N:o 2035
JOULUKUU 2017 - Maanantai 2017-12-25
Edellinen - Seuraava - Joka sivulle! - 123603
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 Päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys - Dilemma
JUTUT JA KUVAT



Joulu

Hyvää iltaa, hyvää iltaa
itsekullekin säädylle
Ja me toivotamm' ja me toivotamm'
onnellista ja hyvää joulua
Sekä ylhäisille että alhaisille,

Synti suuri surkiaa kun särki taivahan,
täytyi alas astua jo Herra Jumalan
Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.

Jopa joutui jouluaamu kristikunnalle
josta ompi ilo saatu koko maailmalle
Vaan rakkaudest' Jumala teki meille tämän maan,
josta ompi ilo saatu koko maailmalle.

Enkelit ne paimenil ilmoittivat juur'
Juuttaanmaalle syntynyt on vapahtaja suur'
Vaan altti kiitos Jumalan kun teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle.


(84) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Joulukuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

Nettisanomat.com jouluna 2002.

Muistoja. "Tähtipojat". Vuonna 1958 koulun joulujuhlissa esiintyivät luokkatoverini Antero Siljola ja Seppo Kiviniemi sekä K.K. ja joku muu vanhan negatiivikirjan merkintöjen mukaan. Väriä tuli kuvaan mukaan nyt. Syksyllä 2002 kouluni Sörnäisten Yhteiskoulu - Kallion Yhteiskoulu - Kallion lukio täytti sata vuotta. Vanhoja 50-luvun kuvia tulossa. 
Pertti Manninen. 

Katso nyt: 3 rullaa, 32 kuvaa.


http://www.nettisanomat.com/2002/12/19/etusivu.htm

"Kaupunkikuusi Jalavatiellä jouluaattona".

Kuva. 24.12.2005 klo 13.12. "Kaupunkikuusi Jalavatiellä jouluaattona". Pertti Manninen. Helsinki. Linja 10. Kuva.  Kuvia. Hetkiä Helsingissä jouluaattona 2005 päivän hämärtyessä, tuiskun yltyessä. 11-sarja. Mannerheimintien itäpuolta 10-raitiovaunun kyydissä vartin verran. Kuvasarja.
Rauhallista Joulua!  - God Jul!  - Merry Xmas!
  
Lista jouluaattona 2006 kiinni pitävistä likkeeistä: PAM:in lista! 
Arkisto 2006


Joie - Zidane 

Perjantai 2006-12-22
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Etusivu -  Uusia ja vanhoja juttuja - Sipoon valtauskiistassa syyllistetään maalaisia.
Suosittu Sävelradio vaikeni-kuva
 -  Antti Herliniä koskeva Helsingin Sanomien tietovuoto ei selvinnyt.
- "Elokuvalipulla kohtuuton hinta"

guardian/worldlatest - guardian/inpictures - aftonbladet.se - dn.se

http://www.nettisanomat.com/2006/12/22/etusivu.html

2017.

RAADOLLISTA RAHANHANKINTAA. Alkoholilaki ja vaalirahoitus. Sinisillä suurin tarve saada rahaa jostakin. Lue!
LAPSIASIAMIES Tuomas Kurttila: Päätös on vastoin lapsen etua. Lue!
PÄÄMINISTERI Juha Sipilän tervehdys. Kuvasarja
TYYLIKÄS Mikael Jungner lähti sdp:stä tyylillä, v-tyylillä. Lue!
PÄÄTÖNTÄ MENOA. Sdp:n Jutta Urpilainen vauhdittamassa kokoomuksen Sauli Niinistön kampanja-avausta. Kuvat
KAMPANJAT HYVÄSSÄ VAUHDISSA. MTV:n Kymmenen uutiset sunnuntaina 03.12.2017. Kuvat

PÄÄTÖN PRESIDENTTIPARI Uudessa Suomessa. Kuva
Kuinka te kehtaatte nostaa 3000 euron eläkettä? Lue!
2009: Sauli Niinistö: Olen hulluna rahaan! Lue!

Kolmen kaupungin kasvot. Kuvat
Lasten oikeuksien päivänä. Kuvat
Lasten oikeuksien julistus. Lue!

Siperia opettaa presidentti Sauli Niinistöäkin. Lue!PRESIDENTIN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN. 2015. Kuvat
Presidentti Niinistön suhde presidentti Putiniin. Lue!
Presidentti Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue!

Hallituksen esitys alaikäisiin kohdistuvan rangaistussäännöksen lisäämisestä. Lue!


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -




2017. Raadollista rahanhankintaa. Alkoholilaki ja vaalirahoitus. Sinisillä suurin tarve saada rahaa jostakin.

Joulukuu 16, 2017
Vain se kaupasta myytävien oluiden alkoholiprosentin nosto ja limuviinat olivat riittäväviä, jotta tuleva rahoitus tuli turvattua. Näytelmä oli surullinen. Keskusta voisi hävetä jos osaisi. Siniset oli pakkoraossa: Jostainhan rahaa puolueen pyörittämiseen piti saada.

Soini oli kaukoviisas kun runnoi vielä perussuomalaisissa ollesssan hallintarekisterilain voimaantulon. Nyt lahjoittajia ei tarvitse ilmoittaa sitäkään vertaa kuin aikaisemmin.

Itse asiaan. En tiedä tarkkaan kuka mitenkin äänesti ja kuka poissa oli, mutta poissaolotkin tietenkin osaltaan vaikuttavat lopputulokseen. Ainakin pari kuukautta sitten Roman Schatzin maammekirjassa radiossa kokoomuslainen lääkäri (nainen) ilmoitti äänestävänsä vahvemman puolesta, siis oluen, ja limuviinojen puolesta.

Oliko se Pekka Puska, joka kertoi Santeri Alkion kääntyvän haudasssan Keskustan päätöksen johdosta. Voiko pahempaa enää sattua puolueen aatteelliselle isälle.

Tähän hiukan lapsiasimies Tuomas Kurttilan tekstiä HS:stä lainattuna ja sitten lopuksi liitteessä lukijoiden kommentteja.

HS lauantaina 16.12.2017:

”Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua. Maa, jonka parlamentin päättäjien enemmistö rikkoo räikeästi lapsen etua, lisää perheiden kärsimyksiä ja sälyttää tästä aiheutuvat kasvavat kulut kansalaisille, on vailla pitävää pohjaa. Nämä päättäjät ovat vastuuttomia ja heikentävät Suomen ja sen lasten tulevaisuutta. Nämä päättäjämme eivät vaivaa itseään tosiasioilla ja lasten elämällä”, Kurttila toteaa tiedotteessa.

KURTTILA on huolissaan siitä, että nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on lisääntynyt yläasteikäisillä, lukiolaisilla sekä ammattikoululaisilla.

”On kuvaavaa, että pääministeri [Juha] Sipilä, maan hallitus ja eduskunnan enemmistö päättävät lisätä alkoholin saatavuutta ja vahvuutta tilanteessa, jossa nuorten alkoholinkäyttö lisääntyy. Vastuutonta, arvotonta ja typeryyden osoitus”, Kurttila arvostelee.”

Koetan etsiä arkistokuvan pääministeri Juha Sipilästä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Lauantai 16.12.2017 17:18


PÄÄMINISTERI JUHA SIPILÄN TERVEHDYS YLESSÄ.




"Toivotan kaikille suomalaisille hyvää satavuotisjuhlaa. Juhlan teemana on yhdessä, joten toivon, että yhteenkuuluvaisuudentunne lisääntyy vuoden aikana. Teen kaikkeni sen eteen, että näin tapahtuu." 30.12.2016.

http://www.nettisanomat.com/
2017/01/07/etusivu.html


2017. POLITIIKKA. Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit oikeusministeriöön tutkittaviksi. Kuvasarja.






POLITIIKKA. Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit oikeusministeriöön tutkittaviksi. Kuvasarja. 
Yle TV-nytt maanantaina 16.10.2017 klo 17:55. Tekstit toisesta ohjelmasta. Pikkukakkosesta. 
Kuvat: Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2017/10/16/
etusivu.html#maanantai20171016kuva


Lukijoiden kommentteja Tuomas Kurttilan tekstiin HS:ssä lauantaina 16.12.2017.

Kommentit (98)
jannemikael
16.12. 10:30

Lapsiasiavaltuutettu on tarpeeton virka, jos hän moisiin asioihin puuttuu. Samalla periaatteella pitäisi kieltää puukkojen myynti muutoin kuin poliisin erityisluvilla. Lapset voivat niitä ostaa ja käyttää väärin. Tai joutua kärsimään, kun isä ostaa.

Kun minä oli lapsi – lain mukaan, ostimme viinaa, emme olutta ja limujuomia. Aina oli joku, joka välitti viinaa lapsillekin. Miten laki meitä muka suojeli? Ja tarvitsimmeko me muka suojelua? Ja silloin kaupoissa ei ollut edes keskiolutta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (106)
vapaanimimerkki
16.12. 10:35

Lapsen etu on ettei hän saa myöskään 4,5 prosenttista juomaa kaupoista. Lapsiasiavaltuutettu puhuu virkansa puolesta häneltä odotettua liibalaabaa.
Mikähän tässä maailmassa ei uhkaa lasten turvaliisuutta hänen mielestään?
Vastaa Hyvin argumentoitu (85)
Inga Aningar
16.12. 10:38

Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (41)
Nettomaksaja Stadista
16.12. 10:42

Lapsiasiamies tulee samalla syyttäneeksi vastuuttomaksi, arvottomaksi ja typeräksi koko Eurooppaa, Ruotsia ja Norjaa lukuunottamatta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (83)
Cillius
16.12. 10:42

Lapsiasianvaltuutettu on hakoteillä ..
Vastaa Hyvin argumentoitu (66)
Katsottuna oikealta
16.12. 10:43

Ongelma ei ole alkoholin saatavuudessa vaan kasvatuksessa ja kulttuurissa. Typeryydestä pitää puhua aivan toisella tasolla.
Vastaa Hyvin argumentoitu (64)
Ojankaivaja
16.12. 10:43

Voi kun olisi ollut minun lapsuudessa kunnon limuviinat tarjolla ei olis tarvinnut juoda ruskaa kaverin kanssa pökiin …..aamulla oli pakki niin kuralla ja oksennus lensi….ja toinen hyvä puoli ei olisi tarvinnut itse alkaa sitten sekotteleen ja lantraan isoista vodka pulloista kun eihän sitä tarvinnut niin paljon juoda kun oli teini! EPäkäytännöllistä kantaa mukan isoa jaffapulloa ja vodka pulloa mukana…

Niin sitten se tietysti kun olisi ollut hiukan kehittyneenpi ja korkeampi kulttuuri kuin pienen teollisuuskauppungin kaveriporukka…..sivistyksen taso välillä kapiaisten ja tehtaan duunareiden pojat….mitä muuta voisi tulla lopputuloksena kuin että pitää juoda känniin kun on hauskaa…

Se meni ihan alussa vikaan….

Ehkä nypypäivänä nuoriso on hiukan eri tasolla ja muutamalla limuviinalla pärjää ilman kännikulttuuria! toivotaan parasta! Se on varma että sillä Körttiläisellä turmion tommin kulttuurilla ei tule kuin juoppoja!

Vastaa Hyvin argumentoitu (11)
Vierailija12345
16.12. 10:49

Alkoholia ei myydä alle 18-vuotiaille, eli lapsille. Miksi ihmeessä lapsiasiainvaltuutettu ottaa lakimuutokseen kantaa? Siksi että hän on demari?
Vastaa Hyvin argumentoitu (88)
Kansalainen Pirkanmaalta
16.12. 10:50

Hyvä!!! Kerrankin joku sanoo julkisesti ja oikein termein, miten asia on.
Vastaa Hyvin argumentoitu (60)
Mikki78
16.12. 10:51

Positiivista, että 1. kerta kun olen jostain asiasta Kurttilan 100pros. samaa mieltä.
Alkoholikulttuuri Suonessa on kuitenkin sellainen asia, jossa ei järkipuhe auta.
Sen tietää jokainen, että kun vahvempaa ainetta on tarjolla, niin se miedompi myös jää sinne hyllyyn.
Ei tarvi olla järjen jättiläinen tietääkseen etukäteen, että tulevina vuosina sisäelinsairauksien, väkivalta- ja henkirikosten sekä avioerojen määrä lähtee nousuun. Mutta, sitä saa mitä tilaa
Vastaa Hyvin argumentoitu (51)
Ylva Hubatsa
16.12. 10:53

Jos 4,7% ”pirkkakaljalla” saa jatkossakin halvimmat kännit, niin miksi ihmeessä nuoret siirtyisivät 5,5% versioon joka jatkossakin on varmasti kalliimpaa. En usko että tuolla on mitään vaikutusta riskiryhmien juomiseen, siellähän ratkaisee puhtaasti hinta
Vastaa Hyvin argumentoitu (38)
Miksi ei ajatella tulevaisuutta
16.12. 10:58

Kurttila puhuu asiaa. Päättäjät ovat jälleen unohtaneet heikompien aseman, surullista että raha ratkaisi jälleen. Tämän päätöksen myötä tulisi välittömästi varata lisää varoja ennaltaehkäisevään päihdetyön, joka pitäisi suunnata jo varhaisnuorten ikäisille. Resursseja tulisi suunnata myös nuorten päihdeongelmien hoitamiseen, tälläkään hetkellä päihdeongelmista kärsivät nuoret eivät pääse ajoissa eikä riittävän helposti hoitoon. Hätä ja huoli tulee lisääntymään kaikilla päihteitä käyttävien läheisillä, myös päihteitä käyttävien nuorten vanhemmilla. Läheisten ongelmat näkyvät myös heidän sairastumisena masennukseen tai loppuunpalamiseen ja seuraukset näkyvät esim. sairauspoissaoloina työpaikoilla, tästäkin on olemassa tutkimustuloksia. Nähtäväksi jää, saadaanko lisäresursseja kasvavan päihdeongeman hoitoon, nykyisetkin päihdepuolen resurssit kun ovat alimitoitettuja.
Vastaa Hyvin argumentoitu (47)
hpesch
16.12. 11:02

Jos hallitus ajaa pienpanimoiden etua tässä asiassa, miksei suomalaiset pienpanimot osaa/haluaa kehittää hyviä kolmosolueita? Muualla sitä osataan, esim. Tukholmassa maistoin paikallisen panimon erittäin maukasta kevytolutta, 2,7 %. Eihän olutta juodaan alkoholin vuoksi vaan maun vuoksi ja janoon. Useat kuuluisat saksalaiset olutlaadut ovat n. 4,7 prosenttisia ja jopa alle sen.
Vastaa Hyvin argumentoitu (23)
Alkuperäinen Rapu
16.12. 11:03

Tässäkään alkoholinkäyttöasiassa suomalaisista ei ole mitään positiivista sanottavaa, vaikka emme me ole ainoita alkoholin suurkuluttajia maailmassa, mutta näissä jutuissa yksipuolisesti näin korostetaan. Meillä on alkoholin käyttö jo laskemassa. Se ei enää kiinnosta nuoria ja eiköhän nyt saateta ”mollaajat” nolostumaan, kun epäilevät suomalaisten osaamattomuutta harkita ostoksiaan kun hieman vahvempaa olutta saa nyt kaikista kaupoista. En usko, että olemme noin houkuteltavissa.
Vastaa Hyvin argumentoitu (20)
Mad Programmer
16.12. 11:06

Voivat aiheuttaa sitä sun tätä. Kun kyseessä on mahdollinen efekti, ei saa esittää noin voimakkaita vastalauseita. Mutta kun, on ilmeisesti hyvin kapea alainen, niin…
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
Sosiaalisen Median Tuohtuja
16.12. 11:07

Moniko alaikäinen (siis lapsi) ostaa alkoholituotteita kaupasta? Ainiin… alaikäiset eivät saa ostaa alkoholituotteita kaupasta. Siinä on mies tuohtunut vailla mitään faktapohjaa ja minäkin jo melkein siitä tuohduin!
Vastaa Hyvin argumentoitu (34)
Somonos
16.12. 11:09

Viimeisin tieto minkä minä olen lukenut esitti aivan vastakkaista eli nuorten juominen on vähentynyt. Mikähän siinä on, kun Hesari ajaa näitä tarinoita kohtuullisen yksipuolisesti? Merkillinen media on Hesari.
Vastaa Hyvin argumentoitu (30)
aabcdefghijk
16.12. 11:10

Olisiko mahdollista, että mentäisiin jo eteenpäin ja hyväksyttäisiin nyt tämä tosiasia. Kenelläkään ei ole ihan oikeaa tietoa lakimuutoksen aiheuttamista todellisista vaikutuksista. Kaikki on vain pelkkää uhkakuvien asettelua, jolla yritetään jatkaa kansan holhoamista ja omien terveys- tai uskonnollisten intohimojen pönkittämistä. Kyllä ongelmakäyttäjät ovat tähänkin asti saaneet tarvittavat juotavansa. Lähes kaikki Alkot sojaitsevat ruokakauppojen yhteydessä ja tuonti Virosta rehottaa. Virosta tuodaan kerralla valtavia määriä juomia ja koska niitä on kotona kasoittain, niitä myös käytetään. Mitään suurta muutosta kulutuksessa tuskin tapahtuu 0,8% korotuksen jälkeen. Tilastoitu kulutus noussee hieman, mutta tilastoimaton eli matkailijatuonti mitä todennäköisemmin vähenee. Tämän prosenttirajan nostoon sidottu alkoholiveron korotus tuo valtiolle lisää tuloja. Matkailijatuonti on erittäin haitallista kansantaloudelle ja kansanterveydelle. Haittoja on yritettävä hillitä kaikin keinoin ja paras keino on lisätä alkoholijuomien saatavuutta ja pitää tuotteiden hinnat Suomessa sillä tasolla, että tuonti ei kannata. Kuten sanottu, ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa ja tutkimusten mukaan nuorempien sukupolvien keskimääräinen alkoholinkäyttö on jo hyvinkin eurooppalaista ja sivistynyttä.
Vastaa Hyvin argumentoitu (12)
XJ
16.12. 11:11

Ja taas vedotaan lapsiin, lasten poliittinen hyväksikäyttö pitäisi olla samanlailla rangaistavaa kuin lasten seksuaalinen hyväksikäyttökin.
Vastaa Hyvin argumentoitu (40)
Zardoc
16.12. 11:12

Suoraan ja hyvin sanottu. Kun poliitikot laittavat kaupan edun kaiken muun edelle ja yhteiskunta on maksumiehenä ’rahat kaupalle, haitat yhteiskunnalle’- periaatteella, on syytä ajatella, että lobbaus on mennyt liian pitkälle, samoin vaalirahoitusjärjestelmä. Tehtävä edellyttäisi vastuullisuutta ei pelkästään eturyhmien miellyttämistä.
Vastaa Hyvin argumentoitu (34)
Iso Otso Helsingistä
16.12. 11:13

Näin on!
Vastaa Hyvin argumentoitu (20)
aber
16.12. 11:16

”KURTTILA on huolissaan siitä, että nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on lisääntynyt yläasteikäisillä, lukiolaisilla sekä ammattikoululaisilla”

Häh, tämän aamun uutisissa sanottiin päinvastaista. Nuorempi sukupolvi oppii eurooppalaisille tavoille koko ajan.
Vastaa Hyvin argumentoitu (29)
Ei paluuta
16.12. 11:21

Kannattaisi laittaa passi kuntoon ja matkustaa Eurooppaan katsomaan miten hommat hoidetaan. Suomessa on alkoholi ollut aina vaikea saada ja sen takia siinä on ollut viehätystä ja salaisuutta. Euroopassa sitä saa joka paikasta, kioskeista, futismatseissa, huoltoasemilta jopa elokuvissa jne. eikä ole mitään karsinoita missä saa nauttia. Ei ole pakko ostaa varalta koska sitä saa silloin kun on tarvetta pienelle juhlimiselle ja paikalliset nuoret osaavat sen kanssa elää koska se on ollut näkyvillä, saatavilla koko elämän ajan. Ei niin kuin Suomessa että siihen liittyy mystiikka. Kyllä pitää osata itse päättää juoko vai eikö, ei siihen tarvita mitään valtuutettuja päättämään muiden puolesta mitä saa tehdä ja mitä ei.
Vastaa Hyvin argumentoitu (33)
Ganbare
16.12. 11:21

Eikös nämä kaikki, demareiden mandaatilla istuvien virkamiesten, pöyristymiset voisi kerätä vaikka jonkinlaiseen listaan siihen nuorison Nyt-liitteeseen, niin tulisivat sitten julkaistuksi älyllisesti kaltaisessaan seurassaan.

Asiasta vakavammin kiinnostuneet voisivat lukea Ulla Appelsinin kirjoituksen alkoholistiveljestään. Suositeltavaa lukemista myös kaikenmaailman puskatohtoreille, jotka mielipidesivuilla mellastavat.

Vastaa Hyvin argumentoitu (25)
Vot
16.12. 11:23

Rahan kiilto silmissä. Hävetkää.
Vastaa Hyvin argumentoitu (18)
Auringonottaja
16.12. 11:24

Ilmeisesti on olemassa useita erilaisia todellisuuksia ja selkeästi lapsiasiavaltuutettu ja minä emme asustele samassa. Meikäläisen todellisuudessa lapset eivät edelleenkään saa kaupasta alkoholia. Täysi-ikäisille limuviinojen saatavuus on ollut hyvällä tasolla ainakin tuossa meidän lähikaupassa jo vuosia. Mitähän lasten oikeuksien pykälää mahtaa valtuutettu oikein tarkoittaa?
Vastaa Hyvin argumentoitu (22)
Tinde1969
16.12. 11:24

Hyvä kommentti. Suosittelen kokeilemaan 2-3 kk täysin ilman alkoholia. Vaikutukset ovat melkoiset, vaikka lähtötilanne olisi ”vain” pientä viikonloppu tissittelua. Laittoi miettimään mihin alkoholia oikeasti tarvitsen. Totesin, että en mihinkään. Voin paljon paremmin ilman. Vireys lisääntyy, kun unen laatu parantuu. Myös yleinen väsymys ja kaikenlainen alakuloisuus on hävinnyt kokonaan. Luulin, että vähäseillä Alkon käytöllä ei ole mitään negatiivista vaikutusta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (30)
ITA1
16.12. 11:31

Jälleen yksi 0.8% maanikko joka ei ymmärrä kansaa joka on aina kapinoinut holhousta vastaan!
Antaa kansan nyt päättää ja juoda olutta. Enemmänkin pitäisi olla päättäjien huolissaan jos Kotkan
satamasta löytyy matkalaukku täynnä 25kg amfetamiinia.. Ihan siellä pönöttämässä kaiken lisäksi.
Vastaa Hyvin argumentoitu (6)
Fundeer
16.12. 11:34

”Sosiaalitäti” vauhdissa. Jos perheessä juodaan siellä on jokin muu syy takana kuin alkoholin helppo saatavuus, missä pimeässä keskiajassa nämä oikein elää. Jos perheessä on alkoholisti, se on sitä joka tapauksessa ja varmaankin myös siinä tapauksessa että alkoholin käytöstä seuraisi kuolemanrangaistus. Pureutukaa juomisen todellisiin syihin ja lopettakaa muutamasta prosentista vauhkoominen.

JA noin muuten, jos esimerkiksi 10 prosentilla on jokin ongelma niin miksi 90 prosentin pitäisi kärsiä 10% ongelmista? Keskittykää näihin 10 prosenttiin, heillä on se ongelma, ei lopuilla 90 prosentilla.

Vastaa Hyvin argumentoitu (10)
kutsu
16.12. 11:39

Ihan hyvä päätös eduskunnalta. Varmaan tässä paketissa on hyviä ja huonoja puolia, riippuu siitä mistä katsoo. ei nyt luulisi että 0,8% saa aikaan katasrofia. Pienpanimot kiittävät kun saavat myydä tuotteitaan suoraan kuluttajille. Täytyy sanoa että on se siinä ihmettelemistä kuinka esim, Saksalaiset pystyvät elämään ihmisiksi vaikka kaikki alkoholi on marketeissa. Olisiko siinä osasyy kun ihmisten täytyy ennakoida juomien määrä etukäteen kun käyvät alkossa ja silloin tulee ostettua liian paljon varmuuden vuoksi.
Vastaa Hyvin argumentoitu (3)
dunc
16.12. 11:40

Jos lapsiasiavaltuutettu ei hallitse juomistaan, sen ei pidä aiheuttaa kollektiivista rankaisua.
Vastaa Hyvin argumentoitu (14)
Touko Kesäheinä
16.12. 11:40

Täällä Ranskassa, jossa kaikkia alkoholijuomia voi ostaa marketista, ollaan sitten vastuuttomia, typeriä ja arvottomia. Ja näistä nuorista ei tule koskaan mitään. Eiku hetkinen, täällähän on aina ollut näin …..
Vastaa Hyvin argumentoitu (11)
Honkajoki
16.12. 11:43

Voi voi ! Edellyttäneeköhän postin hoito nykysuomessa tuollaista mielipidettä ? Vai onko Kurttilalla pyrkyä nyky-Markus Rautioksi tappamaan lasten kanssa kaurapuurojättiläistä ?

Kurttilan uudella alkoholipoliittisella linjauksella yhteiskuntamme terveyden ja moraalin kannalta taitaa olla vain vanhakantainen Turmiolan Tommin juomatuvan monipuolistuviin tuotteisiin siirtymisen pelko. Jos ollaan vilpittöminä hyvällä asialla, hänen kuuluisi esittää kokonaan keskioluen ja muiden alkoholituotteiden myynnin lopettamista. Jo niillä aiheutetaan sikiövaiheessa istukan kautta hyvin muutoin kehittyneille lapsille vieroitusoireet aivovaurioineen ja jopa kuolemineen. Samoin ongelmat työsuhteiden säilyttämisessä, perheväkivallassa, rikollisuudessa jne jne. ovat sen asteisia, että jos alkoholin haitat ja vero- ja työllistävät hyödyt punnittaisiin, alkoholia nauttimiskäyttöön ei voisi valmistaa ja myydä.

Alkoholipolitiikan päivittämisen tasolle, jossa korjataan matkailulla itsensä avartamisen pääperustetta muuksi, kuin väkevien hakureissuksi lahden takaa, ei tule muuttamaan juurikaan vuosittain kansalaisten nauttiman 100 % alkoholin litramäärää. Miksi emme luottaisi kansalaisiimme, jotka otantojen mukaan ovat riittävän valisteneita päättämään äänestyksellä maamme turvallisuuspolitiikasta ? Ja tässä äänestettiin näin.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Arto Pekka
16.12. 11:44

Mistä löytyisi lapsiasianvaltuutetun valtuutettu?

Holhoojalle holhooja.

Näinhän se Suomessa tuppaa menemään.
Vastaa Hyvin argumentoitu (4)
Lottiu
16.12. 11:45

”..pääministeri Sipilä, maan hallitus ja eduskunnan enemmistö…”. Sen verran hehtaaripyssyllä ammutaan, että voisi todeta että Sipilä ei äänestykseen osallistunut, vaan oli Brysselissä.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Sädekehä
16.12. 11:48

Kiitos Tuomas Kurttilalle. Hän on 100 % oikeassa päätöksen tulevista seurauksista ja tyhmyydestä, jonka päättäjät kyseenalaisista syistä tekivät. Todellista välinpitämättömyyttä osoitti suurin hallituspuolue. Kuvottavaa. Pääministerin puolueesta sentään löytyi muutama vastuullinen ihminen, mutta ministerit olivat nyökyttelijöinä, taas kerran. Kysymys kuuluu, että tälläkö nyt kiristetään maakunta-asiassa? Soinin sinisetkin siellä narussa kulkevat, vaikka seuraavissa vaaleissa eivät edes saliin pääse istumaan. Soini, uskova mies kannatti , se oli kyllä populismin jytky tai sitten hakemus johonkin virkaan, johon pääsee vain nuolemalla valtiaiden kengänpohjat.
Vastaa Hyvin argumentoitu (11)
markolindstrom
16.12. 11:48

Erinomainen kommentti! Lapset eivät käytä alkoholia. He eivät sitä voi edes ostaa. Siitä huolimatta lapset ovat ne jotka alkoholin liikakäytöstä eniten kärsivät. Joka ei tätä näe, on silmänsä sulkeva vastuunpakoilija. Näitä tuntuu olevan myös suurin osa kansanedustajista. Moni kommentti tässäkin keskustelussa toitottaa liberalismia ja vapaata alkoholin saatavuutta. Jostain käsittämättömästä syystä pitkä liuta asiantuntijoita ja tutkimuksia ei saa näiden ihmisten päätä kääntymään. Kukaan ei ole kuollut tai vammautunut sen takia ettei ole saanut alkoholia. Päinvastaisia esimerkkejä löytyy tuhansia ja taas tuhansia. Vai onko muka joku joka välttämättä tarvitsee alkoholia?

Näille vapaan alkoholin airueille soisi tarjottavan tutustumisretkiä esimerkiksi turvakoteihin, erilaisiin katkaisuhoitolaitoksiin, lasten psykiatrisille osastoille. Hyviä tutustumispaikkoja löytyy aivan liian monia.

Vastaa Hyvin argumentoitu (23)
radio jerevan
16.12. 11:50

Kurttila: ”Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua. Maa, jonka parlamentin päättäjien enemmistö rikkoo räikeästi lapsen etua, lisää perheiden kärsimyksiä ja sälyttää tästä aiheutuvat kasvavat kulut kansalaisille, on vailla pitävää pohjaa.”

Kurttila on väärässä. Me kokoomuslaiset olemme pohtineet alkoholiuudistusta huolella ja nykytilanteessa on mielestämme perusteltua laittaa yksilönvapaus ja elinkeinoelämän etu lapsen kuvitteellisen edun edelle. Alkoholin myynnin vapauttaminen tuo talouteen kasvua ja uutta dynamiikkaa.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Asioiden monta näkökulmaa
16.12. 11:55

Tämä on oikeasti tärkeä huomio. Lasiasiavaltuutetun olisi pitänyt tuoda aikaisemmin ja laajemmin esiin mikä merkitys alkoholilla on lapsiin. Tai ehkä hän on jo yrittänyt tuoda, mutta keskustelu on keskittynyt ”holhousyhteiskunnan” vastustamiseen.

Kyse ei ole ainoastaan siitä, että lasten alkoholinkäyttö lisääntyy, vaan myös siitä, että lasten vanhemmat juovat enemmän. Keskustelussa keskitytään siihen, että jokainen on vastuussa omassa toiminnastaan ja jos ei älyä olla juomatta terveyttään, niin se on hänen ongelmansa. Mutta kun tästä alkoholin väärinkäytöstä kärsivät myös lapset eivätkä he pysty siltä suojautumaan. Lastensuojelukaan ei kerkeä joka paikkaan ja huostaanotto yms. on erittäin järeitä keinoja, joihin ei ryhdytä muuta kuin hengenvaarallisissa tilanteissa.

Miksi tästä aspektista ei keskusteltu laajemmin julkisuudessa ennen muutosta vaan puhuttiin vain holhousyhteiskunnasta ja yksilöiden oikeuksista? Yksilöillä on tosiaan oikeus tehdä tyhmiä ratkaisuja, mutta kuinka pitkälle sekin oikeus ulottuu? Olisiko tässäkin voinut miettiä sitä tasapainoa haittojen ja hyötyjen välillä?
Vastaa Hyvin argumentoitu (11)
Sädekehä
16.12. 11:57

Vierailija12345: Alkoholia ei myydä alle 18-vuotiaille, eli lapsille. Miksi ihmeessä lapsiasiainvaltuutettu ottaa lakimuutokseen kantaa? Siksi että hän on demari?
Uskoisin hänen ottavan kantaa, koska ymmärtää asiaa ja tietää enemmän, kuin esimerkiksi sinä tai minä.
Toisekseen hän näkee vähän kauemmaksi kuin omaan pihaansa. Hän tietää mitä tarkoittaa kun lasten ja nuorten vanhemmat ostavat ja juovat vahvempia ja helpommin hankittavia juomia, joka paikasta ja vielä luotolla! Heitteillejättöön on sekin, että kaljatokkuroissaan ei muista olevansa äiti tai isä. Siinä jää lukematta iltasadut, ruoanlaitto ja perheen yhteiset tekemiset. Lapsen yksinäisyys, syrjäytyvyys, pahoinpitelyt….. lisääntyy.
Ei tarvitse olla järjenjättiläinen nähdäkseen tämän syy-seurausilmiön. Sanomalla ei ’sivistyneet juomatavat’ ja juomakulttuuri astu sisään.
Vastaa Hyvin argumentoitu (8)
skepto
16.12. 11:59

Nyt on kokonaan unohdettu arvioida sen muutoksen määrän vaikutus kohderyhmään, joka tapahtuu kun alkoholijuoma jossa on vettä 95,3 % saa kaupan hyllylle kaverikseen juoman, jossa on vain 94,5 % vettä. Paljon vedenjuonnin vaikutuksia ei ole tuotu julki. Keskiolutjuopot kertoivat ennen, että juoma on saatava läpijuoksulle, jotta siitä ehtisi saada humalan. Ehkä uudistus säästää pohjvesivarojamme sadoilla litroilla päivässä.
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
Vanha jäärä
16.12. 12:05

Kaupoissa kysytään paperit alle 30-vuotiaan näköisiltä alkoholijuomien ostajilta. Vaikka myytävien juomien pitoisuus olisi muinaisen pilsnerin 2,25 %, ongelmana ovat alkoholijuomia nuorille välittävät aikuiset, joihin kaupan rajoitukset eivät vaikuta.
Omana aikanani 60-luvulla joutui alkoholijuomiin tutustuakseen ostamaan tutuilta merimiehiltä itäsaksalaista 75 prosenttista Riemerschidt-wodkaa, niin että se niistä prosenttirajoista. Sittiksellä blandattiin ja saatiin limuviinaa.
Vastaa Hyvin argumentoitu (4)
Justine
16.12. 12:07

Kyse ei ole vain nuorten juomisesta. Pienten lasten isät ja äidit ovat tästälähin enemmän kännissä, eikä se voi olla lapsen etu.
Vastaa Hyvin argumentoitu (14)
humanismus
16.12. 12:07

Nettomaksaja Stadista: Lapsiasiamies tulee samalla syyttäneeksi vastuuttomaksi, arvottomaksi ja typeräksi koko Eurooppaa, Ruotsia ja Norjaa lukuunottamatta.
Älyvapaata eli epäintelligenttiä touhuahan tämä on. Ei alkoholilla ole mitään tekemistä hyvän elämän kanssa! Unohtakaa ryyppääminen!:)
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
ajax
16.12. 12:08

Kurttila lausuu julki totuuden Eduskunnan niukasta päätöksestä. Nuoriso päihtyy entistä useammin, kun alkoholin saanti helpottuu merkittävästi.
Ensi tammikuun alusta alkaa olut virrata vahvana.
Vastaa Hyvin argumentoitu (3)
pikkukaupunkilainen
16.12. 12:12

XJ: Ja taas vedotaan lapsiin, lasten poliittinen hyväksikäyttö pitäisi olla samanlailla rangaistavaa kuin lasten seksuaalinen hyväksikäyttökin.
Vetoaja on lapsiasiainvaltuutettu. Toki kommenttisi voi olla sarkasmiakin.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
sopankeittaja
16.12. 12:16

Alkoholilain muutoksessa on takana suurempi visio. Kokoomuksen ohjelmassa on köyhimpien suomalaisten eliminoiminen halvalla konstilla- viinalla. Tilalle tuodaan Afrikasta ja Arabimaista orjatyövoimaa joka tuottaa jäljelle jääneelle rikkaalle kansanosalle yhä suurempia voittoja. Kuten äänestyksen jakauma eduskunnassa osoittaa, kepukin on viimein oivaltanut tämän vision laajat ansaitsemismahdollisuudet.
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
Bugg Mehnot
16.12. 12:18

Alkoholisti perheessä kasvaneena voin sanoa että ihan pihalla toi ukko mielipiteineen. Jälleen yksi joka ei näe metsää puilta!
Vastaa Hyvin argumentoitu (7)
Vapaa ateenalainen
16.12. 12:20

Minä olen pitänyt sitä järkyttävimpänä, että haetaan autolasteittain kaljaa ja viinaa ulkomailta, jotka ovat sitten kotona varastossa. Se on kaiken pahan alku ja juuri, sillä silloin alkoholia käytetään normaalia enemmän, kun se on kotivarastossa. Hakemalla kaupasta kohtuullisen määrän tarvittaessa, niin alkoholinkulutus todellisuudessa laskee,
Vastaa Hyvin argumentoitu (7)
heja hei
16.12. 12:21

No hyvä kuitenkin, että kansanedustajat edustavat kansaa ihan tittelinsä mukaisesti. Holhouskulttuurin aika alkaa olla ohi myös Suomessa, mistä alkoholin myynnin vähittäinen normalisointi kertoo. En voi nähdä mitään typerää tai vastuutonta asiassa. Ennemminkin on typerää pitää kokonaista kansaa idiootteina,jotka eivät osaa päättää omasta elämästään. En ole vapaasti kaupoissa myytävän alkoholin maissa nähnyt mitään Kurttilan kuvailemia kauhuskenaarioita. Suomalaiset eivät ole erityisen kummallinen ihmisrotu vaan ovat jopa hyvin oppivainen ja älykäs kansa. Eiköhän edelleen se vanhempi sukupolvi ole eniten juopotteleva, jos ihan totuudessa pysytään. Tähänkin asti nuoret ovat saaneet alkoholia täsmälleen niin paljon kuin haluavat,siitä pitävät trokarit tarkan huolen.
Vastaa Hyvin argumentoitu (4)
mercy
16.12. 12:23

Suurin osa suomalaisista on kyllä niin sairaan persoja alkoholille, että siitä vaan! Vapauden ja valinnanvapauden nimissä voi tehdä vaikka kuinka typeriä päätöksiä josta tämä uusi ”alkoholilaki” humalahakuiselle kansalle on hyvä esimerkki. Ei tarvitse olla mikään ”ruudinkeksijä”, että ymmärtää mihin tämä
johtaa. Morjens ja onnea!
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
Mara1234
16.12. 12:23

Inga Aningar: Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta.
Jos peruskoululaisen matikkapäällä ja ilmeisen monella hallituksemme jäsenellä oluen juonnin tarkoitus on saada verenkiertoon riittävästi alkoholia, niin pirtun saaminen ruokakauppoihin tulee olemaan vain ajan kysymys. Muut selitykset erilaisista oluista ovat ilmeisesti vain verhoilua oikealle selitykselle. Saman määrän alkoholia saisi myös ykkösoluesta, mutta se vaatisi jo mihehuullista kippaamista ja siksi sitä taidetaan juoda aika vähän humaltumistarkoituksessa.

”Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua.” Tässä olen kyllä samaa mieltä, ratkaisu oli ensisijaisesti kauppojen ja vahvojen oluiden ystävien etu. Ei niiden lasten, jotka asuvat päihdeongelmaisten vanhempien luona.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Charles Stone
16.12. 12:27

Inga Aningar: Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta.
Siinäpä se, 5,5 oluita juodaan kuitenkin se sama määrä, eli viisi pulloa.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
JV Huikkanen
16.12. 12:33

Minulta on mennyt uutisoinnissa jotakin ohi korvein ja silmien. Ollaanko uudessa alkoholilaissa sallimassa alkoholin myynti 15-vuotiaille tai jopa nuoremmille?? Vai tuleeko alkoholin hakeminen alaikäiselle lähikaupasta vähemmän tuomittavaksi (tai jopa salituksi) kuin se että hakija hakee alaikäisen juomat Alkosta?

Näin ainakin päättelen Kurttilan kommenteista.
Vastaa Hyvin argumentoitu (9)
John Carter
16.12. 12:35

Tinde1969: Hyvä kommentti. Suosittelen kokeilemaan 2-3 kk täysin ilman alkoholia. Vaikutukset ovat melkoiset, vaikka lähtötilanne olisi ”vain” pientä viikonloppu tissittelua. Laittoi miettimään mihin alkoholia oikeasti tarvitsen. Totesin, että en mihinkään. Voin paljon paremmin ilman. Vireys lisääntyy, kun unen laatu parantuu. Myös yleinen väsymys ja kaikenlainen alakuloisuus on hävinnyt kokonaan. Luulin, että vähäseillä Alkon käytöllä ei ole mitään negatiivista vaikutusta.
Ihmisestö tulee superman, kun hän ei käytä alkoholia, näinhän se menee:)
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
JV Huikkanen
16.12. 12:35

Ei paluuta: Kannattaisi laittaa passi kuntoon ja matkustaa Eurooppaan katsomaan miten hommat hoidetaan. Suomessa on alkoholi ollut aina vaikea saada ja sen takia siinä on ollut viehätystä ja salaisuutta. Euroopassa sitä saa joka paikasta, kioskeista, futismatseissa, huoltoasemilta jopa elokuvissa jne. eikä ole mitään karsinoita missä saa nauttia. Ei ole pakko ostaa varalta koska sitä saa silloin kun on tarvetta pienelle juhlimiselle ja paikalliset nuoret osaavat sen kanssa elää koska se on ollut näkyvillä, saatavilla koko elämän ajan. Ei niin kuin Suomessa että siihen liittyy mystiikka. Kyllä pitää osata itse päättää juoko vai eikö, ei siihen tarvita mitään valtuutettuja päättämään muiden puolesta mitä saa tehdä ja mitä ei.
Mene vaikka Baseliin jugend festivaaleille. Keskusta täynnä nuoria ihmisiä ja kaljaa saa joka kioskista. En näy kännisiä, kun ei tarvitse tyhjentää koko kepukassia tai Sorbusta kiireen vilkkaan läheisessä pusikossa.
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
JV Huikkanen
16.12. 12:37

Mikki78: Positiivista, että 1. kerta kun olen jostain asiasta Kurttilan 100pros. samaa mieltä.
Alkoholikulttuuri Suonessa on kuitenkin sellainen asia, jossa ei järkipuhe auta.
Sen tietää jokainen, että kun vahvempaa ainetta on tarjolla, niin se miedompi myös jää sinne hyllyyn.
Ei tarvi olla järjen jättiläinen tietääkseen etukäteen, että tulevina vuosina sisäelinsairauksien, väkivalta- ja henkirikosten sekä avioerojen määrä lähtee nousuun. Mutta, sitä saa mitä tilaa
Kävin juuri Alkossa. Koriin poimin noin 5% IPA:aa. Sinun logiikalla olisi pitänyt ottaa se Kossu tai Leijona
Vastaa Hyvin argumentoitu (12)
Johann On
16.12. 12:38

Mistä lähtien lapset ovat saanneet olutta kaupasta ostaa?

Lapsiasiavaltuutettu voisi mennä hoitamaan ihan omia asioitaan kiitos.

Ja jättää meidän aikuisten ihan itse päättää mistä ja mitä haluamme ostaa….
Vastaa Hyvin argumentoitu (9)
JV Huikkanen
16.12. 12:43

Auringonottaja: Ilmeisesti on olemassa useita erilaisia todellisuuksia ja selkeästi lapsiasiavaltuutettu ja minä emme asustele samassa. Meikäläisen todellisuudessa lapset eivät edelleenkään saa kaupasta alkoholia. Täysi-ikäisille limuviinojen saatavuus on ollut hyvällä tasolla ainakin tuossa meidän lähikaupassa jo vuosia. Mitähän lasten oikeuksien pykälää mahtaa valtuutettu oikein tarkoittaa?
Limuviinakeskustelun ollessa kuumimmillaan sain kunnon rytmihekottelukohteuksen läheisellä Nesteen holtoasemalla. Kylmäkaappi oli täynnä kymmentä eri sorttia erilaista breezeriä ja hard lemonadea sekä sama määrä makeita siidereitä. Kaikki niitä pahuuden alkulähteeksi nimettyjä limuviinoja,. Nuoria ei kyllä hyllyjen ympärillä näkynyt.
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
Salme Kallio
16.12. 12:44

Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä.
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
viljandi
16.12. 12:45

Auringonottaja: Ilmeisesti on olemassa useita erilaisia todellisuuksia ja selkeästi lapsiasiavaltuutettu ja minä emme asustele samassa. Meikäläisen todellisuudessa lapset eivät edelleenkään saa kaupasta alkoholia. Täysi-ikäisille limuviinojen saatavuus on ollut hyvällä tasolla ainakin tuossa meidän lähikaupassa jo vuosia. Mitähän lasten oikeuksien pykälää mahtaa valtuutettu oikein tarkoittaa?
Nyt pitää tuoda julki tietämättömyyteni.
Eduskuntakeskustelussa useat lain vastustajat kritisoivat ravintoloiden aukiolon lisääntymistä. Samalla todettiin, että ravintoloissa saattaa olla 16-vuotiaita henkilöitä alkoholia myymässä/tarjoilemassa aina klo 04:00 asti.
Voiko tämä pitää paikkansa?
Alaikäisiähän he ovat.
Joko tämä perskokoomuslainen hallitus on kumonnut jossain vaiheessa kaikki työsuojelu-, työaika- & muut työväestöä – etenkin nuoria – koskevat lait?

Ainakaan noita väitteitä ei hallituksen taholta keskustelussa mitenkään kumottu.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Laihe
16.12. 12:49

Nyt päiväkotilapset jonottavat kaupoista 5,5 %:n kaljoja kun ennen saivat tyytyä 4,7%:n juomiin. Baltiassa lapset ovat ilmeisesti suorastaan kuolemassa sukupuuttoon Kurttilan logiikalla. Sieltä kun kaikkia alkoholia saa kaupoista mutta juuri sen vuoksi se ei tunnu kiinnostavan muita kuin suomalaisia turisteja.
Vastaa Hyvin argumentoitu (3)
Kunkku Stadilainen
16.12. 12:59

Kyllä tuo on ihan perusteltua. Yksinkertaisemmin tuo hallitus veti uskottavuutensa kansanterveyden parantamisen suhteen vessanpöntöstä tuolla päätöksellään. Kokoomus, Keskusta ja Siniset. Kyllä ne muistiin jää.

Itse asiassa tuossa hallituksessa istuva porukka jää monestakin asiasta mieleen. Ihan nimiä myöden. Sipilä, Orpo ja Soini. Kyllä ne on muistipakkaan hakattu.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Kunkku Stadilainen
16.12. 13:05

”Päätös lisää Tuomas Kurttilan mukaan perheiden kärsimyksiä ja rikkoo räikeästi lapsen etua.”

Nuo asiat menevät sinne ikäviin seurauksiin, mitä talous edellä ajattelussa vaan on. Se on tämän ajan linjaa. Ikäviä ja valitettavia seurauksia, mutta se on voi voi.

Ei tuo istuva hallitus tule kantamaan mitään vastuuta siitä, millaisia kansanterveydellisiä ja perheongelmia heidän päätöksistä seuraa. Eli lyhyt aikainen talous edellä ja sitten ne siitä seuraavat jutut on muiden ongelmia.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Colosseum
16.12. 13:06

Kurttilan mielestä suomalaiset aikuiset ovat typeriä koska he eivät rakenna suomalaista maailmaa pikkulasten etu edellä. Kurttilan mielestä aikuisia koskevat päätökset tulee tehdä hiekkalaatikon laidalla. Kurttilan mielestä myös kaikki Keski ja Etelä-Eurooppalaiset aikuiset ovat typeryksiä koska niillä kumilla alkoholia myydään ruokakaupoissa. Kaikki muut kuin Kurttila ovat tolloja.
Vastaa Hyvin argumentoitu (4)
Leonidas
16.12. 13:10
Ilmoita asiaton viesti
Koska lapsille ei myydä alkoholia, ei tämä päätös liity lapsiin mitenkään. Ei aikuisia voi holhota lasten takia.
Vastaa Hyvin argumentoitu (6)
4141
16.12. 13:25

Oman poliittisen uran ja demareiden kannatuksen nostaminen lasten nimissä on todella epämiellyttävää. Kurttila on näköjään omaksunut keinot Venäjän lapsiasiavaltuutetulta. Avautuukohan tällä pelillä Järvenpään kaupunginjohtajan virka?
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
Rex Stottenham
16.12. 13:25

Liialliseen alkoholinkäyttöön liittyvien suorien ja liitännäissairauksien lisääntyminen tuo lisää liiketoimintaa yksityisille lääkärifirmoille, jotka sitten laskuttavat nämä julkisen puolen kautta. Samalla lisääntyy tarve yksityisille mielenterveyspalveluille, sairaankuljetuspalveluille ja vartioimispalveluille. Puhumattakaan tietysti alkoholin myynnin lisäyksestä tulevista verotuloista (mitkä sitten menee haittojen jälkihoitoon).

Alusta asti on ollut täysin selvää, että tämä on osa liiketoimintaa jossa ei paljon alkoholistiperheiden pienten lasten itkut ja kärsimys päättäjiä häiritse.
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
Matti Mikael Aarnekoski
16.12. 13:34

Ganbare: Eikös nämä kaikki, demareiden mandaatilla istuvien virkamiesten, pöyristymiset voisi kerätä vaikka jonkinlaiseen listaan siihen nuorison Nyt-liitteeseen, niin tulisivat sitten julkaistuksi älyllisesti kaltaisessaan seurassaan.

Asiasta vakavammin kiinnostuneet voisivat lukea Ulla Appelsinin kirjoituksen alkoholistiveljestään. Suositeltavaa lukemista myös kaikenmaailman puskatohtoreille, jotka mielipidesivuilla mellastavat.

Lukisitko Appelsinin kolumnin uudelleen? Siinä puhutaan ihmisestä, joka jo sairastaa alkoholismia ja jolle muutoksilla ei ole suurta väliä.

Sen sijaan suuremman alkoholimäärän helpomman saatavuuden ns. tavallisen suomalaisen ulottuvilla voi nähdä keskiarvotasolla yllyttävän sellaiseen haitalliseen alkoholikäyttäytymiseen, joka ilman muutosta olisi jäänyt tapahtumatta.

Suurempi altistuminen johtaa hyvin todennäköisesti suurempaan esiintyvyyteen. Nyt kyse ei ole yksittäisestä jo olevasta veli Appelsinista, vaan tulevasta joukosta terveysongelmaisia, jota ei olisi koskaan tarvinnut olla.
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
Riitaoja
16.12. 13:36

Salme Kallio: Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä.
Minustakin ruotsin malli olisi hyvä, olut ja viini oleellisesti suomea halvempia. Väkeviin en koske. Itse asun alkon vieressä niin mulla mitään merkitystä mutta toki tajuan, että jollakin muulla on.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
heja hei
16.12. 13:43

Salme Kallio: Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä.
Luen ihan mielenkiinnon vuoksi ruotsalaiseten alkoholinkäytöstä seuraavaa (lähde IQ.se): 320000 alkoholiriippuvaista,700000 riskikäyttäjää, joka viides lapsi asuu perheessä, jossa jompikumpi vanhemmista käyttää liikaa alkoholia. Tällaisia tietoja siitäkin huolimatta , että Ruotsissa myydään korkeintaan 3, 5 painoprosenttista alkoholijuomaa kaupoissa.
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
Pertsa ja hilut
16.12. 13:55

Charles Stone: Siinäpä se, 5,5 oluita juodaan kuitenkin se sama määrä, eli viisi pulloa.
Kolmosolueessa tilavuusprosentti saa olla korkeintaan 4,7%, eli nyt tuohan tilavuusprosentti maksimäärään tulee 0,8% korotus. Suomessa käytetään usein nimitystä pilsneri miedosta, enintään 2,8 tilavuusprosentin oluesta. Eli sen viiden keskarin lisäksi, tulee nautittua yksi pilseneri pullo, tuskin tuollainen alkoholi määrän lisäys vielä ketään ajaa rappiolle.

Tietysti tilastoissa tuollainen määrä näyttää rumallata, kun se kertautuu useammalla miljoonalla. mutta ei sillä mitään todellista vaikutusta kansanterveyden kannalta vielä ole. Ongelma käyttäjien kulutus tuskin kasvaa, koska jos ennen sammui kopasta keskaria, niin saman lopputulokseen päätyy 18-20 pullolla nelosolutta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
persiner
16.12. 14:01

Olen kolunut Euroopan maita koko pienen ikäni ja millään muulla maalla ei ole tällaista teatteria järjestetty, kun kysymyksessä on alkoholikauppa ja alkoholiprosentit. Tämä Suomen alkoholiteatteri osoittaa vain meidän poliittisten päättäjien yksoikosuutta ja typeryyttä. He tappelevat jostain 5,5 % oluen tuonnista kauppoihin, kun nykyään sieltä saa 4,7% olutta. Ero siis huimat 0,8% – ajatella! Kyllä me suomalaiset joudumme nyt turmion tielle eli voi hemmetti kuinka tyhmää kinailua ko henkilöt harrastavat. Eikö heillä ole tärkeämpää tekemistä Eduskunnassa??
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
Ida-Amelie
16.12. 14:01

Saa nähdä, kuinka kauan Tuomas Kurttila jaksaa puolustaa lasten oikeuksia julkisuudessa. Edellinen lapsiasiavaltuutettu, Maria Kaisa Aula, irtisanoutui turhautuneena, kun hänen työtä ei arvostettu kuin vain juhlapuheissa.

Niin se taitaa olla, että hallitus palkitsee runsaskätisesti kaikkia yrityksiä, vaikka vahingollisia. Eikö hallitus näe sokeudeltaan, että tulevaisuuden lapset, jotka kykenevät opiskelemaan ja käymään töissä kasvatetaan kodeissa, joissa ei ole virtahepo olohuoneissa?
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Sofia68
16.12. 14:04

aabcdefghijk: Olisiko mahdollista, että mentäisiin jo eteenpäin ja hyväksyttäisiin nyt tämä tosiasia. Kenelläkään ei ole ihan oikeaa tietoa lakimuutoksen aiheuttamista todellisista vaikutuksista. Kaikki on vain pelkkää uhkakuvien asettelua, jolla yritetään jatkaa kansan holhoamista ja omien terveys- tai uskonnollisten intohimojen pönkittämistä. Kyllä ongelmakäyttäjät ovat tähänkin asti saaneet tarvittavat juotavansa. Lähes kaikki Alkot sojaitsevat ruokakauppojen yhteydessä ja tuonti Virosta rehottaa. Virosta tuodaan kerralla valtavia määriä juomia ja koska niitä on kotona kasoittain, niitä myös käytetään. Mitään suurta muutosta kulutuksessa tuskin tapahtuu 0,8% korotuksen jälkeen. Tilastoitu kulutus noussee hieman, mutta tilastoimaton eli matkailijatuonti mitä todennäköisemmin vähenee. Tämän prosenttirajan nostoon sidottu alkoholiveron korotus tuo valtiolle lisää tuloja. Matkailijatuonti on erittäin haitallista kansantaloudelle ja kansanterveydelle. Haittoja on yritettävä hillitä kaikin keinoin ja paras keino on lisätä alkoholijuomien saatavuutta ja pitää tuotteiden hinnat Suomessa sillä tasolla, että tuonti ei kannata. Kuten sanottu, ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa ja tutkimusten mukaan nuorempien sukupolvien keskimääräinen alkoholinkäyttö on jo hyvinkin eurooppalaista ja sivistynyttä.
”Kenelläkään ei ole ihan oikeaa tietoa lakimuutoksen aiheuttamista todellisista vaikutuksista.”

Kyllä tietoa on, esim. Ruotsista.

”ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa”

Kyse onkin niistä, joilla on vaara tulla ongelmakäyttäjäksi. Heidät tunnistaa mm. siitä, että heille on ollut ongelma, kun keskaria ei ole saanut kaupasta mihin aikaan vain.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Kunkku Stadilainen
16.12. 14:06

Johann On: Mistä lähtien lapset ovat saanneet olutta kaupasta ostaa?

Lapsiasiavaltuutettu voisi mennä hoitamaan ihan omia asioitaan kiitos.

Ja jättää meidän aikuisten ihan itse päättää mistä ja mitä haluamme ostaa….
”Mistä lähtien lapset ovat saanneet olutta kaupasta ostaa? ”

Tällaistä tämä vähän on. Ja sitten tuolla toisaalla huudellaan kuinka jengi kyllä osaa vastuunsa kantaa ja ymmärtää tekojensa seurauksia laajemmissakin kokonaisuuksissa.

Mitä minä kyllä siis hiukan uskallan epäillä.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
jiihooo1600
16.12. 14:08

Oletteko vielä tavanneet alkoholistia joka ei alkoholia jostain saisi hankittua?

Tai pilleriveikkoa, joka ei tabuja jostain ostaisi?

Tai pelihimoista, joka ei peliä jostain löytäisi? jne jne jne.

Miksi siis kurittaa kaikkia, jos kuritus ei onnistu edes niihin, joihin se on kohdistettu?
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
Kunkku Stadilainen
16.12. 14:11
Ilmoita asiaton viesti
Mulla tuli sellainen mieleeni, että satutteko tietämään missä puolueessa on koulutetuin väki oikeastaan vuodesta vuoteen?

Ns. pro-ateistit sen ainakin tietävät.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
dunc
16.12. 14:12

Salme Kallio: Olen Kurttila kanssa samaa mieltä. Ihmisten on tietenkin kannettava vastuu omista valinnoistaan, mutta alkoholipolitiikassa lasten etu painaa valinnanvapautta enemmän. Siinä päätökset on tehtävä heikoimman lenkin mukaan, ei vastuullisten kohtuukäyttäjien ehdoilla. Ruotsin malli on hyvä.
Olen pahoillani mutta lapset eivät määrää minun elämääni millään lailla. Vastuu on aina vanhemmilla.
Vastaa Hyvin argumentoitu (5)
jalituomas1
16.12. 14:16
Ilmoita asiaton viesti
Kerrankin kun joku sanoo painavan sanan lasten puolesta kaivautuu kaikki ääliöt kiven alta esiin kommentoimaan.
Onko tuo nyt suuri haitta jos Suomalaisen miehen siemennesteen laatu heikkenee!
… Lienevät sielultaan kepulaisia ja nehän tunnetusti pettää aina…
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Ruotiukko
16.12. 14:29
Ilmoita asiaton viesti
Ovatko suomalaiset geneettisesti alkoholisteja? Jos ovat, pitäisi alkoholin saanti kai estää kokonaan ja tehdä alkoholin nauttiminen rangaistavaksi.
Kieltolain aikaan sitä yritettiin, mutta kieltolaki lisäsi alkoholin kulutusta Suomessa. Jokin muu keino kai pitäisi löytää kuin saannin rajoittaminen, koska se ei ole toiminut tähänkään mennessä. Kun laillisia kanavia kuristetaan, siirtyy kauppa laittomiin kanaviin, kuten huumekaupassa on käynyt.

Meillä on tuijotettu tilastoitua kulutusta ja suojattu Alkon monopolia, mutta sen rinnalla tilastoimaton tuonti ja myynti ovat jatkuvasti merkittävän suuria. Sen näkee selkeästi erilaisissa juhlissa ja kesämökeillä. Juomat eivät ole Alkosta ostettuja.

Tilanne on hankala. Pitäisi erota EUsta ja sulkea rajat, jotta alkoholin käyttöä voitaisiin rajoittaa ja valvoa. Korkean alkoholiverotuksen maissa tilanne on sama. Ruotsalaiset ovat perinteisesti käyneet ryyppäämässä Tanskassa ja ostavat viinansa Baltian maista. Tanskalaiset käyvät ostoksilla Saksassa ja sveitsiläiset Ranskassa.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Rex Stottenham
16.12. 14:35

Keskustalaiset maanviljelijät myyvät raaka-ainetta alkoholiteollisuudelle ja siitä tulee liikevaihtoa. Siinä ei paljon Pekka Puskan terveysargumentit paina. Kokoomuslaisten piirissä yksityisten sairaanhoitopalveluiden liikevaihto lisääntyy kun alkoholiin liittyvät suorat ja epäsuorat sairaudet lisääntyvät. Nämä laskutetaan sitten julkiselta puolelta. Kun alkoholinkulutuksen kasvun haitallista vaikutusta joskus esiteltiin Timo Soinille, hän naureskeli sille, että sillä ei ole mitään väliä vaikka alkoholinkäytön lisääntyminen johtaa ongelmiin kunhan ”työmies saa illalla ottaa kopsun”.

Jos alkoholin käytön lisääntymisestä alkoholistiperheiden lapsille ja sekalaisista järjestyshäiriöistä aiheutuvat ongelmat eivät liikuta syystä tai toisesta lainkaan, niin asiaa voi ajatella puhtaasti numeroiden näkökulmasta. Taloudellisia menetyksiä tulee valtiolle enemmän kuin tuloja tulee.

Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
seikkailija
16.12. 14:36

Jos uudistuksen takana on lisätä saatavuutta, mallina maat kuten Ranska ja Viro, niin sitten kulutus tulee kasvamaan. Nykyisellään Suomi sijoittuu alkoholinkulutuksessa OECD34-maiden keskiarvolle:

http://static.independent.co.uk/s3fs-public/thumbnails/image/2015/11/07/15/drunkest-countries.jpg

Uudistuksen ajajien tavoitteet ovat jääneetä itselleni hieman hämäriksi. mikä on tavoiteltavaa esimerkiksi ranskalaisessa juomatavassa? Että juodaan viinia aterioiden yhteydessä, kuten kuvittelen? Onhan se nytkin sallittua Suomessa, Alkosta saa viiniä. Vai onko virolainen tapa päämäärä? Ne, jotka paremmin tietävät, sanovat että virolaiset ovat paljon rajumpia ryyppääjiä kuin suomalaiset.

Molemmat, sekä ranskalaiset että virolaiset, juovat selvästi enemmän alkoholia kuin suomalaiset. Joten ei vaikuta todennäköiseltä, että suomalaiset juomatavat muuttuisivat uudistuksen seurauksena siten, että suomalaisten vuosittainen alkoholinkäyttö vähenisi. Suomi 9 litraa/henk, Ranska 11 ja Viro 12.

Voidaan siis olettaa, että alkoholinkulutus tulee kasvamaan. Ja sen seurauksena lapsiperheiden aikuiset myös juovat enemmän. Ehkä alaikäisetkin. Ja minkä vuoksi? Kun ei jakseta ostaa viinaa Alkosta. Ja tavoitellaan tulevaisuudessa halvempaa (ja huonompia) viinejä ruokakauppoihin.
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
jasu_
16.12. 14:38

Inga Aningar: Noin peruskoulun matematikalla laskien tämän *merkittävän* alkoholipoliittisen päätöksen vaikutus on ; nyt tarvii juoda 4 a-olutt,a kun ennen vaadittiin samaan viisi keskiolutta.
Pelottelijoiden logiikan mukaan juomme nyt jatkossa ne viisi olutta A-oluina keskioluiden sijasta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Vilhelm Valloittaja
16.12. 14:44
Ilmoita asiaton viesti
jannemikael: Lapsiasiavaltuutettu on tarpeeton virka, jos hän moisiin asioihin puuttuu. Samalla periaatteella pitäisi kieltää puukkojen myynti muutoin kuin poliisin erityisluvilla. Lapset voivat niitä ostaa ja käyttää väärin. Tai joutua kärsimään, kun isä ostaa.

Kun minä oli lapsi – lain mukaan, ostimme viinaa, emme olutta ja limujuomia. Aina oli joku, joka välitti viinaa lapsillekin. Miten laki meitä muka suojeli? Ja tarvitsimmeko me muka suojelua? Ja silloin kaupoissa ei ollut edes keskiolutta.
Joudun kuuntelemaan tuon tyyppistä selittelyä ja rationalisointia etenkin sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät kykene ottamaan vastaan minkäänlaisia sellaisia mielipiteitä tai ajatuksia, jotka pakottavat kuulijan tulemaan pois mukavuusalueeltaan.

Suomessa sellaisia ihmisiä ovat etenkin kotonaan lapsiaan ja puolisoaan terrorisoivat supersankari-isät ja nämä Suomi ensin -miehet, jotka Harvey Weinsteinmaisessa kaikkivoipaisuudessaan ja itseriittoisuudessaan eivät näe mitään parantamisen tai korjaamisen varaa itsessään minkään asian suhteen.

Sääliksi käy niitä naisia ja lapsia jotka joutuvat kestämään tällaisia tyyppejä lähipiirissään ja työpaikoilla.
Vastaa Hyvin argumentoitu (2)
jasu_
16.12. 14:45

Sädekehä: Kiitos Tuomas Kurttilalle. Hän on 100 % oikeassa päätöksen tulevista seurauksista ja tyhmyydestä, jonka päättäjät kyseenalaisista syistä tekivät. Todellista välinpitämättömyyttä osoitti suurin hallituspuolue. Kuvottavaa. Pääministerin puolueesta sentään löytyi muutama vastuullinen ihminen, mutta ministerit olivat nyökyttelijöinä, taas kerran. Kysymys kuuluu, että tälläkö nyt kiristetään maakunta-asiassa? Soinin sinisetkin siellä narussa kulkevat, vaikka seuraavissa vaaleissa eivät edes saliin pääse istumaan. Soini, uskova mies kannatti , se oli kyllä populismin jytky tai sitten hakemus johonkin virkaan, johon pääsee vain nuolemalla valtiaiden kengänpohjat.
Kuinkahan huono mahtaa lapsiasiain tilanne alkoholista johtuen olla keski- ja etelä-Euroopassa Kurttilan näkökulmasta katsoen, jos meillä tämä vain 0,8 prosentin korotus tulee aiheuttamaan kaiken tuon mitä hän jo etukäteen maalailee?
Vastaa Hyvin argumentoitu (3)
hpesch
16.12. 14:55
Ilmoita asiaton viesti
Touko Kesäheinä: Täällä Ranskassa, jossa kaikkia alkoholijuomia voi ostaa marketista, ollaan sitten vastuuttomia, typeriä ja arvottomia. Ja näistä nuorista ei tule koskaan mitään. Eiku hetkinen, täällähän on aina ollut näin …..
Ei kannata aina ottaa vain sellaisia maita esimerkeiksi, joissa on löysä alkoholipolitiikka. Etelä-Euroopassa juodaan usein mutta vähän kerrallaan, pohjolassa paljon kerrallaan. Pohjolassa humalutaan jo vähistä määristä, muualla humalaisia ei näy, se on häpeällistä ja naurettavaa (Venäjällä).
Australiassa mitään alkoholia sisältävää tuotetta ei saa myydä ruokakaupassa. Niitä varten on erilliset liikkeet, joissa on omat kassat ja myyjät ja joihin alaikäisillä ei ole pääsyä. Siellä pärjätään mainiosta ilman ruokakaupasta ostettua olutta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Quintus
16.12. 15:05

Edellyttäen että kaupat hoitavat jatkossakin valvontavastuunsa kuten pitää, ei alaikäiset pääse ostamaan alkoholijuomia tulevaisuudessakaan. Nykyisellään näyttää siltä, että jos ostaja on vähänkään nuoren oloinen, kysytään paperit melko lailla säännönmukaisesti ja aina. Vielä 90-alussa alkoholijuomien hankkiminen oli alaikäiselle huomattavan helppoa, vaikka jonkin verran kanttia ja häpeämätöntä valehtelua tuo vaatikin. Tänä päivänä tuommoinen ei varmaan onnistu. Joten se siitä.

Jos nyt asiaa tarkastelee täysin kiihkottomasti, ei alkoholilakiin tehdyt muutokset luultavasti muuta mitään olennaista. 5,5vol% juomien saatavuus ei varsinaisesti parane, koska jo nykyisellään löytyy Alkon myymälöitä lähestulkoon jokaisesta tuppukylästäkin. Se, ostaako lonkeronsa Alkosta tai marketista on lopulta täysin samantekevää. Se vaikutus joka tällä kyllä voi olla, on että ne joilla on pidempi matka lähimpään Alkon myymälään eivät enää ostakaan kotiinsa aivan hirveitä lasteja kerralla, jos noita IVA vahvuisia juomia saa kyläkaupastakin.

Ja kun ollaan niin hirvittävän huolissaan noista limuviinoista, niin menkäähän markettiin ja katsomaan mitä kaikkea sieltä löytyykään. Erityyppisiä lonkeroita ja siidereitä löytyy pilvin pimein, ja ne ovat juuri sen makuisia että nuorten pitäisi eräiden teorioiden mukaan niistä tykätä. Eivät tunnu silti tykkäävän. Juomat ovat kehittyneet huomattavasti 90-luvun puolivälin ”lelulonkeroista” jotka olivat suoraan sanoen niin pahanmakuisia ettei kukaan varmaan juonut niitä edes alkoholinkaan takia.

Pitää tähän vielä lisätä, että se josta kyllä oikeasti olen huolissani nuorten kohdalla, on tuo jatkuva energiajuomien ryystäminen. Vaikka tämä ei tietenkään liity alkoholiin mitenkään, niin aivan terveellistä tuokaan ei voi olla.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
kl8364
16.12. 15:05

jannemikael: Lapsiasiavaltuutettu on tarpeeton virka, jos hän moisiin asioihin puuttuu. Samalla periaatteella pitäisi kieltää puukkojen myynti muutoin kuin poliisin erityisluvilla. Lapset voivat niitä ostaa ja käyttää väärin. Tai joutua kärsimään, kun isä ostaa.

Kun minä oli lapsi – lain mukaan, ostimme viinaa, emme olutta ja limujuomia. Aina oli joku, joka välitti viinaa lapsillekin. Miten laki meitä muka suojeli? Ja tarvitsimmeko me muka suojelua? Ja silloin kaupoissa ei ollut edes keskiolutta.
Olen samaa mieltä. Tilastot ja omien lapsieni käyttäytyminen osoittaa, että alkoholi ei ole nuorisolle se juttu, mikä oli 1970 luvulla omalle sukupolvelleni , kun itse aloitin kokeilut alkoholilla. Juopoksi en ole tullut. Hei haloo ! 0,8 prosentin nosto muka kaataa Suomen nuorison ojaan ja yhteiskunta kaatuu. Nämä ”Pekka Puskat” ja muut 1960 luvun ”asiantuntijat” voisivat viimein vetäytyä takavasemmalle. Ja limuviinat, niitähän nytkin saa paikallisesta Alepasta vaikka millä maulla. Holhous-Suomen viimeisiä hyökkäyksiä.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
tuomolainen
16.12. 15:11
Ilmoita asiaton viesti
Turhaa pelätä alkoholin käytön kasvua,koska 4,7% vahvempi olut maksaa yli puolet enemmän.Alkoholihakuinen ostaja tietää,että keskioluen korkein 4,7%prosenttia on hintaansa nähden paljon taloudellisempi ostos, kuin puoli prosenttia vahvempi,joka maksaa siis
ainakin tuplaten.
Nykysuomessa ei tavallisen kansalaisen kukkaro kestä,jos ostaisi litroina saman verran vahvempaa olutta,kuin ennen osti keskiolutta.
Ainoa haittapuoli luultavasti on,että nuoret saattavat ostaa mieluummin jonkun verran väkevämpää hinnasta riippumatta.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Timo Viasko
16.12. 15:15

persiner: Olen kolunut Euroopan maita koko pienen ikäni ja millään muulla maalla ei ole tällaista teatteria järjestetty, kun kysymyksessä on alkoholikauppa ja alkoholiprosentit. Tämä Suomen alkoholiteatteri osoittaa vain meidän poliittisten päättäjien yksoikosuutta ja typeryyttä. He tappelevat jostain 5,5 % oluen tuonnista kauppoihin, kun nykyään sieltä saa 4,7% olutta. Ero siis huimat 0,8% – ajatella! Kyllä me suomalaiset joudumme nyt turmion tielle eli voi hemmetti kuinka tyhmää kinailua ko henkilöt harrastavat. Eikö heillä ole tärkeämpää tekemistä Eduskunnassa??
Huomattavaa on myös miten vedotaan lapsiin ja tunteisiin näissä asioissa.
Nuoriinkin vedotaan huumekeskustelussa, mutta käytännössä tehokkain keino vähentää nuorten huumekokeilua ja käyttöä on laillistaminen ja ikärajat tuotteelle. Se antaa selvän merkin nuorille että asia on täysi-ikäisille.

Raittius on hieno asia ja se pitäisi olla oma valinta ei valion tai lahkolaisten.

Selvää on myös se että nykyiset parikymppiset osaavat ottaa kohtuudella. Väkevien viinojen kulutus on vähentynyt reilusti nuorten keskuudessa. Siis tappokama, jota käyttää lähinnä vanhempi väki ja alkoholiongelmaiset.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Kannattaa Pohtia
16.12. 15:16
Ilmoita asiaton viesti
ITA1: Jälleen yksi 0.8% maanikko joka ei ymmärrä kansaa joka on aina kapinoinut holhousta vastaan!
Antaa kansan nyt päättää ja juoda olutta. Enemmänkin pitäisi olla päättäjien huolissaan jos Kotkan
satamasta löytyy matkalaukku täynnä 25kg amfetamiinia.. Ihan siellä pönöttämässä kaiken lisäksi.
Ns. A-oluessa on 0,8 %-yksikköä enemmän alkoholia kuin keskiolueessa mutta se on 17 %:a vahvempi kuin keskiolut. Kuinkahan moni kansanedustaja ymmärsi tämän?
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Kirjoverkkoperhonen
16.12. 15:19

Tuomas Kurttila on täysin oikeassa!!!
Vastaa Hyvin argumentoitu (1)
Kirjoverkkoperhonen
16.12. 15:24
Ilmoita asiaton viesti
Leonidas: Koska lapsille ei myydä alkoholia, ei tämä päätös liity lapsiin mitenkään. Ei aikuisia voi holhota lasten takia.
Et vain osaa nähdä isoa kuvaa, kyllä tällä päätöksellä ON seurannaisvaikutuksia lasten hyvinvointiin.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Tinde1969
16.12. 15:27
Ilmoita asiaton viesti
John Carter: Ihmisestö tulee superman, kun hän ei käytä alkoholia, näinhän se menee:)
MInusta onnellisimman ihmisen. Suomessa valtava määrä ihmisiä syö mielialalääkkeitä. Kannattaa kokeilla tätä vaihtoehtoa ennen lääkityksen aloittamista. Mutta huomasitko, että kirjoitin itsestäni. En sanonut, että kaikkien pitää tehdä näin.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
Darious
16.12. 15:42
Ilmoita asiaton viesti
persiner: Olen kolunut Euroopan maita koko pienen ikäni ja millään muulla maalla ei ole tällaista teatteria järjestetty, kun kysymyksessä on alkoholikauppa ja alkoholiprosentit. Tämä Suomen alkoholiteatteri osoittaa vain meidän poliittisten päättäjien yksoikosuutta ja typeryyttä. He tappelevat jostain 5,5 % oluen tuonnista kauppoihin, kun nykyään sieltä saa 4,7% olutta. Ero siis huimat 0,8% – ajatella! Kyllä me suomalaiset joudumme nyt turmion tielle eli voi hemmetti kuinka tyhmää kinailua ko henkilöt harrastavat. Eikö heillä ole tärkeämpää tekemistä Eduskunnassa??
Samaa mieltä. Tuolla 0,8 prosenttiyksikön erolla ei tosiaankaan ole merkitystä. Pitäisikö ottaa keskusteluun sekin, jos joku nauttii jouluateriall 14 %:sta punaviiniä eikä 13 %:sta. Olen yrittänyt selittää ulkomaisille, että tämä on ollut politiikan keskeisin kiistakysymys Suomess. Eivät ole uskoneet, jotkut ovat olleet sitä mueltä, että Suomella menee liian hyvin kun ei ole oikeita ongelmia.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
8765
16.12. 16:08

Millainen alkoholipolitiikka olisi paras? No, Arabimaissa alkoholin juomisesta joutuu vankilaan, joten käyttö on vähäistä. Ehkä hieman radikaali ratkaisu Eurooppalaiseen makuun. Katsotaan siis, missä Euroopan maassa juodaan vähiten alkoholia, ja otetaan mallia sieltä…… Eikun ei. Vähiten juodaan Italiassa, jossa alkoholi on normaali elintarvike. Ei käy, koska turhan byrokraatin mukaan suomalaiset ovat geneettisesti italialaisia huonompia, ja pelkkiä juoppoja.
Vastaa Hyvin argumentoitu (0)
JV Huikkanen
16.12. 16:17
Ilmoita asiaton viesti
Sofia68: ”Kenelläkään ei ole ihan oikeaa tietoa lakimuutoksen aiheuttamista todellisista vaikutuksista.”

Kyllä tietoa on, esim. Ruotsista.

”ongelmakäyttäjät saavat aina juomansa”

Kyse onkin niistä, joilla on vaara tulla ongelmakäyttäjäksi. Heidät tunnistaa mm. siitä, että heille on ollut ongelma, kun keskaria ei ole saanut kaupasta mihin aikaan vain.
Jos maistat alkkohoolia vain teelusikallisen, niin heti kohta sunun on otettava ruokalusikallinen. Sitten kohta menee ämpärillinen. Näin meitä pelotteli terveystiedon opettaja. Eli nyt rappio häämöttää, kun saunan jälkeen juon desin enemmän. Ei juotavan saaminen ole se ongelma.Keskaria, viiniä ja tiukkaa tavaraa on minulla kaapit täynnä(enkä niitä kaksin käsin kittaa). Mutta minua risoo se, että joku entinen ongelmajuoja määrää meitä kohtuukäyttäjiä siitä mitä, mistä ja koska ostamme.

Vastaa
(16:18)



Heinäkuussa 2017.
HALLINTAREKISTERILAIN TULTUA HYVÄKSYTYKSI EI ENÄÄ TARVITSE TYYTYÄ TÄLLAISIIN KÄTKÖIHIN.



RAHAA
, VÄÄRENNETTÄ!
Ylen uutislähetyksessä kerrotaan jostakin. Teksti jostakin toisesta ohjelmasta.
Kuva: Pertti Manninen maanantaina 26.06.2017 klo 20:43.

TIMO SOINI ESITTELEE KANNATUSKORTTEJA.

Yhdistetty kuva: Nettisanomat. Pertti Manninen. 18.07.2017

http://www.nettisanomat.com/
2017/07/09/etusivu.html


Tyylikäs Jungner lähti sdp:stä tyylillä, v-tyylillä. Joulukuu 16, 2017
Pressiklubissa kertoi, että entisellä puolueella oli virhe asettaa oma presidenttiehdokas, olisi ollut viisaampi asettua nuoleskelemaan nykyistä presidenttiä. Ei hän tätä verbiä käyttänyt, mutta tarkoitti varmaankin sitä. Tv:n perjantain prime timessä oli vielä kerran kiva tehdä kiusaa entiselle puolueelle, tyylikkäästi v-tyylillä.
Kukahan tällaisen viestintäkonsultin palveluksia tarvitsee?

Viikkosanomat. Pertti Manninen, Lauantai 16.12.2017 18:52.
Tags: 

http://viikkosanomat.fi/2017/12/16/tyylikas-jungner-lahti-sdpsta-tyylilla-v-tyylilla/


Päätöntä menoa. Sdp:n Jutta Urpilainen vauhdittamassa kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön kampanja-avausta.

joulukuu 8, 2017

Niin meni kanavatkin sekaisin, että Ylen illan uutislähetyksen kuviin jäi toisen kanavan tekstit. Kuvat puhukoot puolestaan Sdp:n entisen puheenjohtajan päättömästä touhusta.

Viikkosanomat
Pertti Manninen perjantaina 08.12.2017 klo 21:24

öp

Lisää kuvia. Jutta Urpilainen ryntää lavalle esittelemään yleisölle ihailemaansa Sauli Niinistää.

Kaksi viimeistä kuvaa lisätty 22:14 ja huomautus siitä, että kuvien tekstit ovat jostakin toisrsta ohjelmasta pätee tässäkin. Sama.

Tags: ,
 ,
 ,
 

http://viikkosanomat.fi/2017/12/08/paatonta-menoa-sdpn-jutta-urpilainen-vauhdittamassa-kokoomuksen-presidenttiehdokas-sauli-niiniston-kampanja-avausta/



KAMPANJAT HYVÄSSÄ VAUHDISSA.
MTV:n Kymmenen uutiset sunnuntaina 03.12.2017.
Huhtasaari aloittaa Helsingissä, Niinistö juhlii 100-vuotisjuhlassa Oulussa ja Väyrynen kertoo Helsingissä.
22:00

- Haastattelutunti. Pääministeri Sipiä kritisoi Meri-Lapin yksityistämispäätöksiä.

- Trump. Sanasota presidentti Donald Trumpin Venäjä-kytköksistä jatkuu Yhdysvalloissa.

- Dengue. Filippiineillä mittava dengue-rokotuskandaali, rokotusohjelma keskeytetty.
22:01

Laura Huhtasaari, presidenttiehdoka PS
- Kaskela. MTV:n rakastettu uutisankkuri Leena Kaskela on menehtynyt 77-vuotiaana.
- Uutisankkuri. Kollegat muistelevat ystävällistä ja auttavaista Kaskelaa lämmöllä.

- Kuortane. Kolme ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa Etelä-Pohjanmaalla.



- Kotka. Kaksi nuorta loukkaantui kahden auton risteyskolarissa.
22:02

- Adventti. Hoosianna hymni aloitti evankelisluterilaisen kirkon uuden kirkkovuoden.

- Suomi. Itsenäisyyspäivästä näyttäisi tulevan talvinen koko maassa.

Toimittajat: Kirsi Alm-Siirala ja Antti Tuuri sekä Vesa Kallionpää.

KAMPANJAT HYVÄSSÄ VAUHDISSA.
MTV:n Kymmenen uutiset sunnuntaina 03.12.2017.
Huhtasaari aloittaa Helsingissä, Niinistö juhlii 100-vuotisjuhlassa Oulussa ja Väyrynen kertoo Helsingissä.
Kuvat: Pertti Manninen.


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! 

  

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

Presidenttiparin hypetyksessä päädytään välillä päättömiinkin suorituksiin. Uusi Suomi tänään itsenäisyyspäivänä 06.12.2017.


Kuva: Pertti Manninen.

Linnan juhlat tulossa!


Kolmen kaupungin kasvot. Kuvia Matti Kassilan elokuvasta. Helsinki 1918, 1939 ja 1961.
1939

1961

1918, 1961

Kolmen kaupungin kasvot. Kuvia Matti Kassilan elokuvasta. Helsinki 1918, 1939 ja 1961.

Ei tiedetty huomisesta, kun Kyösti Kallio lähti lokakuussa 1939 Pohjolan valtionpäämiesten kokoukseen Tukholmaan. Pohjoismaisella yhteistyöllä oli vaikeuksia silloinkin.

22 vuotta on kulunut, historian pyörä pyörähdellyt. Presidentti pysähtyy kotimaassaan.

Itsenäisyytemme lyhyt historia mahtuu filmille. Taustana on Esplanadi, kansallisen kevään katu. Tänäänkin marssii vahtiparaati Esplanadilla.
... koetetaan saada vauhtia saappaisiimme. Sotilasmarsseissa ja operettisävelissä soi ...

Vanha Espa on humanistista kirjallis-taiteellista Helsinkiä toiselta suurelta rakennuskaudelta. Renessanssikatu: pala viiniä ja Pariisia, vaurasta ja elämäniloista. Perinteellinen runoilijain, kävelijäin ja rakastavien valtakatu.

Mitä nyt? He pitävät hauskaa, eikä poliisi puutu asiaan! Espa nauraa, kukkii ja riemuitsee. Iloitse sinä häähuone! Huomenna opiskellaan, mutta tänään pidetän hauskaa. Ilmapallojen iloa keväisin. Kansan jäykkyys katoaa ... rentoutuu. Helsinki näyttää mallia: Sen nouti Ville Vallgren kevytmielisestä Pariisista.

Kuvat ja tekstit Ylen lähettämästä elokuvasta tiistaina 21.11.2017 klo 14:27-14:30. Osa teksteistä puuttuu. Presidentti on Urho Kekkonen. ISONNA!
Kuvat: Pertti Manninen.


2017. Pääkirjoitus: Siperia opettaa presidentti Sauli Niinistöäkin.

Presidentti Sauli Niinistö uhoaa nyt marraskuussa 2017, että hän tulee hyvin toimeen Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa ja jopa: "Minulla on hyvä suhde Putiniin. Hän tietää tasan tarkkaan, mitä ajattelen ja minä tiedän, mitä hän ajattelee." Iltalehti. Perjantai 17.11.2017.

Nykyinen presidentti ja kaikkien mahdollisten ennusteiden mukaan tulevakin on jotain oppinut kahdessa vuodessa. Voi vain toivoa, että järki kasvaa kokoajan vielä vanhetessakin ja ettei hän vie Suomea enää lisää militaristisiin seikkailuihin.

Se mitä Putin ajattelee Niinistöstä onkin sitten toinen juttu. Voihan hän pitää nykyistä naapurimaan presidenttiä vieläkin jonkinlaisena rakkikoirana niinkuin silloin ETYK-juhlakokouksen aikaan 2015. Sitähän me emme tiedä.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Sunnuntai 19.11.2017.

2015. Etykin juhlakokouksen aikaan:



Osasuurennos kuvasarjasta: "PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN." Keskiviikko 22.07.2015. Pertti Manninen.

Iltalehti: Putin. Törkeää. Iltalehden lööppi: Venäjä raivostui Suomelle.
Ilta-Sanomat: Venäjä moitti Soinin ...



SIJOITUS - INVEST
Tapahtumassa puhumassa Petteri Orpo.

"Kurttila huomauttaa, että hallitus perustelee alaikäisiin kohdistuvan rangaistusssäännöksen lisäämistä vain elinkeinionharjoittajan näkökulmasta. Hallituksen linja on poikkeuksellisen karu lasten kannalta."



LISÄBUDJETTI. Hallitus esittää kahden miljoonan euron lisämäärärahaa tasoristeysten parantamiseen.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) voi seurata eduskunnan tapahtumia yleisölehtereiltä.

"Minulla on hyvä suhde Putiniin. Hän tietää tasan tarkkaan, mitä ajattelen ja minä tiedän, mitä hän ajattelee."



Zimbabwen presidentti Robert Mugabe on esiintynyt julkisuudessa ensi kertaa syrjäyttämisensä jälkeen.

Poliisi antoi hänelle huomautuksen, koska tapahtuneessa liikennerikkomuksessa otettiin huomioon teon vähäisyys ja teon olosuhteet.

Kuvat torstai 16.11.2017 klo 18:53 - lauantai 18.11.2017 klo 13:22.
Pertti Manninen


2017. Politiikkaa parina päivänä marraskuussa.

2017. Politiikkaa parina päivänä marraskuussa.

www.uusisuomi.fi Torstai 16.11.2017
SIJOITUS - INVEST
29. - 30.11.2017 Messukeskus Helsinki
Tapahtumassa puhumassa Petteri Orpo.

www.uusisuomi.fi
Torstai 16.11.2017
"Kurttila huomauttaa, että hallitus perustelee alaikäisiin kohdistuvan rangaistusssäännöksen lisäämistä vain elinkeinionharjoittajan näkökulmasta.
Hallituksen linja on poikkeuksellisen karu lasten kannalta. Alkoholin saatavuuden valikoiman ja vahvuuden ...
... lapsi käyttää väärää henkilötodistusta alkoholia hankkiessaan. Hallitus ehdottaa uutta kriminalisointia sellaisiin tilanteisiin, joissa henkilö käyttää toisen henkilön henkilöllisyystodistusta erehdyttääkseen alkoholijuoman myyjän ostajan iästä."

MTV3. Uutiset. Torstai 16.11.2017 klo 19:02.

LISÄBUDJETTI. Hallitus esittää kahden miljoonan euron lisämäärärahaa tasoristeysten parantamiseen.
KILPAILUKIELTO. Työministeri Lindström selvityttää kilpailukieltojen käytön työsopimuksissa.
PÖRSSI. Helsingin pörssin viikonmittainen alamäki on herättänyt sijoittajien huolen.
VUOKRAT. Tilastokeskuksen mukaan vuokrat nousivat heinä-syyskuusssa 2,5 prosenttia.

Ilta-Sanomat. Perjantai 17.11.2017.

Puolue eksyssissä?
POLITIIKKA. "Perussuomalaisten näkyvyys ja kannatus ovat huvenneet syksyn aikana.
Tarkkailija lehtereillä. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) voi seurata eduskunnan tapahtumia yleisölehtereiltä. Kuva on syyskuun 28. päivän kyselytunnilta."

Iltalehti. Perjantai 17.11.2017.

Sauli Niinistö: "Minulla on hyvä suhde Putiniin."
"Suomen tasavallan presidentti kertoo espanjalaislehti El Paisissa ajatuksiaan ...
Erityisen paljon painoarvoa lehti antaa sille, että Suomi on Niinistön johdolla ylläpitänyt hyviä suhteita Venäjään.
Presidentti vahvistaa käsityksen.
- Minulla on hyvä suhde Putiniin. Hän tietää tasan tarkkaan, mitä ajattelen ja minä tiedän, mitä hän ajattelee."

Yle. TV-Uutiset. Perjantai 17.11.2017.

Zimbabwen presidentti Robert Mugabe on esiintynyt julkisuudessa ensi kertaa syrjäyttämisensä jälkeen.

MTV- tekstiTV. Uutiset. Perjantai 17.11.2017.

Lehti: Peräkonttimatkasta huomautus.
"Sinisten riveihin siirtynyt valtiosihteeri Samuli Virtanen on selvinnyt huomautuksella erikoisesta peräkonttimatkastaan, kertoo Demokraatti. Lehden mukaan poliisi on vahvistanut, että henkilö, joka 11. kesäkuuta matkusti auton peräkontissa Kultarannasta, on tunnustanut tekonsa.
Poliisi antoi hänelle huomautuksen, koska tapahtuneessa liikennerikkomuksessa otettiin huomioon teon vähäisyys ja teon olosuhteet.
Virtanen lymysi takakontissa, jotteivät portilla päivystävät toimittajat näkisi häntä."

Ilta-Sanomat. Plus. Puheenaihe. Lauantai 18.11.2017.

...UNAILU
Valtiosihteeri takakontissa, visiitti Seppo Tiitisen luo, kabinettikokouksia ja kaksi valvottua yötä. Sinisten syntyoperaation puuhamiehet Samuli Virtanen ja Petteri Leino kertovat mitä todella tapahtui.


2015. Etykin juhlakokouksen aikaan:



Osasuurennos kuvasarjasta: "PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN." Keskiviikko 22.07.2015. Pertti Manninen.

Iltalehti: Putin. Törkeää. Iltalehden lööppi: Venäjä raivostui Suomelle.
Ilta-Sanomat: Venäjä moitti Soinin ...

http://www.nettisanomat.com/
2015/07/22/etusivu.html


2017. POLITIIKKA. Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista.

Ilta-Sanomat torstaina 19.10.2017.
Niinistö yllytti vielä pohtimaan.
POLITIIKKA. Presidentti Sauli Niinistön mielestä eduskunta voisi keskustella ydinasekieltosopimuksesta: - Minulla ei ole mitään ydinasekieltoakaan vastaan.

"Viime kesänä 122 maata äänesti YK:ssa ydinaseet kieltävän sopimuksen puolesta, mutta Suomi ei ollut näiden maiden joukossa."

"Sopimuksen allekirjoittamista ovat vaatineet viime aikoina sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden eduskuntaryhmät."

"Lisää pontta vaatimukset saivat sen jälkeen kun Nobelin rauhanpalkinto toissa viikolla pitkään sopimusta ajaneelle ydinaseiden vastaiselle ICAN-kampanjalle."

Ilta-Sanomat torstaina 19.10.2017.


KOMMENTTI: Ilta-Sanomat ei kertonut sitä missä päätettiin, että sopimusta ei allekirjoiteta. Suomen kielteisen päätöksen tekemiseen osallistui myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Pertti Manninen torstaina 19.10.2017.

Året var 1957

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/
aretvar1957.html



Arkisto 2015.

HEINÄKUU 2015. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN. 24 KUVAA. TÄSSÄ 11.

  
  
  
  
  
  

HEINÄKUU 2015. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN JA MUITAKIN KUVIA. KISSAN NIMI ON RASMUS, JOKA NUKAHTAA PAPEREIDEN PÄÄLLE JA KATSELEE KUUTA.
Kuvat: Pertti Manninen Ylen uutislähetyksestä teksteineen. Uusimaa. Kirkkonummi. Lapinkylä keskiviikko 01.07.2015 ja torstai 02.07.2015. ISONNA!

http://www.nettisanomat.com/2015/07/22/etusivu.html

ARKISTO 2015


Lapsen oikeuksien julistus

Johdanto

Kun Yhdistyneiden kansakuntien kansat ovat YK:n peruskirjassa vakuuttaneet uskovansa ihmisen perusoikeuksiin ja ihmisyksilön arvoon ja merkitykseen sekä vakaasti päättäneet edistää sosiaalista kehitystä ja parempia elinehtoja aikaansaamista vapaammissa oloissa,
kun Yhdistyneet kansakunnat on Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa tuonut julki että siinä mainitut oikeudet ja vapaudet kuuluvat erottamatta jokaiselle katsomatta rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä tai muusta johtuvaan asemaan,
kun lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä tähden tarvitsee sekä ennen syntymäänsä että syntymänsä jälkeen erityistä turvaa ja huolenpitoa, siihen kuuluva lakisääteinen suojelu mukaan luettuna,
kun erityisen suojelun tarve on todettu lapsen oikeuksia koskevassa Geneven julistuksessa vuonna 1924 ja tunnustettu Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sekä YK:n erityisjärjestöjen perussäännöissä ja lasten hyvinvointia edistävien kansainvälisten järjestöjen säännöissä, ja
kun ihmiskunnan velvollisuutena on antaa lapselle paras mitä se pystyy sille tarjoamaan

niin yleiskokous antaa sen vuoksi tämän lapsen oikeuksien julistuksen siinä tarkoituksessa, että hänellä olisi onnellinen lapsuus ja että hän voisi omaksi ja yhteiskunnan parhaaksi nauttia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia ja vetoaa lasten vanhempiin, miehiin ja naisiin yksilöinä, vapaaehtoisiin järjestöihin, paikallisiin viranomaisiin ja maiden hallituksiin, jotta ne tunnustaisivat nämä oikeudet ja pyrkisivät turvaamaan niiden kunnioittamisen lainsäädännöllisten ja muiden toimenpiteiden kautta seuraavien periaatteiden mukaisesti:

Periaate 1

Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan asemaan.

Periaate 2

Lapsen tulee saada nauttia erityistä suojelua ja hänelle tulee lainsäädännöllä tai muulla tavoin suoda edellytykset ruumiillisesti, henkisesti, moraalisesti, sielullisesti ja sosiaalisesti terveeseen ja normaaliin kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa. Säädettäessä tätä tarkoittavia lakeja lapsen etujen tulee olla tärkeimpänä näkökohtana.

Periaate 3

Lapsella tulee syntymästään lähtien olla oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

Periaate 4

Lapsen tulee saada nauttia sosiaalista turvaa. Hänen tulee saada kasvaa ja kehittyä terveenä. Lapsen ja hänen äitinsä on sen vuoksi saatava erityistä hoitoa ja huolenpitoa siihen luettuna asianmukainen hoito ennen ja jälkeen synnytyksen. Lapsella tulee olla oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen, virkistykseen ja lääkintähuoltoon.

Periaate 5

Lapsen, joka on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen, tulee saada erityistä tilansa edellyttämää erikoishoitoa, -kasvatusta ja -huolenpitoa.

Periaate 6

Lapsi tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi yksilöksi rakkautta ja ymmärtämystä. Hänen tulee saada kasvaa, mikäli mahdollista, vanhempiensa huolenpidon ja vastuun alaisena, ja joka tapauksessa ilmapiirissä, jossa hän saa tuntea hellyyttä sekä moraalista ja siveellistä turvallisuutta; varhaisiässä olevaa lasta ei saa erottaa äidistään kuin poikkeustapauksessa. Yhteiskunnan ja viranomaisten velvollisuutena on osoittaa erityistä huolenpitoa niille lapsille, jotka ovat vailla perheensä turvaa ja riittäviä toimeentulomahdollisuuksia. On suotava, että suurten perheiden lasten ylläpitoa helpotetaan valtion avustuksin ja muulla avustustoiminnalla.

Periaate 7

Lapsella on oikeus saada koulutusta, jonka ainakin alkeisasteella tulee olla maksuton ja pakollinen. Hänen tulee saada koulutusta, joka edistää hänen yleissivistystään ja suo jokaiselle yhtäläisen mahdollisuuden kehittää kykyjään, yksilöllistä arvostelukykyään sekä moraalista ja sosiaalista vastuuntuntoaan tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi. Lapsen koulutuksesta ja ohjauksesta vastuussa olevien on johtavana periaatteena pidettävä lapsen parasta; ensisijaisesti tämä vastuu kuuluu lapsen vanhemmille. Lapsella tulee olla riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen, jotka olisi ohjattava palvelemaan samoja päämääriä kuin koulutuskin. Yhteiskunnan ja viranomaisten tulee pyrkiä edistämään mahdollisuuksia tämän oikeuden nauttimiseen

Periaate 8

Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

Periaate 9

Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä. Häntä ei saa missään muodossa saattaa kaupankäynnin kohteeksi. Lasta ei saa ottaa työhön ennen asianmukaista minimi-ikää, missään tapauksessa häntä ei saa panna työhön eikä sallia hänen ryhtyä työhön, joka saattaisi olla hänen terveydelleen tai koulutukselleen vaaraksi taikka haitata hänen ruumiillista, henkistä tai moraalista kehitystään.

Periaate 10

Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään. Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään.

hyväksytty Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 20. marraskuuta 1959

  

The GazettE- konserttiin lippuja jonottavia tyttöjä Urho Kekkosen kadulla Fredrikin kadun kulmalle. Kuva Pertti Manninen tiistaina 2007-10-30 klo 16:n aikoihin. Isonna!

http://www.nettisanomat.com/2007/11/20/etusivu.htm#lapsen

Kysely: ”Herra tasavallan presidentti, kuinka te kehtaatte nostaa Euroopan investointipankista 3000 euron kuukausieläkettä?”(Sauli Niinistölle).

joulukuu 1, 2017

Ylen sivulla 01.12.2017:

”Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin suorassa radiolähetyksessä

JULKAISTU 11 PÄIVÄÄ SITTEN.
TUIRE JUUSELA HELSINKI

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastaa kysymyksiin ja keskustelee kuuntelijoiden kanssa Yle Radio 1:ssä lauantaina 2.12.2017 klo 13.00 – 14.00. Kyselytunti radioidaan suorana lähetyksenä Oulusta.

Kysymyksiä voi lähettää keskiviikkoon 29.11.2017 asti. Etukäteen lähetettävillä kysymyksillä pyritään varmistamaan, että ohjelmaan saadaan monipuolisia aiheita.

Toimitus valitsee kuuntelijoiden lähettämistä kysymyksistä ne, jotka pääsevät lähetykseen. Kysyjä itse esittää kysymyksensä puhelimessa suorassa lähetyksessä presidentille. Presidentti vastaa ja keskustelee kysymysten lähettäjien kanssa. Kysyjät voivat halutessaan esittää myös jatkokysymyksiä.

Presidentille on etukäteen kerrottu ohjelmaan tulevien kysymysten aihealueet, mutta muuten lähetys muotoutuu keskustelun mukaan.

Toimittajana on Krista Taubert.

Tasavallan presidentin kyselytunteja on aiemmin lähetetty Yle Radio 1:ssä vuosina 2000 – 2008 ja 2012 – 2016.

Kysymyksiä voi lähettää osoitteilla:

Sähköposti: [email protected]
Postitse: Tasavallan presidentin kyselytunti, PL 3, 00024 Yleisradio.
Mukaan kysyjän yhteystiedot!

Kommentit lähetyksen aikana Yle Radio 1:n lähetysikkunassa yle.fi/radio1
Twitterissä tunnisteella #tpkysely

https://yle.fi/aihe/artikkeli/
2017/11/20/tasavallan-presidentti-sauli-niinisto-vastaa-kuuntelijoiden-kysymyksiin


Kun aika on mennyt umpeen, esitän tämän kysymyksen tässä ja jään odottamaan, josko joku kansalainen kysyisi tätä asiaa.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Perjantaina 01-12-2017 15:35

Lähde:

Iltalehdessä käsiteltiin noin viikko sitten tasavallan presidentti Sauli Niinistön eläkeasioita, joissa kerrottin, ettei hän kehtaa nostaa mitään eläkettä Suomen valtiolta, vaikka olisikin niihin oikeutettu.


Lue myös arkistosta 2009:

Sauli Niinistö: ”Olen hulluna rahaan!”(muunnos).
Salvador Dali: ”Jag är galen i pengar!”(käännös).

Varatuomarinkin vaalirahailmoitus oli lainvastainen!
Nyt kun on hehkutettu sitä, kuinka eduskunnan puhemies, varatuomari Sauli Niinistö on palauttanut Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistyksen rahat takaisin, on unohdettu se nyt varmistunut tosiasia, että kaikkien sieltä 5000 euroa tai enemmän saaneiden vaalirahailmoitus on ollut lainvastainen. (Saikohan kukaan alle 5000 euroa?)

Aikaisemmin Nettisanomat on kirjoittanut pääministeri Matti Vanhasen leuhkimisesta, kun hän väitti että olisi ilmoittanut vaalitukensa oikein. Jo silloin näytti siltä, että asia ei aivan näin ollutkaan (Nettisanomat 2008-06-10).

Nyt kun on paljastunut, että tämän Novagroupin osuus on ollut KMS-potista jotakin 36 prosenttia, siis 10 000 euron avustuksesta noin 3600 euroa, se olisi pitänyt lain mukaan ilmoittaa. Tästä on aivan selvät ohjeet myös lomakkeen täyttöohjeissa.

”Olen hulluna rahaan!” tulee siitä, kun nyt varatuomari Sauli Niinistö olisi voinut muina miehinä muuttaa vaalirahailmoituksensa varmasti lain vaatimukset täyttäväksi, mutta ei raaskinut sitä tehdä, kun ei palauttanut koko summaa, niin kuin muuten jupakan ”isä” Timo Kalli teki jo ajat sitten. Edelleen voi olla niin, että siellä ilmoituksessa on jäänyt mainitsematta yli 1700 euron lahjoitus, vaikka laki sitä vaatii. Silloin jo aikaisemmin mainittiin, että oli vain viisi lahjoittajaa. Jos näin on, Niinistön ahneus meni laskutaidon edelle!

Hänellä on jäljellä sieltä saatua rahaa 6300 euroa. Tämä jaettuna neljällä tekee 1575 euroa. Jos siis jäljellä olevat lahjoittajat olisivat lahjoittaneet samansuuruisen potin, niin rimaa hipoen Niinistön vaalirahailmoitus täyttäisi lainvaatimukset. Mutta kun emme tiedä, ehkä emme koskaan saa tietääkään näitä summia, olisi järkevää ollut palauttaa koko summa, niin kuin Kalli teki.

”Olen hulluna rahaan!” sivuutti tämän puhdistautumismahdollisuuden ja tosiasiaksi jää, että varatuomari Sauli Niinistö on antanut Oikeusministeriölle lain vaatiman vaalirahailmoituksen, joka on ollut lainvastainen (Unohdettu mainita kaikki yli 1700 euroa antaneiden yksittäisten lahjoittajien nimet).

Oikeusministerinäkin toimineen varatuomari Sauli Niinistön olisi toivonut olevan tarkempi kuin tämän pragmaattisesti lakeihin ja niiden noudattamiseen suhtautuvan pääministeri Matti Vanhasen!

Nettisanomat. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Lauantai 2009-09-19 klo 13:38.

DSC06484bld20090918svt2daligalen600sh

http://www.nettisanomat.com/
2009/09/24/etusivu.htm#sauliniinisto

Nettisanomat lauantai 2009-09-19.


Screenshot 2017-07-30 at 11.02.12


”Myrkytetty presidentti-kuva.

PICT6511niinistomyrkytetty400osa1200shsh


Tags: 



http://viikkosanomat.fi/2017/12/01/kysely-herra-tasavallan-presidentti-kuinka-te-kehtaatte-nostaa-euroopan-investointipankissta-3000-euron-kuukausielaketta-sauli-niinistolle/


ARKISTO 2017

SeteliSuomalaiset.fi – Perussuomalaisten hajoittaminen. Takuumiehinä. Sauli Niinistö, Petteri Orpo ja Juha Sipilä.

Erinäisten teknisten ongelmien vuoksi jo valmiina ollut sivu tuhoutui. Yritän muistella millainen se oli. Tässä selostuksessa kuvat puuttuvat.

SeteliSuomalaiset.fi – Perussuomalaisten hajoittaminen. Takuumiehinä. Sauli Niinistö, Petteri Orpo ja Juha Sipilä.

SeteliSuomalaiset.fi
Verkkotunnus rekisteröity …

Suomalaisen eduskuntapuolueen pilkkomisen takuumiehet:
Sauli Väinämö Niinistö, tasavallan presidentti …
Petteri Orpo, kansanedustaja, valtiovarainiministeri (Sipilä)…
Juha Sipilä, kansanedustaja, pääministeri (Sipilä) …

”UUSI SUOMI 11.06.2017

Sauli Niinistö: ”Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä”

Katja Incoronato
Luotu:
11.6.2017 17:01
Päivitetty:
11.6.2017 17:10
Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomeen on saatu uusperussuomalainen puolue.
KOTIMAA
|
HALLITUS

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei sunnuntaina halunnut puuttua hallituspohjaan tai hallituksen jatkoon perussuomalaisten puheenjohtajavaalin jälkeen.

– Minä en presidenttinä tässä vaiheessa voi olla valitsemassa, minkälainen hallituspohja Suomessa tästä eteenpäin vallitsee. Perustuslain mukaan se on puolueitten tehtävä, hän sanoi Kultaranta-keskustelujen vuoksi järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Niinistö kertoi keskustelleensa lauantaina pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa.

– Hallitustilanne näyttää olevan yhtä avoin kuin siinä vaiheessa, kun eilisiltana pääministerin kanssa puhuimme. Nyt on mielenkiintoista tavata ulkoministeri Soini ja valtiovarainministeri Orpo, kun he tulevat tänne (Kultarantaan).

Niinistö antoi ymmärtää toivovansa, että hänen mielipidettään kysytään, jos perussuomalaiset haluaa vaihtaa ulkoministeri Timo Soinin.

– Hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä. Onko se vain hyvä tapa vai jotain muuta, katsotaan sitten.

Pääministeri Juha Sipilä linjasi aikaisemmin sunnuntaina, että ”ministeriniminä ei voi olla kuka tahansa”. Lue lisää: Juha Sipilä: ”Huomenna on johtopäätösten aika”

Niinistön mukaan Suomeen on saatu ”uusperussuomalainen” puolue, kun puoluekokous päätti vaihtaa koko puheenjohtajiston.

– Minusta se eilinen näytti siltä, että on likipitäen uusi puolue, kun koko puheenjohtajisto vaihtui, hän totesi.

Perussuomalaisten uudella puheenjohtajalla Jussi Halla-aholla ja toisella varapuheenjohtajalla Teuvo Hakkaraisella on tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Asia mietitytti Niinistöä.

– Se seikka, että kahdella on tuollainen tuomio, meillähän yleensä ajatellaan, että tuomion kärsimisen jälkeen teko on sovitettu, mutta kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon vaikuttivat, ovat poissa, hän kommentoi.

– Nyt niin kuin mistä tahansa tuomiosta, olisi hyvä parantaa tapansa. Tämä ihan yleisesti, hän jatkoi hetkeä myöhemmin.

…”

http://www.nettisanomat.com/
2017/06/12/etusivu.html#uusisuomi20170611niinisto

Tämä Uuden Suomen koko artikkeli ja siihen liittyvät kommentit ovat luettavissa kokonaisuudessaan yllä olevassa osoitteessa.

Uusi vaihtoehto eduskuntaryhmä …
Ryhmä ilmoitti perustavansa puolueen nimeltään ”Sininen tulevaisuus” …

Uusi vaihtoehto eduskuntaryhmän jäsenet …

ELOMAA SIIRTYI TAKAISIN PERUSSUOMALAISTEN EDUSKUNTARYHMÄÄN.

Tällainen sivu oli tehty 26.06.2017, mutta sen löytyminen on nyt epävarmaa. Tietenkin vastaava sivu uusine tietoineen on tulossa, kun kiireiltäni ehdin.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 28.06.2017 klo 9:n jälkeen Muistojen bulevardia heikosti kuullen kun rappusilla on lämmin istua ja samalla tietenkin Rasmus-kissaa vahtia hyppäämästä lintujen ja oravien kimppuun.

Tags: 

http://viikkosanomat.fi/2017/06/28/setelisuomalaiset-fi-perussuomalaisten-hajoittaminen-takuumiehina-sauli-niinisto-petteri-orpo-ja-juha-sipila/

http://www.nettisanomat.com/2017/06/28/etusivu.html

ARKISTO 2017


POLITIIKKA. Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit oikeusministeriöön tutkittaviksi. Kuvasarja.



POLITIIKKA. Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit oikeusministeriöön tutkittaviksi. Kuvasarja.
Yle TV-nytt maanantaina 16.10.2017 klo 17:55. Tekstit toisesta ohjelmasta. Pikkukakkosesta.
Kuvat: Pertti Manninen.
KUVASARJA


Arkisto. Yle saamelaisten kansallispäivänä 06.02.2017. Osa osasta 5.
Yle TV1 Uutiset klo 20:35.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yle saamelaisten kansallispäivänä 06.02.2017. Osa osasta 5.
Yle TV1 Uutiset klo 20:35.

Hallituksen ja saamelaiskäräjien välit ovat kireät.
...
Toimittaja Sasha ... "Presidenttiparin vierailu Inarissa vain yksi mutta sitä mieluisin syy. Esityksiä oli valmisteltu paljon. Oli saamelaisten kansallispäivä ja myös pohjoismaisen saamelaisyhteistyön satavuotispäivä."

Roope: "Mäkin tykkäsin Amokista ja Ailusta. Ne on mun lempiartisteja".

Toimittaja: "Saamelainen räppi ottaa kantaa, nyt epäoikeudenmukaisesti toteutuviin maa- ja vesioikeuksiin."

Ailu Valle: "Parin viime vuoden aikana on huomattu, ettei valtio halua tukea saamelaisia varsinaisissa. oikeissa asioissa."

Toimittaja: " Luonnonvarojen käyttö nousi esiin myös Saamelaiskäräjien ja presidentin neuvotteluissa. Saamelaisten ja Sipilän hallituksen välit ovat kireät".

Heikki Palto: "Tällä hetkellä ne eivät ole mitenkään hyvät. Kyse ei ole meistä."

Toimittaja: "Presidentiltä riitti ymmärrystä, mutta erotuomariksi hän ei ryhdy."

Niinistö: "En ota kantaa, mitä keskustelun johdosta pitäisi tehdä. Nämä ovat hallituksen asioita. Kun asiat ovat auki, ei minun ole sopivaa niitä kommentoida".
... 

Yle saamelaisten kansallispäivänä maanantaina 06.02.2017. Yle TV1 Uutiset klo 20:35. (Osa)

Heikki Palto on Saamelaiskäräjien ensimmäinen varapuheenjohtaja.




Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä on kansainvälinen vuosipäivä, jota vietetään 9. elokuuta.

YK:n yleiskokous sopi asiasta 23.12.1994, päätöslauselmalla 49/214. Päivä valittiin, koska 9. elokuuta 1982 kokoontui ensimmäinen alkuperäiskansoja käsittelevä työryhmä YK:n ihmisoikeustoimikunnassa.

Päivänä muistetaan maailman monikulttuurisuutta, alkuperäiskansojen kulttuureja, ansioita ja saavutuksia. Päivä julistettiin, koska maailman monikultturisuuden tunnustamiseen on vielä pitkä tie, sillä kaikkia alkuperäiskansoja ei kohdella tasa-arvoisesti eikä heidän saavutuksiaan ympäristönsuojelussa tunnusteta tai ihmisoikeuksiaan kunnioita.

Suomessa päivä on yksi saamelaisten, yhdestätoista virallisesta liputuspäivästä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/
Kansainvälinen_maailman_alkuperäiskansojen_päivä

Arkisto: Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisten oikeuskysymyksessä.

helmikuu 7, 2017 
Vieraillessaan Lapissa saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2017 hän ilmoitti että hän ei ryhdy erotuomariksi vaan jättää saamelaisten oikeuskysymykset hallituksen ratkaistavaksi, siis tasavallan hallituksen, jonka pääministerinä on keskustan Juha Sipilä.

Ei hyvältä näytä saamelaisten kannalta. Kansainvälisten alkuperäiskansojen oikeuksia koskevien sopimusten ratifiointi jää ja maanomistus ja hallinta pikkuhiljaa valutetaan pois saamelaisilta, joiden elinkeino ja eläminen riippuu näistä sopimuksista.

Presidentti Niinistö jatkaa tylyä linjaansa, jonka hän omaksui jo ministerinä ollessaan.

Nyt hän pesee kätensä koko kansan presidenttinä.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Tiistai 07.02.201717:58

Ylessä saamelaisten kansallispäivänä 2012. 

2012. Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä.
Kuva:Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2012/02/11/etusivu.htm

Arkisto 2012. Yle saamelaisten kansallispäivänä.
Evankelis-luterilainen kirkko pyysi saamelaisilta anteeksi.
Kuvasarja
. 

Keskisuomalainen tiistaina 7.2.2017. Inari. Heta Hassinen/STT

Presidentti toivoo yhteistyön tiivistyvän.
Juhlavuoden maakuntakiertue: Saamelaiskäräjien varapuheenjohtaja arvioi, että suhteissa hallitukseen on parantamisen varaa.

..."Sisällä saamelaisten kansallispäivän juhlassa puheenaihe siirtyi luontevasti saamelaisten oikeuksiin . juhlapuheesssaan Niinistö kertoi toivovansa, että yhteistyö Suomen valtion ja saamelaisten välillä sujuu ymmärtävässä ja kunnioittavassa hengessä.

- Euroopan unionin ainoana alkuperäiskansana saamelaiset ovat pitäneet esillä omia oikeuksiaan, ja tässä työssä toivon, että yhteistyö Suomen valtion ja saamelaisten kesken vain tiivistyy.

Presidentti ei kuitenkaan ottnut kantaa siihen, pitäisikö Suomen vahvistaa YK:n kansainvälisen työjärjestön ILOn 169-sopimus nyt itsenäisyyden sekä saamelaisyhteistyön 100-vuotisjuhlavuonna.

- Nämä ovat hallituksen asioita Suomessa, ja kun asiat ovat kovasti auki, niin ei ole sopivaa, että lähden niitä kovin paljoa puntaroimaan, Niinistö totesi.

Saamelaiskäräjien ensimmäinen varapuheenjohtaja Heikki Paltto arvioi, että Niinistön kehotus läheisempään yhteistyöhön kuulostaa erittäin hyvältä. Hän mainitsee. että yhteistyössä maan hallituksen kanssa olisi vielä paljon parantamisen varaa.

- Nyt näyttää, että vastakkainasettelu on kääntymässä ja olisikin hyvin tärkeää, että alettaisiin huomioida enemmän saamelaisia ja saamelaisten oikeuksia, Paltto pohtii.

Saamelaisyhteistyötä juhlittiin maanantaina myös Trondheimissa Norjassa, jossa pidettiin 100 vuotta sitten pohjoisen yhteistyön vauhtiin sysännyt saamelaiskokous. Suomi osallistui maanantain juhlallisuuksiin virkamiestason edustuksella, sillä työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) joutui perumaan matkansa hallituskiireiden takia.

- Tässä kävi niin, että minäkin sain sinne kutsun, mutta kuukausia sen jälkeen, kun tämä (Inarin) tilaisuus oli jo sovittu. Ilmeisesti hallituksella oli tuiki tähdellistä keskusteltavaa tänään ja sen vuoksi ministeri Lindström ei päässyt paikalle. Hänenhän piti sinne Trondheimiin lähteä, Niinistö kertoi Inarissa.

Pohjoismaiden kesken ei Niinistön mukaan ole erityisiä erimielisyyksiä saamelaisasioiden hoidosta.

- Nyt on mielenkiintoinen vaihe, kun Suomi aloittaa Arktisen neuvoston puheenjohtajana. Ainakin minun toivomukseni on, että Pohjoismaat ovat tiukasti mukana meidän ohjelmassamme, ja varmasti nämä saamelaiskysymykset nousevat esiin myös siellä."

Keskisuomalainen tiistaina 7.2.2017. Inari. Heta Hassinen/STT
Kuva: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tapasivat ylälappilaisia saamelaisnuoria saamealaismuseo Siidan edustalla Inarissa saamelaisten kansallispäivänä maanantaina.

Kuva Pertti Manninen 13.02.2017

(Artikkelin kuva)


Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola.

Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen.
Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa.

(Artikkelin kuva)

"Ensimmäinen yhteinen saamelaiskokous pidettiin 6. helmikuuta 1917 Norjan Trondheimissa. Päivää pidetään nykyisin myös saamelaisten kansallispäivänä.

Saamelaisten yhteinen kansallispäivän juhla pidetttiin tänä vuonna Trondheimissa, jossa olivat koolla Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisten vaaleilla valitut parlamentit. Juhlissa oli mukana myös Norjan ja Ruotsin valtiollista johtoa - Suomen poliittinen johto loisti poissaolollaan. Oikeusministeri Jari Lindström (ps) perui osallistumisensa viime tipassa pääministeri Juha Sipilän (kesk) "strategiakokoukseen" liittyvässä määräyksessä.

Norjan pääministeri Erna Solberg piti Trondheimissa puheen norjalaispolitiikan vääryydestä saamelaisille. Hän totesi puheessaan muun muassa seuraavaa: "Norjalaistamispolitiikka on musta kappale maan historiassa. Se pakotti saamelaiset luopumaan kulttuuristaan ja kielestään. Moni sukupolvi kasvatettiin uskomaan, etteivät he saa puhua saamea eivätkä olla saamelaisia ja että se on häpeä. Norjalaisten politiikka saamelaisia kohtaan oli väärä."

En usko koskaan kuulevani Suomen pääministeriltä tällaista tunnustusta vääryyksistä saamelaisia kohtaan. Ruotsissakin valtionjohto on pyytänyt saamelaisilta anteeksi sulauttamisyrityksiä.

Saamelaisoikeuksien näkökulmasta Norja on paratiisi Suomeen verrattuna. Norja on ratifioinut jo vuonna 1990 alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 169-sopimuksen ja Tanskakin vuonna 1996 Grönlannin inuitien vuoksi.

Sivistysmaina itseään pitävät Suomi ja Ruotsi eivät ole ratfioineet sopimusta. Ruotsissa saamelaisten oikeudet on kuitenkin vahvistettu lainsäädännössä Suomea paremmin esimerkiksi saamelaismääritelmän ja poronhoidon osalta. Ruotsin saamelaiskäräjät ja ja syrjintävaltuutettu haluavat perustaa totuuskomission, joka selvittäisi ja toisi julkisuuteen saamelaisten historiassa kokemat vääryydet. Ruotsin valtionjohto ei ole tyrmännyt ajatusta.

Kansanedustaja Emma Kari (vihr) jätti syyskuussa 2016 eduskuntakyselyn siitä, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin saamelaiskäräjien ehdotuksen totuus- ja sovintokomission perustamiseksi. En yllättyisi, jos hallitus vastaisi, ettei komissiolle ole tarvetta.

Suomi on Ruotsin ja Norjan tapaan pyrkinyt historiassaa sulauttamaan saamelaiset valtaväestöön. Esimerkiksi saamelaislapsia pakkosuomalaistettiin sotien jälkeen 1940-luvun lopulta lähtien laittamalla heidät suomalaisiin asuntolakouluihin.

Olen itse viimeisiä ikäluokkia, jotka joutuivat kokemaan asuntolakoulun. Aloitin koulun Utsjoen kansakoulussa vuonna 1968 ja asuin viikot asuntolassa. Kelirikkoaikoina asuntolassa oleminen venyi yli kuukaudeksi - 7-vuotiaana! Kaikki opetus oli suomenkielistä, mikä ei ollut kotona vain saamen kieltä puhuneelle lapselle ihan yksinkertainen juttu. Asuntolanhoitajakin puhui vain Suomea.

Julkinen pakkosuomalaistaminen loppui vasta 1970-luvulla. Käytännössä se kuitenkin jatkuu edelleen. Valtiolla ei ole haluja saamelaismääritelmän muuttamiseen. Metsähallituslaissa, kaivoslaissa ja vireillä olevassa Tenon kalastussopimuksessa saamelaiskulttuuria ei ole huomioitu asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa, että sulauttamispolitiikka jatkuu."

Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. 
Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola, varatuomari ja JHT/HT-tilintarkastaja, etninen Utsjoen saamelainen, Asikkala.

"Norja on paratiisi Suomeen verrattuna".

Kuva 13.02.2017.
Helsingin Sanomissa ei ollut mitään asiasta saamelaisten kansallispäivän jälkeisenä päivänä tiistaina 07.02.2017. 
Pertti Manninen. 





Espoon metron ensimmäisellä ajelulla. Kuvan lähetti Erika Manninen lauantaina 18.11.2017.

Tietokilpailukysymys, johon ei löydy vastausta Wikipediastakaan:
Milloin yleisö pääsi ensimmäisen kerran ajelulle Helsingin metroon? Vastaus


SYYTTÄJÄ SYYTETTYNÄ. Valtakunnan syyttäjä Matti Nissinen. Kuvasarja

Presidenttiehdokkaiden tentti Helsingin Yliopiston juhlasalissa Kuvasarja

Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee? Lue!

Presidentti Sauli Niinistö peruu ydinasekantansa. Lue!





Presidenttiehdokkaiden tentti Helsingin Yliopiston juhlasalissa maanantaina 13.11.2017.
Kuvat Ylen uutislähetyksestä ja tekstit Ylen Siskonpetistä jaksosta Akkojen kotkotuksia.
Kuvat: Pertti Manninen.
KUVASARJA

Nettipelaaminen kohottaa suosiotaan

Yhä useampi suomalaispelaaja valitsee mieluummin nettikasinoissa pelaamisen kuin klassisissa kasinoissa, baareissa taikka lähikaupoissa pelaamisen. Lue lisää!


Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee? Lue!
Divarin ratkaisuottelu FC Honka - TPS. Kuvasarja
Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Kuvasarja
Arkisto 2004. Arvo Turtiainen ja isäni. Lue!
Presidentti Sauli Niinistö peruu ydinasekantansa. Lue!
Timo Jutila kertoo ekasta liigapelistään. Lue!
Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!




Ameeba Porkkalassa sunnuntaina 24.09.2017.
Kuva: Erika Manninen

Björn Wahlroos ja Antti Herlin. Paljonko ihminen maata tarvitsee? Lue!
Divarin ratkaisuottelu FC Honka - TPS. Osa 2. Kuvasarja
Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Kuvasarja
Arkisto 2004. Arvo Turtiainen ja isäni vuonna 2004. Lue!
Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue!
Timo Jutila kertoo ekasta liigapelistään. Lue!
Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!

Ylen uutiset jatkuvat sitten Paratiisin papereilla ...
Maanantaina 13.11.2017. Kuva: Pertti Manninen.


Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Kuvasarja
Arkisto 2004. Arvo Turtiainen ja isäni vuonna 2004. Lue!
Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue!
Timo Jutila kertoo ensimmäisestä liigapelistään. Lue!
Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!

MATKALLA. Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Aamun aikaan ja keskipäivän aikaan.

MATKALLA. Metsän kautta ihmisten ilmoille ja takaisin. Aamun aikaan ja keskipäivän aikaan.
Kirkkonummi. Lapinkylästä Veikkolaan ja takaisin perjantaina 20.10.2017 klo 09.05- 09.25 ja 12.21- 12.30.
Kuvat: Pertti Manninen. Isän syntymäpäivänä.
KUVASARJA


Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. Lue!
Arkisto 2007. "FÖRBJUD ATOMVAPNEN". 1957. Kuva
Timo Jutila kertoo ensimmäisestä liigapelistään. Lue!
Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!

Timo Jutila kertoo ensimmäisestä liigapelistään. Lue!
Arkisto 2004. Kalervo Kummola palkkasi Timo Jutilan. Lue!
Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!

Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017. Kuvat
Arkisto 2005. Kahden asunnottoman puheenvuoro. Lue!
Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit tutkittaviksi. Kuvasarja
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!

ASUNNOTTOMUUS. Yhden asunnottoman kävely Jyväskylässä 2017.



Jyväskylässä 2017.
Yle TV-uutiset tiistaina 17.10.2017 klo 18:15 Asunnottomien yön saapuessa.

Toimittaja: Asunnottomien auttamiseksi etsitään uusia malleja. Esim. Jyväskylässä aikuistyön väki jalkautuu paikkoihin, joissa asunnottomat viettävät öitään. Ajatus asunnottomien kävelystä on lähtöisin Barcelonasta.

"Unto", asunnoton Jyväskylä.
- Minä vaan sanon ne ...
- No sanopa nyt tästä.
- Tuossa on yksi, tuolla on toinen ja tuolla alempana on kaksi ...

- Me ollaan nyt tekemässä tämmöistä asunnottomien kävelyä.

Susanna Hult, asumisneuvoja Jyväskylän kaupunki.
- Joo, mä osallistuin Barcelonassa kävelyyn, jossa entinen asunnoton kertoi oman elämäntarinansa. Se oli silmiä avaava kokeus ja ajattelin, että tuodaan se tännekin.
- Aamulla he käyvät uimahalleissa ja Matkakeskuksessa lämmittelemässä.

Tenho Tornberg, Yle Jyväskylä
- Tällainen lehtiroskis keskustan kupeessa on tyypillinen asunnottomien majapaikka. Tämä on lämmin ja suojaisa. Kyllä tuolla yönsä voi viettää, mutta aika hurjalta tämä tuntuu.

- Onko sulla arviota, paljonko tällaisia ihmisiä on?

Hanna-Riikka Alasippola, vastaava työntekijä, Jyväskylä katulähetys ry
- Joitakin kymmeniä sellaisia, jotka täällä kadulla liikkuu, mutta on paljon niitäkin, joista me ei tiedetä.

Susanna Hult
- On yhtä monta tarinaa kuin asunnontakin. Ei ole yhtä asunnottoman stereotyyppiä. Tuolla portaiden yläpäässä on syvennys, jossa on lämmin nukkua. Yleiset paikat on varmaan kaikkien tiedossa, mutta jokaisella on omat piilopaikat, missä kokee olonsa turvalliseksi.

"Unto"
- Roskapöntöt, kauppakäytävät, kaikki ovet ja ikkunat on mulle tuttuja. Ja aina tulee vartija.

- Sanot, että tämä on "näkymätön kansa".
- Asunnottomat itse ovat todenneet olevansa näkymättömiä. Heitä ei näy, ja ehkä he haluavatkin olla näkymättömiä, mutta luulen, että me ei myöskään haluta nähdä heitä.

Toimittaja:
Sitten taidetta maailmalta. Lasten ja nuorten kansainvälinen taidenäyttely Hyvinkäällä on tällä kertaa koottu yhdessäolon ympärille. Näyttelyyn valittiin 200 teosta liki 7000 lähetetyn yön joukosta. Lasten työt näyttävät, miten paljon meillä ihmisillä on yhteistä.

Satulotta Peltola, Yle Hyvinkää
- Kulttuurikeskus Villa on täynnä lasten ja nuorten taidetta. Esillä on teoksia 40 eri maasta.

(TV-tekstitys on paikoin lyhennetty alkuperäisestä puheesta.)

Kuvat: Pertti Manninen.
KUVASARJA


ARKISTO 2005

Etusivu maanantaina 17. lokakuuta 2005


Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

“Nainen:
… oma kokemus on että kyllä niitä vastaan tulee tuolla kadulla aika usein joita mä tunnen joilla ei o yhtään niinku nukkumapaikkaa muuta kuin katu 
Toimittaja:
Tällaisia ihmisiä jotka asuvat kadulla heitä on noin tuhat ja valtaosa on varmasti täällä pääkaupunkiseudulla tämä saattaa nyt kuulostaa tyhmältä kysymykseltä mutta miss he sitten nukkuvat 
Nainen:
osa telttailee osa porttikongeissa ja suoraan kadulla ja jotkut on tuol joissakin suojaisis paikois tuol kaupungin laidoilla esimerkiksi joissakin puurakennelman alla niinkö mä yhden tiedän ja joissakin suomenlinnan tunneleissa tai 
Toimittaja:
Sinä olet asunnoton mutta mikä sinun asumapaikkasi on 
Nainen:
Niin minä olen yhteiskunnan kannalta asunnoton mutta itse minä en koe olevani asunnoton pikemminkin päinvastoin minullahan on mitä mainioin asunto 
Toimittaja:
Reijo nyt en kuullut sinun sukunimeäsi mutta tervehditään tällä tavalla kari terve kysyn sellaisen asian kun olet juuri saanut asunnon itsellesi niin miten vaikea oli saada asunto olit alun perin asunnoton 
Mies:
No siinä sai aika kovin tehdä töitä ennen kuin se alko avautua ennen kuin se alko avautumaan 
Toimittaja:

Mistä johtui että olit asunnoton käytitkö alkoholia tai ei ollut työpaikkaa voitko kertoa 
Mies:
No avioerosta johtui
Toimittaja:
Kun asuntoa lähtee hakemaan niin siitä tulee varmasti sellainen olo olo itselle että mitä minä teen väärin kun minä en sitä asuntoa saa niin mistä se johtui että et saanut asuntoa mitä mitä sinä teit väärin jos sanotaan näin
Mies:
No siinä on niin mont siinä on niin monta tekijää etten mä niitä rupea sillä lailla mut sanon vain että yks on tosiaan tää helsingin kaupungin asuntojonossa on tosiaan hirviät jonot jonot mitä kautta mä yritin aluksi hakia ja sanon tosiaan siin saa tosiaan tehdä paljon töitä ja tulee tosiaan monta kertaa tunne että missä tulee tehtyy väärin
Toimittaja:
Kun asuntoa hakee yksityiseltä taholta niin miten he suhtautuu asunnottomaan asunnon hakijaan antaako kukaan asuntoa 
Mies:
No ei kyllä kovin moni kovin mielellään ja sitten niinku just tossa yksityisellä puolella on mahdottoman korkeat ne vuokrat että se tuottaa monelle justiin asunnottomalle niinku sanotaan vaikeuksia ne korkeat vuokrat mitä niitten puolella on 
Toimittaja:
Markku heino tämä helsingin elokolo on tällainen asunnottomien olohuone niin kai voitaisiin sanoa 
Markku Heino:
No kyllä mutta on myös asunnon omistajia täällä meillä laidasta laitaan ja kadulla yöpyjiä käy silloin tällöin tai päivittäin meillä muutama ja tää on tällainen kansalaisten kohtaamispaikka missä voi lueskella päivän lehtiä nauttia virvokkeita edullista kahvia sit meillä on ilmainen aamupuuro ja suuren suosion saanut tämä nettihuone tuolla mitä kati johtaa ja hoitaa ja myös opettaa iäkkäämpiäkin ihmisiä käyttään tota mitä palveluja netistä saanu ja me ollaan niin että oltu vuodesta 2001 vapusta no joka vuoden jokaisena päivänä avoinna yhdeksästä viiteentoista 
Toimittaja:
Kun täällä pyörii kaikenlaista ihmistä laidasta laitaan niin täällä varmasti näkee sen minkälainen se asunnoton ja minkälaisia tilanteita heillä sitten oikein on se on tällaisen meikäläisen jolla se asunto on niin vaikea varmasti ymmärtää miten vaikea sitä asuntoa on saada 
Markku Heino:
niin no kyllä on asunnottomia mut sit mä sanon et on myös asunnontarvitsijoita mitkä asuu epätyydyttävissä olosuhteissa toisten nurkissa kiertelee ympäri kaupunkia siellä täällä toisten nurkissa ja kuitenkin he käyvät töissä ja eikä oo mitään semmost päihdeongelmaa että on henkilöitä mitkä on aivan ok-kondiksessa mut sitten on asunnottomia mitkä eilen just tuolla ruoholahden suunnalla näin romuauton missä kaks miestä nukkuu kello 18 iltapäivällä 
Toimittaja:
Niin täällä pöydän vieressä on myös antti honkonen joka vastaa tällä kertaa tästä asunnottomien yöstä antti honkonen voidaanko asunnottomien yöllä parantaa tilannetta onko siitä apua 
Antti Honkonen:
Jos oikein kyyninen on niin toteaa että asunnottomien yö- kansalaisliike ei ole voinut tehdä itseensä tarpeettomaksi ainakaan vielä mutta re reijonki tapaus osoittaa minun mielestä kun tunnen taustoja että julkisuus ja sen tässä tapauksessa sen pelko niin ehkä aiheutti ja vauhditti ratkaisuja että reijolle löyty nytten näppärä ratkaisu mutta laajemmassa mitassa tää on vakava yhteiskunnallinen kysymys suomen häpeäpilkku joka vaatii yhteiskunnan toimia ja tässä asunnottomien yö-kansalaisliikkeessä tulee nyt tänään nelisenkymmentä tilaisuutta eri puolilla suomea olemaan tään asian merkeissä valitettavasti ei kaikissa paikoissa mis on ongelmia mutta siellä missä on ollu halun lisäksi myös jonkinverran kykyä järjestää ja kaikenlaista toimijaa on niin asunnottomia kuin asunnon omaavia niin uskovaisia kuin uskonnottomia niin poliitikkoja kuin epäpoliitik epäpoliittisia ihmisiä eli tää on melkoisen laaja kansalaisliike vaikkakin on todella haastava ja vaikea asia 
Toimittaja:

Kun suomi on muuten aika hyvä laittamaan näitä euroopan unionin direktiivejä asetuksia artikloja toteen täällä laitetaan kaikki tervan poistamiset sun muutkin niin miksei tätä asuntodirektiiviä siellähän on joku sellainen direktiivi joka antaa periaatteessa oikeuden kaikille asuntoon miksei sitä ole laitettu suomessa toteen 
Antti Honkonen:
Eiköhän tää ole vain tämä teorian ja käytännön ristiriita että ajatellaan esimerkiksi espoossa ei oo minkäänlaista asunnottomien yöhön liittyvää tilaisuutta espoo on ainoa kaupunki kunta suomessa joka on asuntopoliittisessa strategiassaan määritelly uljaasti että poistamme asunnottomuuden espoosta mutta ketkä pikkusenkin tarkemmin tuntee espoon tilannetta niin tietää että monenlaista jonoa ja ongelmaa on eli tämä asia että tää asunnottomuus se on niin ihmiselle itselleen kuin myös yhteiskunnalle sellainen häpeätahra et siitä ei edes haluta puhua siksi on minusta todella hienoa että nimenomaan tänään maanantaina niin on isot valtakunnalliset lehdet merkittävällä tavalla kiinnittäneet huomiota tähän ja toivon mukaan myös muu julkisuus ja tavalliset kansalaiset miettii edes tänään tätä asiaa 
Toimittaja:
Antti honkonen oletteko koskaan laskeneet mitenkä paljon maksaisi poistaa tuollainen asunnottomuusongelma eli että rakennettaisiin asuntoja niin paljon että ne riittäisivät kaikille onko sitä koskaan laskettu
Antti Honkonen:
Minä en ole matemaatikko minä olen vaan työtaktikko eli yritän organisoida asioita minusta riittää niin kauan kuin on asunnottomia omasta tai muista syistä johtuvia ihmisiä tullut asunnottomiks tai sanotaan että kodittomiks niinku katikin minusta virallisesti hän on asunnoton mutta on hyvin kodillinen ja ehkä yksi pääkaupunkiseudun ja suomen ja maailman onnellisimpia ihmisiä vaikka virallisesti ei ole asuntoa eli nämä on hyvin veteen piirrettyjä ja hikeen piirrettyjä viivoja 
Toimittaja:
Niin kati tähän loppuun pitäs vielä kysyä että sinä olet tällä hetkellä varmaan sellainen asunnottomien mannekiini sinut tunnetaan tämän televisio-ohjelman joka eilen tuli teki sinua tutuksi aika paljon ja olet mukana näissä mutta luuletko että asunnottomuutta voidaan poistaa ja sinun kohdallasi tarvitseeko sitä edes poistaa 
Nainen:
No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
Toimittaja:
Näin me jatkamme aamukahvin juontia täällä helsingin elokolossa toisella linjalla ja tuossa ainakin kuulin että olis ilmaista aamupuuroakin on tarjolla pitää varmasti tarttua siihen tilaisuuteen asunnottomien yö on siis tänään kahdeksatta kertaa alkaen ilta kuudelta ympäri suomea monella paikkakunnalla päättyen sitten huomisaamuun 
Studitoimittaja:
Sieltä helsingin kalliosta lähetystä teki kari mäenpää 
nyt vielä tähän ykkösaamun loppuun muutamia tämän aamun uutisia 
irakin uusi perustuslaki näyttää menneen läpi lauantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä paikallisviranomaiset kertoivat uutistoimisto ap:lle että perustuslakia vastustavat sunniarabit eivät ole ilmeisesti innostaneet riittävästi kansalaisia äänestämään vastaan 
kiinassa juhlitaan maan toisen miehitetyn avaruuslennon onnistumista viisi päivää maapalloa kiertänyt kapseli laskeutui sisämongoliaan myöhään illalla suomen aikaan avaruusmatkan tehneet kaksi taikonauttia ovat hyvässä kunnossa 
turkin ulkoministeri abdullah gül vierailee tänään suomessa ulkoministeri gül ja vierailun isäntä erkki tuomioja keskustelevat muun muassa turkin eu-jäsenyysneuvotteluista vieras tapaa myös presidentti tarja halosen 
ja ennen tuota säätä kerrotaan vielä nämä ykkösaamun osoitteet jotka kerroin jo hieman aikaisemmin eli juttuvinkkejä ja muuta palautetta voitte lähettää meille nettisivustomme kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen yle piste ykkösaamu at yle piste fi eli yle piste ykkösaamu at yle piste fi ilman öö:n pisteitä ja perinteisemmän postin kannattajille osoitteemme on ykkösaamu pl 3 00024 yleisradio ja ykkösaamua voi kuunnella internetissä osoitteessa w w w piste yle piste fi kautta radiouutiset näitä varmasti tullaan sitten tulevaisuudessakin aina silloin tällöin kertomaan niin saadaan tällainenkin linja avattua teidän kuuntelijoiden kanssa 
nyt sitten säätietoihin maan etelä ja keskiosassa selkeää tai puolipilvistä ja poutaa oulun läänissä vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sadekuuroja illasta alkaen poutaa lapissa aluksi monin paikoin vesisadetta päivällä pohjoisesta alkaen selkeämpää ja enimmäkseen poutaa päivälämpötilat kolmesta yhdeksään astetta 
ykkösaamu täällä yle radio yhdessä jälleen huomenna kahdeksan aamun peilin jälkeen kello 8.15 nyt aamua jatkaa kuuluttaja maaria seppänen 
Kuuluttaja:
Ykkösaamun studiossa oli petri kejonen 
täällä radio yhdessä kultakuumeessa tänään kello 15.10 aiheina ovat koulujen kuvataideopetus erityisesti miksi se ei kiinnosta poikia sekä onnimanni-palkinto joka jaetaan tänään haastateltavana on onnimanni palkittuja keskustelujen teemoina koulujen kulttuuri tehtävä
kultakuumeessa avautuu ikkuna myös intialaiseen kulttuuriin aiheesta on ilmestynyt uusi suomalaiskirja jonka tekijöitä on jukka mikkolan juontaman kultakuumeen haastattelussa tänään kello 15.10 suorana lähetyksenä ja toisena lähetyksenä kello 22.10 
nyt kultaa ja hopeaa joka alkaa saggino rossinin musiikilla. …” (kirjoitetaan: Gioacchino Rossini 1792 - 1868).

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
 Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Nettisanomat, oikeinkuulemisvarauksin.

http://www.nettisanomat.com/2005/10/17/etusivu.htm


Sininen tulevaisuus tuo kannattakortit tutkittaviksi. Kuvasarja Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. Kuva
SPORT: Käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. Kuvia
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!

LUONTO: Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa. Kuva
SPORT: Käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. Kuvia
Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä saamelaisasiassa. Lue!

Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa.

Peurat pellon reunalla hämärtyvässä illassa.
Kirkkonummi. Kauhala. Vesterkulla. Lauantaina 15.10.2017 klo 18:22. Kuva: Pertti Manninen.


SPORT: Käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF.
Niklas Herlinin (1963 - 2017) muistolle. Lue!
Parhaat suomalaiset pokerinpelaajat tienanneet miljoonia. Lue!

SPORT: Kuvia käsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. TV-Nytt lauantaina 14.10.2017.



SPORT: Kuvia k äsipallo-ottelusta Grankulla IFK - Kyrslätt IF. Yle TV-Nytt lauantaina 14.10.2017.
- Carolina Rehnberg, lagkapten. Grankulla IFK.
Korhonen 30, Bergholm 6.
- Ingrid Degerth, Kyrkslätt IF.
Yle: Jorma Vihtonen bild - Alf Strömberg klipp.

Kuvia

Kuvat: Pertti Manninen


Niklas Herlinin (1963 - 2017) muistolle. Lue!
60 vuotta ensimmäisestä, Sputnikista, tänään 04.10.2017 Kuvat
Parhaat suomalaiset pokerinpelaajat tienanneet miljoonia Lue!
60 vuotta ensimmäisestä, Sputnikista, tänään 04.10.2017 Kuvat
Parhaat suomalaiset pokerinpelaajat tienanneet miljoonia Lue!
Lasse Lehtinen paransi tapansa Tanner-kirjassaan Lue!
Tieto Turun iskusta tuli presidentti Niinistölle kesken Lue!
Sauli Niinistö päätti maaliskuussa 2015 lähettää suomalaisia Lue!
Laski kukkaset Turun surmapaikalle elokuussa 2017 Lue!
He päättivät lähettää suomalaisia sotilaita kouluttamaan kurdeja taisteluissa ISIS:iä vastaan Lue!
Hassisen huutokaupassa Humppilan Seurojentalolla Lue!
Matkalla Suomessa heinäkuussa Kuvasarja
Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä
Lue!

Nettisanomat 18 vuotta! 2002. numero! Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE!

Matkalla Suomessa keskiviikkona 12. heinäkuuta 2017. Kuvasarja 12:49 - 13:25.


Matkalla Suomessa keskiviikkona 12. heinäkuuta 2017. Kuvasarja 12:49 - 13:25.

Humppilassa 2.
Kuvat: Pertti Manninen. Kaikki kuvat. Katso!

Seuraava


 

1999

Dilemma

Kuinka kirjoittaa sellaisille ihmisille, joilla ei ole välinettä tämän lukemiseen?

Kuinka kirjoittaa sellaisille ihmisille sellaisten ihmisten asioista, joista he eivät välitä?

(Nettisanomat 23.7.99 pm)
Etusivulle

 
  Sivun valmisti Pertti Manninen 26.07.99 (03.08.99), taustaväri 30.01.02 copyright nettisanomat nro 0/99 otsikko ja navigointi 15.12.2000  

Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä Lue!
Arkisto: Presidentti Sauli Niinistö pesee kätensä Lue!

Nettisanomat 18 vuotta! 2000. numero lähestyy! Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE!

Ylessä saamelaisten kansallispäivänä 2012. 

2012. Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä.
Kuva:Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2012/02/11/etusivu.htm


Nettisanomat 18 vuotta! 2000. numero lähestyy!
Ensimmäisen numeron etusivu ja hitusen historiaa LUE!
Timo Soini kannatuskorttien äärellä KUVA
Soini yritti vallata puolueen takaisin LUE!

 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html 


Kiitollisuus

"Kustansin vuonna 2000 kirjasen 100 syytä olla kiitollinen. Otan sen yöpöydän laatikosta ja selaan sivuja läpi ..."

Olet selvinnyt tästä päivästä.
Monet eivät selviä, joten ennen kuin käyt nukkumaan, lausu rukous. Kiitä, että sinusta on huolehdittu tänäkin päivänä.

Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia.
Se voi kuulostaa kliseeltä, mutta se on totta. Ystävyyttä, terveyttä tai vapautta ei voi ostaa. Muista pitää niitä arvossa.

Vapaa yhteiskunta.
Maailma muuttuu. Ihmiset tulevat suvaitsevaisemmiksi, demokratia laajenee ja sananvapus kasvaa. Käytä se hyödyksesi.

Tiedät voimavarasi.
Vanhemmiten alkaa ymmärtää, että elämässä ei voi saada kaikkea haluamaansa. Tee sitä, mikä on realistista ja mahdollista, muuten voimasi ehtyvät.

Hyvät uutiset.
Ole niistä kiitollinen, oli tuoja kuka tahansa ja olivat ne kuinka vähäpätöisiä tahansa.

Läheistesi myötätunto.
Se ei ole itsestään selvää. Anna sille arvoa, ilmaise kiitoksesi ja kun aika koittaa, tue ja lohduta vuorostasi heitä.

Eniten menneestä maailmasta ihminen kaipaa kiitollisuutta.

Arto Manninen

(56) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 







 

Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/04/etusivu.html 


Totuus

Epäröidessäsi kerro totuus.
Mark Twain

Totuus on arvokkain asiamme. Säästäkäämme sitä.
Mark Twain

Totuus voi vasta silloin vaikuttaa, kun vastaanottaja on sitä varten kypsä. Ei riipu siis totuudesta, että ihmiset ovat vielä niin kaukana totuudesta.
Christian Morgenstern

Totuuden hautajaisissa lauletaan aina samaa virttä: "Minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä".
Lin Jutang

(47) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





2015

HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.



HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.

KUVA: PERTTI MANNINEN PÄIVÄMATKALLA HELSINGIN KAMPISSA TIISTAINA 21.04.2015 16:14 ISMO HÖLTÖN NÄYTTELYYN TUTUSTUEN ATENEUMISSA JA VANHEMPIEN HAUTAA KEVÄTKUNTOON LAITTAEN MALMILLA.


Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 



"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!

 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - VIIKKOSANOMAT


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm

Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

VIIKKO.fi - 2017/12/25 - N:o 2035 - Joulu. Tiernapojat - Tähtipojat. Kuva 1957 - Kaupunkikuusi Jalavatiellä jouluaattona. Kuva - Raadollista rahanhankintaa. Alkoholilaki ja vaalirahoitus. Sinisillä suurin tarve saada rahaa jostakin. - Tuomas Kurttila: Päätös on vastoin lapsen etua. Sata kommenttia.. - Tyylikäs Jungner lähti sdp:stä tyylillä, v-tyylillä. - Päätöntä menoa. Sdp:n Jutta Urpilainen vauhdittamassa kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistön kampanja-avausta. - KAMPANJAT HYVÄSSÄ VAUHDISSA. Huhtasaari aloittaa Helsingissä, Niinistö juhlii 100-vuotisjuhlassa Oulussa ja Väyrynen kertoo Helsingissä. - Presidenttiparin hypetyksessä päädytään välillä päättömiinkin suorituksiin. - Viikkosanomat: ”Herra tasavallan presidentti, kuinka te kehtaatte nostaa Euroopan investointipankista 3000 euron kuukausieläkettä?” (Sauli Niinistölle). - Kolmen kaupungin kasvot. - Lasten oikeuksien julistus. - Pääkirjoitus: Siperia opettaa presidentti Sauli Niinistöäkin. SIJOITUS - INVEST - Petteri Orpo. - Kurttila. Alaikäisiin kohdistuvan rangaistusssäännöksen lisäämistä , poikkeuksellisen karu lasten kannalta - Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) - Sauli Niinistö: "Minulla on hyvä suhde Putiniin - Samuli Virtanen- JUNAILU Valtiosihteeri takakontissa, - Länsimetro. Espoon metro Kuvat Erika Manninen. - ensimmäisen kerran ajelulle Helsingin metroon? - Matti Nissinen - Björn Wahlroos ja Antti Herlin. - Arkisto 2008. Mistä ahneus alkoi? - Arkisto 2003. Talous. Kone sai Partekin puoli-ilmaiseksi. - Ameeba Porkkalassa. Kuva: Erika Manninen - Presidentti Sauli Niinistö peruu kantansa ydinaseista. - Arkisto 2007. "FÖRBJUD ATOMVAPNEN". 1957. - ASUNNOTTOMUUS. - LUONTO. Peurat. Kuva - alkuperäiskansojen päivä - Arkisto: Niinistö pesee kätensä saamelaisten oikeuskysymyksessä. - KUVA. HALLINTAREKISTERILAKI - TIMO SOINI ESITTELEE KANNATUSKORTTEJA. - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - Maanantai 25.12.2017 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2017,

N:o 2035. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2017-12-25 ja 2017-12-29 , nettiin 2017-12-29 17:03, linkkejä 2017-12-29.


Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. VUOSI 2017.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
tammi 2017
helmi 2017
maalis 2017
huhti 2017
touko 2017
kesä 2017
heinä 2017
elo 2017
syys 2017
loka 2017
marras 2017
joulu 2017
nettisanomat.com
37072
40488
..
..
..
..
..
..
40488
***
40488
***
 
 
viikkosanomat.fi
21046
21762
26409
25528
23633
38486
17631
17726
17757
 
 
 
sanomanetti.fi
13456
14596
14513
15730
15336
15851
9913
9264
9264
****
 
 
 
12.fi
11064
9466
10512
12712
11907
10678
9498
9472
8980
9575
 
 
hs27.com
5052
5317
5710
6183
6571
6754
4085
4157
4287
 
 
 
helkingin
sanomat.com
4846
5066
5031
5472
6196
5986
3206
3012
3284
 
 
 
viikko.fi
4584
4929
5476
6335
6025
6942
4064
4034
4034
****
 
 
 
sanomapark.fi
4491
4900
5358
6529
6283
6486
3458
3024
3624
 
 
 
kuvasanomat.fi *
4028
4424
4571
5452
6123
5194
3492
3191
2932
 
 
 
sanomatori.fi
3877
4894
5401
4916
5209
5286
2811
3128
3344
 
 
 
wincapita.fi
2607
2418
2853
1763
1500
1533
1555
1532
1647
 
 
 
sanomahouse.fi *
2401
2682
2730
2900
2625
2849
602
558
551
 
 
 
helsinki
sanomat.info *
2260
2311
3141
8666
7595
7875
4941
4384
4753
 
 
 
nettilehti.com
2076
2252
2610
2896
2974
3048
1946
1920
2056
 
 
 
hs24.mobi
1950
1951
2059
2257
2834
2808
2214
2114
1791
2596
 
 
nettimobi.com
1507
1769
2425
2591
2478
2776
2238
1908
1742
1785
 
 
sanomaa.com
1611
2035
3078
2919
2424
2750
2525
2270
2891
2933
 
 
fy.fi
1331
1187
1344
1274
1320
1493
1157
1159
1180
 
 
 
vuosisanomat.fi **
1207
196
209
122
120
118
94
142
154
190
 
 
sanomaviikko.fi **
1074
344
333
321
340
287
319
334
364
379
 
 
sanomasampo.fi **
1032
161
133
92
80
99
60
82
72
82
 
 
kuvaviikko.fi **
986
218
215
183
145
141
149
171
142
196
 
 
vuosi.fi **
946
163
347
144
126
149
133
174
120
153
 
 
sanoraama.fi
895
1021
1433
1674
1234
2648
2632
3004
2679
2181
 
 
keskiviikko.fi **
855
152
139
120
132
113
104
139
137
148
 
 
sanomadigi.fi *
819
855
1128
1428
1112
1262
721
608
583
 
 
 
n1.fi **
812
86
126
111
79
92
79
97
104
111
 
 
raw.fi **
778
281
297
317
258
270
220
221
236
263
 
 
shit.fi **
754
325
388
269
237
246
231
251
242
293
 
 
infoinfo.fi **
753
318
250
199
181
222
199
180
190
189
 
 
hesansanomat.fi **
726
103
111
72
63
79
63
86
81
92
 
 
nettimobi.fi **
691
79
116
89
77
95
71
74
87
82
 
 
iske.fi **
657
89
105
79
86
91
74
101
103
101
 
 
hs24.xyz
656
786
811
916
811
791
773
744
663
1058
 
 
elama.fi **
646
140
137
133
167
143
142
178
154
154
 
 
kuvala.fi **
638
102
124
89
78
94
79
99
108
137
 
 
12tori.fi **
612
127
101
73
89
94
72
100
85
95
 
 
sanala.fi **
611
85
152
87
109
87
55
170
173
177
 
 
sanat.fi **
607
104
194
98
116
98
80
134
98
122
 
 
venus.fi **
588
162
166
145
111
97
116
112
113
145
 
 
mummi.fi **
568
320
245
224
253
234
197
201
218
225
 
 
helsinki-areena.fi **
530
88
92
89
66
80
64
99
75
89
 
 
iltaset.fi **
504
72
87
81
57
74
55
78
74
82
 
 
maanantai.fi **
484
91
74
73
68
79
57
81
103
92
 
 
suomisanomat.fi **
462
70
94
70
47
76
54
69
70
79
 
 
let.fi **
455
136
100
111
104
103
83
94
89
100
 
 
pappa.fi *
436
81
90
76
64
92
66
87
71
92
 
 
sanomo.fi **
398
70
105
73
63
78
85
99
75
104
 
 
eduskuntatalo.fi **
377
86
93
76
75
89
55
77
118
126
 
 
tiistai.fi **
371
79
90
68
66
66
83
87
91
110
 
 
gagarin.fi **
356
85
77
72
73
80
61
82
74
78
 
 
sanonet.fi **
325
57
74
69
55
70
48
63
57
71
 
 
mobisanomat.fi **
317
51
52
48
40
35
35
59
53
42
 
 
week.fi **
300
67
101
78
65
77
77
92
75
77
 
 
kansalaistori.fi **
284
70
90
99
51
77
68
85
77
89
 
 
sanomanet.fi **
280
51
65
40
47
45
29
63
52
53
 
 
per.fi **
267
81
110
91
87
109
74
90
79
117
 
 
kirkuva.fi **
265*
32
43
38
34
19
29
34
34
37
 
 
thailand.fi **
264
78
90
68
66
66
83
87
91
110
 
 
sanoma
markkinat.fi **
263
53
51
34
34
29
23
46
40
38
 
 
sanomaatti.fi **
226
35
53
48
47
35
31
40
47
42
 
 
muistamo.fi **
169
19
19
21
18
21
16
17
11
17
 
 
apumiehet.fi **
186
39
38
43
48
5
33
51
42
54
 
 
sanomamobi.fi **
456
46
51
47
41
36
40
46
49
44
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
aleksiskivi.fi
 
14
7
8
10
6
8
12
6
25
 
 
ennustamo.fi
22
9
16
12
8
13
13
9
8
14
 
 
erika.fi
 
 
12
46
52
54
47
79
70
72
 
 
faktaamo.fi
13
11
8
10
8
7
6
14
8
8
 
 
fotomo.fi
17
18
6
15
8
15
8
16
6
11
 
 
harkimo.fi
 
12
11
6
13
14
11
19
16
23
 
 
helsanomat (2017-03-21)
 
 
1
3
6
12
6
9
5
7
 
 
infomo.fi
28
16
19
17
9
8
10
17
13
11
 
 
kirku.fi (2017-03-21)
 
 
9
22
32
25
21
65
24
22
 
 
knummi.fi (25.11.2017)
15
17
15
139
186
247
266
269
285
332
 
 
lakisanomat.fi
(2017-03-21)
 
 
14
32
34
27
25
46
33
52
 
 
nesari.fi (2017-03-21)
 
 
16
22
24
27
21
36
32
23
 
 
sanaamo.fi
12
14
11
10
10
7
5
13
6
7
 
 
siivo.fi
 
19
16
13
18
8
8
16
5
12
 
 
tilaustutkimus.fi
 
5
3
2
6
6
7
8
4
6
 
 
pinkit.fi (25.11.2017)
 
 
 
 
 
 
 
11
7
10
 
 
sint.fi (25.11.2017)
 
 
 
 
 
1
8
5
12
11
 
 
setelisuomalaiset.fi (25.11.2017)
 
 
 
 
 
4
6
4
5
6
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
sanomanetti.com >>> sanomanetti.fi - sanomamags.com >>> sanomatori.fi - sanomatori.com >>> sanomatori.fi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
sanomakonserni.fi >>> sanomatori.fi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
helsinginsanoma.fi >>> sanomatori.fi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
* merkityissä korjattu tammikuun luku.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
2017-03-18
151145
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

2017-11-25. *- merkinnät huomioitava.

                123603      
** tilastointitapa selvitettävänä
2017-03-21)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
*** Helmikuun luku
(2017-11-25)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Edellinen taulukko 19.03.2017.
Tilastoista. (25.11.2017. Nettisanomat. Pertti Manninen).
Sivustot, joilla Webalizer käytössä 2017 tammikuusta kesäkuuhun ( Usage Statistics. Summary by Month. Monthly Totals. Visits) ja sen jälkeen heinäkuusta lähtien Dashboard (OVERALL ANALYZED REQUESTS. Unique Visitors) ovat viikkosanomat.fi , sanomanetti.fi , hs27.com , helkinginsanomat.com , viikko.fi , sanomapark.fi , kuvasanomat.fi , sanomatori.fi , wincapita.fi , sanomahouse.fi , helsinkisanomat.info , nettilehti.com , fy.fi , sanomadigi.fi ,

Sivun alkuun!

 
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona (sivut 04.04.2017 - 31.12.2017) nettiin sunnuntaina 2018-08-19.