Lehdistö.
|
Nettisanomat lauantaina
16. huhtikuuta 2005. Numero 343.
Viikkosanomat No 35,
29.8.1958. Päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka
Nortamo. Pääkirjoitus.
29.8.1958.
Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.
“Eduskuntavaalejamme seuranneessa jälkipurnauksessa maamme sanomalehdet
ovat olleet sotasilla varsin tiukoin äänensävyin kuten demokraattiseen
riitelyoikeuteen kuuluukin.
Mutta eräs sarja käytettyjä puheenvuoroja ei voinut olla hätkähdyttämättä
pahaankin riitaan tottuneita. Muuan puolueensa pää-äänenkannattaja asetti
yhtäkkiä kyseenalaiseksi koko demokraattisen painovapauden periaatteen.
Lehti teki lukijoilleen tiettäväksi mielipiteensä, että ns kaupallinen
sanomalehdistö - toisin sanoen ne sanomalehtemme, jotka eivät ole minkään
poliittisen puolueen omistamia ja toimittamia - on kansanvallalle vaarallinen
ilmiö, jonka olemassaolo on valitettavaa ja häviö toivottavaa. Tällainen
mielipide oli sitäkin yllättävämpi, kun sen esitti suurta ja vakaasti
demokraattista suomalaista kansanosaa edustava maalaisliiton Maakansa.
Lehdistömme terveestä ajattelusta kertoo se, että vaikka hyökkäys oli
tehty puoluelehtien puolesta puolueettomia lehtiä vastaan, se tuomittiin
jyrkästi ainakin yhdessä porvarillisessa ja yhdessä sosialistisessa
puoluelehdessäkin, koska tunnettiin, että kyseessä ei ollut vain ns
kaupallisen lehdistön arvostelu, vaan koko lehdistön vapauteen kohdistuva
hyökkäys.
Kansanvaltaisessa ja ei-totalitäärisessä maailmanpiirissä on vuosikymmenien
ja vuosisatojenkin kuluessa kehittynyt selvä käsitys lehdistön asemasta
valtiossa. Kommunisteja lukuun ottamatta Suomessakaan tuskin on ketään,
joka asiaa ajateltuaan tosissaan esittäisi vastakkaista mielipidettä
seuraaviin pykäliin, joihin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen
lehdistön tehtävät:
1. Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä
välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu,
ja sen tehtävänä on antaa kansalaisille palstoillaan mahdollisuus keskusteluun
ja vastakkaistenkin mielipiteen esittämiseen julkisista asioista.
2. Lehdistön tehtävänä on levittää yleistä yhteiskunnallista, taloudellista
ja kulturellista valistusta ja tietoa ja siten mahdollistaa se, että
kansa voi itse hallita itseään.
3. Lehdistön tehtävänä on valvoa ja puolustaa yksilön oikeuksia yhteiskunnassa,
sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä
tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta
tekee ja miten se toimii.
4. Lehdistön tehtävänä on palvella maan taloudellista kehitystä ja vapaata
talousjärjestelmää, lähinnä tuomalla yhteen myyjät ja ostajat toimimalla
ilmoittelun ja taloudellisen mainonnan keinona.
5. Lehdistön tehtävänä on myös tarjota lukijoilleen mahdollisuus rentoutumiseen
ja virkistymiseen ajanviete- ja viihdeaineistollaan.
6. Lehdistön tehtävänä on saavuttaa ja säilyttää taloudellinen riippumattomuus
ja toimintansa itsekannattavuus, niin että se voi olla vapaa erilaisten
eturyhmien ohjauksesta tai painostuksesta.
Kun nämä periaatteet tunnustetaan, niin mikä voi olla lyhytjärkisempää
ajattelua kuin se, että vain poliittisten puolueiden omistamat ja ohjaamat
lehdet pystyvät täyttämään lehdistön tehtävät. Tosiasiassa näiden tehtävien
täyttämiseen on aina oleva suurimmat edellytykset juuri niillä lehdillä,
jotka eivät ole sidotut puolueisiin, toisin sanoen juuri ns kaupallisilla
lehdillä. joiden muka viaksi mainitussa kirjoittelussa lasketaan se,
että ne ovat saavuttaneet taloudellisen riippumattomuuden ja itse-kannattavuuden
ja voivat siten olla ottamatta ohjeita miltään puolueelta.
Historialliset olosuhteet ovat kehittäneet Suomen sanomalehdistön miltei
sataprosenttisesti puoluelehdistöksi. Koska puolueita on monta ja koska
jokainen puolue haluaa mahdollisimman monella alueella pitää yllä omaa
lehteään, suuri osa maamme sanomalehdistöstä pysyy taloudellisesti pystyssä
vain oman poliittisen puolueensa rahatuen turvin. Tällaisissa olosuhteissa
toteutuu luonnollisesti suomalainen sananlasku siitä, että kenen leipää
syö, sen lauluja laulaa.
Myönnämme, että puoluelehdistö voi olla - kuten Suomessa kiistatta on
- täysin demokraattinen ja kansanvaltainen, kun kerran jokaisella sekä
hallituspuolueilla että oppositiolla, on vapaus sekä julkisesti esittää
kantansa että julkaista ne uutiset, joista vastapuoli on nähnyt hyväksi
vaieta.. Mutta yhtä luonnollista on, että puoluelehdistö-järjestelmä
ei ole paras mahdollinen, kun ajatellaan lehdistön ammatillista ja journalistista
tasoa.
Selvimpänä esimerkkinä tästä lienee se Suomessakin tuttu ilmiö, että
puoluelehden toimittaja ei aina saa, eikä aina haluakaan pitää lehdessä
puolueen mielipiteitä erillään uutisista - vaikka selvän eron tekeminen
näiden asioiden välillä on hyvän sanomalehdistön perusedellytyksiä.
Uutisten luotettavuus kärsii jatkuvasti, jos lukijalle ei anneta selvää
kuvaa siitä, mikä sanomalehdessä on puhdasta uutista ja faktaa, mikä
taas on lehden ja puolueen mielipidettä ja uutisten merkityksen tulkintaa.
Puoluelehdistön olemuksesta johtuen sen helmasyntinä on kaikkialla enemmän
tai vähemmän näkyvä uutispalstojen “päätoimittaminen”, uutisten valikointi
puoluenäkökohtien mukaan ja mielipiteiden sekoittaminen uutisteksteihin
ja uutisten otsakkeisiin. Ilolla myönnämme, että eräät Keski-Euroopan
lehdistöt ovat tällä alalla meikäläisiä paljon paatuneempia, mutta viime
vuosien kiivaiden puoluetaistelujen ja suurten maailmantapahtumien aikana
myös suomalainen puolueiden sanomalehdistö on osoittanut tarpeen tullen
osaavansa tämän epäilyttävän pelin säännöt.
Kyseenalaiseksi muodostuu myös jonkin tietyn puolueen asialle omistautuneen
lehden toiminta lukijoita edustavana valvovana silmänä silloin kun valvottavina
ja arvosteltavina ovatkin viranomaisina, valtion taloudellisten yritysten
johtajina tai hallitusmiehinä toimivat puolueen omat uskotut. Vastapainona
tosin useimmiten on vastapuolueen lehtien sitä kiivaampi toiminta, mutta
senkin perustana saattaa taas olla vain se, että arvosteltavat ovat
toisen poliittisen puolueen jäseniä.
Onkin mitä hämmästyttävintä, että jokin suomalainen sanomalehti on erehtynyt
hyökkäämään juuri niitä periaatteita vastaan, jotka Suomen koko lehdistön
maineelle onneksi ovat maassamme edustettuina puoluelehdistön ohella:
taloudellista ja siten myös ideologista riippumattomuutta vastaan, joka
mahdollistaa lehdistön perimmäisen vapauden - vapauden olla puolueeton,
vapauden julkaista uutiset uutisina.
Myös vapaalla lehdistöllä on omat loukkunsa, joihin se saattaa langeta,
ja juuri näitä muistaen arvostelun alkuun herkimmin päästäänkin. Ns
kaupallista lehdistöä on aikoinaan useissa maissa syystäkin syytetty
siitä, että se taloudelliseen riippumattomuuteen pyrkiessään on omistanut
enemmän huomiota uutistapahtumien sensaatioarvolle, niiden myyntiarvolle,
kuin niiden todelliselle merkitykselle yhteiskunnassa; että se on vaarantanut
yleisiä moraalikäsitteitä; että se oikeudettomasti on tunkeutunut ihmisten
yksityisasioihin; että se on vastustanut yhteiskunnallisia muutoksia;
että siitä on tullut suuren rahan välikappale, kun se on sallinut ilmoittajapiirien
sanella linjaansa ja mielipiteitään; että se on käyttänyt vaikutusvaltaansa
omistajiensa henkilökohtaisten etujen ja mielipiteiden ajamiseen, laiminlyönyt
vastakkaisten kantojen esittelemisen ja unohtanut yhteisen hyvän asian.
Onneksi voimme kuitenkin todeta, että yksikään yllä olevista synneistä
ei ole leimannut puolueetonta suomalaista sanomalehdistöä, ja että ns.
keltaisen lehdistön taru on siirtymässä yhtenä välivaiheena historiaan
myös niissä maissa, missä kiihkeä taloudellinen nousu sen aikoinaan
synnytti. Yhteiskunnallinen vastuuntunne on se uusi teoria, jonka soveltaminen
havaitaan yhä laajemmalti vapaan lehdistön omien taloudellistenkin etujen
mukaiseksi. Ilmoittajapiirit eivät sanele meikäläisen riippumattoman
lehdistön mielipiteitä; päinvastoin, mitä turvatumpi lehtien oma taloudellinen
asema on, mitä suurempi niiden levikki ja vaikutusvalta on, sitä itsenäisemmin
ne voivat toimia taloudellisten yritysten ja yhtymien vaikutusvallasta
vapaina. Ja todellisina uutislehtinä, joiden päätehtävänä on kertoa,
mitä kotimaassa ja maailmalla tapahtuu, mitalin eri puolien esittelijänä
ja vastakkaisten mielipiteiden areenana suomalainen vapaa lehdistö on
sananvapauden tehokkain tae. Ei siis ihme, että äskeinen maakansan hyökkäys
lehdistönvapauden periaatetta vastaan saikin heti välittömän vastakaiun
ja kättentaputukset kommunistilehdistössämme (ja ainoastaan kommunistilehdistössämme),
jolle sananvapaus merkitsee vain vapautta olla samaa mieltä kuin yksi
puolue ja yksi ryhmä.
Suomalaista demokratia edustavan lehden omituinen kirjoittelu on kuitenkin
toivottavasti tulkittavissa vain asianomaisen kirjoittajan pikaisuuden
ja epäkypsyyden aiheuttamaksi erehdykseksi, tai sitten kateudeksi taloudellista
riippumattomuutta kohtaan. Ei vain perustuslakimme, vaan koko suomalainen
ajattelutapamme ja kansallinen itsevarjeluvaistomme sanoo sen tosiasian,
että poliittista vapautta ja yksilönvapautta ei voi olla ilman vapaata
lehdistöä.”
Viikkosanomat No 35, 29.8.1958.Pääkirjoitus 29.8.1958. Puolueeton ja
puolueellinen lehdistö. Päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö
Simopekka Nortamo. (Teesien lihavoitus nettisanomien toimituksen).
Teesit julkaistu aikaisemmin nettisanomissa 19.06.2003: http://www.nettisanomat.com/2003/06/19/
aatoserkkoviikko.htm
|
