Nettipelaaminen kohottaa
suosiotaan. Lue!
Parhaat suomalaiset pokerinpelaajat tienanneet miljoonia. Lue!
N:o 2079 MAALISKUU 2018
Perjantai 2018-03-16
Edellinen - Seuraava - Kaikkiin!
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Toimitus

2018. Maaliskuu. Sote. Iltalehti paljasti Hiilamon kytköksen Terveystaloon ja myös Silanderin, joka oli HS:n mielipidekirjoituksen kirjoittajana myös.

20180315hiilamodiako_pi

20180315silander_pi

Maaliskuu 16, 2018

Sote. Maaliskuu 2018. Iltalehti paljasti Hiilamon kytköksen Terveystaloon ja myös Silanderin, joka oli HS:n mielipidekirjoituksen kirjoittajana myös.

Entistä hurjempaa. Heikki Hiilamon lisäksi myös Katariina Silanderilla on kytköksiä yksityiseen isoon palveluntuottajaan: Terveystaloon. Hän on siellä lääkärinä, omaan laskuunsa lääkärinä. Heikki Hiilamo taas on Diakonissalaitoksen hallituksen jäsenenä. Diakonissalaitos omistaa 10 prosenttia Terveystalosta.

Tähän aluksi Iltalehdessä olleet kuvakaappaukset ja sitten lopuksi hiukan lainauksia Iltalehden jutusta. Vielä kerran siis maininta, että vastuullista journalismia tarjoava Helsingin Sanomat, HS, ei maininnut mitään näistä kytköksistä julkaistessaan tämän kuuluisan sote-mielipidekirjoituksen.

20180315hiilamodiako_pi

20180315silander_pi

Iltalehti:
”Sote-asiantuntijaryhmään kuuluvalla professori Hiilamolla kytkös terveysbisnekseen – istuu Terveystalon ison omistajan hallituksessa
Perjantai 16.3.2018 klo 16.49″

”- En edusta ryhmässä HDL:ää enkä missään tapauksessa Terveystaloa, Hiilamo korostaa Iltalehdelle.

Sote-asiantuntijaryhmän jäsen Heikki Hiilamo arvosteli jyrkästi sote-uudistusta joulukuussa.
Viime sunnuntaina hän kuitenkin arvosteli THL:n ylijohtajan ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtajan kanssa viime aikojen sote-kritiikkiä jälkijättöiseksi ja osin vääriin näkemyksiin perustuvaksi.
Julkisuudessa ei ole tähän mennessä kiinnitetty huomiota siihen, että Hiilamo on nimitetty Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön hallitukseen. Laitos on Terveystalon neljänneksi suurin omistaja.”

”Yllätys olikin suuri, kun viime sunnuntaina Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin Hiilamon, THL:n ylijohtajan Marina Erholan ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtajan Katariina Silanderin mielipidekirjoitus, jossa arvosteltiin viime aikojen sote-kritiikkiä jälkijättöiseksi ja osin vääriin näkemyksiin perustuvaksi.

Mielipidekirjoituksen otsikkona oli ”On risti pitkittää sote-uudistusta vanhentuneilla väitteillä”.”

”Silander pitää puolestaan lääkärin vastaanottoa Terveystalossa. Silander kertoo Iltalehdelle, että hän ei ole työsuhteessa Terveystaloon, vaan pitää yleislääkärin vastaanottoa ammatinharjoittajana.

Silander ei näe eturistiriitaa siinä, että hän pitää vastaanottoa Terveysvalossa ja toimii jäsenenä hallituksen sote-asiantuntijaryhmässä. ”

http://www.iltalehti.fi/politiikka/
201803162200816758_pi.shtml

Lue myös
edellinen blogikirjoitus:
Sote. 2018. Maaliskuu. HS ei tiennyt tai sitten unohti mainita, että professori Heikki Hiilamo on palveluntarjoaja Diakonissalaitoksen hallituksessa vuoden 2018 alusta.

http://viikkosanomat.fi/2018/03/14/sote-2018-maaliskuu-hs-ei-tiennyt-tai-sitten-unohti-mainita-etta-professori-heikki-hiilamo-on-palveluntarjoaja-diakonissalaitoksen-hallituksessa-vuoden-2018-alusta/

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantai 16.03.2018 23:53.

Iltalehden kuvatekstit:
”Heikki Hiilamon taustatietoja ei ole täydennetty vielä Helsingin Diakonissalaitoksen verkkosivuille. (HELSINGIN DIAKONISSALAITOS/ KUVAKAAPPAUS)”

”Sote-asiantuntijaryhmään Hiilamon tavoin kuuluva Katariina Silander on erikoistunut urheilijoille tehtäviin terveystarkastuksiin. (TERVEYSTALON VERKKOSIVUT/ RUUTUKAAPPAUS)”

Tags: ,
 
,
 ,
 

http://viikkosanomat.fi/2018/03/16/sote-maaliskuu-2018-iltalehti-paljasti-hiilamon-kytkoksen-terveystaloon-ja-myos-silanderin-joka-oli-hsn-mielipidekirjoituksen-kirjoittajana-myos/


Sote. 2018. Maaliskuu. HS ei tiennyt tai sitten unohti mainita, että professori Heikki Hiilamo on palveluntarjoaja Diakonissalaitoksen hallituksessa vuoden 2018 alusta.

Maaliskuu 14, 2018
HS julkisti sunnuntaina 11.03.2018 näyttävällä paikalla mielipidekirjoituksen, jossa kolme sote-asiantuntijaa olivat ilmeisesti kääntäneet kelkkansa ja puolsivatkin nyt sotea, koska valinnanvapaus ei hallituksen uudessa esityksessä ulotu enää erikoissairaanhoitoon.

Mieltänsähän saa aivan vapaasti muuttaa vapaassa maassa, mutta hyvään journalismiin kuuluu kuitenkin tarkistaa ja tietää mielipidekirjoitustenkin asianmukaisuus. Heikki Hiilamo esiintyi Helsingin yliopiston sosiaalipoitiikan professorina unohtaen mainita uuden asiaan hyvinkin vaikuttavan tehtävänsä palveluntarjoaja Diakonissalaitoksen hallituksessa, johon hänet on nimitetty tämän vuoden 2018 alusta.

HS oli joko tietämätön asiasta tai sitten aika härskisti antoi mennä kirjoituksen läpi Hiilamon esittämällä tittelillä.

Hyvään journalismiin olisi mielestäni kuulunut nyt, että lehti ei olisi julkaissut koko mielipidekirjoitusta Hiilamon tällä tittelillä.

Nyt näyttää siltä, että ainakin netissä HS on puuttunut tähän mielenmuutokseen ja kysellyt asiasta, mutta tässä uudessakaan jutussa toimitus ei ole puuttunut tähän Hiilamon uuteen titteliin. Nopeasti lukien kommenteissakaan, joita oli muistaakseni lukuhetkellä 63 kappaletta kommentoijat eivät tienneet tästä asiasta.

Itse löysin tiedon Uuden Suomen Hiilamon haastattelusta jo pari päivää sitten, en siis sieltä haastattelusta vaan siellä olleesta kommentista.

Asia ei ole vähäpätöinen: Onko HS muka tietämätön ja julkaisee muka noin vaan asiaan kantaaottamatta, soteen liittyvän puheenvuoron valekaavussa.

Samaan syssyyn täysin toinen asia, jossa lehti näytteli tietämätöntä, eikä selvittänyt asiia vaan osallistui ”viime kesän salaliittoon”. Lännen median toimittaja Lauri Nurmi oli saanut vihiä perussuomalaisten hajoamisesta ja hajoittamisesta kirjoittaen tästä ennen puoluekokousta. HS ”uskoi” kuitenkin Timo Soinia ja jätti asian penkomatta ja antoi tämän lentokoneen U-käännös-episodin tapahtua. Jälkeenpäin sitten HS, toimittaja Marko Junkkari yritti kahdella sivulla perustella sitä, että miksi lehti ei selvittänyt asiaa paremmin. Selittelystä huolimatta jäi ilmaan se mahdollisuus, että jospa lehti tekikin tämän tahallaan, jotta perussuomalaiset saatiin hajoitettua ja sen mukainen esteetön politiikan teko voisi jatkua. Vain tietenkin lehdessä tiedetään, miten asia todellisuudessa oli.

Tähän soteen ja Hiilamoon vielä takaisin. Se, että HS ei vieläkään ole kertonut sitä, ehken ole huomannut, että Hiilamon rooli sote-lausuntojen antamiseen on niin paljon muuttunut, että hyvään journalistiikkaan olisi kuulumut siitä mainita lukijoille ja muutenkin selvittää asiaa enemmän.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 14.03.2018 19:07.

Tags: ,
 ,
 ,
 
,
 ,
 


http://viikkosanomat.fi/2018/03/14/sote-2018-maaliskuu-hs-ei-tiennyt-tai-sitten-unohti-mainita-etta-professori-heikki-hiilamo-on-palveluntarjoaja-diakonissalaitoksen-hallituksessa-vuoden-2018-alusta/

Topautoosat.fi


Renkaat.com


2018. Maaliskuu.

Iltalehti paljasti Hiilamon kytköksen Terveystaloon ja myös Silanderin. Lue!

HS ei tiennyt tai sitten unohti mainita, että professori Heikki Hiilamo on palveluntarjoaja Diakonissa-
laitoksen hallituksessa. Lue!

Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lue!

Juha Sipilä: "Ei kävisi mielen vieressäkään, että tällä olisi vallan kanssa tekemistä!" KUVASARJA

KOKO SUOMI PYSÄHTYY - SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. Kuva

Närhimuisto Kuva

Närhimuisto Lue

Arkisto 2009.
Hyvän ja pahan kosketus Lue

Suomalaiset viikinkien puristuksessa! Kuvat

Luontoviikolla NÄRHI
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET 2
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO 2
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO
Kuvasarja

Luontoviikolla HIIRI
Kuvasarja

Luontoviikolla ORAVA Kuvasarja

Luontoviikolla KOTTARAINEN Kuvasarja

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva


Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen. Kuvasarja

Arkisto 2017. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue

Niinistö torppasi Kanervan tien. Lue

"Oho! - Että silleen". Kuva

Niinistö: "Hyviin tapoihin on kuulunut" Lue

Arkisto 2011. Kanerva lehdistön puristuksessa. Kuva

Arkisto 2011. Jälkikommentti. Lue

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva

Arkisto 2011. Pääkirjoitus.
Edes jotain. Lue

Jumala, anna meille tyyneyttä Lue

Viikon vaikea: Minä vuonna ja missä yhteydessä Nato? Lue

Arkisto 2006. "Luottamus" Kuva

Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Lue

Arkisto 2017. Presidentti Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue

Arkisto 2007. Året var 1957. Förbjud atomvapnen. Kuva

Siniset leipäjonojen Suomessa. Kuvasarja


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018. Tilasto

Tammikuu 2018
150560


Iltalehti paljasti Hiilamon kytköksen Terveystaloon ja myös Silanderin. Lue!

HS ei tiennyt tai sitten unohti mainita, että professori Heikki Hiilamo on palveluntarjoaja Diakonissa-
laitoksen hallituksessa. Lue!

Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lue!

Juha Sipilä: "Ei kävisi mielen vieressäkään, että tällä olisi vallan kanssa tekemistä!" KUVASARJA

KOKO SUOMI PYSÄHTYY - SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. Kuva

Närhimuisto Kuva

Närhimuisto Lue

Arkisto 2009.
Hyvän ja pahan kosketus Lue

Suomalaiset viikinkien puristuksessa! Kuvat

Luontoviikolla NÄRHI
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET 2
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO 2
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO
Kuvasarja

Luontoviikolla HIIRI
Kuvasarja

Luontoviikolla ORAVA Kuvasarja

Luontoviikolla KOTTARAINEN Kuvasarja

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva


Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen. Kuvasarja

Arkisto 2017. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue

Niinistö torppasi Kanervan tien. Lue

"Oho! - Että silleen". Kuva

Niinistö: "Hyviin tapoihin on kuulunut" Lue

Arkisto 2011. Kanerva lehdistön puristuksessa. Kuva

Arkisto 2011. Jälkikommentti. Lue

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva

Arkisto 2011. Pääkirjoitus.
Edes jotain. Lue

Jumala, anna meille tyyneyttä Lue

Viikon vaikea: Minä vuonna ja missä yhteydessä Nato? Lue

Arkisto 2006. "Luottamus" Kuva

Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Lue

Arkisto 2017. Presidentti Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue

Arkisto 2007. Året var 1957. Förbjud atomvapnen. Kuva

Siniset leipäjonojen Suomessa. Kuvasarja


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018. Tilasto

Tammikuu 2018
150560



Yhteys - Dilemma -
NETTISANOMAT-PERHEEN KÄVIJÄTILASTO:
150560
eri käyntiä tammikuussa 2018.

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -


2018. Maaliskuu. Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lepomäet ja kumppanit vielä nöyrtyvät. Lue!

  

LOKAKUU 2016. Juha Sipilä: "Ei kävisi mielen vieressäkään, että tällä olisi vallan kanssa tekemistä!" KUVASARJA.

http://www.nettisanomat.com/
2016/10/30/etusivu.html

2018. Maaliskuu. Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lepomäet ja kumppanit vielä nöyrtyvät.

Maaliskuu 8, 2018
Maakuntamalli on niin tärkeä keskustalle, että se ajetaan runnomalla läpi ja silläkin uhalla, että seuraavissa vaaleissa vuoden kuluttua tulisi tappio. Mitä sillä on väliä vaikka neljä vuotta saisikin olla poissa vallan kahvasta. Eihän tämäkään ole varmaa.

Ja onhan maakunnat. Sinne voidaan sijoittaa eduskunnasta tippuneet niin keskustalaiset kuin sinisetkin. Eikä ennuste Sdp:llekään ole kovin hyvä, palkansaajat on nujerrettu osin omalla myötävaikutuksella: Kikyt ja lomarahojen leikkaukset söivät palkansaajilta, jäihän muille enemmän jaettavaa.

Pääministeri Sipilä jää historiaan työväestön nujertamisen aloittajana ja jonkun verran tuloksiakin saaneena. Siinä ihmettelemistä riittää tuleville lepsuille johtajille.

Niin maakunnat ja sote tulee ja niskottelijat kyllä laitetaan ruotuun armoa anelemaan!

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Torstaina 08.03.2018 18.19, päivänä jolloin sote-finaalin käsittely alkoi eduskunnassa.

Tags: 

http://viikkosanomat.fi/2018/03/08/
maakunnat-ja-sote-tulee-raksytykset-turhia-lepomaet-ja-kumppanit-viela-noyrtyvat/


Muista myös!

Nettisanomat 20161028 yle sipilä maakuntauudistus valta - YouTube
https://www.youtube.com/watch?v=1MMS-mjS8Wg
30.10.2016 - Lataaja: nettisanomat

Pääministeri Juha Sipilä väittää, että maakuntauudistuksella ei ole mitään tekemistä vallan kanssa. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on toista mieltä ja hymyilee. Pääministerikin hetkeksi menettää pokkansa ja on aika totisen näköinen.
https://www.youtube.com/watch?v=1MMS-mjS8Wg


Muista myös!

 
KOKO SUOMI PYSÄHTYY - SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. LAUANTAI 12.09.2015 KLO 11:59. KUVA

http://www.nettisanomat.com/
2015/09/15/etusivu.html

 


2018. Maaliskuu.

Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lue!

Juha Sipilä: "Ei kävisi mielen vieressäkään, että tällä olisi vallan kanssa tekemistä!" KUVASARJA

KOKO SUOMI PYSÄHTYY - SIPILÄ OSAA OLLA KOVA. Kuva

Närhimuisto Kuva

Närhimuisto Lue

Arkisto 2009.
Hyvän ja pahan kosketus Lue

Suomalaiset viikinkien puristuksessa! Kuvat

Luontoviikolla NÄRHI
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET 2
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO 2
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO
Kuvasarja

Luontoviikolla HIIRI
Kuvasarja

Luontoviikolla ORAVA Kuvasarja

Luontoviikolla KOTTARAINEN Kuvasarja

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva


Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen. Kuvasarja

Arkisto 2017. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue

Niinistö torppasi Kanervan tien. Lue

"Oho! - Että silleen". Kuva

Niinistö: "Hyviin tapoihin on kuulunut" Lue

Arkisto 2011. Kanerva lehdistön puristuksessa. Kuva

Arkisto 2011. Jälkikommentti. Lue

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva

Arkisto 2011. Pääkirjoitus.
Edes jotain. Lue

Jumala, anna meille tyyneyttä Lue

Viikon vaikea: Minä vuonna ja missä yhteydessä Nato? Lue

Arkisto 2006. "Luottamus" Kuva

Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Lue

Arkisto 2017. Presidentti Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue

Arkisto 2007. Året var 1957. Förbjud atomvapnen. Kuva

Siniset leipäjonojen Suomessa. Kuvasarja

Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018. Tilasto

Tammikuu 2018
150560


2018 Tammikuu

Osa1 täällä! - Osa2 täällä! - Osa 3 täällä!

Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen keskustelee kansalaisaloitteen ensimmäisen allekirjoittajan kanssa Ylen A-studiossa keskiviikkona 03.01.2017. Kuvasarja.

...

...



Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen keskustelee kansalaisaloitteen ensimmäisen allekirjoittajan kanssa keskiviikkona 03.01.2017 Ylen A-studiossa. 250 kuvaa.
Osa1 täällä! - Osa2 täällä! - Osa 3 täällä!

Kuvat: Pertti Manninen torstaina 04.01.2017 tekstitetystä uusintalähetyksestä. Osa teksteistä puuttuu ja jotkut tekstit ovat lyhennettyjä.

http://www.nettisanomat.com/2018/01/07/etusivu.html

2018. Maaliskuu. Närhimuisto.

Kirkkonummi. Kauhala. Maanantaina aamulla 19.02.2018 klo 09:37. Kuva Pertti Manninen.

2018. Maaliskuu. Närhimuisto.

Maanantaina 05.03.2018 aamulla radiossa kerrotaan, että tänään on maaliskuun 5. päivä.
Muistan sen olevan äitini syntymäpäivä ja ajattelin häntä muistella tänään tällä sivulla.

Täällä huvilallaan äitini ja isäni viettivät monet kesät ja heillä oli vuosikausia ystävänään närhi, joka päivittäin kävi heitä tervehtimässä ja hiukan kai jotain murustakin hakien.

Nyt onnistuin ruokkiessani pikkulintuja houkuttelemaan paikalle vähän talitiaisia isompiakin maahan pudonnutta murkinaa syömään. Niin, närhenkin olen nähnyt pari kertaa.

Valitsen tähän lopuksi vielä aikaisemminkin julkaisemani synttärikuvan vuosien takaa.

Pertti Manninen. Maanantai 05.03.2018.

Lapsenlapsi syleilee mummiaan lähtiessään kotimatkalleen tämän 90-vuotispäiviltä. 

05.03.2006 maaliskuun sunnuntaina klo 15.28. Kuva Pertti Manninen, Helsinki
.

http://www.nettisanomat.com/
2006/03/05/etusivu.htm

renkaat.com

Närhimuisto Kuva

Närhimuisto Lue

Arkisto 2009.
Hyvän ja pahan kosketus Lue

Suomalaiset viikinkien puristuksessa! Kuvat

Luontoviikolla NÄRHI
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET 2
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO 2
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO
Kuvasarja

Luontoviikolla HIIRI
Kuvasarja

Luontoviikolla ORAVA Kuvasarja

Luontoviikolla KOTTARAINEN Kuvasarja

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018. Tilasto

Tammikuu 2018
150560


Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Alkuperälnen kirjoitus vuodelta 2009 ja tuomio kaikkien oikeusasteiden jälkeen 2015.

Joulukuu 26, 2017

Tässä 8 vuotta sitten julkaistussa kirjoituksessa on korkeimman oikeuden palautettua asian käsittelyn hovioikeudelle tehty tämän toisen hovioikeuskäsittelyn määräämät poistot.

Nettisanomat 12.12.2013.
http://www.nettisanomat.com/
2013/12/12/etusivu2p.html


Arkistokirjoitus 4 vuoden takaa:
"Hyvän ja pahan kosketus.

Tänään on maanantai 2009-12-21 klo 14:50.

Kahvilla, puoli tuntia, kylpylälinkkiin 40 minuuttia, ajattelin kirjoittaa hyvästä ja pahasta, matkalla.
Kuitenkin aikaa oli niin vähän, etten viitsinyt kaivaa miniä repusta, otin sen kyllä mukaan ja ajattelin taas aloittaa matkakirjoittamisen.

Sävelmä elokuvasta Poika ja lumiukko kuitenkin herätti. Kun sain tämän kirjoitettua Iskelmä-kanavan kuuluttaja kertoi nimen Walking in the air, niinkö se oli.
Eskon kahvilassa Laukaassa Iskelmä-kanava on aina auki.

ja niin sitten ohikulkija ei mitään huomaa, torvet soittaa jne
vieras jää , ohikulkija ei mitään huomaa.

Nyt on 15 minuuttia.

Yritän hyvän.

Se on lapsuuden muisto ajasta jolloin pikkupoikana olin mummoni luona kesiä, mökki oli vaatimaton pieni, jossa 12 lasta syntyi, osa kuoli pienenä, osa maailman myrskyissä katosi.
Isoisä haipui vankileirillä, muistomerkki yhteinen on Humppilan hautausmaalla.

Paljon muistuu mieleen, mutta nyt haluan kertoa hyvästä.
Reino Haapala oli kirvesmies, joka asui parin sadan metrin päässä, rakentamassaan talossa, vaimo ja lapsia.
Joka lauantai pääsimme mummoni ja minä ja serkutkin saunaan illan päätteeksi isäntäväen jälkeen.
Arvostin sitä silloin. mutta nyt jälkeenpäin vuosikymmeniä myöhemmin se muistuu aina mieleen, esimerkkinä hyvästä.

Tietenkin pääsimme ennen Haapalan Reinon saunaa isojen talojen, Ali- ja Yli-Rekolan saunaan, joka niinikään lämpesi lauantaisin, kerran pari muistan käyneeni myös Kennin saunassa.
Terveiset tästä hyvän kosketuksesta sinne, en tiedä, jonnekin, vuosikausiin en ole käynyt Humppilassa.

Tänään on talvipäivän seisaus, vuoden pisin päivä, uutiset kertoi, nyt on lähdettävä matkaan ja pahakin ehkä tulee kerrottua.

Mä elämältä kaiken sain …

Klo 15:05 Pertti Manninen 2009-12-21.

Jatkuu…

Lisäys illalla:
Minin teksti pitää ajaa oikolukuohjelman kautta ja tämän tehtyäni
raotan sitä pahaosiota.

Noin kymmenen vuotta sitten ulosottoviranomaiset ulosottoapulainen Raino Rinne, Laukaa, ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö. Jyväskylä, juonivat ja mitätöivät 85-vuotiaan äitini etuoikeutetun saatavan eräässä pakkohuutokaupassa Nordea Pankin hyväksi. Molemmat veijarit valehtelivat, asianosaisina ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Rinteellä oli sitten hätä, kun toisessa oikeudenkäynnissä heidät kutsuttiin todistajiksi. Oikeudenkäynti päättyi kuitenkin ennen todisteluvaihetta pankin kanssa tehtyyn sopimukseen, joten perätöntä lausumaa todistajina ei tarvinnut oikeudessa antaa.

Mutta eihän asia tähän loppunut: Ätini, jolle myönnettiin maksuton oikeudenkäynti. asiamies asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaa, keksi vaatia häneltä jotain ylimääräistä kehittäen hänelle kaksi muutakin toimeksiantoa. Kun äitini ei suostunut maksamaan, niin Mononen haastoi sitten allekirjoittaneen, joka oli auttanut vanhaa äitiään oikeudenkäynnissä, maksumieheksi. Kaikki oikeusasteet hyväksyivät asianajan xxxxxxxxx laskut, joista sain sitten kunnianloukkaustuomion. Pankin edustaja Lauri Kara xxxxxxxxx. Oikeus totesi, että Kara ei ollut tarkoittanut sitä vaan tätä ja niin hävisin senkin jutun.

Nyt sitten tämä sama ulosottojengi perii asianajaja Pekka Mononen kahta voittoa ja Nordea Pankin yhtä voittoa hamaan tulevaisuuteen.

Sama jengi ei myönnä vapaakuukausia vaan kiusaa allekirjoittanutta loppuun saakka. Sama jengi mitätöi lapsen koulutusavustuksenkin, perimällä korotetun ulosoton. Asia on lopullisesti ratkaisematta, se on odottamassa Korkeimman oikeuden muutoksenhakulupaa, yhtenä perusteena se, kun kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö vihjaili käräjäoikeudessa velallisen epärehellisyydestä ja hovioikeuteen lähettämässä kirjallisessa selvityksessään, suullisen kuulemista ei pyynnöstä huolimatta järjestetty, selitteli edelleen tätä velallisen epärehellisyyttä. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että mitään poliisikuulusteluja asiassa ei ole pidetty eikä yksikään velkoja ole tällaisesta vihjannut. Kihlakunnanvouti tästä huolimatta katsoi oikeudekseen tuoda asian esille oikeudenkäynneissä (käräjä- ja hovioikeus).

Vielä maanantain puolella 2009-12-21 klo 23:47. Pertti Manninen.

P.S. Pahan kosketus muistuttaa huimasti viikolla (torstaina elokuvakerho Toveruudessa) näkemääni Orson Wellesin elokuvaa Touch of Evil (Pahan kosketus). Siinä korruptoitunut poliisimies (hirviö) ja hänen apulaisensa järjestelevät todisteita ja oikeus syyttömät tuomistsee. Loppu on tietenkin elokuvassa paljon raadollisempi, tapahtuuhan se USA:ssa. Mutta ilmapiirissä leijuva pahuus on yleismaailmallista. Jonkunlainen essee on tulossa, joulun jälkeen. Sama.


Selitys: A:n vaadittua poliisin esitutkinnassa vankeusrangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta tämän kirjoituksen johdosta poistin ennen oikeudenkäyntiä häntä koskevat asianosaistiedot. Jyväskylän käräjäoikeudessa B vaati niinikään vankeusrangaistusta kahdesta muusta kirjoituksesta, ei tästä. Käräjäoikeus määräsi B:n tiedot poistettavaksi myös tästä kirjoituksesta. Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan, joten ainakin tämä poisto tutkitaan vielä oikeudessa. Alkuperäisellä sivulla on yksityiskohtaisemmat tiedot. Perjantaina 2012-12-21 17:34. Pertti Manninen, Nettisanomien vastaava päätoimittaja.
http://www.nettisanomat.com/
2009/12/21/etusivu.htm

Selitys: Myös kihlakunnansyyttäjä Elina Mäntylä vaati aluksi vankeusrangaistusta, mutta luopui vaatimuksestaan oikeudenkäynnin aikana. Käräjäoikeussa tuomion ratkaisi käräjätuomari Raili Sahi. Hovioikeuden jatkokäsittelyluvan epäsivät hovioikeudenneuvos Raimo Risku, hovioikeudenneuvos Pasi Vihla ja esittelijä, viskaali Anna-Maria Salparanta-Lindström yksimelisesti. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.


Selitys: A vaati siis suoraan vankeusrangaistusta, eikä pyytänyt kunniaansa loukkaavaksi kokemansa tekstin poistamista muulla tavalla. Torstaina 2013-12-12 Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/
2013/12/12/etusivu2p.html


Lisäselitys 25.12.2017.
Allekirjoittaneen oikeusavustaja Markus Luotola yritti sopia asian ennen oikeudenkäyntiä niin, että poistaisin kaiken asianaja Pekka Monosta koskevan aineiston sivuiltani. Mononen ei tähän suostunut vaan lähetti sähköpostin oikeusavustajalleni, jonka mukaan tämän ehdotus ”ei tässä vaiheessa anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin”
Niinkuin edellä kävi ilmi niin Nordean myyntipäällikkö Lauri Kara ei pyytänyt mitään tekstejä poistettavaksi ennen oikeudenkäyntiä.

Vaikka sitten hovioikeus (hovioikeuden presidentti Tapani Vasama, hovioikeudenneuvos Eija-Liisa Helin ja ma. hovioikeudenneuvos Matti-Pekka Kuuttinen) käsitellessään asiaa uudelleen määräsikin poistettavaksi vain loukkaavat ilmaisut ja hyväksyi Lauri Karan asiamiehen Jari Salmisen Eversheds-toimistosta monikymmentuntisen työn asian tiimoilta, niin voinee sanoa, että aika kalliiksi sananvapauden puolustaminen tuli. Laskutus lähenee kaiken kaikkiaan 200 000 euroa.


Hovioikeuden päätös osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/
2015/11/25/etusivu.html

Kuvaus hovioikeuskäsittelystä,
”Päätoimittajalla on pakkomielle ja mielenterveysongelmia”, osoitteessa:
http://www.nettisanomat.com/
2015/10/09/etusivu.html


PS: Korkeimman oikeuden tuomarien nimet tulossa!
Tapaus löytyy myös korkeimman oikeuden ennakkopäätösselostuksissa!

Viikkosanomat. Pertti Manninen, tiistai 26.12.2017 18:45

Tags: 
,
 ,
 
,
 
,
 ,
 



,
 ,
 

03.05.2018: Poistokohdat merkitty xxxxx-merkinnöin ja poistettu päivämäärät. Lisäksi jutusta oli välillä poistettu asianosaisten nimet ennen oikeudenkäyntiä. Ne on nyt lisätty oikeuden tuomion mukaisesti takaisinn. Pertti Manninen.


2018. Helmikuu. Suomalaiset viikinkien puristuksessa!



2018. Helmikuu. Suomalaiset viikinkien puristuksessa!

Olympialaisten avajaispäivän tapahtumat jo enteilivät Norjan ylivoimaa. Matti Hakala jäi sprintin finaalissa viimeiseksi tuhlattuaan voimansa aiemmissa erissä. Sijoitus, kuudes, silti on tietenkin hyvä ja arvostettava.

Kuva Ylen lähetyksestä tiistaina 13.02.2018 klo 14.35. Pertti Manninen.


Suomalaiset viikinkien puristuksessa! Kuvat

Luontoviikolla NÄRHI
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET 2
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO 2
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO
Kuvasarja

Luontoviikolla HIIRI
Kuvasarja

Luontoviikolla ORAVA Kuvasarja

Luontoviikolla KOTTARAINEN Kuvasarja

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018. Tilasto

Tammikuu 2018
150560


2018. Helmikuu. Luontoviikolla NÄRHI.



2018. Helmikuu. Luontoviikolla NÄRHI.

Kirkkonummi. Kauhala. Maanantaina aamulla 19.02.2018 klo 09:37. Kuvat Pertti Manninen.


Lumikko t.f
17. helmikuuta

Parempikuva
17. helmikuuta

Johan on pieni naapuri! Ihme että huomasit!
17. helmikuuta

Vielä liikkeen erotan, aika vikkelä oli, välillä pysähtyi t.f
17. helmikuuta

Luin ensin lumiukko ja vähän ihmettelin et missä muka û


KOTTARAINEN - ORAVA - HIIRI - LUMIKKO - LUMIKKO 2 - JÄLJET - JÄLJET 2.

08:52

KOTTARAINEN

09:01

ORAVA

10:33

HIIRI

10:58

LUMIKKO

11:08

LUMIKKO 2

15:10

JÄLJET

Sunnuntai 18.02.2018 klo 14:41

JÄLJET 2

Maanantaina 19.02.2018 klo 09:37.

NÄRHI

Luontoviikolla NÄRHI
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET 2
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO 2
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO
Kuvasarja

Luontoviikolla HIIRI
Kuvasarja

Luontoviikolla ORAVA Kuvasarja

Luontoviikolla KOTTARAINEN Kuvasarja

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva

Arkisto 2011. Pääkirjoitus.
Edes jotain. Lue

Arkisto 2003. Massamurhaaja on kuollessaankin massamurhaaja. Lue

Niinistö torppasi Kanervan tien. Lue

"Oho! - Että silleen". Kuva

Niinistö: "Hyviin tapoihin on kuulunut" Lue

Arkisto 2011. Kanerva lehdistön puristuksessa. Kuva

Arkisto 2011. Jälkikommentti. Lue

Jumala, anna meille tyyneyttä Lue

Viikon vaikea: Minä vuonna ja missä yhteydessä Nato? Lue

Arkisto 2006. "Luottamus" Kuva

Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Lue

Arkisto 2017. Presidentti Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue

Arkisto 2007. Året var 1957. Förbjud atomvapnen. Kuva

Siniset leipäjonojen Suomessa. Kuvasarja

Tunnetko jäljet lumessa? Kuva

2018. Vaalin tulos. Prosenttiosuudet. Lue

Vaalipäivän sää. Ennuste. Kuvasarja

Suomi on iso maa, lunta etelässäkin. Kuva

Niinistö on eri mieltä siitä, että tuloerot ovat Suomessa liian suuret. Kuvasarja

Katkeeko kuningastie aktiivimalliin? Lue

Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. Lue

Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen. Kuvasarja

Arkisto 2017. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue

Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. Kuva

Kiitollisuus. Olet selvinnyt tästä päivästä. Lue

"Äidin rakkaus" Kuva

Totuus Lue!

PAASIKIVEN PATSAALLA. Kuva

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Kuva

"Käden ojennus" Kuva

SMILE from MODERN TIMES Lue!

AIN' - HYMY Lue!

Arkisto. Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Kuvat

Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Lue


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018. Tilasto

Tammikuu 2018
150560


Luontoviikolla JÄLJET 2
Kuvasarja

Luontoviikolla JÄLJET
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO 2
Kuvasarja

Luontoviikolla LUMIKKO
Kuvasarja

Luontoviikolla HIIRI
Kuvasarja

Luontoviikolla ORAVA Kuvasarja

Luontoviikolla KOTTARAINEN Kuvasarja

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva

Arkisto 2011. Pääkirjoitus.
Edes jotain. Lue

Arkisto 2003. Massamurhaaja on kuollessaankin massamurhaaja. Lue

Niinistö torppasi Kanervan tien. Lue

"Oho! - Että silleen". Kuva

Niinistö: "Hyviin tapoihin on kuulunut" Lue

 


2018. Daavid vs. Goljat Östersundissa.
"Ruotsissa Östersundin jalkapallojoukkue kohtaa tänä iltana maailman kovimpiin kuuluvan englantilaisen Arsenalin."


2018. Daavid vs. Goljat Östersundissa.

Yle. Oddasat torstaina 15.02.2018.

"Uusinta eiliseltä 15.2.2018."
Kuvat: Pertti Manninen.
Perjantai 16.02.2018.


OTTELUN TULOS 0-3.

Daavid vs. Goljat Östersundissa Kuvasarja

Tärkeä kuljetus Kuva

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva

Arkisto 2011. Pääkirjoitus.
Edes jotain. Lue

Arkisto 2003. Massamurhaaja on kuollessaankin massamurhaaja. Lue

Niinistö torppasi Kanervan tien. Lue

"Oho! - Että silleen". Kuva


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018. Tilasto

Tammikuu 2018
150560


 


2018. Kuva: "Tärkeä kuljetus".


Kuva: "Tärkeä kuljetus".
Kirkkonummi. Kauppakeskus Kirsikka. Torstai 16.02.2010 13:02. Pertti Manninen.

Lindénin aselobbari-kaverin nimi haussa. Lue

Arkisto 2011.
"Pokeria". Kuva

Arkisto 2011. Pääkirjoitus.
Edes jotain. Lue

Arkisto 2003. Massamurhaaja on kuollessaankin massamurhaaja. Lue

Niinistö torppasi Kanervan tien. Lue


Hovioikeus kumosi poistamismääräyksen. Lue!


2018. Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa!

"Oho! - Että silleen". Kuva.

Ei arvannut Ilkka Kanerva, että edestään löytää jo kohta parikymmentä vuotta sitten lausumansa seuraukset. Kun Sauli Niinistö vihdoin kolmannella yrittämällään pääsi kansanedustajaksi Ilkka Kanerva luonnehti Niinistöä "yhden kauden kansanedustajaksi".

Tunnetusti pitkävihainen ja hienohelmainen tasavaltamme presidentti ei tällaista unohda. Taustalla hän on häärännyt niin Alexander Stubbin kuin nyt myös Ilkka Kanervan tien torppaamisessa. Uskollisia puudeleita on löytynyt toteuttamaan nämä tekoset.

Viime kesänä hän ei enää malttanut kokonaan olla poissa julkisuudesta, vaan paljasti lausunnoillaan Perussuomalaisten hajottamisen ja hajoamisen yhteydessä, että hänelläkin oli sormensa mukana pelissä. Siinäkin puudelit tekivät likaisen työn ja vaivoin Niinistö kiemurteli itsensä irti tapahtumista.

Seuraavat kuusi vuotta, ellei sitten enemmänkin, joudumme tällaisen presidentin kanssa elämään. Mikäänhän ei tällaista vallan huipullaolevaa pysäytä.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen maanantaina 05.02.2018 22:54 Runebergin päivänä ja päivänä, jolloin Paula Risikko valittiin Eduskunnan puhemieheksi.

Kuvassa Ilkka Kanerva kumartuu alistuneena Sauli Niinistön edessä. Epäselväksi jää kumpi aloitti vuoropuhelun
"Oho! - Että silleen."


12.06.2017. Lue myös!
Sauli Niinistö: ”Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä”
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto

12.06.2017. Lue myös!
"Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ja toisella varapuheenjohtajalla Teuvo Hakkaraisella on tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Asia mietitytti Niinistöä.
– Se seikka, että kahdella on tuollainen tuomio, meillähän yleensä ajatellaan, että tuomion kärsimisen jälkeen teko on sovitettu, mutta kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon vaikuttivat, ovat poissa, hän kommentoi.
– Nyt niin kuin mistä tahansa tuomiosta, olisi hyvä parantaa tapansa. Tämä ihan yleisesti, hän jatkoi hetkeä myöhemmin."
http://www.nettisanomat.com/2017/06/12/
etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto


Kuva kahdesta kuvasta Pertti Manninen. Niinistön kuva Ylen TV1:stä torstaina 01.02.2018 ja Kanervan kuva lauantaina 26.11.2011 julkaistusta kuvasta, jonka kuvateksti oli seuraava: "Lahjuksen vastaanottamisesta epäilty ja syytetty Ilkka Kanerva ensimmäisen käräjäoikeuden istunnon jälkeen maanantaina 2011-11-14. Kuvaa dramatisoinut Pertti Manninen."
http://www.nettisanomat.com/2011/11/26/etusivu.htm

Jälkikommentti:
Ilkka Kanervan
ero ulkoministerin toimesta ei tietenkään johtunut mistään tekstiviesteistä jollekin kaunottarelle vaikka julkisuudessa näin uskoteltiinkin. Todellinen syy oli tietenkin tämä vakavampi: oikeudenkäynti synttärilahjusten ottamisesta, jossa käräjäoikeus antoikin langettavan tuomion. Tietenkin hovioikeus vapautti Kanervan, kuinkas muuten. Perustelut olivat kuitenkin aika epämääräiset: Kanerva ei ollut maakuntahallituksen puheenjohtajana juuri sillä hetkellä kun Toivo Sukarin ym. kaavoja käsiteltiin, oli siis ennen ja sitten taas jälkeen. Tällä perusteellahan näyttää aina vapautuvan syytteistä. Ihan samanlainen tapaus oli Kirkkonummella, jossa kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi ei juuri sillä hetkellä käsitellyt rakennusliike EKE:n kaavoja. Osallistui siis ennen ja sitten jälkeen kaavojen käsittelyyn.
Pertti Manninen. Torstaina 05.02.2018 22:54.

http://www.nettisanomat.com/2018/02/09/etusivu.html

Jumala, anna meille tyyneyttä hyväksyä se, mitä emme voi muuttaa. Anna meille rohkeutta muuttaa se, mitä emme voi hyväksyä. Ja anna meille viisautta erottaa nuo kaksi toisistaan.
Reinhold Niebuhr

Eilen kun olin nokkela, pyrin muuttamaan maailmaa. Tänään kun olen viisas, pyrin muuttamaan itseäni.
Sri Chimnoy

Kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa viisaan itsepäisestä.
John Steinbeck

Minun sukupolveni suurin keksintö on se, että ihminen pystyy muuttamaan ajatteluaan.
William Jones

Jos haluaisit asioiden muuttuvan, sinun kannattaisi ehkä muuttua itse.
Norman Vincent Peale 

(12) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.  Tammikuu. Muutoksen tarve





Niinistö 44,1 - Haavisto 8,7 - Huhtasaari 4,9 - Väyrynen 4,4 -
Vanhanen 2,9 - Haatainen 2,3 - Kyllönen 2,1 - Torvalds 1,1 - Lue!

2018.
Nettisanomissa julkaistu aineisto, jonka hävittämismääräyksen hovioikeus kumosi.
Osa 8 (11.09.2007- 31.12.2007). Lue!

Sananvapaus vs. kunnianloukkaus. Päätoimittaja vs. pankin virkailija ja asianajaja. Lue!


Niinistö torppasi Kanervan tien. Lause "yhden kauden kansanedustajasta" oli liikaa! Lue!
Siniset leipäjonojen Suomessa.
Kuvasarja.

Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Lue!
Vaalin tulos. Prosenttiosuudet.
Lue!
Aktiivimalli. Presidentti kumileimasimena 2. Lue!
Aktiivimalli. Presidentti kumileimasimena 3. Lue!
Sauli Niinistö on jokseenkin eri mieltä siitä, että tuloerot ovat Suomessa liian suuret. Lue!

Viikon vaikea kysymys. Lue!

Aktiivimalli. Presidentti Niinistön naiivi usko työllisyyskurssien järjestämisen mahdollisuuksiin. Lue!
Aktiivimalli. Presidentti Niinistö hyväksyi lain. Lue!
Aktiivimalli.
Vastenmielinen Vartiainen. Lue!

Aktiivimalli.
Ministeri vs, allekirjoittaja. 250 kuvaa

Presidentti Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue!

Tunnetko jäljet lumessa? Kuva



2018. Muuttuuko Suomen ydinasevarauma?

Lukijan, Ensio Mäntysalon, kommentti vaalin tuloksesta Iltalehti.fi:ssä:
"Voidaan kysyä: Mitä nyt Suomen kansa, kun toista kierrosta ei tule? Miksi Niinistö ei allekirjoita ydinsulkusopimusta? Miksi Suomi pitää varaumaa ydinaseille alueellaan? Mitä se merkitsee Suomen kansalle? Ruotsi allekirjoitti kiellon."


Iltalehti.fi maanantaina 29.01.2018 15:44.
Kuva: Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2018/01/30/etusivu.html

Arkisto 2007. Tammikuu.

Året var 1957

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/
aretvar1957.html



Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Lue!
Vaikea: Milloin NATO ... Lue!
Viikkosanomat
Kaiken keskellä aina läsnä!

renkaat.com

Jumala, anna meille tyyneyttä hyväksyä se, mitä emme voi muuttaa. Anna meille rohkeutta muuttaa se, mitä emme voi hyväksyä. Ja anna meille viisautta erottaa nuo kaksi toisistaan.
Reinhold Niebuhr

Eilen kun olin nokkela, pyrin muuttamaan maailmaa. Tänään kun olen viisas, pyrin muuttamaan itseäni.
Sri Chimnoy

Kyky ajatella tänään eri lailla kuin eilen erottaa viisaan itsepäisestä.
John Steinbeck

Minun sukupolveni suurin keksintö on se, että ihminen pystyy muuttamaan ajatteluaan.
William Jones

Jos haluaisit asioiden muuttuvan, sinun kannattaisi ehkä muuttua itse.
Norman Vincent Peale 

(12) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.  Tammikuu. Muutoksen tarve





2018. Tunnetko jäljet lumessa?

Tunnetko jäljet lumessa?
Vaikka kulkijoita ei ihan tänään näkynytkään, niin aikaisemman tuttavuuden perusteella: Kissa, rusakko ja orava ovat kulkeneet tässä eri aikoihin tosin.
Kirkkonummi. Lapinkylä. Keskiviikko 31.01.2018 14:38.
Kuva: Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2018/01/31/etusivu.html

2018. Sauli Niinistö on jokseenkin eri mieltä siitä, että tuloerot ovat Suomessa liian suuret.
Pätkä Ylen TV-uutisista perjantaina 20.01.2018

...



Heikki Ervasti, sosiaalipolitiikan professori, Turun yliopisto

Sauli Niinistö on jokseenkin eri mieltä siitä, että tuloerot ovat Suomessa liian suuret.
Pätkä Ylen TV-uutisista perjantaina 20.01.2018
Kuvat: Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2018/01/21/etusivu.html

Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi. 
3 Moos 19:18
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.
Matt 7:12
Tse Kung kysyi: "Onko olemassa yhtä sanaa, jonka voisin ottaa elämänohjeekseni?" Kungfutse vastasi: "Sana on SHU, vastavuoroisuus: Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi heidän tekevän itsellesi".
Keskustelut 15:23 
Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.  Tammikuu. Rakasta itseäsi!





Alaskan Yukon 1800-luvun loppupuoli
HAPPY  NEW YEAR Gold Rush - Kultakuume
Charlie Chaplin 1925.
2018 Tammikuu

Osa1 täällä! - Osa2 täällä! - Osa 3 täällä!

Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen keskustelee kansalaisaloitteen ensimmäisen allekirjoittajan kanssa Ylen A-studiossa keskiviikkona 03.01.2017. Kuvasarja.

...

...



Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen keskustelee kansalaisaloitteen ensimmäisen allekirjoittajan kanssa keskiviikkona 03.01.2017 Ylen A-studiossa. 250 kuvaa.
Osa1 täällä! - Osa2 täällä! - Osa 3 täällä!

Kuvat: Pertti Manninen torstaina 04.01.2017 tekstitetystä uusintalähetyksestä. Osa teksteistä puuttuu ja jotkut tekstit ovat lyhennettyjä.

http://www.nettisanomat.com/2018/01/07/etusivu.html

Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola.

Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen.
Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa.

(Artikkelin kuva)

"Ensimmäinen yhteinen saamelaiskokous pidettiin 6. helmikuuta 1917 Norjan Trondheimissa. Päivää pidetään nykyisin myös saamelaisten kansallispäivänä.

Saamelaisten yhteinen kansallispäivän juhla pidetttiin tänä vuonna Trondheimissa, jossa olivat koolla Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisten vaaleilla valitut parlamentit. Juhlissa oli mukana myös Norjan ja Ruotsin valtiollista johtoa - Suomen poliittinen johto loisti poissaolollaan. Oikeusministeri Jari Lindström (ps) perui osallistumisensa viime tipassa pääministeri Juha Sipilän (kesk) "strategiakokoukseen" liittyvässä määräyksessä.

Norjan pääministeri Erna Solberg piti Trondheimissa puheen norjalaispolitiikan vääryydestä saamelaisille. Hän totesi puheessaan muun muassa seuraavaa: "Norjalaistamispolitiikka on musta kappale maan historiassa. Se pakotti saamelaiset luopumaan kulttuuristaan ja kielestään. Moni sukupolvi kasvatettiin uskomaan, etteivät he saa puhua saamea eivätkä olla saamelaisia ja että se on häpeä. Norjalaisten politiikka saamelaisia kohtaan oli väärä."

En usko koskaan kuulevani Suomen pääministeriltä tällaista tunnustusta vääryyksistä saamelaisia kohtaan. Ruotsissakin valtionjohto on pyytänyt saamelaisilta anteeksi sulauttamisyrityksiä.

Saamelaisoikeuksien näkökulmasta Norja on paratiisi Suomeen verrattuna. Norja on ratifioinut jo vuonna 1990 alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 169-sopimuksen ja Tanskakin vuonna 1996 Grönlannin inuitien vuoksi.

Sivistysmaina itseään pitävät Suomi ja Ruotsi eivät ole ratfioineet sopimusta. Ruotsissa saamelaisten oikeudet on kuitenkin vahvistettu lainsäädännössä Suomea paremmin esimerkiksi saamelaismääritelmän ja poronhoidon osalta. Ruotsin saamelaiskäräjät ja ja syrjintävaltuutettu haluavat perustaa totuuskomission, joka selvittäisi ja toisi julkisuuteen saamelaisten historiassa kokemat vääryydet. Ruotsin valtionjohto ei ole tyrmännyt ajatusta.

Kansanedustaja Emma Kari (vihr) jätti syyskuussa 2016 eduskuntakyselyn siitä, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin saamelaiskäräjien ehdotuksen totuus- ja sovintokomission perustamiseksi. En yllättyisi, jos hallitus vastaisi, ettei komissiolle ole tarvetta.

Suomi on Ruotsin ja Norjan tapaan pyrkinyt historiassaa sulauttamaan saamelaiset valtaväestöön. Esimerkiksi saamelaislapsia pakkosuomalaistettiin sotien jälkeen 1940-luvun lopulta lähtien laittamalla heidät suomalaisiin asuntolakouluihin.

Olen itse viimeisiä ikäluokkia, jotka joutuivat kokemaan asuntolakoulun. Aloitin koulun Utsjoen kansakoulussa vuonna 1968 ja asuin viikot asuntolassa. Kelirikkoaikoina asuntolassa oleminen venyi yli kuukaudeksi - 7-vuotiaana! Kaikki opetus oli suomenkielistä, mikä ei ollut kotona vain saamen kieltä puhuneelle lapselle ihan yksinkertainen juttu. Asuntolanhoitajakin puhui vain Suomea.

Julkinen pakkosuomalaistaminen loppui vasta 1970-luvulla. Käytännössä se kuitenkin jatkuu edelleen. Valtiolla ei ole haluja saamelaismääritelmän muuttamiseen. Metsähallituslaissa, kaivoslaissa ja vireillä olevassa Tenon kalastussopimuksessa saamelaiskulttuuria ei ole huomioitu asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa, että sulauttamispolitiikka jatkuu."

Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. 
Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola, varatuomari ja JHT/HT-tilintarkastaja, etninen Utsjoen saamelainen, Asikkala.

"Norja on paratiisi Suomeen verrattuna".

Kuva 13.02.2017.
Helsingin Sanomissa ei ollut mitään asiasta saamelaisten kansallispäivän jälkeisenä päivänä tiistaina 07.02.2017. 
Pertti Manninen. 


Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa.

Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa.
Kirkkonummi. Kauhala. Vesterkulla. Lauantaina 15.10.2017 klo 18:22. Kuva: Pertti Manninen.


Kiitollisuus

"Kustansin vuonna 2000 kirjasen 100 syytä olla kiitollinen. Otan sen yöpöydän laatikosta ja selaan sivuja läpi ..."

Olet selvinnyt tästä päivästä.
Monet eivät selviä, joten ennen kuin käyt nukkumaan, lausu rukous. Kiitä, että sinusta on huolehdittu tänäkin päivänä.

Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia.
Se voi kuulostaa kliseeltä, mutta se on totta. Ystävyyttä, terveyttä tai vapautta ei voi ostaa. Muista pitää niitä arvossa.

Vapaa yhteiskunta.
Maailma muuttuu. Ihmiset tulevat suvaitsevaisemmiksi, demokratia laajenee ja sananvapus kasvaa. Käytä se hyödyksesi.

Tiedät voimavarasi.
Vanhemmiten alkaa ymmärtää, että elämässä ei voi saada kaikkea haluamaansa. Tee sitä, mikä on realistista ja mahdollista, muuten voimasi ehtyvät.

Hyvät uutiset.
Ole niistä kiitollinen, oli tuoja kuka tahansa ja olivat ne kuinka vähäpätöisiä tahansa.

Läheistesi myötätunto.
Se ei ole itsestään selvää. Anna sille arvoa, ilmaise kiitoksesi ja kun aika koittaa, tue ja lohduta vuorostasi heitä.

Eniten menneestä maailmasta ihminen kaipaa kiitollisuutta.

Arto Manninen

(56) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html 


Totuus

Epäröidessäsi kerro totuus.
Mark Twain

Totuus on arvokkain asiamme. Säästäkäämme sitä.
Mark Twain

Totuus voi vasta silloin vaikuttaa, kun vastaanottaja on sitä varten kypsä. Ei riipu siis totuudesta, että ihmiset ovat vielä niin kaukana totuudesta.
Christian Morgenstern

Totuuden hautajaisissa lauletaan aina samaa virttä: "Minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä".
Lin Jutang

(47) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 

Kaiken keskellä aina läsnä! - VIIKKOSANOMAT


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/
2003/07/31/viikonkuva.htm


Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

  

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

 

VIIKKO.fi - 2018/03/16 - N:o 2079 - Iltalehti paljasti Hiilamon kytköksen Terveystaloon ja myös Silanderin. - HS ei tiennyt tai sitten unohti mainita, että professori Heikki Hiilamo on palveluntarjoaja Diakonissalaitoksen hallituksessa. - Maakunnat ja sote tulee. Räksytykset turhia. Lepomäet ja kumppanit vielä nöyrtyvät. Viikkosanomat - Närhimuisto äidin syntymäpäivänä. Laura Manninen. - Arkisto 2009. Hyvän ja pahan kosketus - Olympia. Suomalaiset viikinkien puristuksessa! Kuvat - Luontoviikolla KOTTARAINEN, ORAVA, HIIRI, LUMIKKO. JÄLJET, NÄRHI. Kuvasarjat. Kirkkonummi. Kauhala. - Kuva: Tärkeä kuljetus. - Niinistö torppasi Kanervan - Pääkirjoitus. Ilkka Kanerva, Sauli Niinistö, Alexander Stubb, Paula Risikko. Toivo Sukari, Timo Haapaniemi, Kirkkonummi - Tunnetko jäljet lumessa? Kuva. - Muuttuuko Suomen ydinasevarauma? Sauli Niinistö - Sauli Niinistö ja tuloerot - Aktiivimalli. Ministeri Kai Mykkänen. - "FÖRBJUD ATOMVAPNEN". 1957. - LUONTO. Peurat. - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Perjantai 16.03.2018 - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2018,

N:o 2079 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2018-03-16 ja 2018-03-19, nettiin 2018-03-19 10:00, linkkejä 2018-03-19.


Sivun alkuun!

Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2018.
TOP TEN
 
 
   
 
tammi 2017
 
syys 2017
 

tammi 2018

nettisanomat.com
37072
 
40488
 

42200*

viikkosanomat.fi
21046
 
17757
 

19688

sanomanetti.fi
13456
 
9264

 

10622

12.fi
11064
 
8980
 

10299

hs27.com
5052
 
4287
 

4434

helkingin
sanomat.com
4846
 
3284
 

3424

viikko.fi
4584
 
4034
 

4598

sanomapark.fi
4491
 
3624
 

4284

kuvasanomat.fi
4028
 
2932
 

3546

sanomatori.fi
3877
 
3344
 

3371

KOKO TAULUKKO TÄÄLLÄ!          

Sivun alkuun!



Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona (koko vuosi 2018) nettiin keskiviikkona 2019-10-09.