (Sivu 13, kaksi palstaa sivun oikeassa reunassa.)

...

30.03.2004 tiistaina. Keskisuomalainen. Jyväskylä. Keijo Lehto. (Etusivulla ylhäällä vasemmalla 5/7 palstalla.)

Elisa nielaisee Yomin.
YRITYSJÄRJESTELY: Helsinkiläinen teleyhtiö Elisa sulauttaa jyväskyläläisyhtiön itseensä ja vetää sen pörssistä. Henkilöstö pelkää irtisanomisia.

”120-vuotiaan jyväskyläläisen tieto- ja viestintäteknologiakonserni Yomi Oyj:n (entisen Keski-Suomen Puhelimen) taru itsellisenä yhtiönä päättyy. Maanantaina Yomin ja sen pääomistajan, helsinkiläisen tietoliikenneyhtiön Elisa Oyj:n johto tiedottivat Jyväskylässä, että Yomi sulautuu Elisaan.

- Kehityspolkuja oli useita, mutta Elisassa tehtyjen ratkaisujen jälkeen päädyttiin ratkaisuun yksi Elisa. Myöhään viime vuoden lopulla keskusteluyhteys tämän asian tiimoilta aukesi. Fuusiomenettelyyn päädyttiin vasta loppuvaiheessa, nyt helmi-maaliskuussa, kertoi tiedotustilaisuudessa Yomin hallituksen puheenjohtaja Erkki Poranen. Hänet tunnetaan viestintäyhtiö Keskisuomalainen Oy:n konsernijohtajana.”

...

(Kuva. Yomin historian viimeiseksi toimitusjohtajaksi todennäköisesti jäävä Jukka Lassila valmistautui Jyväskylän Paviljongissa maanantaina tiedotustilaisuuteen, joka pidettiin henkilöstölle yhtiön sulautumisesta sen pääomistajaan Elisaan.)

30.03.2004 tiistaina. Keskisuomalainen. Talous. Keijo Lehto. Jyväskylä. (Sivu 8 ylhäällä vasemmalla 6/8 palstalla.)

Hyvästi Jyväskylän Yomi!
YRITYSJÄRJESTELY: Yomin oma historia päättyy. Jyväskylästä it-bisneksen kotipaikka. Puhelinpuolen henkilöstö odottaa ulkoistuksia ja vähennyksiä.

”Vain kolme päivää ennätti kulua jyväskyläläisen tieto- ja viestintäteknologiakonserni

Yomi Oyj:n sopuisasta yhtiökokouksesta, kun Yomin hallitus teki sunnuntai-iltana yllättäen historiallisen päätöksen: Yomi sulautuu pääomistajaansa Elisaan. Aloite järjestelyyn tuli Elisalta.

Päätös lopettaa käytännössä perinteikkään Yomin. Entiseltä nimeltään Keski-Suomen Puhelimen. Yhtiö olisi tullut täyttäneeksi ensi vuonna 120 vuotta.

Maanantaina Yomin ja Elisan ylin johto tiedottivat asiasta Jyväskylän Innova-tornissa järjestetyssä tilaisuudessa. Kutsun oli saanut myös Keski-Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja ja Osakesäästäjien keskusliiton toiminnanjohtaja Jorma Kokko, joka tuli ennakoineeksi aivan oikein, mikä oli Yomin kohtalo sen jälkeen, kun Elisa vuonna 2001 oli saanut jyväskyläläisyhtiöstä enemmistön:

- Yomille tehtiin ”soonit”, Kokko sanoi ja viittasi Tampereen paikalliseen puhelinyhtiöön, jonka Elisa jo aiemmin sulautti itseensä. Silloinkin sikäläiset pienomistajat vastustivat voimakkaasti ratkaisua.

Kokko hämmästeli, miksi sulautumisasiaa ei tuotu viime torstain yhtiökokoukseen. Hänen mielestään koko operaatiosta jäi nyt ”astian maku”.

- Yomin yhtiökokous piti pitää sovittuna päivänä. Sulauttamisprosessissa pyrimme siihen, että olisimme saaneet päätökset tehtyä ennen yhtiökokousta, mutta näin ei käynyt. Nämä ovat monimutkaisia asioita ja käytiin tiukkoja neuvotteluita, vastasi Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila.

...

(Kuva: Osakesäästäjien Jorma Kokkoa ei ilahduttanut Yomin ja Elisan äkkinäinen ilmoitus sulautumisesta – vain pari päivää yhtiökokouksesta, jossa asiasta ei puhuttu sanaakaan. Tiedotustilaisuuden jälkeen Kokko kätteli Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilaa. Vasemmalla sulautumisneuvotteluissa mukana ollut Elisan kehitysjohtaja Asko Känsälä ja takana Yomin hallituksen puheenjohtaja Erkki Poranen.)

...

30.03.2004 tiistaina. Keskisuomalainen. Talous. Kommentti. Lauri Martinmäki. (Sivu 8 keskellä keskellä 3/8 palstalla.)

Hallitukselle kunnon sunnuntaikorvaukset

”Leikkisästi voi kysyä, tiesikö Elisaa Yomin yhtiökokouksessa edustanut päälakimies Jyrki Alanne jo torstaina, että Yomin uudella hallituksella on sunnuntaitöitä tiedossa. Hänen esityksestään yhtiökokous korotti reippaasti hallituksen jäsenten palkkioita.

Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio pomppasi 12 000 eurosta 18 000 euroon ja kokouspalkkio 400:sta 800 euroon. Hallitusta johtaa Keskisuomalaisen konsernijohtaja Erkki Poranen.

Hallituksen jäsenten vuosipalkkion yhtiökokous lähes tuplasi 4 600 eurosta 9 000 euroon. Lisäksi jäsenet saavat 600 euroa kokoukselta. Hallitukseen kuuluvat Porasen ohella Pekka Kettunen, Timo Tiihonen, Jari Kapakka, Heikki salmenkangas, Erkki Talvitie sekä Antti Aimo.

Palkkioiden korotukset vain pari päivää ennen sulauttamistarjousta osoittavat huonoa pelisilmää. Elisa ja Yomi ovat varmasti käyneet neuvotteluja omistusjärjestelyistä ja Yomin hinnasta jo ennen torstain yhtiökokousta.

On ymmärrettävää, että Elisalle tuli sulauttamistarjouksensa kanssa kiire Yomin pörssikurssin voimakkaan nousun vuoksi.

Rehdimpi vaikutelma operaatiosta toki olisi jäänyt, jos vahvasti keskisuomalaisväritteinen Yomin hallitus olisi hoitanut lähes 120-vuotiaan yhtiön lopettamisen ilman ekstrapalkkioita.”

...

30.03.2004 tiistaina. Keskisuomalainen. Talous. Jyväskylä. Lauri Martinmäki. (Sivu 8 alhaalla vasemmalla 6/8 palstalla.)

Odotettu tarjous, mutta ajankohta yllätti
Yomi-kriitikoiden mukaan vaihtotarjouksen hinta on alakantissa

”Yomin ja sen pääomistajan taannoista Votek-kauppaa arvostelleiden vähemmistöosakkaiden nokkamiehet Mauri Pöyhönen ja Jaakko Ravald arvioivat maanantaina, että Elisan sulautumistarjous oli odotettu.
...
–Tuskin pääomistaja olisi asettunut tukemaan vähemmistöosakkaiden vaatimusta ylimääräisestä tilintarkastajasta, jos kuvio ei olisi ollut jo yhtiökokouksen aikaan tiedossa.

...

Pöyhösen mukaan Elisa olisi todennäköisesti vienyt Yomin ”alihintaan samaan tapaan kuin Soonin”, elleivät tamperelaiset olisi tulleet talkoisiin keskisuomalaisten pienomistajien tueksi.

- Siinä mielessä parin viime vuotta kestäneestä prosessista jää hyvä omatunto. Ilman vähemmistöosakkaiden valppautta Elisalta tuskin olisi tullut vaihtotarjousta vielä kahteen vuoteen, hän sanoi.

...

Ravaldin mukaan sulautumista käsittelevässä Yomin yhtiökokouksessa nostetaan todennäköisesti esille lisäosingon maksaminen ja vaihtotarjouksen korottaminen.

...

- Kyllä minä arvioin, että Yomin hallitus joutui pitämään sunnuntaina pörssiyhtiölle harvinaisen hätäkokouksen. Yhtiökokouksen tapahtumiin liittyi sellaisia piirteitä, että ne joutuivat suurennuslasin alle. Toimillaan Elisa on saanut aikaan tilanteen, ettei takavuosina tehtyjen Elisan ja Yomin välisten liiketoimien Yomille aiheuttamia vahinkoja pystytä koskaan selvittämään, hän ryöpytti.”

...

(Kuva: Mauri Pöyhönen)

...

30.03.2004 tiistaina. Keskisuomalainen. Talous. (Sivu 8 ylhäältä alas 2/8 palstalla)

Vuotta vaille 120.
(Kuva: 1890-luvulla Jyväskylän puhelinlaitoksen omistivat varakkaat kauppiaat, tehtailijat ja virkamiehet. Potretissa mukana kruununvouti Lilius (vaso), kasööri Pesonius, pankinkomissaari Ruotzi, ylimetsänhoitaja Zweyberg, apteekkari Kiljander ja metsänhoitaja Agricola. KESKI-SUOMEN MUSEON KUVA-ARKISTO.)

Yomin kurssikehitys

Yomilla kiinteistöjä sekä Innovassa kahdeksan kerrosta.

Yliopistonkadun talon omistus ehkä vaakalaudalla, jos Elisa toimii Helsingin malliin.
(Kuva: Innova-talo).

 

05.04.2004 maanantai. Ilta-sanomat. Uutiset. Suomi. Viikon kurssit. Jarmo Leppiniemi. Kolumni. (Sivu 15, kaksi palstaa sivun oikeassa reunassa.)

Kysymys on muustakin kuin rahasta.

”Arvelin edellisessä kolumnissani Elisa-ryhmässä vallitsevan uuden kulttuurin. Niin sopuisa oli Yomin yhtiökokous. Ymmärrys lisääntyi kokouksen jälkeen. Elisa ja Tapiola olivat hiljaisuudessa liittoutuneet ja päättäneet, että Yomin (Keski-Suomen puhelimen) itsenäinen taival loppuu.

Jos tämä olisi tiedetty yhtiökokouksessa, monet keskustelut, ehkä ratkaisutkin, olisivat olleet erilaisia. Toki Elisa ja Tapiola olisivat voineet jyrätä enemmistöpäätökset.

Keski-Suomessa ollaan katkeria. Onko meidän pakko rahoittaa Elisan saneerausta? Jos vievät toiminnan, jättäisivät edes täältä kerätyn varallisuuden.

Mitäpä jos Yomi myysi Elisa-osakkeensa ja jakaisi ylimääräisen osingon? Voimakaksikko Elisa ja Tapiola saisivat valtaosan, mutta jäisi muillekin jotakin. Samalla saataisiin omistajien hyväksi suurempi osa Yomin veroista, kun veroylijäämiä voitaisiin käyttää.

Moni Keskisuomalainen katselee kateellisena viisaampaan länteen. Satakunnan Puhelin mainostaa: ”suuntaa eurosi satakuntaan, äläkä Helsingin Heikille, Turun Tuomaalle tai Tukholman Lars-Göranille”.

Tapiolan mainos sen sijaan hirvittää. ”Tapiola, Kysymys on muustakin kuin rahasta”.

Mitä ne rahan lisäksi aikovat ottaa.”

(Ensimmäinen osa Jarmo Leppiniemen kolumnista. Muut aiheet: Lemminkäinen. ”Käsitykseni mukaan esimerkiksi Uotit ja Mattila tuomittiin nyt esillä oleviin nähden pikku summien puhalluksista. Asko Schrey.”. Asuntojen hintojen kasvu. ”Kärsijöitä on paljon, kun valtapeliä pelataan asumisella”.)

05.04.2004 Ilta-sanomat. Uutiset. Suomi. Viikon kurssit. Jarmo Leppiniemi. Kolumni. (Sivu 15, kaksi palstaa sivun oikeassa reunassa.)

Lue myös!

Lue historiaa:
Keski-Suomen Puhelin Oy:n (KSP:n) kaappaus. 24.02.2000

Keskisuomalainen viivästytti valtakirjojen keruuilmoitusta. 02.03.2000

Keski-Suomen puhelimen kaappaajat ruikuttavat rahaa satsaukselleen! 23.03.2000

Keskisuomalainen ei jäävää itseään vaikka oli itse mukana pelissä! 23.03.2003

Lähes 5000:lle KSP:n nukkuvalle osakkaalle olisi rahaa tarjolla Yomista. 23.01.2003

Riippumattomat ja jäävittömät. Yomin keskisuomalaiset osakkaat haluavat selvityksiä yrityskaupoista. Pääkirjoitus: Pukit kaalimaanvartijoina. Sama meno jatkuu. Mitään ei opita. 27.03.2003.

Tulossa! Keski-Suomen Puhelimen kaappaus. Osa 2. Hautaaminen.

http://www.nettisanomat.com/2004/04/08/yomi.htm

2004

”Suomalaisissa kouluissa on ollut pakkokreikkaa, pakkolatinaa, pakkovenäjää ja pakkoruotsia, mutta jostakin syystä kaikkien tieteiden, viisauden ja suhteellisuuden tajun perustana oleva matematiikka on jonkinlainen vapaaehtoisluontoinen sivuaine, jota ei oikeastaan tarvitse osata."  Aarno Laitinen. Iltalehti VIIKKO lauantaina 24.04.2004. Minne katosi laskutaito?

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
etusivu
torstaina 29.04.2004.
 

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! 

 

Nettisanomat torstaina 29.04.2004.



Kuvat Pertti Manninen 01.05.1994.

 



"Villit ja vapaat".

http://www.nettisanomat.com/2004/04/29/etusivu.htm

2004

Tänään
29.07.2004

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. nettisanomat @hotmail.com

  Etusivu Torstaina 29. heinäkuuta 2004. Numero 264. Torstai on toivoa täynnä  

"Experience the Reality". Kuva: Pertti Manninen. 
Torstaina 29.07.2004. Pekka Kettunen ja potkut. Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen kertoo hiukan lisää. "Kettusen eroraha ja Anderssonin palkka ovat kompromissia kaikesta. Kettuselle piti antaa rahaa, että lähtee ja Anderssonille palkkaa, että tulee. Yksinkertaisesti kun sanoo, asia on näin." Seura perjantaina 30.07.2004 (Jakelussa jo torstaina.) Kalliit kaupunginjohtajat. Tulossa.



Lue myös!
Torstaina 26.02.2004. Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman alta purettiin tämä funkkishuoltoasema, vaikkei ole mitään tietoa rakennetaanko konserttitaloa tälle paikalle.

Purkupäätös lienee ollut laiton, koska uusia hyväksyttyjä rakennuslupia ei ole. Keskisuomalainen-lehdellä olisi resursseja selvittää tämäkin mahdollinen laittomuus, jollaisiin kaupunginjohtaja
Pekka Kettunen lienee syyllistynyt. Vai onko niin, että Jyväskylän imago ei kestä sotkujen selvittämistä. Kaupunginjohtajan kuuluisan erorahapäätöksen yksimielisyyskin olisi poliisitutkimusten paikka, koska tiettävästi eräs kaupunginhallituksen jäsen pakotettiin lähtemään pois päättämästä, jotta kokoukseen saatiin erorahan hyväksyvä jäsen. Menoa ihmetellen. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Kuvat kesältä 1999 ja talvelta 2003.
http://www.nettisanomat.com/2004/07/29/etusivu.htm

2004

edellinen numero

nettisanomat.com nro 265 -  tiistaina 03.08.2004. - etusivulle!

seuraava numero
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
extra-tiistai
Photoplay
03.08.2004. extra-tiistai
Pekka Kettunen ja potkut.
 
Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen kertoo hiukan lisää. "Kettusen eroraha ja Anderssonin palkka ovat kompromissia kaikesta. Kettuselle piti antaa rahaa, että lähtee ja Anderssonille palkkaa, että tulee. Yksinkertaisesti kun sanoo, asia on näin." Seura perjantaina 30.07.2004 (Jakelussa jo torstaina.)
Kalliit kaupunginjohtajat. 


Kuvat ja yhdistely: Pertti Manninen.

Lue myös!
Torstaina 26.02.2004. Ennen ja nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman alta purettiin tämä funkkishuoltoasema, vaikkei ole mitään tietoa rakennetaanko konserttitaloa tälle paikalle.

Purkupäätös lienee ollut laiton, koska uusia hyväksyttyjä rakennuslupia ei ole. Keskisuomalainen-lehdellä olisi resursseja selvittää tämäkin mahdollinen laittomuus, jollaisiin kaupunginjohtaja Pekka Kettunen lienee syyllistynyt. Vai onko niin, että Jyväskylän imago ei kestä sotkujen selvittämistä. Kaupunginjohtajan kuuluisan erorahapäätöksen yksimielisyyskin olisi poliisitutkimusten paikka, koska tiettävästi eräs kaupunginhallituksen jäsen pakotettiin lähtemään pois päättämästä, jotta kokoukseen saatiin erorahan hyväksyvä jäsen. Menoa ihmetellen. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Kuvat kesältä 1999 ja talvelta 2003.

Lue myös! 11.12.2003. Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen on sopinut suullisesti tullessaan virkaansa yhdeksän vuotta sitten erorahansa suuruudeksi 260 000 euroa kolmen kaupunginhallituksen jäsenen kanssa. Kukaan heistä ei ole enää kertomassa tästä meille. "Miehen sanaan pitää voida luottaa." Kaupungin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Erkki Ikonen. Sama uudestaan!

Lue myös! Torstaina 11.03.2004. Jyväskylän poispotkittu, virallisesti vapaaehtoisesti eronnut matkakassa mukanaan, kaupunginjohtaja Pekka Kettunen järjestelee tilaa yksityissairaala Mehiläiselle. Pekka Kettusen viimeinen palvelus?

Lue mm. myös!
 

Viikon kettunen. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". 28.07.1999. 
"Eikö sitä öykkäriä saada millään kuriin?" Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen vauhdissa. 09.09.1999.
Jyväskylän Energia myynnissä. "Tällä kertaa en epäonnistu." 07.10.1999. 
Kaupunginjohtaja Pekka Kettunen
: "KSP:ssä olen mukana valvomassa kaupungin etua." 24.02.2000. 
...palkittiin kunniatohtorin arvolla Jyväskylän yliopiston promootiossa. Kummallista kunniaa. 03.08.2000. 
Onko Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen hyssyttelyn uhri? 16.11.2000. 
Kaupunginjohtaja 50- vuotispäivänsä aattona. Kettunen vittuilijasta eetikoksi 14.03.2002. 
Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. 05.12.2002.

03.08.2004. extra-tiistai
Seura. Nyt. perjantaina 30.07.2004 (Jakelussa jo torstaina.). Toimittanut Kari Kallonen.

Kalliit kaupungin-johtajat. 

"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen kuittasi erorahana muhkean 1.5 vuoden palkan eli 2000000 euroa. Kettusen irtisanoutuminen toi Jyväskylälle lisäkustannuksia, jotka eivät jää pelkästään kiisteltyyn erorahaan.

Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan Kettusen seuraajaksi valittu Lappeenrannan kaupunginjohtaja Markku Andersson asetti perusehdoksi Jyväskylään muutolle 12000 euron kuukausipalkan. Palkanlisinä tulevat auto-, asunto- ja puhelinetu.

Andersson ansaitsee vielä jonkin aikaa Lappeenrannan pomona 9 500 euroa.

Syyskuun alussa runsaan 82 000 asukkaan Jyväskylässä työnsä aloittava Andersson kohoaa parhaiten tienaavaksi kaupunginjohtajaksi Suomessa.

- Kettusen eroraha ja Anderssonin palkka ovat kompromissia kaikesta. Kettuselle piti antaa rahaa, että hän lähtee ja Anderssonille palkkaa, että tullee. Yksinkertaisesti kun sanoo, asia on näin, toteaa Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Erkki Ikonen (kok)."

Seura. Nyt. perjantaina 30.07.2004 (Jakelussa jo torstaina.). Toimittanut Kari Kallonen. Kalliit kaupunginjohtajat. 

http://www.nettisanomat.com/2004/08/03/kettunen.htm

2004

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
edellinen numero 

nettisanomat.com  -   extra-tiistai  10.08.2004.   etusivulle! - nro 268

seuraava numero
nettisanomat.com
Matti Nykänen Show. Taas Mattia viedään.  Helsingin Sanomat sunnuntaina 8. elokuuta 2004. Show v1!


Koe Todellisuus. Kuva: Pertti Manninen.

Aikaisemmin: "Median syytä ei ole mikään. Media tekee bisnestä ja niin teen minäkin." Matti Nykänen. Iltalehti keskiviikkona 03.03.2004.

Julkaistu  numerossa, jossa omaa showtaan pyörittivät muun muassa Paavo Lipponen, George W. Bush sekä MTV3 ja Suomen Posti. nettisanomat.com 04.03.2004.

Anne Brunila Show. Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta. VM:n ylijohtaja vaatii "isoa palkkamalttia" syksyn tuloneuvotteluihin. Brunila perää palkkamalttia ja työttömille parempaa työvoimakoulutusta. Työttömien koulutukseen kannattaisi hakea mallia Tanskasta. Holmin ja Vihriälän mallia VM:n ylijohtaja pitää ongelmallisena. Helsingin Sanomat maanantaina 9. elokuuta 2004. 
Show tästä jutusta!

Tiistaina 10.08.2004. Pääkirjoitus. Matti Nykänen ja Anne Brunila. Showta pyörittävät kumpikin, toinen toki kuukausipalkalla. Tosiasioiden tunnustamisessa ja rehellisessä puheessa Matti vie kyllä voiton. Vertaa kahta showta keskenään: Matti Nykänen Showja Anne Brunila Show. Pertti Manninen, nettisanomat tiistaina 10.08.2004. Pääkirjoitus.

http://www.nettisanomat.com/2004/08/10/mattinykanen.htm

2004

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
edellinen numero 

nettisanomat.com  -    nro 271 
torstaina  19.08.2004. - 
tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero

nettisanomat.com

nettisanomat torstaina 19.08.2004. 

Jyväskylä. Pekka Kettunen teki likaisen työn -  Markku Andersson nauttii hedelmistä!

suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004:
"Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä." 

Anderssonille huippupalkka.
Kaupunginhallituksen  maanantaina hyväksymän Jyväskylän kaupungin ja kaupunginjohtaja Markku Anderssonin (kok) välisen johtajasopimuksen mukaisesti kaupunginjohtajan kokonaispalkaksi virkasuhteen alkaessa vahvistettiin 11 500 euroa kuukaudessa. Puheenjohtaja Erkki Ikosen esitys hyväksyttiin äänin 7-5.
...
- Olen jo tällä hetkellä Suomen kaupunginjohtajista kymmenen parhaimman palkatuimman joukossa. Keskeisin kysymys on se, mitä tehdään ja se tuntuu hyvältä, että Jyväskylän asioita viedään eteenpäin ...
... 
Anderssonin mukaan Jyväskylän kaupungin taloudellinen tilanne on vain yksi hoidettavista asioista yhdessä Suomen velkaantuneimmista kunnista. Tulevan kuntajohtajan mukaan haasteet ovat monenlaiset eikä velka ole ainoa asia, jota ollaan hoitamassa.
...
Työsuhdeasunnokseen Andersson saa edeltäjänsä Pekka Kettusen asunnon Kramsunkatu 1:ssä. Työsuhdeautona tulevalla kaupunginjohtajalla säilyy tälläkin hetkellä käytössä oleva Audi A6.
Luontaisetuna on matkapuhelin- ja lankapuhelinetuudet sekä tarvittava tietokoneyhteys laitteineen virka-asunnolle.
...
suur-jyväskylän lehti keskiviikko 11.08.2004. Anderssonille huippupalkka. Hanna Vainionpää.

Lue myös!  "Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen asuu Kramsunkadulla niin kutsutussa Karpion talossa. Kettunen osti vastikään asunnon myös Helsingin keskustasta vaimonsa, finanssineuvos Anne Brunilan kanssa." Keskisuomalainen 26.04.2003. Muut lehdet. Matkalaukkujohtaminen kunnissa harvinaista. 
 

Lue myös! "Tullessaan Jyväskylän kaupunginjohtajaksi hän ensi töikseen savusti vuosikausia tiedotussihteerinä toimineen Anja Alanteen ensin pois virastaan ja sen jälkeen pois myös työsuhdeasunnosta. Tämän jälkeen talosta kunnostettiin kalliilla remontilla kaupunginjohtajan virka- ja yksityisasunto." Vittuilijasta eetikoksi. 

Lue myös! 
Pekka Kettunen ja potkut.

nettisanomat torstaina 19.08.2004. 


"Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen asuu Kramsunkadulla niin kutsutussa Karpion talossa. Kettunen osti vastikään asunnon myös Helsingin keskustasta vaimonsa, finanssineuvos Anne Brunilan kanssa." Keskisuomalainen 26.04.2003.
http://www.nettisanomat.com/2004/08/19/anderssonkettunen.htm

2004

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
edellinen numero 

nettisanomat.fi  -    nro 276 - 
torstaina  02.09.2004. - 
tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero

nettisanomat.fi

nettisanomat torstaina 02.09.2004. Pertti Manninen.

Keskisuomalainen. Artikkelit. Puheenvuorot. Maanantaina 23.08.2004.

Eikö mikään kelpaa?

Kun ilmoitin äskettäin jättäväni kunnallisvaalit väliin, naureskeli maakunnan menoa pitkään seurannut tuttavani, että "no nyt se on Laatikainenkin tyytyväinen". Hän muistutti päätoimittajan vuosia jatkuneesta motkotuksesta, kuinka Pekkarisella on liian monet ohjat käsissään.

Ei mennyt montaakaan päivä, kun sama tuttava herätti minut aamuvarhaisella. "Ei sille kelpaa mikään!", olivat soittajan ensimmäiset sanat. Unenpöpperössäkin tiesin heti kenelle ei kelpaa ja mikä ei kelpaa. Laatikainen oli latonut lehdessään tuomionsa.

No ei moisen vuoksi muutoin viitsi vaivaa nähdä, mutta epäreilua on väittää ratkaisuni motiiviksi tyytymättömyyteni siihen, ettei Kalevi Olinista tullut kaupunginjohtajaa ja siihen, että oman ryhmäni enemmistö oli Anderssonin kannalla.
...
Eikä minulla ollut erimielisyyksiä ryhmäni kanssa johtajavalinnoissa. Kerroin omilleni tuntevani erittäin hyvin sekä työtoverini Olinin, että opiskelu- ja kuntapolitiikkakaverini Anderssonin ja asettavani hyvistä Olinin vähän edelle. Sanoin myös kunnioittavani ryhmän enemmistön kantaa Anderssonin puolesta ja halusin, että se toteutuu valtuustossa, jonka kokouksesta jäin pois.
...
Mauri Pekkarinen, kauppa- ja teollisuusministeri, Jyväskylä.
Keskisuomalainen. Artikkelit. Puheenvuorot. Maanantaina 23.08.2004.
Eikö mikään kelpaa?

 Lue myös: 

 


Kuva: Pertti Manninen.

Reilu peli. Kuvakertomus. 

"Sinulle, joka luulet näkeväsi vain tämän yhden vangitun hetken.
Näinhän ei ole. Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemus-
maailmaasi vastaan.
Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja uteliaasti."
 

Reilu peli 
http://www.nettisanomat.com/2004/09/02/mauripekkarinen.htm


2004

  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
edellinen numero 

nettisanomat.fi  -    nro 276 - 
torstaina  02.09.2004. - 
tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero

nettisanomat.fi

nettisanomat torstaina 02.09.2004. Pertti Manninen.
Pihlajanmarjoja. 
Ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen. "Uutta aaltoa kunnallisvaaleihin."
Lue myös! Pekka Kettunen ja potkut. 


suur-jyväskylän lehti keskiviikko 25.8.2004. "Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja kolumnoi Suur-Jyväskylän Lehdessä noin kerran kuukaudessa."

"Kenen kantti kestää esittää maalaiskunnan kanssa yhteisiä koulutiloja?"

suur-jyväskylän lehti keskiviikko 25.8.2004.
Pekka Kettunen: Uutta aaltoa kunnallisvaaleihin.  
***
"Kaikki puolueet kaipaavat uusia ehdokkaita ja jopa politiikan ulkopuoleltakin. Tulevassa politiikassa pitää vastustaa satoja hyviä asioita, jotta saisi läpi muutaman erinomaisen asian, esimerkiksi hyvinvointivaltion peruspalvelujen turvaamiseksi. Harva esimerkiksi tietää, että Jyväskylässä on Suomen halvimpia lukiolaitoksia, mikä tuottaa loistavia tuloksia. Samalla siellä on Suomen suurten kaupunkien kalleimpia peruskouluja ja turhan paljon koulutilaa. Kenen kantti kestää esittää maalaiskunnan kanssa yhteisiä koulutiloja?
***
Kunnallisvaalit ovat demokratiamme perusjalka. Puolueet paljastavat itsensä ehdokasasettelullaan. Minua viehätti Pirkko K. Koskisen kannanotto, etteivät kiireiset valtiolliset päättäjät ministereitä myöten ole todellisia ehdokkaita. Kansanedustajat kerkiävät rivivaltuutettujen tehtäviin, mutta eipä paljon muuhun. Muilla voimilla on päätökset tehtävä ja kiitokset niille ministereille, jotka osasivat kieltäytyä ehdokkuudesta. Politiikka tarvitsee uskottavuutta. Tosin suomen kansa uskoo enemmän poliisiin ja virkamiehiin."
***
suur-jyväskylän lehti keskiviikko 25.8.2004.
Pekka Kettunen: Uutta aaltoa kunnallisvaaleihin. 

nettisanomat torstaina 02.09.2004. Pertti Manninen.
Pihlajanmarjoja. 
Ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettunen. "Uutta aaltoa kunnallisvaaleihin."
Lue myös! Pekka Kettunen ja potkut. 

Lue myös: 
Iltalehti  eilen keskiviikkona 01.09.2004 
"Hallitus puhuu talouskasvusta ja kilpailukyvystä, julkisen sektorin - siis vanhustenhuollon, koulutuksen ja vaipanvaihtojen - tehostamisesta, palkkamaltista ja verohelpotuksista kuin kyse olisi jumalien ilmoituksesta. Puhe on tuonpuoleista, puhdasta metafysiikkaa, jolla peitetään raadollinen politiikka: turvataan suuryritysten pääomien kasvu ja osakkeiden arvonnousu. Sillä vain se on menestyksen mitta. Se voi toteutua vain ja ainoastaan jos maassa on suuri työttömien joukko, nöyrien ja pelokkaiden ihmisten muodostama työvoimareservi, jota voi kohdella miten tarve kulloinkin vaatii."
Leif Salmén: Eilinen palaa.

Lue myös: Anne Brunila Show III. 


 


Kuva: Pertti Manninen.

Reilu peli. Kuvakertomus. 

"Sinulle, joka luulet näkeväsi vain tämän yhden vangitun hetken.
Näinhän ei ole. Sinäkin peilaat kuvaa omaa kokemus-maailmaasi vastaan.
Näet tämän hetken, kuitenkin koet paljon enemmän. Jos vain haluat antautua katsomaan avoimesti ja uteliaasti."
 

Reilu peli 

http://www.nettisanomat.com/2004/09/02/pekkakettunen.htm

 

2004

edellinen numero 

nettisanomat.fi  - torstaina  28.10.2004   - etusivu - nro 292 

seuraava numero

Kuva: Pertti Manninen.
Torstaina 28.10.2004. "Hauskaakin täällä Helsingissä on ollut. Olin juuri oopperan ensi-illassa kuuntelemassa suomalaisen naisen säveltämää musiikkia. Kaikki oli tosi hienoa, paitsi sillä rouvalla, joka kesken kestävään rakkauteen uskovan sopraanon laulaessa päästi ilmoille kuuluvan pierun. Muistin, että aatelinen nainen päästää aatelisen pierun. Nurkat natisevat ja joskus ihmisetkin." Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja Pekka Kettunen on saanut Suur-Jyväskylän lehdessä kolumnipalstan. Kirjeitä kaupungista.
Lue myös! Pekka Kettunen ja potkut. 03.08.2004
http://www.nettisanomat.com/2004/10/28/etusivu.htm

Joka etusivulle!

JYVÄSKYLÄ 2004 - 2005 - 2006



Patong Ravintola
- Patong Sauna ja kabinetti - Patong Mopot ja auto - Flying Finn Vene-Kalastus - VuokrataanThalangissa Talo-Huvila - Midnight Sun Restaurant
phuket.fi - patong.fi - thailand.fi - flyingfinn.info - midnightsunrestaurant.info


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -  


Etsi Nettisanomista!

 

 


Lauantai 2014-12-27 - N:o 1803 - JOULUKUU 2014.

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015!



"Tapaninluistelut Puistokoulun kentällä"
Kuva: Pertti Manninen. Perjantaina 26.12.2014 klo 12:58 Jyväskylässä ohikiitävänä hetkenä auringon yrittäessä pilkistää pilvien takaa luomaan kontrastia tähän keskipäivän hämäryyteen. Laajenna!

"Kaupunkikyyhkynen tapaninpäivänä. Tepastelu autiolla kadulla kauppakeskuksen suljettujen ovien edessä".




"Kaupunkikyyhkynen tapaninpäivänä".

Kuvat: Pertti Manninen. Perjantaina 26.12.2014 klo 13:03 bussia odotellessa kauppakeskus Forumin edessä. Laajenna!


Stubb ja Rinne ovat löytäneet uuden kokoontumishuoneen!

Stubb: "Mielestäni kokoontumispaikan nimen pitää vastata niitä tuloksia, joita olemme hallituksessa saaneet aikaiseksi ja joita vielä varmasti saamme ennen ensi kevään vaaleja".

Rinne: "Tässä asiassa olemme harvinaisen yksimielisesti samaa mieltä ja täytyy antaa täysi tunnustus pääministerin kekseliäisyydelle. Tällä tiellä jatkamme ja nostamme uuden kokoontumishuoneemme sellaiseen arvostukseen, jota jälkipolvet ja historiankirjoittajat hämmästyneenä muistelevat".

Kuva kokoontumishuoneen ovelta, jossa näytti olevan koko hallitus koolla ohi kiitävän bussin ikkunasta havainnoituna.
Kuva Pertti Manninen sunnuntaina 23.11.2014 klo 15:01.

Pannukakkutalo Vapaudenkadulla (sic!) Jyväskylässä.




"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

Shittejä. Sunny Car Center ei ole maksanut tolppaansa - Iltalehti tavoitti Sunny Car Centerin pomon - Tullin kohuttu kokous: Pääjohtaja Hartikainen: "Voin olla vittumainen tarvittaessa" - Eremenko johdatti ZSKA:n - Rauhanmarssille?  - Talvivaara-lotolle kävi kalpaten - Niinistö luottaa Talvivaaraan - eläkeyhtiöt eivät - Hän räplää sitä koko ajan Lue!

Juttuja ja kuvia. Mielenrauha Lue! - Pääkirjoitus. Tänään 24.10 on YK:n päivä. Lue! - Henna Virkkunen ja Jyrki Katainen, terveisiä Brysseliin Lahden seudulta. Kuntaliitosselvitys vauhdissa. Lue! - Vesipallo. Naiset. Kuvasarja - Erkki Manninen 1956. Kuva - Lauantai-viihdettä: Vesipallo. Kuvat - Iltalehtien etusivut ja lööpit. Kuva - Oivallus. Lue! - Kanalasta kirjastoon. Kuvia - Ulvilan murhajuttu käy entistä sekavammaksi. Lue! - Ääkkösten vaikeudesta. Lue! - 10.10. ALEKSIS KIVEN PÄIVÄ. Kuva - JUICE JA NIINISTÖ. ASIA, JOSTA ... Lue! - Arkisto. Vuosisadan kuva. Kuva - Oivallus. Lue! - PAASIKIVEN PATSAALLA. Kuva - KAISLIKOSSA SUHISEE. Kuva - Laitumella. Kuva 1994. Tyotä! Kuva

ARKISTO: Helmikuu 2014. Suomalainen korruptio koki kolauksen. Kokkilan kulman kauppa kariutui Keski-Suomessa. KHO kumosi SRV:n ostaman tontin ja korjausta vaativan Valtiontalon kaupan Jyväskylän ytimessä. Lue!


Oivallus

Kun uskot, että sisäinen totuutesi
on kaikkien ihmisten totuus -
se on nerokasta.
Ralph Waldo Emerson

En salli tiedonjanon piinata mieltäni,
vaan tahdon elää elämääni ja olla
sopusoinnussa koko ihmiskunnan kanssa.
Edmund Gosse

Täydellisesti itsemme halliten
- me teeskentelemme hallintaa.
Kunnioittaessamme valta-asemaamme
me olemme pelkkiä huijareita.
Tai ehkä olemme kuin
vuohenkarvainen sivellin maalarin kädessä
tietämättä ollenkaan, mitä olemme.
Rumi



Jalo mieli näkee
asian joka puolelta
vailla ennakkoluuloja.
Pieni mieli on
ennakkoluuloinen ja näkee
asian yhdeltä puolen.
Kungfutselaisuus

Ihminen kantaa aina sisällään taivasta ja helvettiä.
Sri Ramana Maharski

Et sinä elä yksin tässä maailmassa.
Myös sinun veljesi ovat täällä.
Albert Schweitzer

(74) Kokoelmasta RAKASTA.
Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Lokakuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.


PAASIKIVEN PATSAALLA.

PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN - PYÖRÄILIJÄT - TURVALLINEN OTE - NOSTALGINEN BIO REX.
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie. Kuvasarja.


KAISLIKOSSA SUHISEE.

KAISLIKOSSA SUHISEE.

Pohjois-Savo. Nilakka. Torstai 2014-09-04 klo 09:49. Kuva: Pertti Manninen.


Arkisto 2004.

"Kaipuun sininen hetki". Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.  
Aino Mantsas ja Tauno Palo  elokuvassa Hilman päivät  vuodelta 1954. 
 




Matti Kassilan ohjaama soljuva komedia sijoittuu 1930-luvun eteläsuomalaisen kirkonkylän maisemiin. Perustuu Agapetuksen romaaniin. TV1:ssä keskiviikkona 22.09.2004 klo 15.05.

  "Kaipuun sininen hetki"   "Pysähtynyt hetki".  Kultatukka, kuvan kolme unelmointia: "unen hämyssä"."fresko". "täysi, sirpaleinen hetki". 
Unelmoinut vuosien kuluessa Pertti Manninen. Kokoelma tulossa! 

Katso myös! 
Panoraama kuvasta "Maisema taloista". Kuva: Pertti Manninen 1956. Kallio-sarjasta.
11.09.1973. Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.
Mustavalkoisesta lehtikuvasta tulkinnut Pertti Manninen. (nettisanomat.com11.09.2003) 

Terror gegen USA. Max 2001. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 11.09.2004) 
Tappaminen jatkuu. Kuva: Pertti Manninen. (nettisanomat 09.09.2004)
http://www.nettisanomat.com/2004/09/16/kuvamantsaspalo.htm



Opeta lapsi uimaan!

SHITTEJÄ KESÄLLÄ 2014 Lue! - Ihmisiä kaupungissa kesäaikataulun vaihduttua Kuvat . NEGATIVE FEEDBACK. Sanctions. LIVE. RT Kuvat - Tove Jansson 100 vuotta Kuva - Suomalais-venäläistä koskenlaskua Kuvat- Arkisto 2010. Eristäkää Israel - ei Gaza. Aftonbladet Lue! Nettisanomat 15 vuotta. Pääkirjoitus Lue! - Arkisto 1999. Dilemma Lue! - Arkisto 2011: Siittimen palautus Rakveressa Kuvasarja - Hevoset laitumella Kuva - Upoksissa Kuva - Muista liivit!

Isonna!



Laitumella. Laukaa. Maanantaina 28.07.2014 klo 09:07.

Sarjasta "Ohi kiitäviä hetkiä". Kuvan mahdollisti linja-auton pysäkille pysähtyminen Kantolan tiellä hiukan ennen Puustellin työkylää. Kuva: Perttti Manninen

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.
 
Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm


Upoksissa. Oma kuva. Pertti Manninen. Peurunka. Valkamanlahti. Torstaina 24.07.2014. (Ricoh PX Water Proof).




"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!



Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva
http://www.nettisanomat.com/
2012/01/16/etusivu.htm

Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna!

Arkisto. "Työtä". 01.05.1994.


Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/
2006/05/01/etusivu.htm

 

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.

http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm

 

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

VIIKKO B1 - JYVÄSKYLÄ 2004 - Arkistokirjoituksia ja kuvia Jyväskylästä, sen nyt eläkkeelle jäävästä kaupunginjohtaja Markku Anderssonista ja vielä edeltäjän Pekka Kettusen erorahaprosessista. Kriittinen ja mitään tekstiä tai kuvia poisjättämätön tarkastelu kronologisessa järjestyksessä alkaen maaliskuusta 2004. - 2015/02/01 - JYVASKYLA2014 - sunnuntai 01.02.2015 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2004, JYVÄSKYLÄ, Arkistokirjoitus, kuva, eläkkeelle, kaupunginjohtaja, Markku Andersson, edeltäjä, Pekka Kettunen, erorahaprosessi, Kriittinen, poisjättämätön, tarkastelu, kronologinen, alkaen, maaliskuu 2004

N:o B1 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2015-02-01, nettiin 2015-02-02 10:42, linkkejä 2015-02-02.


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Toukokuu 2014 - marraskuu 2014

TOP 50


touko
2014

kesä
2014

heinä 2014

elo 2014

syys 2014 loka 2014 marras 2014 joulu 2014
nettisanomat.com

39459

40582

32031

30799

33733 31550 36111 30414
viikkosanomat.fi

18955

18980

19554

22858

24536 24849 22912  
12.fi

16966

15585

15719

23575

21480 16208 18459 20035
sanomanetti.fi

12312

11725

14038

14812

16304 12008 20066  
hs27.com

5705*

8187

8874

11329

9804 6969 8898  
sanomapark.fi

5298

5547

7004

9320

9594 6873 11371  
nettimobi.com

3563

4596

4740

5330

5379 5008 5547 4917
helkinginsanomat.com

3233

3903

3779

6486

5386 3985 3453  
viikko.fi

2678

3701

3340

5948

4648 3679 3423  
sanomatori.fi

2493

3377

3715

4381

4172 3511 4986  
sanomaa.com

2019

1851

2637

4848

3849 2777 6648 5781
helsinki-areena.fi

1146

842

842**

585

555 401 261 218
vuosisanomat.fi

1144

1000

887

848

869 860 804 677
wincapita.fi

1093

1068

1405

1358

1810 2175 2058  
fy.fi

1013

1013**

1013**

1013*

1274 1274* 1274*  
nettilehti.com

969**

1328

1675

1745

1950 1900 2271  
sanomasampo.fi

962

806

727

1089

1169 909 636 583
kuvaviikko.fi

933

796

679

886

1156 1006 744 713
hs24.mobi

922

1048

1629

1489

1795 1932 1704 2108
shit.fi

786

574

641

710

792 894 937 976
vuosi.fi

723

600

584

991

1025 871 564 550
nettimobi.fi

489

530

575

511

471 428 510 490
venus.fi

435

457

453

411

499 438 500 455
hesansanomat.fi

427

366

368

810

741 564 381 401
let.fi

397

376

427

365

374 343 392 365
n1.fi

381

339

375

399

421 425 390 375
infoinfo.fi

348

391

342

443

402 320 394 416
kuvala.fi

314

278

354

341

362 317 385 360
keskiviikko.fi

306

297

323

351

364 387 419 439
iske.fi

303

258

237

284

283 207 250 239
sanala.fi

293

305

341

409

406 297 350 369
maanantai.fi

292

299

322

278

323 350 356 370
sanat.fi

285

270

319

296

309 263 293 311
elama.fi

277

274

289

346

304 329 428 394
raw.fi

269

251

341

246

232 262 278 247
12tori.fi

239

213

262

209

184 198 191 252
tiistai.fi

224

232

270

247

280 252 325 322
hooes.fi

217

185

219

220

220 205 176 179
sanomo.fi

208

212

235

257

234 131 110 123
gagarin.fi

197

190

212

213

206 247 278 260
eduskuntatalo.fi

189

163

217

204

297 232 197 219
pappa.fi

163

101

113

125

94 110 107 106
mummi.fi

160

85

105

119

94 98 120 103
sanomaviikko.fi

154

125

199

231

340 388 245 289
per.fi

99

105

115

136

137 155 157 139
week.fi

83

88

111

141

101 127 135 164
iltaset.fi

58

43

50

63

71 79 132 127
kansalaistori.fi

54

44

95

190

81 71 99 88
suomisanomat.fi

23

86

641

62

53 70 95 142
sanonet.fi

 

52

243

283

310 291 279 296

2014-06-25
**huhtikuun luku

129256

 

 

 

       

2014-07-17

 

 

 

 

       

2014-08-06
**ed. kuukauden luku

 

133724

 

 

       

2014-08-24

   

133666

 

       

2014-09-12

     

158590

       
2014-10-29         159473      
2014-11-04           137223    
2014-12-18             161099  
2015-01-05                

Sivun alkuun!