N:o 2329 - Tiistai 2020-12-29 - ETUSIVULLE! Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -
Päätoimittaja
Pertti Manninen
Edellinen - Seuraava - Kaikki

Joulukuu 2020. Katsaus vuoden 2020 tammikuun, helmikuun ja maaliskuun henkilöihin täällä.
Tässä Sanna Marin, pääministeri.


Keskiviikko 2020-01-01
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2227

Kaikkiin 1999 alkaen

1.1.2020.


Kirkkonummi. Veikkola.31.12.2019 19:25. Kuva Pertti Manninen.


Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhetta odotellessa julkaisemme tuoreen pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdyksen vuodelle 2020 , jossa hän on jättänyt ulkopolitiikan osuuden suosiolla presidentille, vaikka maan hallitus siitä päättääkin "yhteistoiminnnassa".

Arkistosta löytyi malliksi presidentti Tarja Halosen uudenvuoden puhe vuodelle 2001, jonka hän esitti suorassa lähetyksessä toisin kuin hänen edeltäjänsä Martti Ahtisaari, jonka puheet nauhoitettiin varmuuden vuoksi etukäteen.
Pertti Manninen. Keskiviikkona 01.01.2020 09:47.


Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019

Olemme astumassa uudelle vuosikymmenelle. Uusi vuosi tuo mukanaan monenlaista uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. Joulun pyhien jälkeen arki koittaa ja koulut, työt ja harrastukset alkavat jälleen. Tuttuja ihmisiä on ympärillä ja kuluneen vuoden kokemukset kulkevat matkassamme vuoteen 2020.

Uuden vuosikymmenen taitteessa on katsottava eteenpäin. Samalla on kuitenkin hyvä pysähtyä ja katsoa hetkeksi myös menneeseen. Tarkastella Suomea, joka on kasvanut sukupolvien mukana maaksi, joka se on tänä päivänä.

Suomen vahvuus on ihmisissä ja osaamisessa. Olemme pärjänneet, koska olemme halunneet ja kyenneet oppimaan uutta. Olemme nousseet vaatimattomista oloista yhdeksi maailman kouluttautuneimmista ja osaavimmista kansakunnista. Se on ollut menestyksemme salaisuus eilen ja on sitä myös huomenna. Siksi myös tänään on uskallettava investoida ihmisiin ja osaamiseen. On oltava rohkeutta luoda uutta. Pelkkä vanhan kunnostaminen ei nopeasti kehittyvässä maailmassa riitä.

Hallitus on tarttunut työhön, jolla Suomea uudistetaan vakaasti, kestävästi ja rohkeasti. Hallituksen ohjelman ja työn tavoitteena on rakentaa Suomesta yhteiskunta, joka on taloudellisesti vastuullinen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja ympäristöllisesti kestävä. Me uskomme, että yhteiskuntaa voi ja pitää kehittää tasapainoisesti. Kaikki ihmiset ja kaikki alueet on pidettävä mukana.

Taloudellista kestävyyttä tavoittelemme työllisyyden vahvistamisella. Tämä tarkoittaa aktiivista työllisyyspolitiikkaa, mutta myös investoimista koulutukseen, tutkimukseen ja infrastruktuuriin sekä elinkeinorakenteemme uudistamista ilmastollisesti kestäväksi.

Paljon on kiinni siitäkin, miten maailmantalous kehittyy. Suomi on väestöllisesti pieni maa Euroopan laidalla ja taloutemme nojaa vahvasti vientiin. Hallitus ei pysty kaikkeen, mutta se voi tehdä osansa. Vakaa ja ennustettava toimintaympäristö on yritysten kannalta tärkeä asia. On vältettävä poukkoilevaa politiikkaa ja samalla reagoitava suhdanteisiin. Näin olemme myös tehneet ensi vuoden talousarviossa, joka on hidastuvan kasvun oloissa lievästi elvyttävä.

Sosiaalista kestävyyttä tavoittelemme vahvistamalla perusturvaa ja palveluja. Vuoden 2020 alussa pienimmät eläkkeet nousevat, perusturvan korotukset tulevat voimaan, koulutuksen rahoitus kasvaa kaikilla koulutusasteilla ja peruspalvelujen rahoitus vahvistuu. Yhdenvertainen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen palautetaan kaikille lapsille ja päivähoidon ryhmäkoot pienenevät.

Tammikuussa pienituloiset eläkeläiset saavat enemmän euroja elämiseen. Yli 600 000 suomalaisen eläke paranee. 70 prosentilla suomalaisista käytettävissä olevat tulot kasvavat. Työttömät ihmiset voivat keskittyä hakemaan uutta työpaikkaa ilman huolta toimeentulon leikkauksesta, kun aktiivimalli poistuu.

Yhteiskunnan vahvuutta ei mitata sen vauraimpien vahvuudella vaan sillä, kuinka sen heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset elämässään pärjäävät. On kysyttävä, onko jokaisella mahdollisuus hyvään ja ihmisarvoiseen elämään.

Ympäristön kannalta kestävää yhteiskuntaa tavoittelemme tekemällä oman osamme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja luontomme monimuotoisuuden turvaamiseksi. Olemme sitoutuneet siihen, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. Edessämme on ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta ratkaisujen vuosikymmen. Tämä edellyttää päätöksiä, joilla päästöjä vähennetään ja hiilinieluja vahvistetaan. Nojaamme toimemme tutkittuun tietoon ja huomioimme ratkaisuissa niiden sosiaaliset ja alueelliset vaikutukset.

Teemme ilmastotekoja Suomessa, mutta on vähintäänkin yhtä tärkeää vaikuttaa ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kansainvälisesti. Ilmasto ei tunne valtioiden rajoja. Jokaisen maan on tehtävä oma osansa. Suomi ja Eurooppa voivat johtaa kehitystä, ja samalla voimme parantaa oman teollisuutemme ja yritystemme kilpailukykyä. Uudelle ilmastoteknologialle on valtava kysyntä ja markkinat. Onko maallamme kykyä olla rohkea edelläkävijä ja vaurastua?

Kulunut vuosi on ollut työn ja tapahtumien täyteinen. Vuoteen 2019 on mahtunut muun muassa eduskunta- ja europarlamenttivaalit sekä Suomen EU:n neuvoston puheenjohtajuuskausi. Hallituksia on ollut kolme. Toimitusministeristöjä kaksi.

Perheessämme kuten niin monen muunkin suomalaisen kotona on jouluna katsottu presidentti Mauno Koiviston elämästä ja urasta kertovaa Koivisto-sarjaa. Sarja on hyvä muistutus maamme historian ja politiikan värikkäistä vaiheista. Historian kontekstissa myös nykyinen poliittinen kuohunta asettuu oikeisiin mittasuhteisiin.

Koiviston sanat sopivat hyvin alkavan uuden vuosikymmenen kynnykselle:

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”

Toivotan hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä kaikille suomalaisille!

Sanna Marin
pääministeri 


Valtioneuvoston viestintäosasto 31.12.2019 4.00 Tiedote
https://valtioneuvosto.fi/...

Joulukuu 2000


"Nyt se ainakin loppuu!" Kuva




Eilen tiistaina 31.12.2019.

HAPPY NEW YEAR!
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!
GOTT NYTT ÅR!

Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli
Gold Rush - Kultakuume
Charlie Chaplin 1925.

Kuva Ylen Teema-kanavalta sunnuntaina 2011-01-02 klo 18:47. Pertti Manninen
Isonna!


Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Jarmo Lindberg

Ylipäällikön mitta täyttyi. Lue!

Komentaja antoi VTV:n tarkastajille väärää tietoa. Lue!

Ylipäällikkö kertoo eroamisista. Lue!

Komentaja väittää, että hänen toimiaan ei olisi aikaisemmin tutkittu. Lue!


Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Matti Nykänen

Matti on poissa.
Kuva

Pieni muisto. Lue!

Mäkikotkan hurja elämä Matti-Iltalehdessä. Kuva

Matti Nykänen 1963-2019. Kuva


Vuosisanomat Tammikuu & Helmikuu 2019.

Luontokuvat




Maanantai 2020-01-13
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2235

Kaikkiin 1999 alkaen

Maanantai 13.1.2020. Tammikuu. "SUORA".
 Ylen Areena keskiviikkona 08.01.2020 15:49. Pertti Manninen. Kuvan kello kesäajassa!

Pääkirjoitus: SUORA
"Marinin ja Löfvenin ensitapaaminen kiinnostavaan kohtaan". Ruotsin vierailun lehdistötilaisuuden aluksi molemmat pääministerit esittivät surunvalittelunsa omaisille, joiden perheenjäseniä oli kuollut ukrainalaiskoneen maahansyöksyssä. Pääministeri Stefan Löfven vaati tapauksen perusteellista selvittämistä.

Voi sanoa, että ensitapaaminen osui dramaattiseen kohtaan. Joutuihan pääministeri Sanna Marin ottamaan kantaa Iranin ohjustulitukseen joutuneiden suomalaisjoukkojen pysymiseen Irakissa. Hän kertoi, että päätös tehdään yhdessä kansainvälisen koalition kanssa. Näin hän joutui suoraan ulkopoliittisten kysymysten äärelle, jotka hän oli tyystin sivuuttanut reilut viikko sitten esittämässään uuden vuoden tervehdyksessään.

Ylen välittämään kuvaan sattui SUORA-leima. Pääministeri tulee menestymään hyvin, jos hän tätä leimaa kantaa kunnialla. Kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen edellisten pääministerien, nimiä tässä mainitsematta, jopa suoranaisesta leiman vastakohdasta: kieroilusta tai sitten vähintäänkin jonkinlaisesta hapuilusta.

Sanna Marinin hallitus on nyt kuukauden ikäinen, jolloin hänen kättensä jälkeä ja suoruuttaan on vielä mahdoton arvioida. Koville hän joutuu, kun hän kohtaa kaikenlaiset kampitukset. Nämä hän tulee kyllä selvittämään olemalla rehellinen itselleen ja kansalaisille.
Tulevaisuus on hänen ja tietenkin koko hänen hallituksensa.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen.
Maanantai 13.01.2020 13:11.

Uudenvuoden tervehdys Lue!


Ylen Areena keskiviikkona 08.01.2020 15:47. Pertti Manninen. Kuvan kello kesäajassa!

20 vuotta sitten
Presidentti-
ehdokkaiden kannatus ja ilotulitus 31.12.1999.

UOSUKAINEN
Topin töpötin
Pelar Konia TUKES5048/310/98
Tulisuihku, joka sylkee karjalaista hekuman kuumaa tulta. Kaunis lystipuikko, jossa monta väriä ja rätinälopetus. Kesto 30 sek. hinta 10 mk
.
16-22 prosenttia

REHN
Rynnäkkökopteri

Cat Copter TUKES 5048/310/98
Kaksi jättiläiskopteria! Nousevat korkealle ampuvat kultasuihkua lentäessään. Näitä Lillan ostaisi lennostolle jos olisi vielä armeijan ylipäällikkönä.
hinta 20 mk

6-12 prosenttia

AHO
Siperian opetus
7 kunnon rakettia ja hinta alle viidenkympin! 7 raketin pakkaus, jossa sisältönä: 4 suurta rakettia, 3 keskikokoista rakettia.
 49,-
33-39 prosenttia

HALONEN
Punainen paroni

Punainen Paroni TUKES 5048/310/98
Suuri komeetta pyrstöineen kukkaisraketti. Punaisen pallokuvion sisällä hopeahilettä, halkaisiuja 70 m. Nousukorkeus 90 m. hinta 55 mk

27-33 prosenttia

HAKALEHTO
Äimän käki
Huippuluokan irtoraketti! 49,-
Muodostaa 80 m korkeudessa ison vihreän tähtiefektin! Naapurit Äimäksi!
0-5 prosenttia

KUISMA
Stalinin urut 100

100 jupiterpatteri TUKES 2401/31/99 Jättistalin efektinä vihellyksen lisäksi crackling rätinä! Suurin vihellyskonsertti mitä on Danny-shown jälkeen nähty. hinta 30 mk
0-4 prosenttia

HAUTALA
Perhonen
6kpl/rasia Pyörii maassa ja lähtee n. 20m korkeuteen kieppuen ja pyörien vinhasti. Perässä kipinähäntä! Naisten suosikki! Testaamistamme paras! Katso hintaa 9,-

0-6 prosenttia

Sopivat raketit suoraan tulitusesitteistä ja prosentit suoraan Helsingin Sanomien gallupista (31.12.1999).

Nettisanomat.com 03.01.2000. Poiminut Pertti Manninen.

Pressa
2000
Virhemasrginaali on kerrottu suoraan vaihteluvälissä!

http://www.nettisanomat.com/
2000/01/06/n0023
kannatusjailotulitus.htm



Keskiviikko 2020-01-15
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2237

Kaikkiin 1999 alkaen

Keskiviikko 15.1.2020. Tammikuu. Soini: "Reilu mahdollisuus ..."







"Hänelle pitää antaa reilu mahdollisuus. Mitä mä oon Sanna Marinista lukenu, niin meillä on eriävät mielipiteet lähes kaikesta liittyen moraaliin, talouteen, mut Suomen kannalta on tärkeää, että pääministeri pärjää. Sen takia reilu mahdollisuus hänelle, mut se olenko sosiaalidemokraattien fani, niin en ole. Eikä tule."

Katkelma Ylen A-studiosta, joka esitettiin maanantaina 13.01.2020 ja tekstitettynä seuraavana päivänä. Kuvat tiistaina 14.01.2020 15:49. Pertti Manninen.

Samasta A-studiosta myös:
Tiistai 14.1.2020. Tammikuu. "Soini sadasta nollaan." Katso ja lue!

Tammikuu 2000
5

Esko Aho



"Suomen ei pidä liittoutua."

8
Tarja Halonen



"Liittyminen Natoon ei koskettaisi vain meitä."
3
Riitta Uosukainen



"Omien käsien sitominen ei ole viisasta."
4
Elisabeth Rehn



"Suomi-neidon ei pidä vikistä, vaan viedä."

2
Heidi Hautala



"EU:n palkka-armeija on mahdollinen."

7
Ilkka Hakalehto



"Puolueettomuus on etujemme mukaista."

6
Risto Kuisma



"Nato-jäsenyys on varautumista pahimpaan."



Lauantai 2020-01-25
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2243

Kaikkiin 1999 alkaen

Lauantai 25.1.2020.
Menikö oikein? IS-haku "pimiä" Lue! Myrskyn jälkeen Kuva - Soini: "Reilu mahdollisuus" Lue! - Soini sadasta nollaan Lue! - "Suora" Sanna Marin Lue! - Kanervan "First use" Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi - 12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com - sanomapark.fi - kuvasanomat.fi - sanomatori.fi

Menikö oikein? IL:stä "pimiä"-haku.

Sisäministeriön kansliapäällikön valintaa perusteltiin seikalla, joka ei ollut hakuilmoituksessa – professori: Pitäisi mainita Politiikka - 24.01.2020 18:19 LUE!

Muistio paljastaa kohunimityksen taustat: Kirsi Pimiän vahvuutena perus- ja ihmisoikeudet - ”Kyky johtaa asioiden kehittämistä sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton osalta” Politiikka - 23.01.2020 15:47 LUE!

Kommentti: Vihreiden muuttuminen perinteiseksi ”sulle-mulle”-puolueeksi riemastuttaa kilpailijoita, mutta kuka muuttaisi työpaikkailmoitukset rehellisiksi? Politiikka - 23.01.2020 13:49 LUE!

Kohuttu Kirsi Pimiä sisäministeriön kansliapäälliköksi Politiikka - 23.01.2020 13:35 LUE!

Ohisalon suosikki kansliapäälliköksi tänään - professorit pitävät poliittisia virkanimityksiä ongelmallisina - ”Hyvin sitkeä kulttuuri” Politiikka - 23.01.2020 12:01 LUE!

Näkökulma: Jussi Halla-aho himoitsee sisäministerin salkkua, ja juuri siksi vihreät haluaa ihmisoikeusjuristin kansliapäälliköksi - tämä estäisi perussuomalaisten pyrkimyksiä Politiikka - 22.01.2020 15:21 LUE!

Vihreät sivuuttaa supon päällikön Antti Pelttarin härskillä poliittisella virkanimityksellä – Ohisalo esittää Kirsi Pimiää sisäministeriön kansliapäälliköksi Politiikka - 21.01.2020 12:00 LUE!

Vappu Pimiällä
pitkä ero lapsista: ”Itku tuli jo monta kertaa” TV ja leffat - 19.01.2020 17:14 LUE!

TTK-Venlaa juhlitaan luonnollisesti tanssien TV ja leffat - 17.01.2020 21:23 LUE!

Tältä näyttää Vappu Pimiä ilman meikkiä – luonnollinen kuva kerää ylistystä: ”Uskallat olla aito” Viihdeuutiset - 15.01.2020 21:16 LUE!

Pääkirjoitus: Poliittisessa virkanimityspelissä nyt täysi höyry päällä – Sanna Marin ja Maria Ohisalo joutuvat kovan valinnan eteen Pääkirjoitus - 15.01.2020 17:25 LUE!

Maajussi-Jouko, 64, teki rohkean liikkeen - kosi Lottaa, 59, tekstiviestillä: ”Tuletko naisekseni?” Viihdeuutiset - 24.12.2019 6:27 LUE!

Tämä glittermekko ei jää huomaamatta - Vappu Pimiä kimmelsi avonaisessa kultamekossa Viihdeuutiset - 01.12.2019 19:41
LUE!
...
Haku lauantaina 25.01.2020 09:20.

Menikö oikein? IL:stä "pimiä"-haku.

Tammikuu 2000
5

Esko Aho

"Suomen ei pidä liittoutua."

8
Tarja Halonen

"Liittyminen Natoon ei koskettaisi vain meitä."
3
Riitta Uosukainen

"Omien käsien sitominen ei ole viisasta."
4
Elisabeth Rehn
"Suomi-neidon ei pidä vikistä, vaan viedä."
2
Heidi Hautala

"EU:n palkka-armeija on mahdollinen."

7
Ilkka Hakalehto

"Puolueettomuus on etujemme mukaista."
6
Risto Kuisma

"Nato-jäsenyys on varautumista pahimpaan."

Jännitys-
näytelmä
20 vuotta sitten presidentin-
vaalit:
Ensimmäinen kierros 16.1.2000. Lue!

Jännitys-
näytelmä
20 vuotta sitten presidentin-
vaalit:
2. kierroksen gallupit.
Lue!



Keskiviikko 2020-03-11
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2259

Kaikkiin 1999 alkaen

2020 Maaliskuu.
IL-FAKE. Pääkirjoitus


"Suomi on itse valmis siihen, mistä Kreikkaa moittii. Sisäministeri Ohisalon ja pääministeri Marinin pitäisi tunnustaa kovan maailman realiteetit."
Iltalehti. Pääkirjoitus.
Maanantai 09.03.2020

Netissä:
Iltalehti. Uutiset.
"Pääkirjoitus: Marin jatkoi turvapaikkapolitiikan hämmentämistä: Suomi on itse valmis siihen, mistä Kreikkaa moittii.
Sunnuntai 08.03.2020 klo 18:25

Sisäministeri Ohisalon ja pääministeri Marinin pitäisi tunnustaa kovan maailman realiteetit, vaikka se kuinka tuntuisi itsestä ja äänestäjien mielestä pahalta, kirjoittaa Iltalehden politiikan toimituksen esimies Juha Ristamäki."

---

Pääkirjoitus kokonaisuudessaan tässä lopuksi, mutta sitä ennen kommentti. Ristamäki sekoittaa herttaisesti kaksi asiaa: Rajan sulkemisen ja turvapaikkahakemuksen käsittelyn.

"Suomi tukee Kreikkaa, mutta ei hyväksy sen toimintaa, eli sitä, että Kreikka ei tällä hetkellä ota turvapaikkahakemuksia vastaan."
...

"Koskenniemen ... mukaan vuoden 1951 pakolaissopimus sitoo valtiot ainoastaan käsittelemään niiden vastaanottamat turvapaikkahakemukset, mutta se se sido ”edes sallimaan pakolaisstatuksen saaneen henkilön oleskelua maaperällään”."

"Sekä Marin että Ohisalo ovat ihan oikein korostaneet, että Suomen pitää tukea Kreikkaa, koska myös Suomi voi EU:n ulkorajavaltiona olla joskus samanlaisen tilanteen edessä. Samaan hengenvetoon he kuitenkin korostavat, että turvapaikkahakemukset pitää aina käsitellä. Olisiko siis todella niin, että jos Venäjältä tulisi hallitsematon turvapaikkahyöky meille, niin Suomi ryhtyisi käsittelemään jokaisen rajan yli tulijan turvapaikkahakemusta?"
...

"Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina Marin sanoi, että tällaisessa tilanteessa Suomi voisi rajoittaa tai sulkea rajanylityspaikkojen liikenteen väliaikaisesti. Eli Suomi tekisi juuri sitä, mitä Kreikka nyt, jos kansallinen etumme niin vaatisi. Mutta kun Kreikka sitä tekee, sekä Marin että Ohisalo väläyttelevät käsittelyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa."

Ristamäki sekoittaa herttaisesti kaksi asiaa: Rajan sulkemisen ja turvapaikkahakemuksen käsittelyn. Ja sitten saa aikaan fake-otsikon: Suomi on itse valmis siihen, mistä Kreikkaa moittii!

---

Iltalehden pääkirjoitus kokonaisuudessaan:

Pääkirjoitus: Marin jatkoi turvapaikkapolitiikan hämmentämistä: Suomi on itse valmis siihen, mistä Kreikkaa moittii

sunnuntai 08.03.2020 klo 18:25

Sisäministeri Ohisalon ja pääministeri Marinin pitäisi tunnustaa kovan maailman realiteetit, vaikka se kuinka tuntuisi itsestä ja äänestäjien mielestä pahalta, kirjoittaa Iltalehden politiikan toimituksen esimies Juha Ristamäki.

Pääministeri Sanna Marin (sd) jatkoi sunnuntaina Suomen linjan hämmentämistä Kreikan siirtolaiskriisin aivan kuten sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) jo teki menneellä viikolla.

Marinin ja erityisesti Ohisalon viesti näyttää olevan, että Suomi tukee Kreikkaa, mutta ei hyväksy sen toimintaa, eli sitä, että Kreikka ei tällä hetkellä ota turvapaikkahakemuksia vastaan. Ohisalo on tässä astetta Marinia tiukempi.

Sekä Marin että Ohisalo ennakoivat, että Kreikan toiminta tullaan vielä punnitsemaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Kovaa puhetta, eikä Kreikka tarvitse tällaista ”tukea”, kun se kamppailee siirtolaiskriisin keskellä.

Marin ja erityisesti Ohisalo nostavat vahvasti koko ajan esiin kansainvälisten pakolaisvelvoitteiden noudattamisen. Se on silmiin pistävää sen takia, että Kreikalla on käsissään akuutti kriisi, mutta ei se ole sanonut olevansa irtautumassa pakolaisten oikeusasemaa koskevasta yleissopimuksesta.

Vihreiden puheenjohtajan Ohisalon ja SDP:n keulahahmon Marinin puheet näyttäytyvätkin enemmän sisäpoliittisena puheena. Suomi on valtiona hyväksynyt ja tukee Kreikan toimintaa, mutta omille äänestäjille pitää selittää tilannetta ikään kuin Suomi olisi tukemassa Kreikkaa vain puolella sydämellä.

Kreikan rajavalvonnan tueksi lähetettävien suomalaisten rajavartijoiden tuleva toiminta näyttää kovin ristiriitaiselta. Jos noudatetaan Marinin ja Ohisalon linjauksia, suomalaiset rajavartijat ”eivät mene Kreikkaan rikkomaan lakia”. Tämä tarkoittaa, että he ohjaavat mahdolliset turvapaikanhakijat kreikkalaisten luo, jotka sitten tässä katsantokannassa ”rikkovat lakia”, eli eivät ota vastaan turvapaikkahakemuksia.

Kansainvälisen juridiikankin näkökulmasta Suomen pääministerin ja sisäministerin kannat herättävät kysymyksiä.

Tammikuussa 2017 kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi arvioi Helsingin Sanomissa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mahdollisia aikeita jäädyttää pakolaisten vastaanottaminen väliaikaisesti Yhdysvaltoihin.

Koskenniemen mukaan Trumpin aikomus ”tuskin rikkoisi mitään kansainvälistä lakia tai sopimusta”. Hänen mukaan vuoden 1951 pakolaissopimus sitoo valtiot ainoastaan käsittelemään niiden vastaanottamat turvapaikkahakemukset, mutta se se sido ”edes sallimaan pakolaisstatuksen saaneen henkilön oleskelua maaperällään”.

Olennaista professori Koskenniemen arviossa on, että mikään sopimus ei voi estää valtiota päättämästä itse, kenen se antaa oleskella maaperällään. Edes pakolaisten oikeudet eivät siis aja kansallisen turvallisuuden edelle.

Sekä Marin että Ohisalo ovat ihan oikein korostaneet, että Suomen pitää tukea Kreikkaa, koska myös Suomi voi EU:n ulkorajavaltiona olla joskus samanlaisen tilanteen edessä.

Samaan hengenvetoon he kuitenkin korostavat, että turvapaikkahakemukset pitää aina käsitellä. Olisiko siis todella niin, että jos Venäjältä tulisi hallitsematon turvapaikkahyöky meille, niin Suomi ryhtyisi käsittelemään jokaisen rajan yli tulijan turvapaikkahakemusta?

Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina Marin sanoi, että tällaisessa tilanteessa Suomi voisi rajoittaa tai sulkea rajanylityspaikkojen liikenteen väliaikaisesti. Eli Suomi tekisi juuri sitä, mitä Kreikka nyt, jos kansallinen etumme niin vaatisi. Mutta kun Kreikka sitä tekee, sekä Marin että Ohisalo väläyttelevät käsittelyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Realiteetit kovassa maailmassa pitäisi Ohisalon ja Marininkin tunnustaa, vaikka se kuinka tuntuisi itsestä ja äänestäjien mielestä pahalta.

Juha Ristamäki

Kuvateksti: Sisäministeri Maria Ohisalo (oikealla) ja pääministeri Sanna Marin (keskellä) ovat pyrkineet selventämään Suomen kantaa Kreikan pakolaiskriisiin. ANNA JOUSILAHTI

Iltalehti. Pääkirjoitus. Maanantai 09.03.2020

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus
/a/5372f88f-99c9-4a8c-bb6b-ad8761207405

Iltalehti kahvipöydällä kahvikupin ja päivän herkun kanssa, yht. 2 euroa. Kirkkonummi City-Market seuraavana päivänä 10.03.2020 n. 11:15- Pertti Manninen.

raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi

Jyväskylässä jyskää. Konsulttisopimuksen lisäpalkkion paljastaminen hiertää. Lue!


VERO MODA. "Tosi muoti". 18.01.2006 tammikuun keskiviikkona klo 14.47. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Torikeskus. Isonna!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi -


Torstai 2020-03-12
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2260

Kaikkiin 1999 alkaen

Jyväskylän jyskää. Konsulttisopimuksen lisäpalkkion paljastaminen hiertää. Lue! IL-FAKE. Turvapaikkapolitiikka. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com -

2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?

viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi -

2020. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?

Viikkosanomat. Maaliskuu 12, 2020

Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta.

Pääministeri:
Varaudumme siihen, että meilläkin tapauksia tulee enemmän ja erilaisia toimia…

Toimittaja:
Niin Ruotsissa on tänään raportoitu ensimmäisestä koronavirukseen liittyvästä kuolemasta ja Saksassa puolestaan arvioidaan, että jopa 70 prosenttia maan kansalaisista voi saada tartunnan koronasta, Suomessa ei tosiaan näitä virallisia arvioita ei ole koronan kehittymisestä julkaistu, mutta kuitenkin jonkinlainen arvio on että me varmasti seuraamme Ruotsia nyt tässä. Ruotsista kuulimme jo uutisissa, että siellä on ryhdytty aika moniin toimenpiteisiin. Miksi Suomessa ei ole tehty enemmän rajoittavia toimenpiteitä?

Pääministeri:
Me tietenkin toimimme meidän terveysviranomaistemme suositusten pohjalta. Mikäli THL meille suosittaisi meille esimerkiksi yleisötilaisuuksien rajoittamista, uskon kyllä, että hallituksella olisi siihen nopeastikin valmius, mutta tietenkin me kuuntelemme erittäin tarkkaan asiantuntijoita terveydenhuollon ammattilaisia meidän viranomaisiamme, jotka tämän tilanteen parhaiten tuntevat ja minulla on vahva luottamus suomalaisiin viranomaisiin ja heidän kykyynsä ja arvioihinsa tämä tilanteen hoitamisessa.

Toimittaja:
Muun muassa WHO:n johtaja esitti paheksuntansa niille maille ja valtioille. joissa WHO:n mielestä ei ole tehty tarpeeksi. Voidaanko tässä nyt tehdä liikaa?

Pääministeri:
No tietenkin meillä on yksi asia miten virus kehittyy, minkälaisia vaikutuksia sillä on ihmisiin ja yhteiskuntaan ja toinen näkökulma on tietenkin se, että millä tavalla tähän reagoidaan. miten se vaikuttaa yhteiskuntaan. Esimerkiksi tilanne, jossa Suomessa suljettaisiin kouluja, päiväkoteja, oppilaitoksia ja laajasti rajoitettaisiin liikkumista ja toimintaa . Silläkin olisi isot ja merkittävät vaikutukset yhteiskuntaan ja tietenkin meidän pitää katsoa valtiona ja hallituksena tätä kokonaisuutta ja arvioida mikä yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta on kaikkein järkevintä ja itse ole koko ajan tässä peräänkuuluttanut tässä maltillista linjaa ja kuunnellaan asiantuntijoita ja toimitaan heidän ohjeidensa ja suositustensa mukaan ja vältetään sellaisia toimia joilla ehkä ennemminkin pyritään poliitttisesti näyttämään vahvuutta tai poliittisesti näyttämään , että poliitikot ovat tilanteen päällä. Minä luotan asiantuntijoihin ja meidän hallituksemme tulee toimimaan asiantuntijoiden ohjeistuksen pohjalta.

Toimittaja:
No, aika monessa muussa maassa, myös pohjoismaissa on tehty paljon rajumpia rajoittavia toimenpiteitä kuin meillä. Ovatko muut nyt sitten väärässä?

Pääministeri:
En minä missään nimessä näin sano, Jokainen maa arvioi oman tilanteensa pohjalta ne toimet, jotka ovat järkeviä. Esimerkiksi Ruotsissa heidän terveysviranomaisensa suosittivat hallitukselle sitä, että rajoitetaan esimerkiksi nämä yleisötilaisuudet, 500 hengen tilaisuuksien osalta ja hallitus on siellä näin toiminut, Myös me toimimme THL:n suositusten pohjalta ja jos meille tällaista suositeltaisiin, siellä tällä hetkellä tehdään ja jo on tehty arviointi siitä minkälaisia vaikutuksia viruksen leviämisen estämiseen näillä yleisötilaisuuksien rajoittamisella on, jos ne suositeltaisiin, niin minulla ei olisi mitään epäiystä siitä, etteikö hallitus hyvin pikaisesti nämä päätökset tekisi.

Toimittaja:
Niin. tosiaan Ruotsissa on nyt suositeltu, että yli 500 hengen kokoontumiset kielletään. tämä on myös tapahtunut muun muassa Tanskassa ja aika monessa muussa maassa, Italiassa, jossa koko maa on käytännössä kiinni. Mitä täällä Suomessa täytyy tapahtua, että hallitus tekee tällaisen linjauksen meilläkin?

Pääministeri:
No me nojaamme meidän päätöksemme terveysviranomaisten suositukseen. Jos terveysviranomaiset katsovat, että tämä on järkevä tehokas toimenpide ja he suosittavat rajoituksia niin varmasti sellaiseen ryhdytään. Ei siitä ole mitään epäilystä, mutta mikäli arvio on se, että itseasiassa tämänkaltaisilla rajoituksilla ei ole kovinkaan suurta vaikutusta itse viruksen leviämiseen, voi olla että se ehkä sitä hidastaa mutta en osaa vastata olisiko sillä mitään merkittävää vaikutusta. Tässä olemme juuri saamassa arvioita. Jos sillä olisi vaikutusta, onko se sitten tehokas toimi, se on tietenkin harkittavissa että kyllä minä ajattelen näin, että kaikkein järkevintä nimenomaisesti tällaisessa tilanteesssa on luottaa siihen, että meillä kaikkein parhaimman asiantuntemuksenomaavat ihmiset kykenevät arvioimaan tilannetta ja näiden suositusten pohjalta myös poliitikkojen kannattaa toimia.

Toimittaja:
Vaikka muualla maailmassa tai Euroopassa tehdään toisenlaisia linjauksia. niin luotatko siihen, että meidän THL on omissa linjauksissaan kuitenkin oikeassa?

Pääministeri:
Minulla on erittäin korkea luottamus suomalaisiin terveydenhuoltoviranomaisiin.

Toimittaja:
No itse asiassa tähän kokoontumiseen, pitäisikö sitä rajoittaa niin sosiaali- ja terveysministeriö tosiaan totesi tänään, että ei vielä lähdetä tähän, mutta sitten he kyllä tänään myös kuntainfosssaan tiedottivat, että jos alueella on todettu tautitapauksia , niin yleisötapahtumissa voi olla kohonnut riski taudin leviämiseen esimerkiksi Suomessa myös yleisötapahtumien järjestäjien on otettava huomioon mahdolliset tartuntariskit ja niiden torjunta, niin kumpaa viestiä tässä nyt sitten pitäisi uskoa?

Pääministeri:
No tietenkin yksi asia on se, että jokainen toimija harkitsee ja kyllä ajattelisin näin, että esimerkiksi huomenna hallitus tulee linjaamaan valtionhallinnon osalta näiden tilaisuuksien järjestämisestä, matkustuksesta ja muista toimenpiteistä eli valtionhallinto on sillä tavalla toimija ja tietenkin yritykset ovat näin tehneet ja kyllä itsekin ajattelisin näin, että varmasti tässä tilanteessa on syytä välttää matkustusta, turhaa matkustusta on syytä välttää isojen tilaisuuksien pitämistä, jos ne eivät ole välttämättömiä. Eli aika tarkkaan harkitsisin nyt niin valtionhallinon puolesta ja toivon tietenkin, että jokainen kansalainen, jokainen yritys jokainen toimija itse pohtii sitä minkälaisia tilaisuuksia kannattaa järjestää ja kannattaako esimerkiksi millä tavalla matkustaa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. ja kuuluu ihan terveeseen arkijärkeenkin, mutta tietenkin toinen asia on se, että jos meille tulisi kategorinen kielto tai laitettaisiin kouluja, päiväkoteja eri yhteiskunnan toimintoja kiinni, ikäänkuin suljettaisiin maa, mentäisiin tämänkaltaiseen tilanteeseen mikä Italiassa on. pelkäänpä että ne vaikutukset olisivat yhteiskunnalle paljon dramaattisemmat näistä toimenpiteistä kuin itse nämä viruksen aiheuttamat toimenpiteet.

Toimittaja:
Kuulimmeko me juuri nyt äsken pääministeriltä suosituksen siitä, ettei kannattaisi matkustaa, jos ei ole aivan pakko, ei kannattaisi osallistua ehkä suuriin yleisötapahtumiin ja muutenkin kannattaa käyttää ehkä vähän enemmän vielä sitä järkeä, mihinkaikkeen osallistuu missä on paljon ihmisiä?

….

Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
Torstai 12.03.2020 01:38.

Tags: , , , , , ,

http://viikkosanomat.fi/
2020/03/12/2020-paaministeri-sanna-marin-luottaa-koronaviruksen-torjumisessa-thlaan-liikaakin/

This entry was posted on torstai, maaliskuu 12th, 2020 at 1:41 am.

sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi -raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi

2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?


Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019

Olemme astumassa uudelle vuosikymmenelle. Uusi vuosi tuo mukanaan monenlaista uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. LUE!

 


Sunnuntai 2020-03-22
Edellinen - Seuraava
22. vuosikerta!
N:o 2261

Kaikkiin 1999 alkaen

"Sanna kymmenestä kahteentoista." Lue!

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!


Cléo 5:stä 7:ään. Agnès Varda 1962. Kuvaus kahdesta tärkeästä tunnista laulajattaren elämässä. Cléo tappaa aikaa odottaessaan tärkeitä tuloksia lääkäriltä. Kuvissa on mukana koko ajan kuoleman varjo. Pääosaa esittää Corinne Marchand. Ylen arkisto.

 


2020. Maaliskuu 22.
Pääministeri Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia keskiviikkoiltana 11.03.2020 kello 22.00 - 24.00.

Keskiviikkoiltana 11.03.2020 Ylen A-studiossa suorassa lähetyksessä, joka päättyi 21.30 pääministeri Sanna Marin vastasi useaan kertaan toimittaja Annika Damströmin kysymyksiin miksi ei koronaviruksen tartunnan torjumiseksi ryhdytty rajuimpiin toimenpiteisiin, sellaisiin, mitä muualla Euroopassa on tehty.

Pääministeri vastasi, että tällaisia toimenpiteitä ei THL ole suosittanut ja että hänellä on täysi luottamus Suomen terveydenhuoltoviranomaisiin. Näin hän siis vastasi useaan kertaan.

Nyt näyttää siltä, että Ylen A-studion toimittaja Damströmilla oli ratkaiseva vaikutus mielen muuttumiseen. Suomalaiset voivat kiittää toimittajaa siitä, että hän laittoi pääministerin koville tässä asiassa.

Pääministeri Sanna Marin on nyt useassa haastattelussa lauantaina 21.03.2020 kertonut, että keskiviikkona  myöhään illalla, siis kello 22.00 jälkeen hän teki päätöksensä toimintatavan muuttamisesta.

Hän ei ole kertonut saiko hän uusia tietoja THL:stä. Sen sijaan hän on kertonut, että hän tapasi tai ainakin keskusteli sosiaali- ja terveysministeri Sisko Kiurun kanssa.

Näin hän kertoi usealle medialle, ensimmäisen kerran Ylen Ykkösaamulähetyksessä toimittaja Pirjo Auviselle ja sitten illalla MTV:n Uutisextralähetyksessä toimittaja Vesa Kalliopäälle. Helsingin Sanomille toimittaja Vesa Kerolle antamassaan haastattelussa pääministeri ilmaisi asian näin:
Sunnuntai 22.03.2020.
Julkaistu: 2:00

MARIN sanoo, että valmiuslain käyttöönoton valmistelu alkoi täysin hallituksen toimesta.

”Tiedän sen, koska itse tulin viime viikon keskiviikkona siihen johtopäätökseen, että meidän pitää alkaa valmistella valmiuslain käyttöönottoa. Pidin todennäköisenä, että tilanne tulee Suomessakin muuttumaan nopeasti ja valmiuslakiin joudutaan turvautumaan.”

Pääministeri sanoo, että valmiuslain käyttöönotto tuli ensimmäisenä esille hänen  ja Krista Kiurun (sd) keskustelussa myöhään illalla keskiviikkona 11. maaliskuuta.

Keskiviikkoyön aikana Marin teki päätöksen kutsua oppositiopuolueet koolle keskustelemaan valmiuslain käyttöönotosta.”

Näin siis pääministeri itse kertoo tästä dramaattisesti kaksituntisesta Ylen A-studion jälkeen. Harvoin Suomen historiassa on ollut tällaista hetkeä.

YLE lähetti eilen Agnes Vardan elokuvan Cleo 5:stä 7:ään, jossa Cleo odotti 2 tuntia lääkärin lausuntoa koepalasta.

Näitä Sanna Marinin hetkiä voisi sitten ilmaista Sanna 10:stä 12:een.

Tähän loppuun uudestaan pätkä A-studion haastattelusta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Sunnuntai 22.03.2020 05.13.

Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä 19.03. Lue!

nettisanomat.com - viikkosanomat.fi - sanomanetti.fi -
12.fi - hs27.com - viikko.fi - helkinginsanomat.com
sanomapark.fi
- kuvasanomat.fi - sanomatori.fi - sanomahouse.fi - helsinkisanomat.info - nettilehti.com - hs24.mobi - fy.fi - nettimobi.com - vuosisanomat.fi - sanomaviikko.fi - sanomasampo.fi - kuvaviikko.fi - vuosi.fi - sanoraama.fi - keskiviikko.fi - sanomadigi.fi - n1.fi - raw.fi - shit.fi - infoinfo.fi - iske.fi - elama.fi  - kuvala.fi -
12tori.fi - sanala.fi - sanat.fi - venus.fi 
- mummi.fi -
helsinki-areena.fi
 - iltaset.fi - maanantai.fi suomisanomat.fi - let.fipappa.fi - sanomo.fi -
eduskuntatalo.fi - tiistai.fi - gagarin.fi -

sanonet.fi
 -- week.fi - kansalaistori.fi - sanomanet.fi - per.fi - kirkuva.fi - sanomamarkkinat.fi -
sanomaatti.fi - muistamo.fi - apumiehet.fi - sanomamobi.fierika.fi - knummi.fi - nettinen.fi

ennustamo.fi - erika.fi - faktaamo.fi - fotomo.fi - infomo.fi - knummi.fi - sanaamo.fi - siivo.fi - piina.fi - helsinkilehti.fi

2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?

 

2020. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?

Viikkosanomat. Maaliskuu 12, 2020

Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta.

Pääministeri:
Varaudumme siihen, että meilläkin tapauksia tulee enemmän ja erilaisia toimia…

Toimittaja:
Niin Ruotsissa on tänään raportoitu ensimmäisestä koronavirukseen liittyvästä kuolemasta ja Saksassa puolestaan arvioidaan, että jopa 70 prosenttia maan kansalaisista voi saada tartunnan koronasta, Suomessa ei tosiaan näitä virallisia arvioita ei ole koronan kehittymisestä julkaistu, mutta kuitenkin jonkinlainen arvio on että me varmasti seuraamme Ruotsia nyt tässä. Ruotsista kuulimme jo uutisissa, että siellä on ryhdytty aika moniin toimenpiteisiin. Miksi Suomessa ei ole tehty enemmän rajoittavia toimenpiteitä?

Pääministeri:
Me tietenkin toimimme meidän terveysviranomaistemme suositusten pohjalta. Mikäli THL meille suosittaisi meille esimerkiksi yleisötilaisuuksien rajoittamista, uskon kyllä, että hallituksella olisi siihen nopeastikin valmius, mutta tietenkin me kuuntelemme erittäin tarkkaan asiantuntijoita terveydenhuollon ammattilaisia meidän viranomaisiamme, jotka tämän tilanteen parhaiten tuntevat ja minulla on vahva luottamus suomalaisiin viranomaisiin ja heidän kykyynsä ja arvioihinsa tämä tilanteen hoitamisessa.

Toimittaja:
Muun muassa WHO:n johtaja esitti paheksuntansa niille maille ja valtioille. joissa WHO:n mielestä ei ole tehty tarpeeksi. Voidaanko tässä nyt tehdä liikaa?

Pääministeri:
No tietenkin meillä on yksi asia miten virus kehittyy, minkälaisia vaikutuksia sillä on ihmisiin ja yhteiskuntaan ja toinen näkökulma on tietenkin se, että millä tavalla tähän reagoidaan. miten se vaikuttaa yhteiskuntaan. Esimerkiksi tilanne, jossa Suomessa suljettaisiin kouluja, päiväkoteja, oppilaitoksia ja laajasti rajoitettaisiin liikkumista ja toimintaa . Silläkin olisi isot ja merkittävät vaikutukset yhteiskuntaan ja tietenkin meidän pitää katsoa valtiona ja hallituksena tätä kokonaisuutta ja arvioida mikä yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta on kaikkein järkevintä ja itse ole koko ajan tässä peräänkuuluttanut tässä maltillista linjaa ja kuunnellaan asiantuntijoita ja toimitaan heidän ohjeidensa ja suositustensa mukaan ja vältetään sellaisia toimia joilla ehkä ennemminkin pyritään poliitttisesti näyttämään vahvuutta tai poliittisesti näyttämään , että poliitikot ovat tilanteen päällä. Minä luotan asiantuntijoihin ja meidän hallituksemme tulee toimimaan asiantuntijoiden ohjeistuksen pohjalta.

Toimittaja:
No, aika monessa muussa maassa, myös pohjoismaissa on tehty paljon rajumpia rajoittavia toimenpiteitä kuin meillä. Ovatko muut nyt sitten väärässä?

Pääministeri:
En minä missään nimessä näin sano, Jokainen maa arvioi oman tilanteensa pohjalta ne toimet, jotka ovat järkeviä. Esimerkiksi Ruotsissa heidän terveysviranomaisensa suosittivat hallitukselle sitä, että rajoitetaan esimerkiksi nämä yleisötilaisuudet, 500 hengen tilaisuuksien osalta ja hallitus on siellä näin toiminut, Myös me toimimme THL:n suositusten pohjalta ja jos meille tällaista suositeltaisiin, siellä tällä hetkellä tehdään ja jo on tehty arviointi siitä minkälaisia vaikutuksia viruksen leviämisen estämiseen näillä yleisötilaisuuksien rajoittamisella on, jos ne suositeltaisiin, niin minulla ei olisi mitään epäiystä siitä, etteikö hallitus hyvin pikaisesti nämä päätökset tekisi.

Toimittaja:
Niin. tosiaan Ruotsissa on nyt suositeltu, että yli 500 hengen kokoontumiset kielletään. tämä on myös tapahtunut muun muassa Tanskassa ja aika monessa muussa maassa, Italiassa, jossa koko maa on käytännössä kiinni. Mitä täällä Suomessa täytyy tapahtua, että hallitus tekee tällaisen linjauksen meilläkin?

Pääministeri:
No me nojaamme meidän päätöksemme terveysviranomaisten suositukseen. Jos terveysviranomaiset katsovat, että tämä on järkevä tehokas toimenpide ja he suosittavat rajoituksia niin varmasti sellaiseen ryhdytään. Ei siitä ole mitään epäilystä, mutta mikäli arvio on se, että itseasiassa tämänkaltaisilla rajoituksilla ei ole kovinkaan suurta vaikutusta itse viruksen leviämiseen, voi olla että se ehkä sitä hidastaa mutta en osaa vastata olisiko sillä mitään merkittävää vaikutusta. Tässä olemme juuri saamassa arvioita. Jos sillä olisi vaikutusta, onko se sitten tehokas toimi, se on tietenkin harkittavissa että kyllä minä ajattelen näin, että kaikkein järkevintä nimenomaisesti tällaisessa tilanteesssa on luottaa siihen, että meillä kaikkein parhaimman asiantuntemuksenomaavat ihmiset kykenevät arvioimaan tilannetta ja näiden suositusten pohjalta myös poliitikkojen kannattaa toimia.

Toimittaja:
Vaikka muualla maailmassa tai Euroopassa tehdään toisenlaisia linjauksia. niin luotatko siihen, että meidän THL on omissa linjauksissaan kuitenkin oikeassa?

Pääministeri:
Minulla on erittäin korkea luottamus suomalaisiin terveydenhuoltoviranomaisiin.

Toimittaja:
No itse asiassa tähän kokoontumiseen, pitäisikö sitä rajoittaa niin sosiaali- ja terveysministeriö tosiaan totesi tänään, että ei vielä lähdetä tähän, mutta sitten he kyllä tänään myös kuntainfosssaan tiedottivat, että jos alueella on todettu tautitapauksia , niin yleisötapahtumissa voi olla kohonnut riski taudin leviämiseen esimerkiksi Suomessa myös yleisötapahtumien järjestäjien on otettava huomioon mahdolliset tartuntariskit ja niiden torjunta, niin kumpaa viestiä tässä nyt sitten pitäisi uskoa?

Pääministeri:
No tietenkin yksi asia on se, että jokainen toimija harkitsee ja kyllä ajattelisin näin, että esimerkiksi huomenna hallitus tulee linjaamaan valtionhallinnon osalta näiden tilaisuuksien järjestämisestä, matkustuksesta ja muista toimenpiteistä eli valtionhallinto on sillä tavalla toimija ja tietenkin yritykset ovat näin tehneet ja kyllä itsekin ajattelisin näin, että varmasti tässä tilanteessa on syytä välttää matkustusta, turhaa matkustusta on syytä välttää isojen tilaisuuksien pitämistä, jos ne eivät ole välttämättömiä. Eli aika tarkkaan harkitsisin nyt niin valtionhallinon puolesta ja toivon tietenkin, että jokainen kansalainen, jokainen yritys jokainen toimija itse pohtii sitä minkälaisia tilaisuuksia kannattaa järjestää ja kannattaako esimerkiksi millä tavalla matkustaa. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. ja kuuluu ihan terveeseen arkijärkeenkin, mutta tietenkin toinen asia on se, että jos meille tulisi kategorinen kielto tai laitettaisiin kouluja, päiväkoteja eri yhteiskunnan toimintoja kiinni, ikäänkuin suljettaisiin maa, mentäisiin tämänkaltaiseen tilanteeseen mikä Italiassa on. pelkäänpä että ne vaikutukset olisivat yhteiskunnalle paljon dramaattisemmat näistä toimenpiteistä kuin itse nämä viruksen aiheuttamat toimenpiteet.

Toimittaja:
Kuulimmeko me juuri nyt äsken pääministeriltä suosituksen siitä, ettei kannattaisi matkustaa, jos ei ole aivan pakko, ei kannattaisi osallistua ehkä suuriin yleisötapahtumiin ja muutenkin kannattaa käyttää ehkä vähän enemmän vielä sitä järkeä, mihinkaikkeen osallistuu missä on paljon ihmisiä?

….

Pääministeri Sanna Marin A-studiossa keskiviikkona 11.03.2020 klo 21:00. Haastattelijana Annika Dammström. Muutama minuutti alkupuolelta.

Viikkosanomat. Pertti Manninen
Torstai 12.03.2020 01:38.

Tags: , , , , , ,

http://viikkosanomat.fi/
2020/03/12/2020-paaministeri-sanna-marin-luottaa-koronaviruksen-torjumisessa-thlaan-liikaakin/

This entry was posted on torstai, maaliskuu 12th, 2020 at 1:41 am.

 

2020 Maaliskuu 12. Pääministeri Sanna Marin luottaa koronaviruksen torjumisessa THL:ään, liikaakin?


Pääministeri Sanna Marinin uudenvuoden tervehdys 31.12.2019

Olemme astumassa uudelle vuosikymmenelle. Uusi vuosi tuo mukanaan monenlaista uutta, mutta myös tuttua ja turvallista. LUE!

 


Maaliskuu. Tasa-arvo

Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. 
Minna Canth

Ei ole mitään yhteiskunnallista toimintaa, joka kuuluisi naiselle naisena ja miehelle miehenä.
Platon

Koska olen mies, minusta voi tulla Paavi.
Miguel de Cervantes (1547-1616)

Koska olen mies, minusta ei voi tulla naisten pesutilojen siistijää.
Adonis

Päästäkää naiset kerran tasa-arvoiseen asemaan kanssanne, ja siitä lähtien he ovat yläpuolellanne.
Cato

En pysty sanomaan, ovatko naiset miehiä parempia - mutta varmaa on, että he eivät ainakaan huonompia ole.
Golda Meir

Yhteiskunnallisia edistysaskeleita voidaan mitata vain naissukupuolen yhteiskunnallisen aseman perusteella.
Karl Marx

(35) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

http://www.nettisanomat.com/2016/03/19/etusivu.html


Nettisanomat
Viikkosanomat

Sanomanetti
Kuvasanomat
Sanomatori
Härkää sarvista 
12.fi

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi  


 

ETUSIVULLE!
VIIKKO.fi - 2020/12/29 - HAPPY NEW YEAR - ONNELLISTA UUTTA VUOTTA
Kuva Charles Chaplinin klassikkokomediasta Kultakuume - Tapanina ajelulla 1.1.2020 alkaen vanhempaakin aika kauaksi taaksepäin vilkuillen. - Kuva. Joosef on ostanut pojalta aasin, jolla lähtee Marian kanssa matkalle. - Epätäydellinen maailma. 25.12.2020 8:00 Puheentunnistus. - Lidl antoi työntekijöilleen joulupäivän vapaaksi. Etusivun ilmoitus. - Kuva. Aattona naakkaparvi tervehtii kulkijaa. - Epätäydellinen maailma. 24.12.2020 17:00. Puheentunnistus. - Aamuhämärän kuva. - 20 vuotta sitten. Jouluna 2000 ei Betlehemissä ole rauhaa, eikä joulua. - Joulu. Kokoelmasta RAKASTA. - Muistoja.  "Tähtipojat". Vuonna 1958. - Pekka Haaviston luottamuksesta. - 20 vuotta sitten. Hannu Hautala: Kuvieni synty on edelleen luonnossa.. - Joulukuu 2020. Sotalaivat kalastuksen tukena. - Uhattiinko Ohisaloa? - Paljonko ihminen maata tarvitsee? Antti Herlin vältti rikossyytteen maakaupassa. Vain kaksi mediaa kertoi asiasta. YLE ja Viisykkönen. HS vaikeni kun olisi pitänyt kertoa omistajan asioista. - ”Kansa haluaa progressiivisen pääomaveron, Vanhanen torjuu.” .- Oliko Oodi-kirjasto onnenkantamoinen? Kirkkonummen uusitun pääkirjaston fiaskoita. Kansalaisten kommentit puolesta ja vastaan. - Verkkolehti Viisykkösen juttu. Kansanedustaja Harkimo, tupakkamannekiinista venäläisten mannekiiniksi - Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn on huolissaan. - Maskeista ja välissä hiukan Oodi- arkkitehtien fiaskosta Kirkkonummen uuden pääkirjaston suunnittelussa! - Sanna Marinin dramaattiset 2 tuntia. - "Pääministeri Sanna Marin luottaa - Saamelaisten kansallispäivä. Arkisto 2007. Yle:n kuvia. - Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Asianajajan tekaistu kirje. Pekka Mononen - Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm. - SMILE from MODERN TIMES - "Förbjud atomvapnen". 1957 KUVA - etusivu -tiistai 29.12.2020 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

N:o 2329 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com

Sivu 2020-12-29 ja 2020-12-30, nettiin 2020-12-30 13:36, linkkejä 2020-12-30.

parhaat uudet ... banneri 2018-07-31 alkaen.

 

Takasisulla:
2020. Helmikuu. Suomi voittaa aina?

Ja muita vanhempia kirjoituksia ja kuvia!

Takasivulle!


 

 

Sivun alkuun!

 

Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (05.06.2020-04.01.2021) nettiin torstaina 07.01.2021.